Vain hengittäminen on tärkeää

Keskiviikko 30.6.2021 - Kristiina Sunell


Kiinalaisten mielestä vain puutarhanhoito on tärkeää, kun taas Lasse Mårtenssonin mukaan kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa. Tärkeitä molemmat, mutta vain osa totuutta etenkin Suomessa, jossa perennapenkki ja kotisataman laituri ovat melkoisen osan vuotta kumpikin tuhdisti jäässä. Tärkeysjärjestysten miettimiselle on aikaa - tai jos ei ole, sitä voi järjestyä silloin kun sitä vähiten odottaa, ja tavalla jota ei ole ennakoinut. 

Jonakin aamuna saattaa herätä ja tuumia "Olisipa aika mukavaa pystyä kävelemään tästä ovelle ja vain jatkaa kävelemistä niin kauas kuin haluaa. Vaan valitettavasti se ei juuri nyt onnistu. Tärkeintä on keskittyä hengittämään, jokainen henkäys kerrallaan." Kiireellisten asioiden lista katoaa ja tärkeiden tehtävien järjestys muuttuu kun päätyy tarkastelemaan elämää hengityksen rytmissä.

Eilinen meni jo. Sitä ei voi muuttaa, mutta oppia voi. Huomisesta kannattaa murehtia vain maltillisesti. Tarvitaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voi, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Voimat ja aika saattavat toisinaan olla hyvin rajallisia, samoin kuin viisaus.

210616_kaytava.jpg

Avainsanat: pysähdys, tärkeysjärjestys, elämä


Kommentit

1.7.2021 15.53  Lars Lönnlig

Albert Hammond sävelsi ja Hazelwoodin Mikko pukkasi riimiä vinokirjoituksellaan :' The Air That I Breathe' ...tosin Suomi-ihmiset, ne ikääntyneet meistä, muistavat sen Hollies-version.
'All I need is the air that I breathe...''
Tästä tulikin mieleeni, että kauppa, ei edes K-sellainen, pysty järjestämään lisää ilmaa hengitettäväksi. Sitä (ilmaa) valmistavat aivan muut tahot, eikä ne tahot juurikaan pysty tukemaan seuraavien vaalien ehdokkaita. Puuta kaatuu ja kalliota murskataan
raukan kuntamme rajojen sisällä, vetovoiman lisäämiseksi. Veto on toki pahaksi,
ja luita kolottaa. Tosin näyttää mielestäni siltä, että kunnassamme ei ole muuta kuin
työntövoimaa ja vain kuntajohtajille ja heidän kavereilleen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini