Kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikääLauantai 18.1.2020 klo 22:02 - Kristiina Sunell Sanomalehtiviikko 3.-7.2.2020
Sinänsä jo ilmainen, korkeatasoinen koulutus, samoin kuin vapaa media, ovat useammankin viikon ilonaihe. Olemme etuoikeutettuja. Sanomalehtiviikosta tulee varmasti kiinnostava ja opetuksen kannalta hyödyllinen. "Kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää"Nuorin muutoksen puolesta toiminut, sittemmin laajasti tunnetuksi tullut lapsi alkoi jo 11-vuotiaana pitää blogia, jossa arvosteltiin lapsiin kohdistuneita ihmisoikeusloukkauksia ja julmuuksia. Vahvaa tahtoa, tietoa ja näkemystä tarvitaan paljon. Pelkästään tunteen palolla ja raflaavilla väittämillä saa helposti leviävää julkisuutta, mutta sanoma saattaa hukkua omaan pauhuunsa. Se voi jopa kääntyä itseään vastaan mikäli asiasisältö, konkreettiset toimet puuttuvat. Periaatteensa puolesta toimiva kohtaa aina vastavoimia, sillä muutos saattaa joillekin tahoille merkitä nykyisten etujen ja aseman heikentymistä. Aktivisti saattaa joutua maalitetuksi, jopa uhkailluksi - ja pahempaakin. Rohkeutta tarvitaan. Maailman rohkein tyttö
Vuonna 2014 Malala sai Nobelin rauhanpalkinnon vain 17-vuotiaana. Hän on kaikkien aikojen nuorin Nobel-palkittu. "Mitkä asiat sun mielestä jäisivät pimentoon, jos vain rahalla saisi huomiota mediassa?"Sanomalehtiviikon koululaisille tarkoitetussa materiaalissa esitetään tämä herättelevä kysymys. Medialle voisi esittää vastakysymyksen: Mitkä hyvät ja tärkeät pyrkimykset eivät etene ilman sensaatio-klikkiotsikoita? Miksi? Entä osaammeko me, jotka saamme nauttia ilmaisesta oikeudesta oppimiseen, käyttää vaikutusmahdollisuuksiamme hyvien asioitten toteutumisen edistämiseksi, myönteisesti ja rehellisesti? Malalan säätiö rahoittaa koulutusta Afganistanissa, Brasiliassa, Intiassa, Nigeriassa, Pakistanissa ja Syyriassa. Säätiön rahoittajiin kuuluvat mm. Apple ja Starbucks sekä Bill ja Melinda Gates'in säätiö. Suomen tulisi kanavoida kaikki kehitysapu koulutusvientinä. Hyvät asiat toteutuvat jos rahalla saa pääsyn lukutaitoon. Malala YK:ssa pitämässä puheessa: "Be peaceful at everyone" ja "See light when there's darkness".
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oppivelvollisuus, oppioikeus, näkökulma, lukutaito, tasapuolisuus |