Ympäristöohjelma valmistumassaPerjantai 7.6.2019 - Kristiina Sunell Ympäristöohjelman luonnos esitellään ympäristö- ja rakennuslautakunnalle 12.6.2019. Vision 2030 mukaan Naantali on tunnettu ympäristövastuullisuudestaan. Haastava tavoite, johon tulee ehdottomasti pyrkiä, ja jonka saavuttaminen pitää varmistaa riittävällä resursoinnilla ja aidosti konkreettisilla toimenpiteillä. Asukkaat saivat osallistua ympäristöohjelman laatimiseen sekä järjestetyssä avoimessa työpajassa, että vastaamalla kyselyyn. Kysymykseen "Oletko huolissasi Naantalin luonnonympäristö tilasta ja sen tulevaisuudesta" vastasi yli 430 kuntatalaista - ennätysmäärä, sillä kyselyihin ei useinkaan satoja vastauksia saada. Vastaajista 71,7 % oli huolissaan. Näistä "jonkin verran" yli kolmannes vastaajista, paljon joka viides, ja erittäin paljon huolissaan oli 14,1 % Tämä kertoo ohjelman, mutta varsinkin toimenpiteiden tärkeydestä. Huolesta ja pyrkimyksestä parempaan kertoo myös Naantalin kaupunkistrategia 2022: Naantalin kaupunkistrategia 2022:ssa ”Kasvavan ja vetovoimaisen Naantalin” kärkihankkeen alle on nostettu yhdeksi kärkitoimenpiteeksi ”rantojen virkistysarvojen ja lähivesien laadun parantaminen sekä Itämerihaasteen toimenpideohjelman ja Naantalin ilmastotavoitteet sisältävä ympäristöohjelma”. Nykytilan kuvaus kertoo: "Saaristomeri voi nykyisin huonosti. Rehevöityminen on johtanut näkösyvyyden huomattavaan heikkenemiseen, millä taas on suoria vaikutuksia muun muassa vesikasvillisuuteen ja kalastoon. Sinileväkukinnot ovat nykyisin jokavuotisia ja paikoittain voimakkaitakin. Naantalin merialueet ovat ekologiselta tilaltaan tyydyttävässä tai huonossa tilassa. Naantalin sataman edustan merialue on tributyylitinan osalta Suomen saastunein." Painotukseen nähden vesistöjen tila korostuu ympäristöohjelman luonnoksessa varsin vaatimattomasti. "Kaupunki voi osaltaan vaikuttaa paikallisesti mm. siihen, että maankäyttö ei lisää vesistöjen ravinnekuormitusta entisestään, että asumisen ympäristövaikutukset minimoidaan esimerkiksi jätevesien asianmukaisella käsittelyllä, ja että asukkaat ja turistit toimivat alueella luontoa kunnioittaen eivätkä roskaa vesistöjä." Tämä on hyvä alku. Luonnosversiossa teollisuus on vielä jäänyt pois - teollisuuden hulevedet lisäävät meren myrkyllisten aineiden kuormitusta, joista tributyylitinan lisäksi kadmiumin ja arseenin pitoisuudet ovat merkittäviä. Toimenpiteenä esitetty merialueen tilan vuosittainen tarkkailu ja niistä saatavat seurantatulokset ovat olleet saatavilla jo vuosia. Tarkkailu ilman toimenpiteitä on kovin vaillinainen toimenpide. Viime aikoina paljon merta kuormittava teollisuus on jopa oikeusteitse vaatinut mittausvälien harventamista ja mittauspisteiden vähentämistä. Ilmasto painottuu ohjelmassa merkittävästi. Mitä pieni Naantali voi tehdä? Hankkia kaupungille sähköautoja, huolehtia sähköautojen latauspisteistä, järjestää yhden kasvisruokapäivän viikossa. Luottamushenkilöseminaarissa ehdotin biopolttoaineita kaupungin autojen käyttövoimaksi - vanhemmatkin autot voidaan konvertoida edullisin kustannuksin ja ympäristöä säästäen, sillä sähkö ei tule "töpselistä". Sähköautojen akkujen valmistaminen ja elinkaarikustannukset ympäristölle ovat melkoiset. Ohjelma sisältää myös hyviä uutisia. Monipolttolaitos käyttää vähemmän kivihiiltä. Hiilidioksidipäästöt siis vähenevät. Huonot uutiset: laitos alkaa käyttää polttoaineena mm. asfalteenia, jonka päästöjen vaikutuksista ei tiedetä. Toinen hyvä uutinen: Tuhkamäen uudelleen avatusta polttojätteen kaatopaikasta ei valu Luolalanjärveen sulfiittia, molybdeenia, arseenia eikä muutakaan haitallista. Huonot uutiset: ne valuvat mereen. Osaoptimointi ei tuo aidosti tavoitteen mukaista tulosta. Valtuusto päättää syksyllä ympäristöohjelman lopullisesta muodosta ja painotuksista. Yli 430 vastaajaa, 71,7 % huoli ympäristön tilasta ja pyrkimys tilanteeseen, jossa Naantali on tunnettu ympäristövastuullisuudestaan, ansaitsee päättäjien ajankäytön ja keskittymisen niin ympäristöohjelman, kuin tulevan budjettikäsittelynkin yhteydessä. Hengitämme kaikki samaa ilmaa, lapsemme uivat samoissa vesissä, olipa poliittinen kanta mikä hyvänsä. Ympäristöohjelman luonnoksen voi lukea tästä linkistä: https://www.dropbox.com/sh/44iyfpupkv1i68q/AADaGstST_uzavcMvTkBvZeZa?dl=0 |
Avainsanat: ympäristö, Itämeri, toimenpiteet, aikataulut, mittarit, resurssit, realismi, johdonmukaisuus, vaikuttavuus |