Ympäristölupien valvonnasta ja lautakunnastaTorstai 5.9.2019 klo 21:35 - Kristiina Sunell Turun Sanomat uutisoi 27.8.2019 "Oikeuskansleri selvittää Naantalin lupavalvontaa". Myös Rannikkoseutu julkaisi pääosin samansisältöisen uutisen. Oikeuskansleriin yhteyttä ottanut Kaanaa-Viluluoto-Luolalan asukas- ja yritysyhdistys ry kirjoittaa nyt taustoista tämän päivän Turun Sanomissa. Ympäristölupaehtoja saa rikkoa jatkuvasti? - otsikoidussa kirjoituksessa viitataan Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan pöytäkirjaan 12.12.2018. Valvonta-asioita on käsitelty ja niistä päätetty pöytäkirjan kohdissa 95 ja 96. Pöytäkirjat ovat julkisia asiakirjoja. Sain useamman puhelun ja viestin koskien tämänpäiväistä Turun Sanomien kirjoitusta. Väärinkäsitysten oikaisemiseksi:
Ympäristövirastolla on Naantalissa vain kaksi viranhaltijaa. Valvottavaa kuitenkin riittää, sillä Muumilaakso-mielikuvasta huolimatta Naantali on myös merkittävä teollisuuskaupunki. Nykyään ympäristölupien myöntäminen on suureksi osaksi AVI:n (Aluehallintovirasto) ja ELY:n (Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus) päätäntävallassa. Paikallisesti voidaan antaa enimmäkseen vain lausuntoja. Näin ehkä halutaan välttää pienten paikkakuntien sidonnaisuuksia ja intressiristiriitoja. Osittain siinä lienee onnistuttu, mutta lopulta - mikäli valvonta epäonnistuu - haittojen kärsijinä ovat asukkaat. Eli äänestäjät. Näin ympäristö- ja rakennuslautakunnan vastuu korostuu entisestään. Perehtyminen lainsäädäntöön ym on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on pitää kuntalaisten puolia. Luottamushenkilöt ovat, nimensä mukaisesti, asukkaiden edustajia riippumatta puoluekannasta tai mahdollisista kriteereistä joiden perusteella heidät on vastuutehtäväänsä valittu. Näin toivon myös ympäristö- ja rakennuslautakunnan uuden kokoonpanon toimivan. Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokoonpano sekä viranhaltijoiden yhteystiedot löytyvät tästä linkistä |
3 kommenttia . Avainsanat: ympäristöluvat, valvonta, hyvä hallintotapa, lautakunnat, asukasvaikuttaminen, oikeuskansleri |