Yhtä mieltä vai yhden mieltä?

Lauantai 28.1.2023 - Kristiina Sunell

Enemmistö päättää. Se on oikeudenmukaista ja demokraattista. Yhtä oikeutettuna ja perusteltuna voi pitää myös vaatimusta kahden kolmasosan määräenemmistöstä, jopa täyden yksimielisyyden edellyttämistä.

Selkeää? Kyllä, ehkä tai sitten ei.

Jaa, ei, tyhjiä, poissa

Joitakin päätöksiä voi olla vaikea puoltaa mutta hankala vastustaakaan. Etenkin vaalien lähestyessä eri puolueiden ja kansanedustajien äänestyskäyttäytymistä saatetaan seurata hieman tarkemmin. Kiusallisesta äänestyksestä pois jättäytyminen saattaakin olla tyhjää ääntä parempi, joskus jopa puolueen johdon suositus. Päätös tehdään annettujen äänten perusteella, joten taktinen poistuminen saattaa olla yksi keino vaikuttaa päätökseen siihen itse näkyvästi osallistumatta. Demokratiaan kai kuuluu tämäkin oikeus, joskin tällaiseen äänestämättömyyspäätökseen katsotaan liittyvän pelillisiä piirteitä. 

Lakiesitysten läpivieminen onnistuu hallitukselta kunhan rivit on ammuttu suoriksi. Puoluekuri rajoittaa yksittäisen kansanedustajan toimintaa, hallituskuri kokonaista puoluetta. Ei toki aina, mutta pääsääntöisesti. 

Hyvässä tapauksessa kansanedustajalle annetaan vapaat kädet äänestää oman mielipiteensä mukaisesti, kuten esimerkiksi Kokoomus onkin tehnyt. Viimeisintä EU-elvytyspakettia vastusti 10 kokoomuksen kansanedustajaa. Toimeentulotuen laajentaminen koskemaan myös laittomasti maassa oleskelevia jakoi myös kokoomuskansanedustajien mielipiteitä: 18 äänesti puolesta, 4 vastaan, yksi tyhjää ja 14 oli poissa äänestyksestä. Kummassakin asiassa päädyttiin hallituksen esityksen mukaiseen lopputulemaan. Yksittäisen kansanedustajan kannalla lienee silti myöhempääkin merkitystä. Kansalainen saattaa tulevissa eduskuntavaaleissa äänestäessään tehdä valintansa kansanedustajan äänestyskäyttäytymisen perusteella. Yhdelläkin äänestyksellä ja äänellä on merkitystä. Demokratia toimii.

Yksimielisyysparadoksi

Laajemmissa, kansainvälisissä päätöksissä yhdellä ainoalla äänellä saattaa olla jopa paljon suurempi merkitys kuin kaikkien muiden äänillä yhteensä. Yksimielisyysvaatimus voi avata täysin toisiinsa liittymättömillä asioilla kaupan käymisen, suorastaan basaarin. Unkari on tästä esimerkki. Turkki koettelee muiden NATO-maiden kärsivällisyyttä, mutta sitäkin enemmän Suomen ja Ruotsin selän notkeutta. 

Yksimielisyyden vaatimus vaikuttaa joissakin tapauksissa perin paradoksaaliselta. Käytännössä vähemmistö päättää etenemisestä, ja vähemmistö voi olla hyvinkin pieni, jopa 1/30. Voisiko olla enää epäjohdonmukaisempaa jos tarkoituksena on yhteisesti hyväksytty ja oikeudenmukainen päätös?

Kyllä voi, valitettavasti. 

"Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on yksi Yhdistyneiden kansakuntien päättävistä elimistä. Turvallisuusneuvosto on YK:n elimistä ainoa, jonka päätöksenteko sitoo kaikkia jäsenmaita, mikä tekee turvallisuusneuvostosta korkeimman auktoriteetin kansainvälisellä areenalla." YK:n turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenillä (Iso-Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat) on veto-oikeus kaikkiin päätöksiin. Turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla on oikeus estää minkä tahansa päätöksen syntyminen. Pysyvät jäsenet ovat myös tuomareita omassa asiassaan, sillä niitä ei jäävätä itseään koskevasta päätöksenteosta.

Yhdistyneiden kansakuntien edeltäjä, Kansainliiton neuvosto päätti erottaa Neuvostoliiton kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939. Enää pysyvän jäsenen erottaminen ei olisi mahdollista, sillä 1945 perustetun YK:n jäsenen erottaminen edellyttää yksimielistä päätöstä. YK:n peruskirjaa ei myöskään voida muuttaa ilman turvallisuusneuvoston päätöstä, johon siihenkin saa käyttää veto-oikeutta.

"Demokratiaa puolustetaan useinmiten sillä argumentilla, että se on vähiten huono olemassaolevista yhteiskuntamalleista."

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: konsensus, äänestys, enemmistö. vähemmistö, yksimielisyys

Taide on mahdollisuus

Perjantai 27.11.2020 klo 22.52 - Kristiina Sunell

"Paikallisille taiteilijoille tulee antaa mahdollisuus osallistua ja esittää omia ideoitaan ja näkemyksiään kesäkaupungin kehittämisestä."

Otsikko on ote 29.1.2018 esitetystä valtuustoaloitteesta, joka sisälsi runsaasti konkreettisia ehdotuksia kulttuurin ja asukasviihtyvyyden sekä yhteisöllisyyden edistämiseksi. Muistan ilahtuneeni tämän aloitteen nähdessäni. 

Kaupunginhallitus näki asian tärkeäksi, vaikka allekirjoittajia Vilhelm Junnilan tekemä aloite oli saanut vain viisi kaikkiaan 43 valtuutetusta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelikin toimeksi saamaansa asiaa huolellisesti liki kahden vuoden ajan. Tulkitsen lautakunnan 12.11.2020 päätyneen aloitteen tekijän kanssa samoille linjoille: "Jotta julkinen taide on tasokasta ja kestää aikaa, on se syytä tehdä yhteistyössä ammattilaisten kanssa."

Pulaa saattaisi lautakunnan mielestä kuitenkin olla rahasta. Lautakunta totesi, että kulttuuripalveluilla ei ole varattuna taidehankintoihin määrärahaa, joten toteutukseen tarvitaan ylimääräinen taloudellinen panostus. Lautakunta sai työnsä valmiiksi juuri oikeaan aikaan: nyt käsitellään vuoden 2021 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021-2024. Vastauksia rahoitusmalleihin on tarjolla myös aloitteessa, jossa esitetään kustannuksiin voitavan hakea niin kaupallista kuin myös julkista tukea taideapurahoineen. Kysymykseen tulevat niin Kulttuurirahasto, kuin eri säätiöiden myöntämät apurahat.

Upeart on toteuttanut taideprojekteja mm. Salossa, Hyvinkäällä ja Iisalmessa. Näiden produktioiden kustannusta en tiedä, mutta oletan pienelläkin budjetilla voitavan toteuttaa tasokkaita ja asukasviihtyvyyttä lisääviä teoksia. Paikallisesti toimivassa Naantalin Taideyhdistyksessä on runsaasti taitajia ja taitelijoita, jotka mielellään osallistuvat kotikaupunkinsa asumisviihtyvyyden kehittämiseen. Heitä on varmasti suhteellisesti enemmän kuin Salossa, Hyvinkäällä tai Iisalmessa. 

Kaupunginjohtajan esitys 30.11.2020 kokoontuvalle kaupunginhallitukselle on lautakunnan selvityksen merkitseminen tiedoksi sekä aloitteen esittäminen loppuun käsitellyksi. Positiivisesti tulkiten se merkitsee sitä, että mikään taho ei aloitetta vastusta. Toteuttaminen jäänee tällä aikataululla todennäköisesti seuraavalle valtuustokaudelle, edellyttäen toki tulevien kuntavaaliäänestäjien myötämielisyyttä ja Taideyhdistyksen omaa aloitteellisuutta. Uskon molempia löytyvän, samoin kuin talkoohenkeä ja kustannustehokkuutta taiteellisesta näkökulmasta tinkimättä.

Kirjoittaja on Naantalin Taideyhdistyksen puheenjohtaja ja yksi kolmesta Kaurakarin lehmänhoitajasta

1 kommentti . Avainsanat: valtuustoaloite, kulttuuri, kuvataide, yhteisöllisyys, Naantali

Ei puhuta vain maskeista

Torstai 15.10.2020 - Kristiina Sunell

Hallitusta on arvosteltu siitä, että se oli liian hidas laajojen koronatestien toimeenpanossa ja väheksyi suojamaskien käytön tärkeyttä pandemian alussa, kun kasvosuojuksia oli vähän saatavilla ja varattuna terveydenhoitohenkilöstölle. Ministeriä syytetään taposta ja ihmishenkien vaarantamisesta. Näin väittää MTV3:n uutiset. Todellista? Kyllä, vaan ei Suomessa sentään.

2010015_nainen_maski_lentokentta.jpg

                                                                                                                           

Viikko sitten Suomen pääministeri myönsi paljon puhutun maskiselvityksen tuloksen johtuneen suojainten heikosta saatavuudesta. EU:n yhteishankinnoista jäätiin tietokatkoksen, kesälomien tai muun syyn vuoksi pois, ja Huoltovarmuuskeskuksen varaston todellisesta tilanteesta ei oltu perillä. Olisi toki ollut yksinkertaisempaa vain todeta tilanne. Nyt syntyi vaikutelma harhaanjohtamisesta.

Mutta onhan meillä muitakin ongelmia, isompia. Osa niistä voidaan, tai voitaisiin, ratkaista rehellisyydellä ja yhteistyökyvyllä.

Luottamus ansaitaan

Arvostusta ei voi käskeä, se pitää ansaita. Luottamuksesta voi sanoa samaa. Saako hallitus tai sen ministeri/t ylipäätään esittää tarkoitushakuisia päätelmiä asioista, jota tulisi voida tarkastella objektiivisesti ja tosiasioitten valossa? Viime aikoina esimerkiksi tapaukset omistajaohjaus-Suomen Posti ja ulkoministeri-AlHol. Hengityssuojainselvityksen tarkoituksenmukaistamista ei olisi enää tähän jatkumoon tarvittu.

Kuka käskee ja kuka vastaa?

Keväällä ei tiedetty mikä taho vastaa Helsinki-Vantaan lentokentän koronaopastuksesta ym. joten Finavia, Traficom, STM, THL, Vantaan kaupunki (ja mahdollisesti muutkin) totesivat että tuli informaatiokatkos. Ikävää, olipa tuo totta tai ei.

Perustuslakivaliokunnan puoleen käännytään silloin kun se koetaan tarkoitukseen sopivaksi. Aina sitä ja sen kantaa ei hallitus katso tarpeelliseksi kuulla: EU:n koronatukipakettia koskeva kanta jätettiin jopa täysin huomioimatta. Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta, eikä perustuslakivaliokunnallakaan näytä sananvaltaa olevan.

Miten asoitten hoitaminen voisi onnistua, jos edes ministeritason päättäjät tai heidän avustajaryhmänsä eivät tiedä omista, laitostensa, virkamieskunnan tai valiokuntiensa rooleista, vastuista ja niiden jaosta, tai eivät piittaa niistä?

Värikkäät valinnat

Asia kuin asia politisoituu. Ei siinä mitään - politiikkaa kun tehdään. Hallituksen ja koko demokratian uskottavuus kuitenkin kärsii, kun virkanimitykset ovat vahvasti puoluepoliittisia. Pätevät hakijat sivuutetaan jopa sen puolueen toimesta joka ennen eduskuntavaaleja piti tällaista menettelyä demokratian vastaisena.

Mielenosoittajat eivät noudata itse poliisille toimittamaansa suunnitelmaa, eivätkä poliisin tunteja jatkunutta poistumiskehoitusta, ja seurauksena on lievien voimatoimien käyttö. Syyteharkintaan joutuukin - poliisi. Lakien noudattaminen on subjektiivista, samoin niiden rikkomisen seuraamusten harkinta. Tarvitaanko yleisillä vaaleilla valittua eduskuntaa säätämään lakeja, poliisia niiden noudattamista valvomaan, tai oikeuslaitosta sanktiomaan lakien rikkominen?

Älä ota sitä henkilökohtaisesti

Mikäli oppositio esittää aiheellisen kysymyksen, siitä loukkaannutaan, jopa vihastutaan. Olkiukkojen rakentamiseen käytetään energiaa. Epäkohdien ratkaisemiseen - kuten työttömyystilanne - ei aika oikein riitäkään. Sen sijaan että keskusteltaisiin työllisyydestä, lietsotaan vastakkainasettelua ja syytetään elinkeinoelämää “yhteiskuntavastuun puuttumisesta”.

Onko sitten valtion yli 30 % omistama Nesteen Naantalin jalostamo toiminut yhteiskuntavastuuttomasti päättäessään lakkauttaa jalostamon? No, myönnettäköön -  Kaipolan tehtaan sulkeminen, kuten Naantalin jalostamon lakkauttaminenkin, tulivat varmasti pyytämättä, mutta eivät varoituksetta eivätkä varsinkaan yllätyksenä. Silmien ja korvien sulkeminen ikäviltä tulevaisuudenkuvilta ei auttanutkaan. Onneksi Meyer'in telakan jälkeistä aikaa voidaan vielä muutama vuosi miettiä rauhassa.

201015_tyhja_ravintola.jpg

                                                                                                                                  

Tilanne vähän muuttui, tai sitten ei, ja sekin vähän riippuu

Kesällä Skopjen lennoilla Suomeen tuli runsaasti koronatartuntoja. Muutaman koronalennon ja 60 Turun seudulle tuodun koronatartunnan jälkeen lennot keskeytettiin. Runsas kuukausi sitten ilmoitettiin, että “lentoyhtiö on tehnyt päätöksen, että lennoille edellytetään negatiivista koronatestitulosta”.  Totta vai ei? Viime lauantaina Skopjesta saapui jälleen koronalento. Ketään ei oltu testattu Skopjessa ennen koneeseen päästämistä, eikä Turussakaan tarvinnut testiin mennä jos ei halunnut. Seitsemän todettua tartuntaa, kymmeniä altistuneita.
Huomenna, perjantaina Turkuun laskeutuu seuraava Skopjen lento.

Samaan aikaan samassa Suomessa: Yli 20 hengen kokoontumisrajoitus yksityistilaisuuksissa, Vaasassa 10 hengen rajoitus. Ravintoloita syytetään koronan levittämisestä ja niiden elinkeinon harjoittamisesta tehdään mahdotonta. Yhteiskuntavastuu ja vastuu ihmisten terveysturvallisuudesta koskee ravintoloitsijoita, mutta eikö valittuja halpalentoyhtiöitä?

Koronatilanne tuo esille johtamisen ja johdonmukaisuuden puutteiden seurauksia, joista olisi normaalioloissakin suurta haittaa. Perustavanlaatuisten ongelmien ratkaiseminen edellyttää nöyryyttä myöntää virheet ja kykyä oppia niistä. Vain näin varmistetaan hyvinvointivaltion ja demokratian toimivuuden edellytykset. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, kriisi, työllisyys, uskottavuus, luottamus, hallitus, johtaminen, johdonmukaisuus

Ars longa

Tiistai 16.7.2019 - Kristiina Sunell

Musiikkijuhlat, kesäkauden avaava Naantalin Venemessut, presidentin kesäasunto Kultaranta, Kailon Muumit ja ainoa oikea Unikeko, sitä on Naantali. Kesäkaupunki on lisäksi paljon muutakin: täällä asuu ja vaikuttaa edelleen huomattavan paljon kuvataiteilijoita asukasmäärään suhteutettuna. 

Tänä vuonna 20- vuotisjuhlaansa viettävän Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys ry:n sääntöihin on jo perustamisvaiheessa kirjattu "tarkoitus edesauttaa Naantalin taidemuseon perustamista ja tukea sen toimintaa tavoitteena edistää taiteen tuntemusta ja harrastusta sekä pitää vireillä yleistä mielenkiintoa taiteeseen." Tavoitetta voi luonnehtia visioksi. Ollaanko perillä vai vielä matkalla? Tekeillä olevaan juhlavuoden historiikkiin on runsaasti aineistoa. 

Omia seiniä yhdistyksellä ei ole. Jokakesäiset näyttelyt - tänä vuonna niitä on jo kolme erilaista - tuovat kuvataidetta esille, avoimina ja kaikille ilmaisina tapahtumina. Tavoite on jo omalla tavallaan saavutettu, yksittäistä rakennusta laajemmin ja näkyvämmin. Kuvataide on läsnä Naantalin aukolla sijaitsevalla Kaurakarilla jopa ympäri vuorokauden, jokaisena päivänä. Teoksiin voi tutustua Merimaskun Rantamakasiinin vierasvenesatamassakin. Rantamakasiinin lisäksi monet yhteistyötahot edesauttavat taiteen tuntemusta ja yleistä mielenkiintoa, tästä heille suuri kiitos. Yhteisöllisyydellä ja yhteistyöllä saadaan aikaan paljon.

Teoksiin liittyy tarinoita. Liittypä tähän galleriatilaankin tarina. Rantamakasiinin ullakkotilan väliseinät purettiin, näin tilaan saatiin luonnonvaloa ja merinäkymät esille. Pääosin näistä purkumateriaaleista tehdyt näyttelyseinät rakensimme yhdessä taiteilija, kuvanveistäjä Raimo Äijälän ja teollisen muotoilun professori Juhani Salovaaran kanssa. Taiteilijahan on tarvittaessa oivallinen lankkumaalari ja täsmällinen timpurikin. 

RANNIKKOSEUTU.FI
Kesti-Maarian Kesä 3- näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 12-16 aina 28.7.2019 asti.
Merimaskun Rantamakasiinin näyttely on avoinna päivittäin, Rantamakasiinin aukioloaikoina, 31.8.2019 asti.
Merimaskulaisen Harro Koskisen teoksia esittelevä taidenäyttely avautuu Naantalin Taidehuoneella 23.7.2019.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuvataide, yhteisöllisyys, Naantali, lankkumaalari, taidemaalari, elämänilo

Syistä seurauksiin ja siltä väliltä

Lauantai 8.12.2018 - Kristiina Sunell

Poliittisilla kriiseillä ja koulukiusaamisella on monia yhteneväisyyksiä. Yhden mainitakseni: vakavilla ongelmilla on taipumus pahentua nopeasti mikäli niihin ei puututa.

"Paheksumme ankarasti" ja todella jyrkkä "pöyristyneinä tuomitsemme" ovat tuttuja jo parinkymmenen vuoden takaa. Suomalaiset ovat aina rohjenneet avata sanaisen arkkunsa, kuten Spede jo kauan sitten havainnollisti. Ulkopolitiikassa olemme tottuneet vastaukseen "entä mitä sitten". Yritetään olla provosoitumatta paikannussatelliittien (GPS) signaalien häirinnästä, "kyllähän tämä tästä". 

Toisen puolustaminen on vähän monimutkaisempaa. Pikaisen riskiarvion jälkeen voi arvailla toisen puolustamisen kostautuvan itselle. Miksi vaarantaa omat kaupalliset tai muutkaan hyötynsä? Edellisessä kappaleessa mainittu ratkaisumalli otetaan siis tottuneesti käyttöön. Ajatellaan esimerkiksi Ukrainaa ja Krimin miehittämistä, joka vaikuttaisi olevan jossain kaukana käytävä sota. Tarkemmin harkiten: ehkä Ukraina ja muut valtiot toimisivat samoin mikäli osa Suomea joutuisi sodan ja miehitystoimien kohteeksi. Toisin sanoen, ne eivät toimisi mitenkään. "Laumasuojan" puuttuessa jokainen on yksin, olipa Asovanmerellä tai Itämerellä.

Helsinki ei ole keltaliivien Pariisi eikä palavien autojen Göteborg. Poliisi ja pelastustoimi saavat liikkua kivittämättä ja toimia yleisen turvallisuuden puolustajina, minne sitten vähäisiltä resursseiltaan ehtivätkään. Kolme itsenäisyyspäivän mielenosoitusten hakaristitunnusta herättivät kauhistusta. Mihin reagoidaan, mihin pyritään? Mietin kuluneiden kahden viime viikon tapahtumia ja mahdollisia syy-seuraussuhteita, tilanteen eskaloitumista. Toisaalta: Koskeeko tämä minua? Jos lenkille ei uskalla mennä eikä bussikaan juuri nyt houkuttele, voi tietysti pysyä kotona katsomassa hauskoja leffoja ikävien uutislähetysten sijasta. Näinkö? Toivottavasti ei.

Vaikuttaa selvältä että "pitää olla tarkkana" sopii huonosti "ei saa antaa pelolle valtaa"- ohjeen seuraajaksi. Nettipoliisi ei saanut suojeltua Oulun raiskausten uhreja, tuskin pystyykään vaikka nettipoliisin määrärahoja nostettaisiin vieläkin enemmän. Ankaran paheksunnan toimintamoodi on päässyt kroonistumaan Putouksen hokemien tavoin. Osa poliitikoista suree populismia - mitä termi sitten sanojan mielestä tarkoittaakaan - ja osa tunnistaa, ehkä jopa tunnustaakin tarpeen konkreettisiin toimiin turvallisuustilanteen parantamiseksi. Huonommat, spontaanit ratkaisut saavat vallan mikäli toimivia keinoja ei jostain syystä löytyisi. Laumasuoja tai sen puuttuminen on lainsäätäjän käsissä - vielä toistaiseksi.

Sari Essayah kiteyttää problematiikan tässä artikelissa varsin hyvin.

Kirjoittaja unohti jutun alusta pois vakiolauseen "Vastustan alueloukkauksia, eläinrääkkäystä, naisten, lasten, miesten ja vanhusten oikeuksien halveksuntaa, minkään ihmisryhmän diskriminointia, terroritekoja, välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, luonnon tuhoamista ja kaikkea muutakin epäeettistä toimintaa".  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laumasuoja, turvallisuus, kriisitilanne, sota, aluevaltaus, yhteisöllisyys

Kävelyä, pyöräilyä, parkkipaikkoja ja shoppailua Naantalin keskuskadulla

Torstai 15.11.2018 - Kristiina Sunell

Kaupunki järjestää ilahduttavan paljon yleisötilaisuuksia, joissa esitellään asumiseen ja liikkumiseen vaikuttavia suunnitelmia. Torstaina 15.11 järjestetyssä Tullikadun liikennejärjestelyä koskevassa tilaisuudessa valtuustosali oli yllättävän täynnä. Maanantaina talousarviosta päättämään kokoontunut valtuusto ei saanut osakseen yhtä suurta huomiota. Ehkäpä siksi, että valtuustossa pääosin nuijitaan jo tehtyjä päätöksiä, yleisölle jää kuulijan rooli.

181115_katusuunnitelma.jpgSuunnitelmatilaisuuksissa puheenvuoroja käyttävät asukkaatkin, sekä asiasta että asian vierestä. Ja hyvä näin. Tullikatu, pienen Naantalin kauppakatu, on osa isompaa kokonaisuutta. Uusia kerrostaloja on tulossa 14, vanhoja rakennuksia puretaan. Asukasmäärä ydinkeskustassa kasvaa. Yhtäältä väkimäärän lisääntyminen tietää enemmän asiakkaita keskustan pienille putiikeille ja toimistoille, kunhan vain tilojen tarve huomioidaan rakennuslupien velvoitteissa. Mikäli purettavien rakennusten tilalle tulevien suurten kerrostalojen pysäköintipaikkojen rakentamisvelvoitetta vähennetään - kuten jo kävi entisen linja-autoaseman puiston tilalle nousevien kerrostalojen kohdalla - saattaa katujen varsilla olevien pysäköintipaikkojen vähenemisestä, samalla paikan tarvitsijoiden lisääntyessä, tulla ongelma. Joukkoliikennettä ei ole mahdollista rakentaa yhtä toimivaksi kuin isommissa kaupungeissa. Tullikadun putiikeissa asioivat pitävät lähellä olevaa parkkipaikkaa tärkeänä.

"Korttelien alla oleva pysäköinti lisää kaupunkikuvallisesti korkeatasoista puistotilan määrää, mikä lisää keskustan houkuttelevuutta ja tarjoaa viihtyisiä oleskelupaikkoja. Asemapäällikön rakennuksen ympärillä olevaa puistoaluetta laajennetaan ja siitä tulee asuntorakentamisen ja palvelujen rajaama kaupunkitila. Puisto tarjoaa tilaa leikkipaikalle ja pienimuotoisille puistotoiminnoille läpi vuoden." Näin mainitaan pari vuotta sitten arkkitehtuurikilpailun voittaman Taikurin Hattu- nimisessä luonnoksessa. Aivan näin ei näytä käyvän, joten kävelypainotteinen katu sen varrelle istutettavine puineen tuo tervetullutta vihreyttä. Tuoko se myös kävelijöitä, riippuu sekä siitä mitä kadun varrella on tarjolla, että siitä miten tälle kadulle pääsee. 

Nähdäänkö vielä visio, jossa kylmän nelikulmaisen torin alle louhitaan - tai Naantalissa kun ollaan, saveen kaivetaan - kaupungintalon alla olevan pysäköintihallin laajennus? Toriparkki Turun malliin? Aika näyttää.

Kirjoittajalla on noin 3 minuutin kävelymatka Tullikadulle. Siinä ajassa ei ehdi pohtia josko Naantalin keskustaan kannattaa tulla kauempaakin ostoksille ja kahvittelemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, kaupunkikuva, putiikit, viihtyisyys, käytännöllisyys

Hyvää huonompi

Torstai 6.9.2018 klo 21.15 - Kristiina Sunell

 

Rantakaislikkoon ilmestynyt mopon moottori ja Särkänsalmen sillan viereiselle polulle hylätty mikroaaltouuni saavat miettimään ympäristön tilaa. Ihminen on laiska, kitsaskin. Kaatopaikalle vienti sujuisi lähes samalla vaivalla kuin tien vierustalle kippaaminenkin. Vähimmällä vaivalla pääsee tilaamalla jätteiden noutopalvelun. Vastuullisuudestaan pitää kuitenkin maksaa. Päätöksen voi jokainen tehdä henkilökohtaisen omantuntonsa mukaan.

Entä luottamushenkilön ympäristöomatunto päätettäessä yhteisistä asioista?

Naantalin ja Raision rajalla olevasta liikenneympyrästä avautuu näkymä Vanhan Vantotien rakennusjätevuorelle, joka sai alkunsa muutamia vuosia sitten myönnetystä luvasta säilyttää tontilla väliaikaisesti (noin vuoden ajan) pientä määrää (noin yhden perävaunullisen verran) mursketta. Aidat pullistelevat, mutta rakennusten purkujäte ei aivan vielä ole vyörynyt pellolle. Ongelmajätteiden kierrätyskaatopaikan toivoisi poistuvan maisemasta, mieluiten asianmukaiseen käsittelypaikkaan. Toivomista enempää ei yksittäinen epävirallisen kaatopaikan naapuri tai lähiseudun asukas voine tehdä. Näköjään mitään ei voi tehdä myöskään Raision tai Naantalin viranhaltija, luottamushenkilö eikä valvova viranomainen.

Epämiellyttävä aihe on myös juhannuksen jälkeisellä viikolla toteutettu Bunkkerin purku. Se meni kuten meni, kuulemma pieleen. Purkamisen lupaehtojen mukainen aloitusilmoitus toimitettiin vasta kun työmaa oli valmis ja melkoinen määrä betonipölyä oli jo helteisellä, kuivalla viikolla levinnyt kaupungin ydinkeskustaan. Rakenteissa olleen asbestin määrä lienee jossain purkajan arvioiman 350 kilon ja pois toimitetuksi kerrotun noin 1800 kilon asbestipitoisen jätemäärän välissä. Ilman laatu mietityttää, vaan pölyn laskeuduttua ei enää yskitä. Sateet huuhtovat loput jätepölyt mereen, keskustelu jatkuu ja jotain ehkä opittiin.

180906_strategiaa2.tiffVesialue Naantalin sataman ja Turun Korjaustelakan salmen välissä on luokiteltu ekologiselta tilaltaan välttäväksi ja kemialliselta laadultaan hyvää huonommaksi. "Hyvää huonommaksi" on sitaatti ympäristöluvasta, joka mahdollistaa tankkerien ja risteilijöidenkin purkamisen ympäri vuorokauden hyvin lähellä asutusta. Purkutyömaan huputtaminen olisi kuulemma hankalaa, joten sitä ei tarvitse tehdä. Harmillisesti muitakaan Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan tämän vuoden keväällä lupahakemusta koskevassa lausunnossaan mainitsemia edellytyksiä ei katsottu tarpeellisiksi ottaa huomioon. Keskellä asutusta matkailukaupungissa sijaitseva laivaromujen purkamo vaatisi hyvinkin tarkkaa ympäristön huomioimista. Ehkäpä matala ja haavoittuva Itämeri ei ole Euroopan paras sijoituspaikka runsaasti ilmaa ja merta kuormittavalle toiminnalle. Tätäkään ei haluaisi ajatella, sen koommin kuin mahdollisia seuraavia Turusta tulevia ruoppajätteiden läjityksiä Rajakarille. Tai sitä, miten suurten alusten aiheuttamat pyörteet levittävät saastuneen ruopan ja muutkin haitalliset aineet pitkin Airistoa.

Yllämainittujen aiheiden sijasta tulisi ajatella Hinku- hankketta ja sen perusteluja Tavoitteena on pienempi määrä hiilidioksidipäästöjä Naantalissa. Hinku-verkoston toimenpiteissä mainitut asiat ovat kaikki hyviä ja kannattamisen arvoisia - niin aurinkopaneelien asentaminen kaupungin rakennuksiin kuin pyöräteiden kehittäminen ja monet muut ideat ympäristön kannalta mielekkäiksi investoinneiksi. Naantali on teollisuuskaupunki, jonka monipolttolaitos tuottaa energiaa koko seudulle. Olisiko päästöjen allokointi vain Naantalin osalle reilua? Pitääkö lupien noudattamista valvoa paremmin ja niiden rikkomista sanktioda? Onko terveellisen kasvisruokavalion lisääminen kouluissa kiireellisempää kuin terveellisen hengitysilman takaaminen päiväkodin lapsille? Ympäristö- ja rakennuslautakunta jätti 29.8 kokouksessaan Hinku-hankkeen pöydälle, sillä kokonaisuuteen perehtyminen vaatii aikaa. Sitä on nyt 19.9 asti. Tarvetta on laajemminkin ympäristön tilaa parantaville hankkeille sekä jo toteutettujen ohjelmien jatkamiselle. Tarvitaan tietoa ilmaa ja merta kuormittavien haitallisten päästöjen lähteistä ja käsitystä prioriteeteista, mitkä toimenpiteet kiireellisimpiä sekä mihin lisäresursseja tarvitaan. Näin, jotta strategian mukaisilla tavoitteilla on mahdollisuus toteutua huonoa paremmin.

luontojameri.jpg

 

3 kommenttia . Avainsanat: Itämeri, ympäristöluvat, meri, saasteet, asbesti, lyijy, PAH-yhdisteet, suhteellisuus, kiireellisyys, strategia, kuntapäättäminen

Aktiivissa ja passiivissa

Maanantai 29.1.2018 - Kristiina Sunell

Hyviä uutisia opiskelijoille ja yrittäjäksi ryhtyville

Yrittäjä saa vuoden alusta lukien täyden työttömyyskorvauksen jos tekee töitä hieman alle yhden päivän kuukaudessa. Lisäksi kuukaudessa saa ansaita 300 euroa verottomasti - yli menevältä osalta veronalaista on vain puolet tulosta.

Vaihtoehtoisesti tuon yhden päivän voi käyttää omaehtoiseen opiskeluun, uuteen ammattiin kouluttautumiseen tai osaamisen täydentämiseen. Tuki on huomattavasti tavallista opintotukea (250,28 eur/kk) suurempi eikä opintopisteitäkään tarvitse kertyä KELA:n yleisten vaatimusten mukaan "Vaikka olisit saanut lukuvuoden aikana opintotukea vain 1 kuukaudelta, sinun pitää suorittaa vähintään 20 opintopistettä." - enää ei tarvitse. 

Reilua. Mutta liian hyvää ollakseen totta? On ja ei. Tämä uudistus on työttömille, ei nykyisille päätoimisille, työn ohessa opiskeleville eikä nykyisille yrittäjille kohdennettu tarjous. Sen nimi on aktiivimalli

Aivan pöyristyttävää. Ei käy. 

Omais- ja perhehoitajat ja työkyvyttömyyden tai vamman perusteella etuutta saavat työttömät eivät ole aktiivimallin piirissä. Aktiivimallia ei sovelleta jos työkyvyttömyyseläkehakemus on vireillä tai jos on lomautettu lyhyeksi ajaksi. 

Hallituspuolueita on syytetty "niskalaukauksesta". Kovaa populismia, joskin motiiveiltaan ymmärrettävää: eduskuntavaalit pidetään jo runsaan vuoden päästä. 

Hallituspuolueiden edustajien puheenvuorojen sijaan onkin parempi siteerata muiden tahojen esittämiä perusteluja ja pohdintoja. Mallin valmistelussa mukana ollut Vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri, STTK:n pääekonomisti Ralf Sund kannattaa työttömyysturvan aktiivimallia. Päivänpolitiikan jättäneen ammattiliiton edustajan on helpompi nähdä kokonaisuuksia ja syy-seuraussuhteita eduskunnan vaalikautta pidemmälle.

uusimaa.tiffOsmo Soininvaara rinnastaa työttömyyskorvauksen saavutetuksi eduksi, ja vain sen ylittävä summa oikeuttaa "varastamaan työttömän vapaa-ajan", kuten hän blogikirjoituksessaan suorasukaisesti toteaa. Perustulon rahoittamiseksi tarvitaan kuitenkin edelleen työpaikkoja ja työntekijöitä. Työn ja tekijöiden kohtaanto-ongelman haasteista Soininvaara mainitsee esimerkkinä Uudenmaan talonrakennusalan. Blogikirjoituksessa on ratkaisuehdotuksia, mutta ne eivät ole yhtä myyviä kuin kahden sanan iskulauseet. Ehdotuksilla ei lisätä minkään yhdistyksen jäsenmääriä eikä nosteta sen koommin kansalaisten verenpainetta, barrikaadeja kuin suosiotaan jatkuvasti menettävän puolueen kannatustakaan. Enkä tarkoita tällä Vihreitä.

Mistä haasteet juontuvat?

Suosituin perustelu aktiivimallin vastustamiseksi on toteamus avoinna olevien työpaikkojen vähäisyydestä. Julkisen sektorin, eli verovaroin kustannettujen työpaikkojen osuus on Suomessa yksi maailman suurimpia. Sen kasvattaminen merkitsisi verorasituksen kovenemista ja/tai jo nyt kestämättömän valtionvelkamäärän lisääntymistä. Työpaikkoja tarvitaan siis lisää yrityksiin. Eli tarvitaan enemmän yrityksiä ja yrittäjiä.

Suunta ei ole lupaava. Yrittäjien ikääntyessä etsitään liiketoiminnan jatkajia, jotka varmistavat työpaikkojen säilymisen. Yrittäjäksi  ryhtymistä ei pidetä houkuttelevana tai palkitsevana. Kannattaisiko työttömän ryhtyä vaikka taksiyrittäjäksi Tampereelle tai aktivoitua selvittämään sukupolvenvaihdosta odottavia yrityksiä? Ilmaisia palveluja löytyy sekä TE-toimistoista, yrityspalvelukeskuksista ja netistä runsaasti. 

Haasteena on todettu myös alueet, joissa työpaikkoja ei ole. Ilmeisesti ei myöskään mahdollisuutta tehdä etätöitä, tai ei riittävää asukaspohjaa vain paikallisesti toimivalle yrittäjälle. Työpaikan perässä muuttamista pidetään mahdottomana jos asunnon arvo on laskenut ja sen myyminen olisi tappiollista tai asunto ei edes kävisi kaupaksi. Minkä verran yksilön ottamaa riskiä voidaan sosialisoida yhteiskunnan vastuulle ja mikä kaikki kuuluisi yhteiskunnan maksettavaksi: asunnon arvon aleneminen, yrittäjän liiketoimen riskien realisoituminen, yleisesti kaikkien sijoitusten arvon menetys...? Salossa omakotitalojen hinnat romahtivat Nokian lopettaessa liiketoimintansa paikkakunnalla. Näin kävi myös osakkeiden hinnalle. 

Täydellistä mallia ei ole

AY-aktiivi tuttava huomautti aina tulevan sivullisia uhreja, sillä mikään malli ei valitettavasti ole täydellinen. Aktiivimallin epätäydellisyyteen kommentti ei kuitenkaan liittynyt. Toteamus koski 2.2.2018 tulevaa työnseisausta. Se aiheuttaa vahinkoja niin pienyrityksille kuin vientiteollisuudellekin, lisäksi kosolti vaikeuksia julkista liikennettä työ- ja koulumatkoihinsa tarvitseville. Ammattiliittojen varallisuus kestää työnseisauksia huomattavasti pienyrityksiä paremmin.


Keskittymiseen työllisyyden haasteisiin - yrittäjyyden ja työnantajaksi ryhtymisen heikko houkuttelevuus, syrjäseutujen teollisuuden ja elinkeinojen kehittäminen, työpaikan perässä muuttamisen kannattavuus, tai varsinkaan vuokra-asuntojen tarjoaminen aidosti yleishyödyllisellä periaatteella ja kohtuullisella vuokrahinnalla - ei riitä halua eikä keskusteluvalmiuksia. Voimia kuluu valtataisteluun aivan liian monella areenalla, niin pelikentän sisällä kuin katsomossakin.

Eturyhmä- ja puoluepoliittinen lakko on silti omalla tavallaan johdonmukainen toimi: työttömien asemasta tulee pitää huolta, sillä lakkoilun seurauksena etuuksien tarvitsijoiden joukko kasvaa. Valitettavasti jaettavan määrä ei "mielenilmauksin" kasva.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aktiivimalli, yrittäjyys, kouluttautuminen, työllisyys, työttömyys

Yrittäjyydestä kilpailukykyä

Maanantai 21.3.2016

Yrittäjyyteen kannustaminen tärkein ja kiireellisin keino kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi

Yhä kasvava määrä yrittäjiä on jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Näillä noin 70.000 kannattavalla ja työpaikkoja tarjoavalla yrityksellä on valmis tuotteisto ja asiakaskunta, joten liikeideaa ei ole tarpeen keksiä uudestaan. Jopa 21 % korkeakouluissa vuonna 2014–2015 opiskelleista pitää yrittäjäksi ryhtymistä todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä vaihtoehtona.

Finnveran rahoitusmahdollisuudet tarjoavat apua yritystä jatkavalle, mutta vaadittava omarahoitusosuus ja vakuudet ovat nuorelle, usein opintovelkaiselle yrittäjälle kynnyskysymys pohdittaessa mahdollisuuksia jatkaa eläköityvän yrittäjän liiketoimintaa.

Työttömyysturvan yhteensovittaminen yrittäjätulon kanssa tasoittaisi uutta aloittavan tai vanhan yrityksen toimintaa jatkavan yrittäjän mahdollisuuksia ottaa kantaakseen liiketoiminnan riskit sekä vähentäisi kannustinloukkuja. Myös vastavalmistuneiden nuorten yrittäjyyden tukeminen olisi kansantaloudellisesti viisasta. Mahdollisiin mekanismeihin voisi kuulua yrittäjän opintolainan huomiointi liiketoiminnan kustannuksissa samaan tapaan kuin yrityksen koneitten ja laitteiden poistot. Vähennykset voitaisiin tehdä vain yrityksen tuloksesta, eli yrityksen alkaessa tuottaa myös verotuloja.

Kannustin lisäisi motivaatiota suuntautua jo opiskeluvaiheessa tulevaa yrittäjäuraa tukeviin opintokokonaisuuksiin. Yrittäjäksi valmistuminen on akateemiseksi työttömäksi päätymistä parempi vaihtoehto myös kansantalouden kannalta.

Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset ry pitää yrittäjyyteen kannustamista tärkeimpänä ja kiireellisimpänä keinona saada aikaan Suomen tarvitsemaa kilpailukykyä ja sen myötä tulevaa työllisyyden myönteistä kehitystä.

 

Kristiina Sunell
Naantalin Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Satu Koskinen                                                                                                     Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, yrittäjyys, yhteiskuntasopimus, kilpailukyky, nuoret yrittäjät, jatkuvuus

Lammasluoto: 200 % samaa mieltä

Lauantai 3.10.2015 - Kristiina Sunell

Kaavoitusasiat ovat puhuttaneet naantalilaisia viime kuukausina, Lammasluodon kaavoitus jo pari vuotta. Huolta on tunnettu ranta-alueiden säilymisestä ja maiseman muuttumisesta. Lisäksi on ilmaistu huolta päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja johdonmukaisuudesta.

Sain kuluneella viikolla runsaasti sähköpostia ja puheluita Kokoomuksen ryhmän Kruununjalokivi-lausunnon tiimoilta. Julkaisussa annetaan ymmärtää Lammasluodon säilyvän virkistysalueena; rakennusprojekteista ei mainita. Olenko julkaisusta täysin samaa mieltä? Kyllä, 100 % 

150515_rannikkoseutu_lammasluoto.tiffEntä keväällä 2015 julkaistu kannanotto, jossa todetaan "Naantalin Kokoomusnaiset ry puoltaa Lammasluodon ja Teljentien metsikön säilyttämistä avoimena virkistysalueena, kaikkien kultarantana. Alueelle ei tule kaavoittaa lisää rakennuksia". Olenko edelleen tällä kannalla? Täysin, 100 % jälleen. 

Ovatko nämä lausunnot ristiriidassa keskenään? Sellaisenaan ne ovat täysin samoilla linjoilla:

  • Rantaraitti säilytetään
  • Lammasluoto varataan veneilyä ja Naantalin Purjehdusseuran toimintaa palvelevaksi alueeksi
  • Teljentien kenttä ja metsikkö säilytetään virkistys- ja ulkoilualueina.

Onko kaikki sanottu tai onko kaikki sanottu yksiselitteisesti ja aukottoman loogisesti? Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajalta kysyttäessä selviää, että "Kruununjalokivi"-kirjoitus ei sulje pois Lammasluodolle kaavailtavia kerrostaloja. Näin lausuntoa voi pitää vähintäänkin harhaanjohtavana, ja sitä olivatkin muut puolueet nopeasti kommentoimassa. 

Mitä voi olla, tai olla olematta, rivien välissä? 

  • Rantaraitti on rantaraitti vain, jos se kulkee pitkin rantaa ja sieltä näkee merelle - muualtakin siis kuin Lammasluodon pysäköintialueen tai Teljentien metsän "suikaleen" kallion ja puiden tilalle rakennetun kerrostalon ikkunasta.
  • Rakentaminen ja virkistyskäytön säilyttäminen eivät voi toteutua yhtäaikaisesti.
  • Kerrostalojen - tai minkään asuinrakennusten - rakentaminen ei ole mahdollista ilman lisääntyvää liikennettä, parkkipaikkoja, taloille johtavia ajoväyliä ja roska-astioita.
  • Kalevanlahti on syvyydeltään enintään kaksi metriä. Rakentamisen myötä lahti rämettyisi vahingoittaen myös Kylpylän rannan virkistysarvoa. Kruununjalokirveksi aluetta voisi nimittää enää vain sarkastisessa mielessä.

Ei ole olemassa "yllätysrantaa" jolle voitaisiin rakentaa vaikkapa As Oy Lehmänkäännös ja jonka takaa kulkisi rantaraitin korvaava Pettymysten polku. Meren ja rantaviivan välissä ei ole rakennusmaata eikä rivien välissä tilaa ketunhännälle. Ainoa alueelle harkittava rakennus voisi olla kuvassa Lammasluodolle hahmoteltu matala rakennus, mikäli sen tarkoitus on olla nuorten ja vammaisten vesiurheiluharrastusta tukeva huolto- tai kerhorakennus. Selkeyden vuoksi täsmennän vielä, että kuvassa sinisellä ympäröityjä, EI- merkittyjä rakennuksia ei pidä kaavailla näille paikoille, piirun verran niiden viereen, eikä muuallekaan Meri-Naantaliin.

Kuva kertoo yleensä enemmän kuin tuhat sanaa. Oheinen kuva kertoo minun mielipiteeni.

151003_merinaantali_asukkaille.png


Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: kaavoitus, avoimuus, rehellisyys, politiikka, mielipide

Ongelmista ratkaisuihin

Lauantai 19.9.2015 - Kristiina Sunell

Perjantain mielenilmaus tuli maksamaan kansantaloudelle sata miljoonaa euroa. Summalla olisi kuulemma saatu palkattua parituhatta työmiestä tai 2400 lähihoitajaa. Sosiaalisessa mediassa kiertää haaste, jolla EK velvoitetaan käyttämään ensi perjantain työpäivästä sata miljoonaa 2400 lähihoitajan palkkaamiseen, ja sitä seuraavan perjantain tehdystä työpäivästä jälleen sata miljoonaa parintuhannen työmiehen palkkaamiseen.

En kommentoi väittämien laskentamallia sinänsä. Haaste osoittaa kuitenkin vähintään kolme asiaa, joita on syytä pohtia ilman minkään aatteen tulipaloa. Ajatuksen hahmottamisessa auttaa ammattiliittojen erinomainen ehdotus johtamisen ja työelämän kehittämisellä aikaan saatavilla säästöillä, joilla voitaisiin korvata taloudelliset sopeutustoimet. Vain konkretia puuttuu, mutta sekin löytyy suhteellisen helposti:

2000 työmiehen palkalla saa palkattua 2400 lähihoitajaa. Onko se oikein?

Säästötoimien kohdistuminen pienipalkkaisiin ja raskasta työtä tekeviin hoito- ja pelastusalan ammattilaisiin on yksinkertaisesti kohtuutonta ja väärin. Olisi tärkeää vaatia ammattiliittoja sopimaan keskenään oikeudenmukaisesta palkkauksesta, jossa paperimiehet ja ahtaajat - korkeat palkkansa lakoilla uhkailemalla ansainneet - ja vastuullisesti sekä pakosta lakkojen ulkopuolelle jäävät hoito- ja pelastusalan ammattilaiset asetettaisiin oikeudenmukaisesti vähintään samalle viivalle. Samalla kokonaiskustannusrakenteella 2000 työmiehen palkka = 2000 lähihoitajan palkka. Ovatko työmiehet valmiita solidaarisuudesta laskemaan palkkojaan, jotta reiluus toteutuisi?

Arvaan vastauksen olevan "ei voi, koska....". Ehkäpä vaikka siksi, että terveys- ja pelastusalan työpaikat ovat julkisella sektorilla ja metallimiesten paikat yksityisellä sektorilla. Ratkaisu ei löydy mielenilmauksista tai sopeutustoimista, vaan vaaditaan juuri työelämän kehittämistä. Julkisen sektorin kokonaiskustannus kansantaloudelle on suuri ja aiheuttaa melkoista verotuspainetta. Organisaatioita on uudistettava ja kevennettävänä runsasta väliportaan hallintoa karsimalla ja tehostamalla. Näin saadaan enemmän varoja tuottavaan työhön. Näin saadaan myös julkiselta sektorilta keskiportaan hallinnon väkeä yksityiselle sektorille, kenties työpaikkoja tarjoavia yrityksiä perustamaan. Se vaatii toteutuakseen uudistuksia myös mm. koulutusjärjestelmältä.

Terveydenhuollon, pelastustoimen tai poliisin palvelujen siirtyminen pois Suomesta olisi mahdotonta.
Tehtaiden ja niiden työpaikkojen siirtyminen muualle olisi Suomen kannalta onnetonta.
Pitää ajatella kokonaisuutta.                                                                                                                                                         
                                                                                                                                                            

MIelenilmauspäivänä jäi monen palkka saamatta. Onko se järkevää?

Edellisen kohdan ratkaisu on helpommin toteutettavissa, mikäli yrittäjyydestä tehdään pakollinen oppiaine peruskouluihin. Kohdasta kaksi ei tarvitsisi edes keskustella, jos logiikkakin olisi pakollinen oppiaine.

Se, että perjantain tulomenetysten summalla saisi parituhatta työpaikkaa, ei tarkoita sitä että tuona päivänä normaalisti töissä olemalla olisi tehty ylimääräistä liikevoittoa, jolla saisi lisää palkkarahoja. Menetetyn summan verran palkkarahaa ja verotuloja jäi mielenilmauksen takia saamatta.

Menetyksistä on mahdoton tehdä täysin objektiivista laskelmaa. Varmaa on vain, että mielenilmaukseen osallistunut lahjoitti päivän palkan verran aatteelle. Perjantai ei ollut työnantajan maksama vapaapäivä eivätkä liitot korvaa ansionmenetystä jäsenelleen. Tämähän ei ollut lakko.

Jotain positiivista seisahtuneessa perjantaissa oli silti. Vaikka mielenosoitukseen ei päässyt julkisin kulkuneuvoin, ammattiliittojen järjestämillä tilausbusseilla kuljetukset sujuivat. Eräänlainen tulonsiirto siis julkiselta liikenteeltä yksityisille kuljetusyrittäjille ja palkkarahaa niiden työntekijöille. Ammattiliittojen ja yrittäjien välien väitetään huonontuneen. Se on roskapuhetta. Liitot eivät näe mitään ongelmaa siinä, että niiden jäsenet pitävät palkattoman ja lakkokorvauksettoman mielenilmauspäivän ja kulkevat toritapahtumaan yrittäjiltä tilatuilla busseilla, jotka kustannetaan ammattiliittojen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla.

Työnseisausten aiheuttamat rästit saadaan helposti kurottua umpeen.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi perjantain tuotannon menetykset voitavan kuroa umpeen ja palveluissa liikevaihdon vain siirtyvän toiseen ajankohtaan. Mitään vähenemistä ei tapahtuisi.

Vaikka ekonomisteja usein parjataan syystä ja toisinaan myös syyttä, on Koski mielestäni oikeassa. Jos yhden työpäivän menetys voidaan vaivatta korvata työskentelemällä hieman tehokkaammin muina päivinä, olemme löytäneet myös ratkaisun kiisteltyyn työajan pidennykseen. Se on aivan tarpeetonta. Vartin verran enemmän paperikasan siirtelyä pinosta toiseen ei toisi kansantalouteen mitään lisää. Jos Kosken arvioima menetyksen umpeen kurominen on skaalattavissa, voidaan jopa siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Näin neljässä palkallisessa päivässä saadaan aikaan viiden päivän työpanos. Säästöillä palkataan lisää väkeä, vaikkapa ne kaksituhatta työmiestä ja lähihoitajaa.

Tuottavuusongelma ratkaistu. Eiköhän ryhdytä töihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kustannus, kannattavuus, työllisyys, työtaistelu

Ohi ja ali

Torstai 20.8.2015 klo 15.09 - Kristiina Sunell

Suomalaiset kykenevät edelleen osoittamaan aitoa talvisodan henkeä. Tuumaakaan ei anneta periksi. Virtuaalijuoksuhaudoista heitellään vihollisen suuntaan valikoituja kärjistyksiä, omien uskoa pönkitetään luovalla tilastojen tulkinnalla. Onnetonta on vain se, että käymme sisällissotaa.

Niinkutsutut yhteiskuntasopimusneuvottelut katkesivat tänään. Yrittäjiä ei pöytiin huolittu, mutta väliäkö tuolla. Ihmisen väitetään edelleen järkeilevän dinosaurusten lailla: pahan paikan tullen joko taistelemme tai pakenemme. Neuvotteleminen tai sopiminen eivät kuulu valikkoon. Pöydällä on etujärjestöjen arvovalta, jäsenmaksutulot ja kolmikannan eduskuntavaaleilla valittua edustuksellista demokratiaa suurempi valta. Yrittäjät eivät järjestä mielenosoitusta - meillä on liian kiire töissä - vaikka hiljainen unelma on olemassa: "Uskomme poliittiseen päätöksentekoon ja tuemme sitä. Siksihän me vaaliuurnilla käymme."

Perusongelma myönnetään lähes kaikissa puolueissa. Suomi ei euromaana voi enää korjata kilpailukykyään devalvoimalla. Yhteisvastuu kriisimaiden veloista, EU:n liittovaltiokehitys ja mahdottomuus vaikuttaa apupakettien myöntämiseen lienee perimmäinen motiivi Keskustan Paavo Väyrysen aloitteessa.  Vasemmistoliiton Li Andersson haluaa myös kansanäänestyksen euroon kuulumisesta. Korostettuna seikkana ei olekaan yhteisvastuun taloudellinen  riski Suomelle, vaan talouskurin ja sopeuttamisen välttäminen.

Neuvottelujen kariuduttua koko yhteiskuntaa koskeva ratkaisu on palannut vaaleila valittujen päättäjien käsiin. Mikäli tässäkään ei onnistuta ja syksy tietää lakkoja, vientiteollisuuden kuljetusten katkaisemista ja uhittelun lisääntymistä, edetään seuraavalle päättäjätasolle. Suomen kokonaisvelka ylittänee ensi vuoteen mennessä tason, joka tuo troikan sanelemaan ratkaisut - ja kätevästi myös ottamaan yhteistyökyvyttömyytemme syyt niskoilleen. Vastakkainasettelun aika ei tuolloinkaan ole vielä ohi, mutta kenties Kreikan tavoin löydämme sentään yhteisen vihollisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskuntasopimus, talous, työllisyys, kilpailukyky, devalvaatio, euro, etujärjestöt

Puhutaanko jostain muusta?

Lauantai 14.2.2015 klo 20.03 - Kristiina Sunell

Mistä ei voi puhua, siitä pitää vaieta. On viisainta vaihtaa aihetta, jos keskustelu ajautuu jostain syystä epämukavuusalueelle. Se on kohteliasta. Se on myönteistä ajattelua. Lisäksi se on helpoin keino välttää tekemästä jotain epäkohdalle. Karpoilu on paheksuttavampaa kuin kolmen viisaan apinan tapa toimia: ei nähdä pahaa, ei kuulla pahaa, ei puhuta pahaa.

Venäjä ei ole turvallisuusuhka eikä Suomi voi tehdä mitään parantaakseen ukrainalaisten ahdinkoa. Kreikan vakuudet pitävät ja luottotappio olisi kovin pieni asia maailmankaikkeudessa. Missään ei ole luvattomia ongelmajätekaatopaikkoja - ja vaikka olisikin, ei niistä ole mitään vaaraa kenellekään. Suomalaiset koulutkaan eivät ole homeessa. Kaikki on oikein hyvin kun pahin kauhukuva on vältetty: keskiolutta tulee saamaan ruokakaupasta, vaikka Keskustapuolue voittaisi eduskuntavaalit. Hiljaa hyvä tulee?

Ehkäpä olisi syytä kieltää uutiset, ainakin lapsilta? MOT- ohjelmaan pitää laittaa varoitusteksti: "Tämän ohjelman katsominen saattaa pahoittaa mielesi".

Taukoamaton valittaminen ja ikävien asioitten jatkuva penkominen eivät edistä mitään asiaa. Samoin on tosiasioitten kiistämisen laita. Reinhold Niebuhrin sanoin: "Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan". On mukavampaa olla tyyni ja viisashan vaikenee.

Ongelmien korjaaminen edellyttää tosiasioitten tunnistamista ja myöntämistä. Se on tärkeää myös siksi, että voidaan arvostaa niitä asioita, jotka eivät muuttamista kaipaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvostelu, valittaminen, korjaaminen, rehellisyys

Hyvä paha pääoma

Sunnuntai 14.12.2014 - Kristiina Sunell

Pääoma on rahaa. Raha on raaka-ainetta. Sillä työ, osaaminen ja tuottavuus muutetaan tuotteiksi ja palveluiksi, joista asiakas maksaa. Työ- ja materiaalikustannusten sekä muiden toiminnan kulujen jälkeen yritykselle jää tulos. Siitä sijoittaja tai omistaja saa halutessaan nostaa yrityksestä tuottoa, tai jättää nostamatta. Jos tuloksen sijaan tulee tappiota, tarvitaan lisää pääomaa tai supistetaan toiminnan kuluja. Varsin yksinkertaista.

Yhteiskunnan kannalta toiminta on lähes yhtä selkeää. Myynnistä saatu arvonlisävero tilitetään valtiolle. Palkan sivukulut - ollen suunnilleen 50 % palkasta - tilitetään työttömyysvakuutukseen, eläkevakuutusyhtiölle, sosiaaliturvamaksut keräävälle taholle, taseistetaan seuraavana vuonna maksettaviksi lomapalkoiksi ja -korvauksiksi, ja niin edelleen. Paperityö on jo hieman monimutkaisempaa, mutta tilitoimistot työllistyvät ja pankit saavat tilisiirroista oman pienen osuutensa. Tuloksesta maksetaan yhteisöveroa.

Jos jotain jaettavaa toiminnan kulujen ja verojen jälkeen jää, sijoittaja tai yrittäjä suorittaa itselleen tulevasta summasta vielä pääomatulon veron.

Mikäli yritykseen sijoituksen tehnyt on laittanut säästönsä pörssiyritykseen, hän joko

  • haluaa tuotot mahdollisimman nopeasti, ja edellyttää joka vuosi hyviä osinkoja
  • on kärsivällinen, ja hänellä on varaa pitää tulos yrityksessä tuottamassa kasvua ja myöhempää tuottoa
Pienet yritykset - ne, joista toivotaan uusia kasvuyrityksiä ja menestystarinoita - tarvitsevat kasvun raaka-ainetta, pääomaa, tehdäkseen tuotekehitys- ja laiteinvestointeja sekä palkatakseen uutta väkeä. Velkapäoma, korot ja kustannukset maksetaan, kun yritys kasvaa ja tuottaa. Riittääkö kärsivällisyys ja riskinottokyky, jos oma koti on pankista saadun yrityslainan vakuutena? Entä luottamus markkinoihin, työmarkkinaosapuoliin, verokohtelun ennakoitavuuteen ja oman tuotteen tai palvelun menestykseen?

Palkannauttijan näkökulmasta raha tulee firmasta. Jos yrittäjät ovat itse töissä omistamassaan yrityksessä, rahan nähdään tulevan asiakkailta. Muualla töissä oleva sijoittaja tai pääomaa yritykseen tuova taho näkee mieluusti varojen tulevan myös joustoista, tarvittaessa toiminnan sopeuttamisesta lyhyelläkin aikavälillä. Valtio katsoo rahan tulevan kasvusta, josta saatavilla tuloilla vähennetään työttömyyttä ja maksetaan jo otetun valtionvelan korkoja.

Menestyksen yhteiset tekijät ovat kaikilla samat: kärsivällisyys ja luottamus, oikeuksien ja vastuiden tasapaino.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sijoittaminen, kasvu, työllisyys, yrittäjyys, verotus

Jaksaa, jaksaa, jatkaa!

Maanantai 29.9.2014 - Kristiina Sunell

Eläkeikä nousee - työmarkkinoille tarjolla paljon lisää henkilötyövuosia!

Työmarkkinaosapuolet ovat saaneet aikaan ratkaisun, jota luottoluokituslaitos Finch pitää kolmen A:n arvoisena. Kun suomalainen jatkaa töissä kaksi vuotta pidempään, saadaan tietysti palkkatulojen verot ja säästetään maksetuissa eläkkeissä. Kuulostaa erittäin hyvältä, vaikka kaikki eivät kahden vuoden palkallisen oman vapaa-ajan menetystä hurranneet. Pakko mikä pakko. Jos työpaikkoja ei ole riittävästi, ja "aikaistettuja eläkepäiviä" tulee pakosta vietettyä keski-ikäisenä, mahdollisesti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen turvin, voi toki jatkaa töissä toisesta päästä hieman pidempään.

Luottoluokittajien arviot vaikuttavat valtionvelan korkoihin. Lohdullisesti on esitetty, että yhden vokaalin menettäminen maksaisi suomalaisille "vain" miljardin vuodessa.  Miljardi tarkoittaa tuhatta miljoonaa. Miljardi on myös summa, jonka säästämiseen pyritään kuntien vastuulla olevien tehtävien karsimisella. Suhteutetaanpa vielä: Teiden korjauksista puuttuu 1,5 miljardia. Lapsilisistä oli aikomus säästää noin 100 miljoonaa vuodessa. Juuri perutulla sokeriveron korotuksella piti kerätä valtion vajaaseen kassaan 50 miljoonaa euroa lisätuloja. Ilmeisesti miljardin säästö valtionvelan koroissa tulisi sittenkin tarpeeseen, joten luottoluokituksen säilyttäminen on rahan arvoista.

Kolmen A:n luokitus vaikuttaa lyhytaikaiselta torjuntavoitolta. Sellainen on myös eläkeiän nostaminen, sillä todellinen haaste on työpaikkojen takaaminen. Niitä tarvitaan sekä ikääntyvälle väestölle, että nykyiselle noin 300.000 työttömälle. Näitä työpaikkoja ei synny julkiselle sektorille, jonka koko ja kustannukset ovat jo nyt kestämättömällä tasolla. Ne syntyvät yrityksiin. Jos työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa, pitää yritysten ja yrittäjien näiden työpaikkojen tuojina nauttia vähintään samantasoista suojelua.

Mitä enemmän varoja pitää kerätä veroina valtionvelan korkojen maksamiseen, sitä vähemmän on käytettävissä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Työnteosta maksettavien verojen korottaminen vähentää ostovoimaa, joka puolestaan vähentää yritysten myyntiä, jonka pienentyessä myös työpaikkojen määrä vähenee. Näin käy myös julkisella sektorilla, jonka työsuhteet rahoitetaan verovaroin. Lopulta luokittajien näkemyksillä on merkitystä, mutta valitettavasti ne ovat vain toteamuksia. Seuraavaksi luottoluokituslaitos arvioinee, miten todennäköisesti Suomi pystyy luomaan tarvittavat työpaikat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkeuudistus, työelämä, työllisyys, yrittäjyys

Siinä sivussa

Perjantai 14.3.2014 - Kristiina Sunell

Naantalin elinkeino-ohjelma on valmis. Nyt voidaan rauhassa odotella sen toteutumista.

Jos osaat mapittaa ja valokopioida tai käyttää auttavasti mikroaaltouunia, saatat olla Naantaliin kaivattu elinkeinotoimen vastuuhenkilö. Mikäli pidät lapsista ja olet toiminut johtajankin tehtävissä, saat samalla hoitaaksesi sivutoimisen kaupunginjohtajan ja lastenhoitajan tehtävät. 

Ei tarvita vielä yhtä, eikä edes yhtäkään, varsinaista liike-elämän asiantuntijaa.

Viranhaltijoita on jo lähes tarpeeksi, yli tuhat. Jokainen tuntee hyvin alueen elinkeinorakenteen, sen kehittämistarpeet ja haasteet, sekä toimii kotikaupunkimme liiketoiminnan ja työllisyyden edistäjänä.
Jokainen myös tietää, mitä kaikkea elinkeinojohtajan työtehtäviin kuuluu. Yrittäjien kanssa voi verkottua säännöllisesti ja suhteellinen nopeastikin: tori on aivan kaupungintalon edessä, joten leipäkauppiaan kanssa voivat kaikki käydä vapaasti jutustelemassa vaikka kahvitauolla. Hänet voi helpost tunnistaa yrittäjäksi, muista torilla kulkijoista ei oikein tiedä ellei ole paikallisia. Kunhan toriaikojen puitteissa toimii, ei tarvitse edes erilliseen palaveriin aikaa varata.
Elinkeinotoimen sivutehtävän tavoitteet ovat pääosin selkeät ja hyvin yksinkertaiset. Työpaikkaomavaraisuuden tulee olla hyvä, samoin työllisyyden. Innolla kaavoitettuihin tontteihin pitää saada taloja, kerrostaloihin asukkaita. Kyllä se siitä.

Perehdytys tehtävään

Aikaisempi kokemus liike-elämän palveluksesta on  myös mukava meriitti. Marraskuussa Turussa järjestettiin yritysten ja poliitikkojen keskustelutilaisuus, jossa tarjottiin kansanedustajille viikon työelämäharjoittelujaksoa. Yksi ilmoittautui. Vapaita harjoittelupaikkoja on siis vielä runsaasti jäljellä, joten kaupungin viranhaltijoillekin riittää mahdollisuuksia lyhyeen oppijaksoon.

Lisätietoja

Lisätietoja voi hakea Naantalin uudesta elinkeino-ohjelmasta. Hyödyksi on myös lukea siihen annetut lausunnot - myös se, jossa yrittäjien toimesta toivotaan omaa elinkeinoasiamiestä.
Kaupunginhallitus työstää parhaillaan Tulevaisuuden Naantali- strategiaa. Ehkä liike-elämällä on siinä jokin sivurooli. Jään uteliaana odottamaan.

Pahoittelen tässä kirjoituksessani mahdollisesti ilmenevää sarkasmia. Puolustelen asennettani sillä, että pidän yrityksiä ja ympärivuotista liiketoimintaa erittäin tärkeinä Naantalin tulevaisuuden kannalta. Asian vähättelyyn on vaikea suhtautua myötäilevän myönteisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrittäjyys, työllisyys, elinkeinoasiamies, elinkeino-ohjelma

Näin kävi.

Sunnuntai 8.9.2013 - Kristiina Sunell

Nyt koko teollisuuden lippulaiva lähti. Entä sitten?

Lupaan, että puhki kulunut sana "innovaatio" esiintyy tässä kirjoituksessa vain yhden, tämän kerran. "Globaalit markkinat haastavat teollisen rakenteemme ja hyvinvointimme struktuurin uusien strategisten askelmerkkien yhä ketterämpään tempoon kestävyysvajetta kurottaessa"- tyyppiset lauseet ovat myös tässä. Loppuosa kirjoituksesta käsittelee enimmäkseen pienehkön kylän talonpitoa, urheilua, uskollisuutta, veneitä ja kotieläimiä.

Veikö viekas vävypoika meidän pellon?

2013-08-20_15.59.41.jpgMaikkarin uutiset palasivat lyhyen lakkonsa jälkeen nopeasti takaisin ruutuun. Uutinen Nokian matkapuhelintoiminnan myynnistä ei tullut välttämättä yllätyksenä, mutta varmasti pyytämättä. Reaktiot noudattelivat tuttua kaavaa: kieltäminen - ei voi olla todellista! - ja sitten kiukku - myyrä söi kaikki kaurat. Keksipä joku syyttää Suomen hallitustakin tästä yrityskaupasta. Seuraavaksi on vuorossa alistuminen, no minkäs teet, tämä on tätä. Iltapäivälehdet saavat aiheesta vielä monta hyvää ja huonoa otsikkoa, jotka eivät tapahtunutta muuksi muuta. Toivottavasti surutyö saadaan nopeasti tehtyä jotta voidaan siirtyä eteenpäin, pohtimaan mitä tästä voidaan oppia, ja mitä seuraavaksi tehdään. Neljäs vaihe on vaativin, sillä se ei tule itsestään, vaan edellyttää nimenomaan tekemistä.

Se, että vävypoika ehkä vei pellon, ei ole niin ikävää. Surullisempaa on, että peltosarka oli talon ainoa. Vähän kuin Logomon pihalla oleva veturi. Onneksi sisällä konepajassa tehdään jo jotain aivan muuta.

Kun ainoa lehmä kitui ja vanhuuttaan kuoli

Parikymmentä vuotta sitten puhelu saattoi alkaa: "Onko siellä kotona kaikki hyvin?"  "MIssä olet, onko paha paikka?" olisi ollut naurettava kysymys. Sitten viisaat insinöörit keksivät langattoman puhelimen. Se oli niin hieno tuote, että kohta sitä myytiin hyvään hintaan ulkomaillekin. Nyt oli syytä olla tyytyväinen, tämä on tässä! Vaan Uuspaavalniemen toteamus "menestys loppuu tyytyväisyyteen" pätee tässäkin. Maailma ei pysähdy, se pyörii. Eikä se pyöri ainokaisen, uskollisesti varjellun keksinnön ympärillä, vaikka se olisi miten hieno, kameroineen kaikkineen.

Yritystukia jakavan TEKES'in johtokunnan puheenjohtaja on perinteisesti Nokia Oyj:n edustaja. Tilan ainokaista lehmää pitääkin hoivata hyvin. Se on pienen turva ja suurena työllistäjänä ansaitsee lähes jakamattoman huomion. Aikaa ja varoja jäi kovin rajallisesti muiden toimialojen kehitttämiseen. Salon tapaisten kaupunkien kohdalla muutos ei oikeastaan tullut rytinällä: jo 90-luvulla kauhisteltiin Helsingin Sanomien sivulle ilmestynyttä uutista, jonka mukaan monitorien tuotanto paikkakunnalla saatettaisiin lopettaa. Mutta kaikki oli kuitenkin hyvin, sillä matkapuhelimien menestys takasi työpaikat ja verotulot kaupungille. Muuta ei voitu kuvitellakaan.

Kaikki yhdestä yrityksestä tai yhdestä toimialasta riippuvat seutukunnat ovat haavoittuvaisia. Vielä haavoittuvaisemmiksi ne tulevat, mikäli kaikki panostukset käytetään olemassa olevan lippulaivan varusteluun. Salo sitoutui yhteen Nokiaan. Nokia sitoutui sitten yhteen matkapuhelinten käyttöjärjestelmään. Ainoa käyttöjärjestelmä puolestaan oli sidoksissa yhteen suureen - Nokiaakin suurempaan - yritykseen. Loppu on lähihistoriaa, johtopäätöksiä ennemmin kuin avaruustiedettä.

Olemme uskollisuuteen taipuvaisia. Sitoudumme "kunnes kuolema meidät erottaa" yhteen ainoaan. Sivuille ei vilkuilla. Olemme syvästi järkyttyneitä, jos renki myy talon ainoan lehmän tuhkamarkkinoilla. Halvalla. Se oli vanha, ja olisi ensi vuonna tuottanut vielä vähemmän maitoa kuin nyt. Renki on pahantahtoinen vain, jos hän aikoo lehmärahoilla ostaa kilipukin tai pandakarhun, turhan satelliittivempaimen. Sellaisella jokaisen traktorin ja peräkärryn kulkemisesta kerätään tuhdit kymmenykset ja kuljetetun kauran hinta vain nousee. Mutta näinhän ei käy, eihän? Keksimme ja tuotamme vain sellaista, jota todellisuudessa tarvitaan.

Salo ei ole yhtiö- tai yltiöuskollisuudessaan ainutlaatuinen. Salo on kännykkäkaupunki. Monella kaupungilla tai seutukunnalla on oma ainokaisensa. Toivoisin voivani viettää muutaman minuutin hiljaisen hetken aina nähdessäni tulevaisuudensuunnitelmia, joissa suunnitteluryhmän jäsenet ovat vain yhden lippulaiva-elinkeinon edustajia ja kantavana ajatuksena on tehdä edelleen sitä samaa vanhaa, mutta enemmän. Pahimmillaan "lippulaiva" osoittautuu soutuveneeksi, jolla ei kuljeta kuin kesäaikaan. Ainokaiselleen uskollinen raati sitten pinnistelee sinnikkäästi pidentääkseen kesää, tai määrittelee vuodenajat uudelleen, mikäli joukossa on kylliksi poliitikkoja.

Entä sitten?

Jos pitäisi veikata seuraavaa lippulaivaa, arvelisin sen olevan puhtaaseen ympäristöön ja elintarvikkeisiin liittyvä. (cleantech). Mieluummin kuitenkin näkisin lippulaivaston, uusia alkuja eri toimialoilla. Osa menestyy heti, osa myöhemmin, osa ei koskaan. Kaikkien munien pitäminen yhdessä korissa on riski, yhden munan hautominen korissaan vielä suurempi riski.

Suomen hallitus ostaa ja myy vain valtionyrityksiä. Pörssistä voi kuka tahansa ostaa niiden yhtiöiden osakkeita, jotka ovat kyllin suuriksi kasvaneet ja menestyneet. Kuntien ja niiden työllisyyden tulevaisuus on omissa käsissä. Tällä tasolla luodaan edellytykset menestystarinoille - monille, monenlaisille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkapuhelin, tuotekehitys, toimialat, tulevaisuus, kansainvälisyys

Mukana ja paikalla

Sunnuntai 31.3.2013 - Kristiina Sunell

Poissa, mutta läsnä

Maailmanlaajuisesti toimiva tietotekniikkayritys palkittiin edistyksellisestä läsnätyö-konseptista. Ei tarvitse olla paikalla ollakseen töissä. Työkaveri on läsnä, kun hänelle voi esimerkiksi kirjoitella tekstiviestin, huhuilla pikaviestimellä tai lähettää sähköpostin.

Onnistuneesti tuotteistettu, vaikka olisikin vain tutun etätyön nimittämistä toisella sanalla. Eipä tarvitse joka päivä harjata kissankarvoja pois takista tai kuluttaa aikaa ja bensaa työmatkaan.

Ehkäpä jo lähitulevaisuudessa on mahdollista kehityskeskustella hologrammin kanssa. Olisi kätevää tulostaa kolmiulotteisesti kupillinen taukokahvia kaikille, missä sitten ovatkaan.

Ekologiset etäpippalot

Läsnäpoissaolo on käytännöllistä monessa tilanteessa.

Kustannuksia ja vaivaa säästyy kun vaikkapa saunailta toteutetaan modernisti ja innovatiivisesti läsnä-periaatteella. Ilman taksijonoja, narikkamaksuja tai pelkoa flunssan tarttumisesta. Työnantajalta saadulla lounarilla saa pistäytyä syömässä mitä haluaa ja missä haluaa. Ennen tai jälkeen saunan. Omasta jääkaapista voi ottaa oluen tai siiderin, tai olla ottamatta. Hajuvesiallergia ei haittaa, eikä pyyheliina katoa. Työkavereille on hauska lähettää oman tai taloyhtiön kiukaan kuvia. Yhteislaulu sujuu konferenssipuheluna.

Juhlat päättyvät kun viimeinenkin matkapuhelin on sammunut.

Rajansa kaikella, eikö?

Väitän, että on parasta välttää kotitoimistoa. Konttorikoti on epätyöpaikka vaikka työilmapiiri olisikin pullantuoksuinen. Työn ja vapaa-ajan, kodin ja toimiston välinen ero tarvitaan, että jaksaa olla aidosti paikalla.

Työyhteisö on sosiaalinen ympäristö. Mikään media ei ole riittävän yhteisöllinen korvatakseen keskustelut kasvotusten, hassujen ja hyvien ideoitten pallottelun työkavereiden kesken. "Läsnätyö" ilman työkavereita on yhtä ankeaa puuhaa kuin facebookin kautta pidetty saunailta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etätyö, läsnätyö, työyhteisö, yhteisöllisyys

Kävikö Etelärannassa satuolento?

Lauantai 23.3.2013 - Kristiina Sunell

Faktoista irtautuminen on virkistävää. Suomen talous onkin siinä kunnossa, että satuolentoja tarvitaan apuun. Sadun lopussa kai paha saa palkkansa, ja hyviksellekin jää jotain.

Huhujen mukaan joulupukki olisi hiljattain käynyt Etelärannassa.  Samojen lähteiden mukaan Etelärannan väki olisi ansainnut korkeintaan risuja. Tuhmaa oli ajatella, että palkankorotukset olisi kustannettu eläkevakuutusmaksujen korotus perumalla, Tulevaisuuden eläkerahoja ei pitää tuhlata. Johdonmukaista: ne varat  tarvitaankin elvytysvelan korkojen ja lyhennysten maksuun. Sitä kipeämmin, mitä vähemmän on työpaikkoja ja niistä saatavia verotuloja.

Oikeastiko?

Mutta kävikö Etelärannassa todellakin joulupukki? Vai oliko se sittenkin hammaskeiju? Jos yhtiön tuloksesta ennen vietiin 24,5 %, nyt yhteiskunnalle jaetaan siitä vain 20 % Jääkö yhtiöihin nyt enemmän rahaa? Kyllä. Saavatko yhtiön omistajat nyt enemmän? Ei. Osinkotulojen verotusta kiristettiin.

Yritykselle jää enemmän käytettäväksi investointeihin ja työllistämiseen. Tämä "lahja" olikin tarkoitettu edelleen annettavaksi.

Viinaa juovat, tupakkaa polttavat ja karkkia mässyttävät saavat tilaisuuden osallistua taloustalkoisiin. Joko lisäämällä kulutusta -> lisää verotuloja. Tai vähentämällä kulutusta -> terveydenhuollon kustannukset pienenevät. Tällainen kiltteyttä ja sosiaalisuutta suosiva linjaus voisikin olla joulupukin tekemä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, verotus, palkka, työttömyys, yhtiövero, osingot

Vaihda kanavaa

Torstai 21.3.2013 - Kristiina Sunell

En juurikaan katsele televisiota, paitsi ehtiessäni suosikkisarjani Emmerdalen ja uutiset. Jälkimmäinen vaikuttaa uusinnoilta:

  • Tulopoliittisissa neuvotteluissa ei vieläkään tulosta
  • Jotain jonkin euromaan tukipaketin tarpeesta
  • Ennuste Suomen talouden kasvusta hiipuu
  • Kylmä sää jatkuu

Ei mitään kovin positiivista, eikä sinänsä mitään uuttakaan. Onneksi on mainokset. Tänään bongasin varsinaisen mainoshelmen: Suomi on yhtä.

Kappas, näinkö mainostoimistot ovat oivaltaneet tärkeimmät asiat poliitikkoja paremmin?

Mainosviestin idea liittyi jääkiekon MM- kisoihin. Meille suomalaisille on tärkeää, että voitamme.Yhdessä. Siinä on järkeä.

Toisin kuin luulisi, politiikka toimii päinvastaisella tavalla. Tupo- neuvottelut ovat armotonta puuhaa: on aivan sama, mikä koko pelin lopputulos on, kunhan yksittäinen pelaaja voittaa. Vaikka vain hetkeksi. Palkkojen nousu merkitsee vääjäämättä kustannusten nousua. Ostovoima ei kasva mihinkään.

Varsinainen kysymys on, miten puoliaikojen välinen peli pelataan, jotta ei koko joukkue lopulta istu vilttiketjussa.

Katsokaa mainoksia ja jääkiekkoa. Kanavaa kannattaa vaihtaa uutisten ajaksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, johtaminen, joukkuepeli, televisio

Vanhemmat kirjoitukset »