Liike Nyt Naantali

Perjantai 11.12.2020 klo 0.12 - Kristiina Sunell


"Pyrin vaikuttamaan Naantalin päätöksentekoon siten, että koko saaristokaupunki on turvallinen, terveellinen ja viihtyisä asuinpaikka kaiken ikäisille, jokaiselle. Tähän tavoitteeseen ei päästä yhden ihmisen tai pienen samanmielisten joukon voimin. Siihen tarvitaan aitoa asukkaiden kuulemista, kuullun huomioimista ja avointa, toisiaan kunnioittavaa yhteistyötä."

Nettisivustolta löytyvä arvolupaukseni on jo vuosia vanha, mutta edelleen voimassa. Toteuttaminen on kuitenkin toistaiseksi osoittautunut vaikeaksi. Aito asukkaiden kuuleminen pelkistyy sinänsä hyödyllisiin yleisötilaisuuksiin, mutta esitetyillä mielipiteillä on harvoin vaikutusta tehtäviin päätöksiin. Kuultu huomioidaankin valitettavasti pakon edessä, muutoksenhakuprosessissa, jolloin voidaan enää vain yrittää ottaa kantaa jo nuijittuun päätökseen. Poliittiset liittoutumat päättävät merkittävistä asioista aivan liian usein vain yhden äänen enemmistöllä. "Väärän" tahon esittämää aloitetta eivät toiset voi kannattaa. Asiat periaatteellistuvat ja henkilöityvät kerta toisensa jälkeen. Yhteistyötä, saati keskinäistä kunnioitusta on erittäin vaikea rakentaa tällaiselle pohjalle.

Tarvitaan jotain aivan muuta, jotta voidaan toimia kuntalaisten kokonaisedun mukaisesti.

Jospa sitten:

"Asioista tulee kysyä heiltä, joita ne koskettavat. Kaikesta ei voi päättää pienessä päättäjien sisäpiirissä. Mitä useampi meistä on mukana miettimässä, keskustelemassa ja päättämässä, sen parempi. Me haluamme luoda alustan sille, mitä päätöksenteko voisi parhaimmillaan olla. Haluamme kuulla erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, keskustella ja vähentää eripuraa. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, mutta hyvä vastakkainasettelu on asiaan keskittyvää dialogia, jossa paras argumentti voittaa. Vastakkainasettelu tai argumentointi ei saa olla henkilöön tai toisen ideologiseen taustaan menevää pilkkaa tai väheksyntää. Myös kompromissit kuuluvat päätöksentekoon."

Ja:

"Avoimen ja toisiamme kunnioittavan keskustelun kautta voimme oppia uutta ja nähdä asiat monesta eri näkökulmasta."

Nämä kaksi lainausta ovat peräisin puolueen yleisohjelmasta, jonka on laatinut Liike Nyt. Syyskuun alussa pohdin, josko puoluepolitiikalla ja yhteisten asioitten hoitamisella voisi olla yhteyttä. Kyllä, näköjään. Ja hienointa on se, että omista periaatteistani ei tarvitse loikata minnekään. 

Avainsanat: arvostus, vuoropuhelu, osallistaminen, vaikuttaminen, yhteistyö, avoimuus, liike nyt


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini