Kyllä se siitä

Keskiviikko 14.11.2012 - Kristiina Sunell

Tuloveroprosentti nousee, eikä viime päivinä ole tapahtunut mitään muutakaan yllättävää

Tähän toteamukseen voisi kirjotelman jo päättää, ja kierrättää samaa tekstiä seuraavan parin-kolmen vuoden ajan. Ruodin asiaa kuitenkin muutaman rivin verran.

Naantalin kaupunginvaltuusto päätyi yksimielisesti nostamaan tuloveroa 18,5:een, jolloin nousua nykyiseen on 0,75 prosenttiyksikköä. Korotuksella arvioidaan saatavan vuoden aikana 2,8 miljoonan euron lisätulot. Hyvä näin, sillä saadaan peitettyä vuoden 2012 arvioidut, toteutumattomat verotulot ja Sataman oletettua pienemmät tulot. Alijäämä - se tarkoittaa sitä, että menot ylittävät tulot - tullee kuitenkin kokonaisuudessaan olemaan noin 5-7 miljoonaa euroa. Erotus katetaan jollain tavalla, joka jää myöhemmin nähtäväksi. Tuloveron nosto ei siis tuo mitään lisää ensi vuodelle, vaan korjaa vain osittain jo olemassa olevaa vajetta.

Velanotosta kirjoitellaan vähemmän kuin veroprosentista, vaikka syy-seuraussuhde lienee varsin selkeä.

Vs. kaupunginjohtaja piti mahdollisena, että tulovero voitaisiin pitää samalla tasolla vuosina 2013–2016. Hieno ja rohkea avaus, joka edellyttää erittäin voimakkaita sopeuttamistoimia, kulukuria ja velkaantumiskehityksen pysäyttämistä. Itsestään se ei tapahdu, joten aktiiviset toimet kaupungin elinkeinoelämän, eli yritysten vahvistamiseksi ovat tarpeen. Yksi hyvä periaate on myös kuluttaa enintään sen verran, minkä tienaa; ja investoida vain siihen, mikä joko vähentää tulevia kustannuksia, tai tuottaa kaupungille tuloja.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: talous, veroprosentti, velkaantuminen, ennakointi

Kiitokset, jatketaan!

Torstai 1.11.2012 - Kristiina Sunell

Kiitos saamistani äänistä ja luottamuksesta! Vaikka kolmestakymmenestä laskee pois omansa, jää vielä hyvä syy pitää blogia. Ja hyvä mielikin.

Sitaatti työkaverilleni Jonnelle ja itselleni tulleesta sähköpostista:

Mielestäni jo se on hienoa että on lähtenyt ehdokkaaksi, siihen eivät kovin monet (minä mukaanlukien) uskalla.
Ja ääniäkin tuli sentään, eli ihmiset luottavat teihin. Hyvä!

Luultavasti seuraava tilaisuus saada torilla käydessään vilpittömän spontaanisti annettu ruusu tai grillimakkara, mainosnipun kera tosin, on vasta vajaan neljän vuoden päästä. Siinä välillä voi silti jännittää monia asioita:

  • Minne luvattu uimahalli on rakennettu?
  • Sijaitseeko se uudessa keskustassa, pilvenpiirtäjän katolla? 
  • Onko velasta maksettavien korkojen määrä suurempi vai pienempi kuin tehottomuuden kustannukset?
  • Entä onko velalla tai sen korollakaan lopulta väliä, se on kohta Turun murhe?
  • Riittääkö veroprosentin nosto yhdellä per vuosi, vai keksitäänkö muita ratkaisuja takaamaan uusia mahdollisuuksia ja hyvä olo kaikille?

Blogia voit kommentoida kirjoituksen lopussa olevasta linkistä. Mielipiteitä voi edelleen lähettää myös Aloitelaatikon kautta.

121104_naantalinaukko.jpg



Kommentoi kirjoitusta.