Onnea, satavuotias Suomi!

Keskiviikko 6.12.2017 - Kristiina Sunell

Tänään, Suomen satavuotisjuhlan päivänä, muistamme heitä joiden ansiosta me saamme juhlia vapaata kotimaatamme. Itsenäisyydestä on maksettu kalliimpi hinta kuin mitä keneltäkään voisi koskaan vaatia.  Talvi- ja jatkosodan aikana 1939–1945 noin 100 000 suomalaista, maatamme puolustanutta miestä menetti henkensä. Moni taisteluista selvinnyt menetti terveytensä.

171203_seppeleet_sankarihaudoilla.jpg

Miehet eivät jättäneet Suomea sodan vuosina. He olivat puolustamassa maatamme. Lapset lähetettiin turvaan etenkin kaupungeista, joita pommitukset uhkasivat pahimmin. Yhteensä lähes 80 000 lasta siirrettiin naapurimaihimme Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Lapsista noin 65 000 palasi takaisin Suomeen.

Arvostamme, hiljennymme katsomaan seppeleenlaskuja. Kiitollisuuteen on aihetta. Geopoliittisten faktojen vuoksi itsenäisyys ei ole edes lähialueillamme "saavutettu etu" tai itsestäänselvyys tänäkään päivänä. 

Suomen satavuotispäivänä saa olla ylpeästi suomalainen, jopa kansallismielinen. Enpä näe siinä mitään puolustelemisen syytä minään muunakaan päivänä. Suomalaisen sananparren mukaan on tunnettava oma arvonsa ja annettava arvo toisellekin. Molemmat yhtälön puolikkaat ovat yhtä tärkeitä, jopa toistensa edellytyksiä. 

Illalla sytytän kynttilän isoisälleni Eric'ille, toisen muille hänen kohtalonsa jakaneille, kolmannen kaikille Suomen vapauden puolesta taistelleiden muistolle ja neljännen teräsnaisille, lotille.

Juhlavaa satavuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyys, vapaus, itsenäisyyspäivä