Tapahtumia
Maanantai 2.5.2022

Naantalin Taideyhdistyksen "Kuukauden kuvat"- sarjassa esillä Kristiina Sunell'in akvarelleja. Näyttely auki kahvilan aukioloaikoina.
Perjantai 27.5.2022
Naantalin Venemessut avaa perinteisesti kesäkauden tuomalla vierassataman täyteen erilaisia veneitä ja merellisiä tapahtumia.
Uusien veneiden rinnalla Naantalin Venemessuilla nähdään myös yritysten ja yksityisten ihmisten käytettyjä myyntiveneitä. Esillä on näkyvästi myös laajempi kattaus kesään ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita ja palveluita. Näytteilleasettajia on mukana vuosittain lähes 150 yritystä ja messuvieraita tapahtumassa käy noin 20 000.
Tapahtuma on Kaivohuoneella järjestettäviä messubileitä lukuunottamatta yleisölle maksuton.
Naantalin seurakunta, Naantalin Seudun Meripelastajat ry ja Turun VPK:n puhallinorkesteri järjestävät Vain kuiske rantamainingin- konsertin meripelastustoiminnan tukemiseen. Konsertti järjestetään Naantalin Venemessujen avajaispäivänä 27.5 klo 19.00 Naantalin kirkossa.
Konsertin ohjelmisto koostuu tutuista merellisistä lauluista sovitettuna puhallinorkesterille ja laulajalle. Konsertin solisteina esiintyvät vuoden 2014 tangokuningatar Maria Tyyster sekä Jari Koivisto.
Lippuja tapahtumaan varattavissa ennakkoon www.visitnaantali.com -verkkokaupasta sekä Visit Naantalin palvelupisteestä, Nunnakatu 2. Ohjelmia saatavissa myös kirkon ovelta tuntia ennen konsertin alkua, lähi- tai korttimaksua suositellaan. Hinta alk. 15 eur/hlö.
Sunnuntai 12.6.2022

Tiistai 19.7.2022
Näyttely avoinna Naantalin Taidehuoneella Mannerheiminkadulla tiistaista sunnuntaihin klo 11-18
Kristiina Turtonen: "POLKU, minä ELÄN!" 19.7.-7.8.2022:
"Näyttelyni Naantalin taidehuoneella on nimeltään POLKU, minä ELÄN! Näyttely sisältää suurikokoisia öljy- ja akryylimaalauksia, pikkutarkkoja, fotorealistisia lyijykynäpiirroksia ja teemallisia installaatioita.
Näyttelyni sisältö ja teema on tuttu ajatus yhteisestä elämän polusta, kokemuksista, tunteista, unelmista ja muistoista. Tämän kuohuvan maailman keskellä meillä jokaisella on sydän täynnä kerrottavaa ja puhuttavaa.
Isot, yksityiskohtaiset lyijykynäpiirrokset sisältävät kirjoja tiukasti hyllyissä, tai kasoina seinään nojaten. Kirjat eivät ole saatavilla olevia kirjoja. Viimeisen vuoden aikana olen kerännyt eri yhteisöiltä, harrastepiireiltä, eri-ikäisiltä ryhmiltä ja lukuisilta kohtaamisiltani ihmisiltä vastauksia kysymykseen - Minkä nimisen kirjan sinä tällä hetkellä kirjoittaisit? Teosteni kirjat koostuvat siis saamistani kuvitteellisista kirjojen nimistä.
Tapaamisten yhteydessä pidin useimmiten myös taidemaalausta, sillä taiteen tekeminen ja värit synnyttävät osallistujissa luovaa, vapauttavaa ajattelua. Osallistujina ovat olleet mm. Turun Tyttöjen talo, Petrean senioriryhmä, Turun Zontakerho, Sulkakynät, Mieskuoro Laulun Ystävät, Turun Helluntaiseurakunta, Helianthus-kuoro, Kuparivuoren koulu Pr1, Naantalin seurakunta jne.
Näyttelyni suurikokoiset öljy- ja akryylimaalaukset kuvaavat ympärillämme olevaa arkea ja elämää, josta saadut kirjojen nimet kumpuavat.
Installaatiot Lasikatto ja Juoru liittyvät näyttelyn teemaan.
Olen naantalilainen, Turun Taideakatemiasta valmistunut kuvataiteilija, ja suorittanut myös Nykykuvanveiston erikoistumisopinnot. Olen myös Suomen Taidemaalariliiton ja Turun Taiteilijaseuran jäsen.
Tervetuloa!
Lauantai 6.8.2022
Lisätiedot: https://www.nps.fi/wp/?ai1ec_event=naantalin-talonpoikaispurjehdus&instance_id=1262
Lauantai 13.8.2022

Tutustuminen meripelastustoimintaan, asemaan ja aluksiin lauantaina klo 10-12. Ilmoittaudu Inkalle, inka.kivela04@gmail.com
Bli bekant med sjöräddningen, stationen och våra fartygen på lördagen kl 10-12. Anmäl dig snarast till Inka, inka.kivela04@gmail.com
Perjantai 26.8.2022
Suomen keskiaikaisilla kaupungeilla tarkoitetaan kuutta Suomeen 1200–1400-luvuilla perustettua kaupunkia. Ne ovat Turku, Ulvila, Porvoo, Viipuri, Rauma ja Naantali. Naantalin luostari (Armonlaakson luostari, Vallis Gratiae, ruotsiksi Nådendal) oli katolisella keskiajalla ja vielä pitkälle 1500-luvun lopulle toiminut birgittalaisluostari. Vuonna 1438 perustettu Naantalin luostari oli ensimmäinen laitos Suomessa, joka sivisti naisia.
Naantalin Luostaripäivät tarjoavat keskiaikaista markkinahumua, käsityöläisten ja elävöittäjien värittämänä Naantalin Kirkkopuistossa tapahtuma-alueella. jonne on vapaa pääsy. Ohjelmaan sisältyy myös pääsymaksullisia konsertteja ja muita tapahtumia.
Tietoa ja ohjelma sivustolla www.naantali.fi/luostaripaivat
Torstai 24.11.2022
Avoinna Naantalin Vanhalla Raatihuoneella:
Torstaina 24.11. klo 15-19
Perjantaina 25.11. klo 15-19
Lauantaina 26.11. klo 12-17
Sunnuntaina 27.11 klo 12-17
Lauantai 3.12.2022
