Kreikkalaisen dragman kolmas näytös

Keskiviikko 8.7.2015 - Kristiina Sunell

Kreikka - onko pakko kuulla siitä enää enempää?

Kreikka äänesti EI taloutensa sopeuttamistoimille, mutta se ei Kreikan mielestä tarkoita EI-ääntä rahavirroille muista euro-maista. Kahden tukipaketin jälkeen vaaditaan lisää.

Solidaarisuus, demokratia ja oikeudenmukaisuus ovat kaikki sanoja, joiden arvosisällöistä EU-maat ovat samaa mieltä. Periaate ei kuitenkaan ole sama kuin käytäntö. Ensimmäinen tukirahaerä kului pääasiassa Kreikalle lainoja myöntäneiden Ranskan, Saksan ja Englannin lainojen maksuun. Näiden lainoittajien ottama luottoriski Kreikalle annetuista lainoista jaettiin muidenkin EU-maiden kannettavaksi.

Toiselle tukipaketille haettiin Suomesta poliittisen painostuksen vuoksi vakuudet. Niiden pitävyydestä on vaikea saada selkoa, sillä todellisuudessa kysymys on tuottojenvaihtosopimuksesta. Suomi voisi saada vakuuksien ansiosta liki yhden miljardin verran takaisin luottotappiostaan - saman verran kuin Suomen tieverkoston korjausvelka. Suomen hallituksen tekemästä sopeutusohjelmasta löytynee muitakin kohteita, joihin nämä varat kipeästi tarvittaisiin. Olen kuitenkin skeptinen järjestelyn suhteen. Runsaan 30 vuoden työurani aikana olen oppinut, että jokainen alunperin salattavaksi yritetty sopimus sisältää epäilyttäviä kohtia. Samoin jokaiseen sopimukseen, johon haetaan allekirjoitus äärimmäiseen kiireeseen vedoten, on syytä lukea erityisellä huolella.

Kahdenvälisten lainojen lisäksi Suomi on lähettänyt varoja vakausvälineisiin. Eri arvioiden mukaan tähän mennessä on kertynyt yli 6 miljardin euron arvosta vastuita Kreikan lainoittamisesta ja takauksista. Se on nykyisen kestävyysvajeen verran. Mistä Suomi voisi säästää lisää, jotta voisi tukea Kreikkaa vielä enemmän?  Hendrik Ilveksen kysymys on kohtuullinen ja vastaamisen arvoinen.

Ajankäyttö turhiksi osoittautuneiden EU- kokousten tiimoilla alkaa jo hipoa ministeriemme kipukynnystä. Hyvä kysymys voisi kuulua: "miksi olemme vielä mukana?" sillä maksuosuutemme ei hallitusohjeman mukaan saa enää kasvaa. Suomi voi toimia vain vakautusvälineeseen sitomansa pääoman puitteissa. Tämä lienee päätös, joskin esimerkiksi valtionvarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen kaipaa selkeää tulkintaa vastuiden määrästä.

Kreikka vaatii rahoituksen jatkamista vedoten "pienen kreikkalaisen" ahdinkoon. Hätä on todellista ja riipaisevaa. Lääkkeet ja ruoka loppuvat köyhimmiltä, sillä korruptioon, tuloeroihin, eläkeiän nostamiseen muiden EU-maiden tasolle tai verotuksen oikeudenmukaisuuteen ei Kreikassa ole halua puuttua. EU ei voi ohittaa kansallisia vaaleja. Jos valtio mieluummin edelleen ostaa aseita ja neuvottelee niiden lisähankinnoista, maksaa venäläisen Gaspromin laskun ja säilyttää varakkaiden laivanvarustajien verovapauden kuin hankkii varoilla lääkkeitä sairailleen, se on heidän edustuksellinen ja itsenäinen, joskin julma päätöksensä. Se ei ole solidaarista, demokraattista eikä oikeudenmukaista. Mutta jos Kreikan valtio ei käytä 5,7 miljardin euron kultavarantojaan omien kansalaistensa terveydenhuoltoon, hätää voidaan lieventää ainoastaan muiden antamalla humanitäärisellä avulla. Rahalähetykset eivät ole yli viiteen vuoteen ohjautuneet oikeaan kohteeseen.

Rahoittavat euromaat eivät ole vaatineet antamiensa rahojen vastineeksi oikeuksia Kreikan suuriin kaasuesiintymiin, satamiin tai muuhun realisoitavaan omaisuuteen. Mielestäni niin olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Olisimme ostaneet ja maksaneet reilusti kuten kiinalaiset, jotka hankkivat kreikkalaisen sataman ja paransivat sen tuottavuutta merkittävästi. Tämäkin on jälkiviisautta. On kohtuullista ja oikein vihdoin vapauttaa Kreikka sitä kahlehtivasta eurosta ja antaa maalle sen kaipaama vastuu ja vapaus päättää omasta puolestaan.

Tarkoituksenmukainen talous

Perjantai 5.10.2012 klo 8.16 - Kristiina Sunell

Esitinpä pikakyselyssä epäreilun kysymyksen: miten talous tasapainoon? Tähän mennessä saamani vastaukset ja kommentit ovat kaikki hyviä, kiitokset niistä. Lisävelan ottamista ei kannattanut kukaan. Verojen korottaminen ei saanut ääniä. Omaisuuden myyminen ja palvelumaksujen korottaminen vaikuttivat epämieluisista vaihtoehdoista vähiten huonoilta.

Luultavasti, ja valitettavasti, taloudenhoidosta keskustellaan vielä pitkään. Vastaukset eivät ole yksioikoisia tai helppoja.

Omistaminen ei ole itsetarkoitus

Kannatan omaisuuden myymistä. Turhista ylläpitokustannuksista pitää luopua. Aivan kaikkien toimintojen hoitaminen asukkaiden varoilla ei ole sekään  tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi Kuparivuoren leirintäalue on kuudessa vuodessa tuottanut puoli miljoonaa euroa tappiota. Tällainen kaupungin harjoittama liiketoiminta ei lisää asukkaiden hyvinvointia, vaan aiheuttaa tarpeetonta velkaantumis- ja veronkorotuspainetta. On parempi antaa yrityksille paremmin luontuvat toiminnat niiden hoidettavaksi. Mielekkäämmät vaihtoehdot työllistävät ja tuovat tuloja. Niitä koskevia päätöksiä pitää kiirehtiä.

Kiinteistönvälitys ei kuulu kaupungin ydinosaamiseen. Vaikka näiden palvelujen ostaminen maksaa, on syytä käyttää yritysten palveluja jotta kiinteistöt saadaan tehokkaasti ja tuottavasti myytyä.

Eri palvelumaksujen tarkistaminen

Maksut terveyskeskuskäynnistä, venepaikan vuokrasta ja tontin lohkomisesta ovat vaikutuksiltaan täysin erilaiset. Joitakin maksuja voidaan laskea, toisia voidaan korottaa ilman kuntalaisen tai kunnan tilanteen kohtuutonta heikkenemistä. Kaikkein pienituloisimpien ja lapsiperheiden taakkaa ei pidä lisätä palvelumaksuilla, ei varsinkaan jos on kysymys perusterveydenhuollon palveluista.

Menot - mikä on kulua, mikä investointia?

Menojen leikkaaminen on yksi keino säästää. Tai tarkemmin määritellen, keino kuluttaa vähemmän. Säästäminenhän tarkoittaa tulovirrasta yli jäävien varojen laittamista talteen tulevan varalle. Mielestäni menojen tarkoituksenmukaistaminen merkitsee myös järkevien sijoitusten - myös lisäsijoitusten - tekemistä tarkoituksiin, jotka lisäävät hyvinvointia ja vähentävät kustannuksia tulevaisuudessa. Oheisen esimerkin lähde on Terveydenhoitajaliitto:

Kouluterveydenhoito 125 e/oppilas/vuosi. Laitos tai sijaisperhe 30.000 - 60.000 e/vuosi/henkilö. Työelämästä syrjäytymisen kustannus noin miljoona euroa/henkilö.

Inhimillisen kärsimyksen määrää ei voi edes rahassa mitata. Tämän laskelman perusteella voidaan - ja pitää - kouluterveydenhoitoon käyttää nykyistä enemmänkin varoja. On varmaa, että ensi vuoden alussa voimaan tulevan nuorten yhteiskuntatakuun järjestäminen tulee esille - toivon mukaan ennakoiden, ei reagoiden. Varojen käyttäminen tulevaisuuden turvaamisen tarkoituksiin on perusteltua, järkevää ja tarkoituksenmukaista, tulevat rahat siihen veronkorotuksista tai lainaamalla.

Syömävelan kasvattamista veroja korottamalla tai lisälainojen ottamisella ei sensijaan voi puolustella. Lainojen korkokulut vähentävät hyvinvoinnin tuottamiseen käytettävissä olevia varoja. Lisäksi lasku jätetään seuraavan - eli nuorten - maksettavaksi. Hyvinvoinnin ja palvelujen ylläpitäminen seuraava maksaa- periaatteella ei ole hyväksyttävää.

                                      *    *    *    *    *

Jos kysymys kuuluu "oletko valmis puoltamaan verojen korottamista?" on oma vastaukseni ei. Mikäli saan tilaisuuden esittää vastakysymys, on se miten saaduilla verotuloilla saadut lisävarat on tarkoitus käyttää.

Faktat pitää tunnistaa ja tunnustaa. Tärkein fakta on, että tulojen lisääminen sinänsä ei ole vielä vastaus mihinkään. Se on vasta hyvä keskustelun aloitus toimintojen ja palvelurakenteen sekä pitkäjänteisen taloudenhoitamisen kuntoon saattamiseksi tähtäävistä ratkaisuista.