Maton alle mahtuu

Sunnuntai 16.12.2012 - Kristiina Sunell

Kaupungin talousluvut ovat vähällä osoittautua ikäviksi: parin mlijoonan euron vajeen sijasta onkin tiedossa noin kymmenen miljoonan euron alijäämä. Aikaisemmin arvelin, että vaje katettaisiin tuttuun tapaan: ottamalla lisää velkaa.

Nyt on kuitenkin löytymässä uusvanha keino paikata hankalaa tilannetta. Naantalin Energian myynnistä kaupunki saisi jokseenkin vuoden 2012 vajeen verran varoja. Rannikkoseudussa todettiin uutisen loppukaneettina näillä varoilla hankittavan asukkaille palveluja. En ole tuosta kuin aikamuodon verran eri mieltä: rahathan on jo käytetty, eipä niillä uutta hankita. Tällä ratkaisulla toki vältetään lisävelan ottaminen, toivottavasti.

  • Naantalin Energian myynnillä saadaan 10-11 miljoonaa, ja tällä maksettua vuoden 2012 tappiot
  • Naantalin Energian tuotot ovat noin puoli miljoonaa euroa vuodessa, eli tämä vuosittainen raha menetetään jos energialaitos myydään
  • Millä maksetaan tulevien vuosien tappiot, jos yli varojen eläminen jatkuu, ja sopeuttamista lykätään ikävänä asiana aina vain edelleen?

Pelkkä siemenperunoiden myynti ei auta. Mielellään näkisi lähitulevaisuudessa huutokaupan, jolla myydään Kuparivuoren leirintäalueen kaltaisten tappiopesien ylläpitäminen kaikkineen. Toisin kuin voittoa tuottava Naantalin Energia, leirintäalue ei tuota välttämättömiä palveluja ja tuloja asukkaille, vaan lähes 100.000 euron tappiot vuodessa. Tai toisin sanoen: tämän verran vähemmän palveluja Naantalin asukkaille joka vuosi.

Tämä näkemys edustaa vain omaa mielipidettäni. Blogia saa mieluusti kommentoida!

Päivitys 17.12.2012: Kaupunginhallitus on kokouksessaan päättänyt olla myymättä Naantalin Energiaa (ote pöytäkirjasta, ks. www.naantali.fi) "Kaupunginhallitus toteaa, että saadun selvityksen perustella ei ole tarkoituksenmukaista myydä Naantalin Energia Oy:n osakekantaa, koska yhtiö toimii sille konserniohjauksessa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alijäämä, budjetti, talous, sopeuttaminen

Yllätyksiä?

Perjantai 12.10.2012 - Kristiina Sunell

Naantalin kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 15.10.2012 klo 18 alkaen. Valtuuston kokoukset ovat avoimia, joten niihin voi osallistua kuulijana.

Asialistalla on mm. vesimaksun korotus sekä lisäraha seutulippuun. Edellisessä kokouksessa keskusteltu talouden sopeuttamisteema saa jatkoa myös välttämättömien sosiaalimenojen lisärahoituksen tarpeen myötä.

Ikävää, että sopeuttamisen sijaan vain todetaan tapahtuneita asioita. Talousarvioiden ei pidä olla liian ruusuisia. Välttämättömiä menoja ei voi jättää pois budjetista vain toivomalla, että niitä ei tule. Jos tulot yliarvioidaan ja menot aliarvioidaan, on edessä niin sanottu "ainoa vaihtoehto" - eli lisävelan ottaminen.

Selitykseksi ei äänestäjille kelvanne toteamus "kun budjetointi on niin vaikeaa" tai "ainahan tämä ennakointi on sekavaa ollut".  Loppukevennyksenä talouskeskusteluille olen kuullut todettavan, että Turku ei onneksi kovin velkaista naapurikuntaa halua itseensä liittää. Naantalilaiset haluavat kuitenkin pitää saaristokaupungin itsenäisenä, ja sen edellytys on huolellinen taloudenpito.

Toivottavasti tästä on hyvä seuraavan valtuuston jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: budjetti, ylijäämä, korotus, ennakointi, lisäys, leikkaus, talousarvio, hallitus, valtuusto