Tapahtumia

-

Sunnuntai 3.3.2019

Naantalin Tuhkamarkkinat3.3.2019 11.00 - 16.00 - Naantali, Itsenäisyydenpuisto ja tori

Tuhkamarkkinat pidettiin Naantalissa ensimmäisen kerran 23. helmikuuta 1452. Aivan katkeamaton perinne ei ole ollut.

Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa kielsi markkinat ensimmäisen kerran vuonna 1531. Naantali sai kuitenkin markkinat takaisin. Turku jatkoi painostustaan, ja vuonna 1748 saikin Tuhkamarkkinat itselleen. Myöhemmin Naantali sai jälleen oikeudet Tuhkamarkkinoihin, mutta järjestyshäiröiden vuoksi jouduttiin kutsumaan kasakoitakin Turusta. Maistraatti kielsi markkinat vuonna 1881. Vuonna 1995 perinne taas jatkui. Järjestäjänä oli aluksi Naantalin Naisyrittäjät, sittemmin Kulttuuritaloyhdistys.

 

Tapahtuman kotisivut

Keskiviikko 13.3.2019

Vaalipaneeli13.3.2019 18.00 - 20.00 - Naantalin lukio, auditorio

Naantalin Kokoomusnaiset ry:n järjestämässä vaalipaneelissa yhdeksän varsinais-suomalaista kansanedustajaehdokasta vastaa tiukkoihin arvokysymyksiin. Haastattelijana Tuija Leinonen. Lisätietoa Naantalin Kokoomusnaiset ry:n sivustolla.

Tapahtuman kotisivut

Tiistai 19.3.2019

Vanhankaupungin uuden ilmeen esittelytilaisuus19.3.2019 18.00 - 20.00 - Naantalin kaupungintalo, valtuustosali

Esittely- ja keskustelutilaisuus, alustajina kaupunginarkkitehti Oscu Uurasmaa ja yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi

190319_kutsukortti_rannan_uusi_ilme.pdf

Tapahtuman kotisivut

Keskiviikko 27.3.2019

Keskustelutilaisuus - Kailon saaren kaavamuutos27.3.2019 18.00 - 20.00 - Naantalin kaupungintalo, valtuustosali

190306_kailon_asemakaavaluonnos_20193028-6-3.pdf

Kailon saaren käyttö Muumimaailman laajentumiseen (keltainen alue) sekä avoimeen virkistyskäyttöön jäävät alueet (vihreä väri). Kaavaluonnoksen lähde: tekninen lautakunta 6.3.2019

Lauantai 30.3.2019

Kriisitilanteet ja turvallisuus- seminaari30.3.2019 12.00 - 16.00 - Heikkilän sotilaskoti, Rykmentintie 15, Turku

Naantalin Reserviupseerit 70 v ja Naantalin Maanpuolustusnaiset järjestävät seminaaripäivän Heikkilän sotilaskodissa lauantaina, 30.3.2019 klo 1200 - 1600

Kriisitilanteet ja turvallisuus

1200 - 1215  Puheenjohtajien tervehdys, Jani Kaitaniemi ja Kristiina Sunell

1215 - 1300 Kriisipsykologiaa: Kriisi ja ihmismieli, Sari Laatu, Pst, neuropsykologian erikoispsykologia

1300 - 1315 Tauko

1315 - 1400 Arjen kriisitilanteet, poliisin näkökulma, Markku Suonenvirta, ylikonstaapeli evp

1400 - 1430 Kahvi

1430 - 1545 Suomen turvallisuusympäristö: Uhka ja siihen varautuminen, Joni Lindeman, evl, Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö

1545 - 1600 Keskustelua päivän aiheista ja päätös

Tiistai 9.4.2019

Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys, kevätkokous9.4.2019 18.00 - 20.00 - Naantalin Taidehuone

Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Yhdistyksen jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita! 

Tapahtuman kotisivut

Maanantai 22.4.2019

Ympäristöohjelman kyselyyn voi vastata 8.5.2019 asti22.4.2019 - 8.5.2019 - Naantali

Mikä on sinulle tärkeintä - puhdas ja myrkytön meri, raikas ja rikkidioksiditon hengitysilma, riittävä määrä muoviroskan keräyspisteitä, viheralueet joilla estetään hulvesien kuormittava valutus viemäriverkkoon? Kenties näiden sijasta tai lisäksi jokin muu asia.

Kysely on avoinna 8.5.2019 asti. Osallistu, kerro mielipiteesi ja vaikuta päätöksentekoa ohjaavan ympäristöohjelman laadintaan!

Linkki kyselyyn

Tapahtuman kotisivut

Torstai 25.4.2019

Naantalin Seudun Meripelastajat ry, kevätkokous25.4.2019 18.00 - 20.00 - Naantalin Seudun Meripelastajien maja, Kreivinkatu 2, Naantali

Kevätkokous 25.04.2019
Merkitsethän jo kalenteriin kevätkokouksen, joka pidetään 
                        torstaina, 25. huhtikuuta klo 18:00.
Paikka on Naantalin Seudun Meripelastajien maja, 
Kreivinkatu 2, Naantali.
Kevätkokoukseen ei tarvitse ilmoittautua.

Kutsut kevätkokoukseen lähetetään jäsenrekisterin mukaisiin osoitteisiin, mukana myös INFO-lehti 2019.
Tervetuloa, kaikki Naantalin Seudun Meripelastajat ry:n jäsenet! 

Lauantai 4.5.2019

Röölän rannan siivoustalkoot4.5.2019 12.00 - 16.00 - Röölä, Rymättylä
Roolan_Siivoustalkoot-2019.jpg

Tapahtuman kotisivut

Sunnuntai 19.5.2019

Kaatuneiden muistopäivän seppeleenlaskut19.5.2019 9.00 - 11.35 - Meriristi ja Luostarikirkon sankarihaudat

Aikataulu, Meriristi
Kokoontuminen klo 8.30 Kuparivuoren Camping 
Seppeleenlasku klo 9.00 kesto n.30min

Hautausmaan sankarihauta: 
Kokoontuminen klo n. 10.40 Naantalin tori
Seppeleenlasku n. Klo 11.15 kesto n. 20min

Naantalin Maanpuolustusnaiset ry:n lippua kantaa Päivi Hauhtonen, airueina Aura Rautamaa ja Kristiina Sunell.