Näin kävi.

Sunnuntai 8.9.2013 - Kristiina Sunell

Nyt koko teollisuuden lippulaiva lähti. Entä sitten?

Lupaan, että puhki kulunut sana "innovaatio" esiintyy tässä kirjoituksessa vain yhden, tämän kerran. "Globaalit markkinat haastavat teollisen rakenteemme ja hyvinvointimme struktuurin uusien strategisten askelmerkkien yhä ketterämpään tempoon kestävyysvajetta kurottaessa"- tyyppiset lauseet ovat myös tässä. Loppuosa kirjoituksesta käsittelee enimmäkseen pienehkön kylän talonpitoa, urheilua, uskollisuutta, veneitä ja kotieläimiä.

Veikö viekas vävypoika meidän pellon?

2013-08-20_15.59.41.jpgMaikkarin uutiset palasivat lyhyen lakkonsa jälkeen nopeasti takaisin ruutuun. Uutinen Nokian matkapuhelintoiminnan myynnistä ei tullut välttämättä yllätyksenä, mutta varmasti pyytämättä. Reaktiot noudattelivat tuttua kaavaa: kieltäminen - ei voi olla todellista! - ja sitten kiukku - myyrä söi kaikki kaurat. Keksipä joku syyttää Suomen hallitustakin tästä yrityskaupasta. Seuraavaksi on vuorossa alistuminen, no minkäs teet, tämä on tätä. Iltapäivälehdet saavat aiheesta vielä monta hyvää ja huonoa otsikkoa, jotka eivät tapahtunutta muuksi muuta. Toivottavasti surutyö saadaan nopeasti tehtyä jotta voidaan siirtyä eteenpäin, pohtimaan mitä tästä voidaan oppia, ja mitä seuraavaksi tehdään. Neljäs vaihe on vaativin, sillä se ei tule itsestään, vaan edellyttää nimenomaan tekemistä.

Se, että vävypoika ehkä vei pellon, ei ole niin ikävää. Surullisempaa on, että peltosarka oli talon ainoa. Vähän kuin Logomon pihalla oleva veturi. Onneksi sisällä konepajassa tehdään jo jotain aivan muuta.

Kun ainoa lehmä kitui ja vanhuuttaan kuoli

Parikymmentä vuotta sitten puhelu saattoi alkaa: "Onko siellä kotona kaikki hyvin?"  "MIssä olet, onko paha paikka?" olisi ollut naurettava kysymys. Sitten viisaat insinöörit keksivät langattoman puhelimen. Se oli niin hieno tuote, että kohta sitä myytiin hyvään hintaan ulkomaillekin. Nyt oli syytä olla tyytyväinen, tämä on tässä! Vaan Uuspaavalniemen toteamus "menestys loppuu tyytyväisyyteen" pätee tässäkin. Maailma ei pysähdy, se pyörii. Eikä se pyöri ainokaisen, uskollisesti varjellun keksinnön ympärillä, vaikka se olisi miten hieno, kameroineen kaikkineen.

Yritystukia jakavan TEKES'in johtokunnan puheenjohtaja on perinteisesti Nokia Oyj:n edustaja. Tilan ainokaista lehmää pitääkin hoivata hyvin. Se on pienen turva ja suurena työllistäjänä ansaitsee lähes jakamattoman huomion. Aikaa ja varoja jäi kovin rajallisesti muiden toimialojen kehitttämiseen. Salon tapaisten kaupunkien kohdalla muutos ei oikeastaan tullut rytinällä: jo 90-luvulla kauhisteltiin Helsingin Sanomien sivulle ilmestynyttä uutista, jonka mukaan monitorien tuotanto paikkakunnalla saatettaisiin lopettaa. Mutta kaikki oli kuitenkin hyvin, sillä matkapuhelimien menestys takasi työpaikat ja verotulot kaupungille. Muuta ei voitu kuvitellakaan.

Kaikki yhdestä yrityksestä tai yhdestä toimialasta riippuvat seutukunnat ovat haavoittuvaisia. Vielä haavoittuvaisemmiksi ne tulevat, mikäli kaikki panostukset käytetään olemassa olevan lippulaivan varusteluun. Salo sitoutui yhteen Nokiaan. Nokia sitoutui sitten yhteen matkapuhelinten käyttöjärjestelmään. Ainoa käyttöjärjestelmä puolestaan oli sidoksissa yhteen suureen - Nokiaakin suurempaan - yritykseen. Loppu on lähihistoriaa, johtopäätöksiä ennemmin kuin avaruustiedettä.

Olemme uskollisuuteen taipuvaisia. Sitoudumme "kunnes kuolema meidät erottaa" yhteen ainoaan. Sivuille ei vilkuilla. Olemme syvästi järkyttyneitä, jos renki myy talon ainoan lehmän tuhkamarkkinoilla. Halvalla. Se oli vanha, ja olisi ensi vuonna tuottanut vielä vähemmän maitoa kuin nyt. Renki on pahantahtoinen vain, jos hän aikoo lehmärahoilla ostaa kilipukin tai pandakarhun, turhan satelliittivempaimen. Sellaisella jokaisen traktorin ja peräkärryn kulkemisesta kerätään tuhdit kymmenykset ja kuljetetun kauran hinta vain nousee. Mutta näinhän ei käy, eihän? Keksimme ja tuotamme vain sellaista, jota todellisuudessa tarvitaan.

Salo ei ole yhtiö- tai yltiöuskollisuudessaan ainutlaatuinen. Salo on kännykkäkaupunki. Monella kaupungilla tai seutukunnalla on oma ainokaisensa. Toivoisin voivani viettää muutaman minuutin hiljaisen hetken aina nähdessäni tulevaisuudensuunnitelmia, joissa suunnitteluryhmän jäsenet ovat vain yhden lippulaiva-elinkeinon edustajia ja kantavana ajatuksena on tehdä edelleen sitä samaa vanhaa, mutta enemmän. Pahimmillaan "lippulaiva" osoittautuu soutuveneeksi, jolla ei kuljeta kuin kesäaikaan. Ainokaiselleen uskollinen raati sitten pinnistelee sinnikkäästi pidentääkseen kesää, tai määrittelee vuodenajat uudelleen, mikäli joukossa on kylliksi poliitikkoja.

Entä sitten?

Jos pitäisi veikata seuraavaa lippulaivaa, arvelisin sen olevan puhtaaseen ympäristöön ja elintarvikkeisiin liittyvä. (cleantech). Mieluummin kuitenkin näkisin lippulaivaston, uusia alkuja eri toimialoilla. Osa menestyy heti, osa myöhemmin, osa ei koskaan. Kaikkien munien pitäminen yhdessä korissa on riski, yhden munan hautominen korissaan vielä suurempi riski.

Suomen hallitus ostaa ja myy vain valtionyrityksiä. Pörssistä voi kuka tahansa ostaa niiden yhtiöiden osakkeita, jotka ovat kyllin suuriksi kasvaneet ja menestyneet. Kuntien ja niiden työllisyyden tulevaisuus on omissa käsissä. Tällä tasolla luodaan edellytykset menestystarinoille - monille, monenlaisille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkapuhelin, tuotekehitys, toimialat, tulevaisuus, kansainvälisyys