Liian kallista + alv.

Maanantai 27.1.2014 - Kristiina Sunell

Veronkierto pahasta, verosuunnittelu siinä ja siinä

Valtiovalta puuttuu kovalla kädellä liialliseen verosuunnitteluun. Yhteiseen kassaan on maksettava, jotta koulut pysyvät toiminnassa, terveyskeskukset avoinna ja tiet edes jonkinlaisessa kunnossa. Pienessä mittakaavassa on aivan ok tuoda kevyesti verotettuja viinaksia Virosta tai tilata kulutuselektroniikkaa postimyynnistä Saksasta, jossa arvonlisävero on viisi prosenttia Suomea halvempi. Kuluttaja ei kierrä veroja eikä niitä suunnittele, hän vain toimii taloudellisesti. Niinhän?
                                                                                     
Yrityksen toiminnan siirtäminen ulkomaille onkin jo toinen juttu. Liika on liikaa. Paitsi jos ulkoistamisen tekee vaikkapa valtion oma Trafi. Suomessa tehtynä työ on aivan liian kallista. Espanjassa on halvemmat elinkustannukset, pienempi verotus, ja näin palvelun ulkoistamisessa sinne saattaisi jossain mielessä olla järkeä. Säästyneillä varoilla voinee maksaa vaikkapa työttömyyskorvauksia suomalaisille, entisille Trafin työntekijöille. Espanjaan jo siirtyneet suomalaiset eivät ole veroparatiisin maahanmuuttajia, eikä Trafi varsinaisesti kierrä verojakaan. Pitää vain toimia kokonaistaloudellisesti järkevästi, niinhän?
                                                                                                 
Kunnat harmittelevat liikelaitostensa muuttamista osakeyhtiöiksi. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt maksavat nimittäin tuloksestaan veroa, aivan kuten muutkin yritykset. Maksetusta yhteisöverosta vain osa tulee kunnan omaan kassaan, yhtiöveron tasausjärjestelmä siirtää muun osan aivan muualle. Periaate on sama kuin tulonsiirroissa yleensäkin: sinne annetaan enemmän, missä menee huonosti. Menettely aiheuttaa toisinaan nettomaksajassa napinaa ja veroja pyritään optimoimaan hyvinkin huolella suunnitellun tasetaiteilun avulla. Kun itse pitäisi saada pitää enemmän, itsehän tuo on ansaittukin. Mittakaava on toki toinen kuin yksittäisellä palkansaajalla, mutta periaate sama. Julkisen sektorin tekemänä verosuunnittelu on asteen verran monipiippuisempi juttu: kunta saa tulonsa pääosin veroista. Ja kunta maksaisi itse mieluusti vähän vähemmän veroja.
Niinhän me kaikki.

Sopeutetaan, leikataan, säästetään

Luvassa on veronkorotusten lisäksi myös leikkauksia. Jotkin kutsuvat niitä säästöiksi. Mielestäni säästää voi vain, jos laittaa jotain sukanvarteen - leikkaus ei ole säästö, leikkaus on toiminnan supistamista vastaamaan olemassa olevia tuloja. Velanotto on keino siirtää supistukset ja veronkorotukset tulevaisuuteen ja jatkaa yli varojen elämistä. Se perustuu olettamukseen, että tulevaisuudessa on luvassa kasvua, eli tuloja, joilla korot maksaa ja velat lyhentää. Kasvun mantran hokeminen on tullut liiankin tutuksi. Tarvitaan siis kasvuyrityksiä, sellaisia, jotka tarjoavat lisää työpaikkoja. Näin kuluu vähemmän varoja työttömyystukiin, ja valtio saa tuloja palkoista maksettavaista veroista.

Ostovoima kuulemma heikkenee, kun veroja korotetaan. Samalla rahalla saa ostettua vähemmän. Ei raha mihinkään häviä, jos yksilön ostovoima korkeamman verotuksen myötä pienenee. Julkinen sektori päättää vain isomman osan käyttämisestä, siinä kaikki. Päätökset varojen käytöstä on jo tehty, jos hyvinvointi on maksettu velkarahalla.

Hyvinvointi maksetaan työllä

Keinovalikoima kansantalouden tervehdyttämiseksi on pieni. Sopeuttaminen, veronkorotukset, velanotto - kaikki yhdessä tai vähiten epämieluista vaihtoehtoa painottaen. Sitten on vielä neljäs keino: keskittyminen uusien, korvaavien työpaikkojen luomiseen suuryritysten irtisanoessa ja siirtyessä ulkomaiseen omistukseen. Painotan sanaa uusien. Kun paperipostia ei enää kanneta entisessä määrin, tuskin postinkantajia tarvitaan lisää. Uudet työpaikat eivät synny suuryrityksiin. Keskisuuria yrityksiä maassamme on kovin vähän - ainakin ne ovat alkuvaiheessaan mikro- ja PK-yrityksiä. Jo yhdenkin henkilön, yrittäjän itsensä työllistävä yritys on arvokas. Kasvu syntyy näinkin: paljon uusia alkuja, jotka eivät ehkä aio tai halua ottaa riskiä suureksi kasvamisesta. Yrittäjäksi ryhtyminen on iso harppaus entiselle palkannauttijalle, joka näin luopuu joko vakituisesta palkastaan, tai varmasta ansiosidonnaisesta päivärahastaan. Kansantalouden kannalta on järkevämpää maksaa alkuvaiheen yritystukia toimeliaisuudesta kuin korvauksia toimettomuudesta. Pörssiyritykset eivät tukia tarvitse.

Eduskuntavaalien teemoja odotellessa

Työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa, näin sanotaan. Työpaikkoja on vain, jos on yrityksiä jotka niitä voivat tarjota. Pyrkimys on varmasti hyvä, vaan hallitus ei aina täyttä kymppiä toimistaan ansaitse. Yritysverouudistus on tästä esimerkki: yhteisöveroa alennettiin vuoden 2014 alusta, pääomatulon veroa puolestaan korotettiin. Kiireessä jäi sellainen sivuseikka huomaamatta, että tänä vuonna maksettavat osingot - siis ne korkeammin verotetut - maksetaan viime vuoden yritystulosta, joka oli korkeammin verotettua. Alentamisen sijasta toteutuikin siis tilapäinen veronkorotus, kun sekä yrityksen, että yrittäjän verot huomioidaan. Näin, sillä Suomessa ei tohdita siirtyä Viron malliin, jossa yrittäjän tulot verotetaan vain kerran, ei kahta kertaa.

Tämän kevään eurovaalien jälkeen alkaa varmasti seuraavien eduskuntavaalien kampanjointi. Hyviä teemoja ja aloitteita on jo nähtävillä. Pia Kauma ajaa arvonlisäveron alarajan huojennusta, joka nykyään Suomessa on 8.500 euroa, UK:ssa lähes kymmenkertainen. Myös Maria Lohelan yritysmyönteiset esitykset luovat toivoa hieman helpommasta heittäytymisestä riskinoton maailmaan.

Nykyisen laajapohjaisen hallituksen sisäänrakennettu vastakkainasettelu ei anna mahdollisuuksia luopua yksittäiselle eturyhmälle suunnatuista, kärjistävistä vaalilupauksista. "Samassa veneessä ollaan, nyt kaikki yhdessä soutamaan. Vieruskaveria ei hutkita airolla eikä vedetä kölin ali. Uimataitoiset eivät saa paeta leivättömästä kaleerista" ei näyttäisi kovin lupaavalta vaalijulisteessa. Välttämätöntä sopeuttamista tuskin tuodaan kovin äänekkäästi esille. Mutta kenties vuonna 2015 edellytykset suomalaisten työpaikkojen säilyttämiselle ja uusien luomiselle ovat paremmat ja tarve veronkorotuksille ja leikkauksille pienempi? Liekö kovin paha sekään, jos siirrytään talouden elpymisen odottelusta tuon elpymisen toteuttamiseen? Lopulta teot puhuvat enemmän kuin sanat. Kun vaalilupaukset ja ehdotukset muutetaan konkreettisiksi laeiksi, näkyy tunnelin päässä valoa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verotus, ostovoima, yrittäjyys, ulkoistaminen, veroparatiisit