Verot, varat ja vastine

Maanantai 6.10.2014

Ensi vuoden veroprosentti päätetään marraskuussa

Valt141005_rahaaaa.jpguuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kuntalain mukaan talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Vuoden 2015 tuloveroprosentin suuruus pitää ilmoittaa verohallitukselle viimeistään marraskuun puolivälissä.

Veikkaan, että näkyvin osa keskustelusta tulee noudattamaan perinteistä, hyvin yksinkertaista kaavaa: pidetäänkö veroprosentti nykyisellään vai korotetaanko sitä? Poliittiset näkemykset jakautuvat pitkälti tulonsiirtoajattelun perusteella sen mukaan, onko kyse saamapuolen vai maksajapuolen mielipiteestä.

Sinulle, minulle, jollekulle muulle

Kiinteistöverot ovat kunnalle vähintään yhtä tärkeä tulonlähde kuin palkkatulojen verot. Yritykset maksavat kuntaan kiinteistöveroa, joka on teollisten yritysten kohdalla merkittävän suuri.

Yrityksen palkkaamien henkilöiden verot menevät henkilöiden kotikunnan kassaan. Siksi riittävällä asuntojen tarjonnalla, työpaikkaomavaraisuudella ja työssäkäyntialueella on kunnan kannalta merkitystä.

Kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden tulos hyödyttää kuntalaisia, sillä osingot maksetaan kaupungille. Niiden, kuten muidenkin yritysten liikevoitostaan maksama yhteisövero menee kuitenkin valtiolle. Pääomatulojen verosta hyötyy näin koko Suomi. Kuntatason tulonsiirroista päättää siis valtio. Vähän enemmän valtionosuuksia niille kunnille, joilla menee heikommin - solidaarisesti ja tasapuolisesti.

Veroprosentilla ei yksistään ole merkitystä

Pidemmän tähtäimen talousarvio sisältää suunnitelman kerättyjen varojen käyttämisestä. Verojen korottamisen vaihtoehtona voidaan myydä omaisuutta. Mikäli omaisuus tuo jatkuvia tuloja, on myyntipäätös samalla päätös luopua tulevista tuotoista. Tuottamattoman omaisuuden, kuten käyttämättömien kiinteistöjen myynti, saattaa säästää merkittäviä summia - Turussa yksistään Kakolan rakennusten ylläpito nielee yli 100.000 euroa vuodessa.

Lisävelan ottaminen on vielä yksi keino padota veronkorotuspainetta. Pato rakoilee hieman, sillä korkojen maksuun tarvitaan varoja. Ne ovat pois palvelujen tuottamisesta, sillä velaksi eläminen pitää maksaa ennemmin tai myöhemmin. Jos lainarahat käytetään investointeihin, jotka tuottavat myöhemmin, on velanotto perusteltua. Koulutukseen, nuorisotyöhön, työllistämiseen, yritysten toimintaedellytysten parantamiseen ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon nyt käytettävät varat vähentävät kustannuksia tulevaisuudessa.

Viimeinen, vaikein keino korkean veroasteen välttämiseksi on menojen sopeuttaminen tuloihin. Kuntien lakisääteisten tehtävien karsimisella oli tarkoitus saada aikaan miljardin säästöt, mutta tämä työ etenee verkkaisesti.

Talouden käyttösuunnitelma eli päätös siitä, mihin tarkoitukseen saadut varat käytetään, on tärkeämpi kuin budjetin numerot.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimintasuunnitelma, talousarvio, velkaantuminen, veroäyri