Viisi väärää väittämää

Sunnuntai 30.11.2014 - Kristiina Sunell

Suomesta puuttuu johtamistaitoa. Tästä toteamuksesta vallitsee laaja yksimielisyys, keinoista tilanteen parantamiseksi on näennäisesti pulaa. Jatkossa kooste mielestäni hölmöimmistä väittämistä, joista aiheutuu suuri osa motivaatiopulasta ja huonosta työilmapiiristä. Aloitetaan näistä:

Keskeneräisistä asioista ei pidä huudella

Eipä pidäkään, jos on töissä pörssiyhtiössä. Kaikkien osakkeenomistajien pitää saada tasapuolisesti sama tieto, samaan aikaan. Osakeyhtiölaki määrää vastaavan käytännön pienempiinkin yrityksiin.

Kaikki yritykset eivät kuitenkaan ole pörssissä, eivätkä kaikki työpaikan asiat tai tekeminen kuulu pörssin tiedotussäännön piiriin. Turhantärkeily ja tiedon pihtaaminen ovat pienten ja keskisuurten yrityksen yleinen ongelma. Jos ei jokin suunnitelma tai tekeminen ole erityisestä syystä salainen, se voi hyvin olla yrityksen sisällä julkinen.

Pomo tietää kaiken

Johtaja vastaa kokonaisuudesta. Jos hän tietäisi ja osaisi kaiken, eipä tarvittaisi kuin lisää samanlaisia ja asiakkaat olisivat oikein tyytyväisiä. Tietotyössä on vähitellen myönnetty kunkin asiantuntijan oman osaamisen merkitys - mutta miksi vain tietotekniikan yrityksissä? Jokaisen osaaminen tuo lisää erilaisia näkökulmia ja auttaa näkemään kokonaisuuden eri puolilta.

Vaativinta on pystyä kuuntelemaan yrityksen kyseenalaistajaa, häntä joka tokaisee ensimmäiseksi "ei tästä tuotteesta tai projektista mitään tule". Kiusaus vaientaa sarkastinen kyynikko on kieltämättä suuri. Ainahan tuo noin sanoo. Tuleeko kysyttyä, miksi? Tai keskusteltua hänen ehdottamistaan vaihtoehdoista?

Jos johto ei pysty ideaa omilleen selittämään tai myymään, se on luultavasti huono. Sekä johto, että idea. Vastaväitteet saattavat jalostaa projektia. Vähintäänkin avoin keskustelu eri vaihtoehdoista poistaa turhaa jälkikäyntiä kahvihuoneessa.

Työkaverit eivät ole kavereita, asiakkaat vielä vähemmän

Haluaisitko itse viettää kolmanneksen jokaisesta arkipäivästä, keskimäärin 40 tuntia viikossa, ikävien ihmisten seurassa vain siksi, että on pakko? Jos omat hommasi ovat hyvässä mallissa ja jää aikaa ottaa rennommin, voisitko kuvitella auttavasti kaveria vai toteatko kylmästi, että ei kuulu toimenkuvaan?

Olen yrittäjänä onnellisessa asemassa. Ideatyyppinä oma työhyvinvointini rakentuu sille, että arkipäivän työ on oma valintani. Jokainen asiakas on valinnut meidät, koska tuotteet ovat hyviä ja toiminta reilua. Satunnaiset vastoinkäymiset voidaan selvittää, sillä asiat ovat asioita, ihmiset ihmisiä. Sama pätee työkavereihin.

Strategia on johtoryhmää varten

Visio ja missio ovat juhlavia sanoja. Toivottu tulevaisuus ja yrityksen tehtävä tarkoittavat aivan samaa. Monimutkaisten käsitteiden avaaminen on terveellinen harjoitus. Kun koko porukka tietää, mitä ollaan tekemässä ja miksi, löytyy motivaatio huomattavasti helpommin.

Typerin tapa toimia on johdon strategiaseminaari, joka tuottaa yrityksen intraan puoliksi englanninkielisen business idean ja innovatiivisen mission statementin - lukekaa muut sitä sitten. Suksien saaminen samaan suuntaan onnistuu vain keskittymällä viestin sisältöön ja keskustelemalla tavoitteista, joita itse kullakin on koko yrityksen tehtävän toteuttamiseksi ja toivotun tulevaisuuden saavuttamiseksi.

Johto kantaa vastuun tehdyistä valinnoista ja päätöksistä. Seurauksista saavat nauttia tai kärsiä kaikki. Siksi ei ole huono ajatus kuunnella koko porukkaa valintoja tehtäessä. On vaikea sitoutua päämääriin, joihin ei tunne itsellään olevan mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

Pomo vastaa työilmapiiristä

Toki johto vastaa työilmapiiristä. Se tekee sitä ensimmäiseksi omalla esimerkillään, enkä tarkoita varoittavaa esimerkkiä. Jos joudut toistelemaan päivittäin, miten murheellista töissä on (tietenkin vain valittamalla siitä lähimmälle työkaverillesi), voit olla varma surkeuden leviämisestä.

Ikävä tilanne ei ole "fantastinen haaste", pakkomyönteisyys on teennäistä ongelmien peittelyä. Tosiasioitten kiistäminen ei muuta epäonnistumista onnistumiseksi, vaan eipä sitä tee jatkuva valittaminenkaan. Vaihtoehdon esittäminen on hyvä askel oikeaan suuntaan. Toisinaan uusi suunta voi merkitä aivan omaa, uutta alkua: Suomessa on noin 170.000 yksinyrittäjää. Verkottuminen muiden kanssa on usein hyvä vaihtoehto, jonka myötä kukin vastaa omista toimintaperiaatteistaan - myös työilmapiiristä.

Jos itse odotan asiakkaan tai esimiehen kiitosta, voi hyvä alku olla kaverin kehuminen. Niin hyvällä kuin pahallakin on taipumus kiertää.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yrittäjyys, asiakkuudet, elämän laatu, työelämä, johtaminen

Jaksaa, jaksaa, jatkaa!

Maanantai 29.9.2014 - Kristiina Sunell

Eläkeikä nousee - työmarkkinoille tarjolla paljon lisää henkilötyövuosia!

Työmarkkinaosapuolet ovat saaneet aikaan ratkaisun, jota luottoluokituslaitos Finch pitää kolmen A:n arvoisena. Kun suomalainen jatkaa töissä kaksi vuotta pidempään, saadaan tietysti palkkatulojen verot ja säästetään maksetuissa eläkkeissä. Kuulostaa erittäin hyvältä, vaikka kaikki eivät kahden vuoden palkallisen oman vapaa-ajan menetystä hurranneet. Pakko mikä pakko. Jos työpaikkoja ei ole riittävästi, ja "aikaistettuja eläkepäiviä" tulee pakosta vietettyä keski-ikäisenä, mahdollisesti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen turvin, voi toki jatkaa töissä toisesta päästä hieman pidempään.

Luottoluokittajien arviot vaikuttavat valtionvelan korkoihin. Lohdullisesti on esitetty, että yhden vokaalin menettäminen maksaisi suomalaisille "vain" miljardin vuodessa.  Miljardi tarkoittaa tuhatta miljoonaa. Miljardi on myös summa, jonka säästämiseen pyritään kuntien vastuulla olevien tehtävien karsimisella. Suhteutetaanpa vielä: Teiden korjauksista puuttuu 1,5 miljardia. Lapsilisistä oli aikomus säästää noin 100 miljoonaa vuodessa. Juuri perutulla sokeriveron korotuksella piti kerätä valtion vajaaseen kassaan 50 miljoonaa euroa lisätuloja. Ilmeisesti miljardin säästö valtionvelan koroissa tulisi sittenkin tarpeeseen, joten luottoluokituksen säilyttäminen on rahan arvoista.

Kolmen A:n luokitus vaikuttaa lyhytaikaiselta torjuntavoitolta. Sellainen on myös eläkeiän nostaminen, sillä todellinen haaste on työpaikkojen takaaminen. Niitä tarvitaan sekä ikääntyvälle väestölle, että nykyiselle noin 300.000 työttömälle. Näitä työpaikkoja ei synny julkiselle sektorille, jonka koko ja kustannukset ovat jo nyt kestämättömällä tasolla. Ne syntyvät yrityksiin. Jos työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa, pitää yritysten ja yrittäjien näiden työpaikkojen tuojina nauttia vähintään samantasoista suojelua.

Mitä enemmän varoja pitää kerätä veroina valtionvelan korkojen maksamiseen, sitä vähemmän on käytettävissä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Työnteosta maksettavien verojen korottaminen vähentää ostovoimaa, joka puolestaan vähentää yritysten myyntiä, jonka pienentyessä myös työpaikkojen määrä vähenee. Näin käy myös julkisella sektorilla, jonka työsuhteet rahoitetaan verovaroin. Lopulta luokittajien näkemyksillä on merkitystä, mutta valitettavasti ne ovat vain toteamuksia. Seuraavaksi luottoluokituslaitos arvioinee, miten todennäköisesti Suomi pystyy luomaan tarvittavat työpaikat.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläkeuudistus, työelämä, työllisyys, yrittäjyys

120 minuuttia laatuaikaa

Keskiviikko 19.12.2012 - Kristiina Sunell

Nyt menee suhteellisesti ottaen ihan mukavasti

"Ennen kaikki oli paremmin", huokaisi alle kolmikymppinen kaverini. Näinköhän? Asteen verran pelottavampaa olisi, jos hän olisi lausahtanut "Tulevaisuudessa kaikki on huonommin".

Koska sitten oli ennen? 70-luvun alussa isäni oli lauantaisin töissä. Eipä tuo isän poissaolo lapsia haitannut: olimme itsekin koulussa. Ilmeisesti kymmeniä vuosia sitten ainakin valtion virkamiehillä ja opettajilla oli kuusipäiväinen työviikko. Lauantaisin oli mukava kuitenkin päästä aikaisemmin kotiin, jo yhdeltä. Kesät olivat aina lämpimiä ja talvet valoisia...muistaakseni.

Työn tuottavuus lienee sittemmin parantunut huomattavasti, sillä työtunteja tehdään vähemmän. Parhaillaan keskustellaan kiivaasti ehdotuksesta tehdä viikoittain kaksi tuntia enemmän töitä. Ei siis kaksi tuntia enemmän kuin joskus muinoin, 70-luvulla, vaan enemmän kuin 2000- luvulla.

Työn, palkan ja vapaa-ajan suhteellisuus

Leppoistamisesta,"downshiftingistä", puhuttiin paljon vielä pari vuotta sitten. Osmo Soininvaara markkinoi ajatusta, tuoden kuitenkin  rehellisesti esille haittapuolen: jos jokainen tekee vain oman toimeentulonsa takaavan minimimäärän töitä, tulee verokertymä olemaan vähäisempi. Hyvinvointivaltio perustuu tulonsiirtoihin ja niiden auttamiseen, jotka eivät kykene työtä tekemään. Heidän elämäänsä muiden leppoistuminen ei helpota.

Yrittäjä-kuorma-autonkuljettajille säädettiin hiljattain työaikakatto. Työtuntien pitää puolen vuoden jaksolla tasaantua enintään 48 tuntiin/viikko. Tielläliikkujien turvallisuus paranee, varmasti myös kuljettajan oma hyvinvointi. Tuntimäärä kuullostaa paljolta, jos on tottunut enintään 37,5 tunnin työviikkoon.

Kestävyysvajeen paikkaamiseksi tehdyistä ehdotuksista yksikään ei saa laajaa kannatusta: kotiäidit töihin, opiskeluajat lyhyemmiksi, palkkojen leikkaus, eläkeiän korottaminen, tai Juhana Vartiaisen ehdottama pienemmän palkan maksaminen iäkkäille. Taloussanomien verkkosivulla oleva kysely "Olisitko valmis alentamaan palkkaasi Suomen kilpailukyvyn takia?" kertoo 3.200 vastaajasta 78 % vastustavan ajatusta. Vastausta ei uskalla tulkita siten, että sama joukko mieluummin leikkaisi palveluja, korottaisi veroja entisestään, tai ylipäätään haluaisi minkään muuttuvan niin ikävään suuntaan, että olisi aihetta huokaista "Ennen minulla itselläni oli enemmän"

Tärkät välittömät kysymykset ovat tietysti talouspoliittisia. Ne liittyvät työliisyyteen, tulonjakoon ja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Niihin voi mekaanisesti vaikuttaa sopimuksilla, asetuksilla, määräyksillä ja säännöillä. Onnistunee jotenkin, kunhan vain molemminpuolisesta uhittelusta päästään.

Minuutteja vai mielekkyyttä?

Kaikkein tärkeämmät kysymykset ovat vaikeampia, eikä vastauksiin liity säätely tai pakko. Talousmatematiikka tai sopimusjuridiikka eivät ole näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvittavia taitoja. Ratkaisut liittyvät siihen, miten näytetään esimerkkiä ja motivoidaan. Yrityksen perustaja tarvitsee motivaatiota, sillä hän on hyppäämässä varmasta kuukausipalkasta tai työttömyyskorvauksen piiristä epävarmuustekijöiden viidakkoon. Uusia työntekijöitä palkkaava yrittäjä tarvitsee lujan uskon tuotteensa tai palvelunsa erinomaisuuteen, jotta voi luvata työntekijälle kuukausipalkan. Palkansaajan tulee kokea oma työnsä mielenkiintoiseksi, työnantajansa reiluksi ja työpaikkansa omakseen, meidän firmaksi. Silloin on aivan sama, tekeekö työtä 25 vai 45 tuntia viikossa. Tekemisen jälki on laadukasta eikä työnteko sinänsä ole välttämätön, minimoitava paha, vaan jotain aidosti mielekästä. Työn tuloksista riittää kaikille jaettavaa, reilusti.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Hyvä alku on kyseenalaistaa vastakkainasettelu ja etsiä keinoja kaikkia hyödyttävän motivaation lisäämiseen.

1 kommentti . Avainsanat: tuottavuus, kannattavuus, tasapaino, laatu, työelämä