IT-ala mainettaan paremmaksi

Sunnuntai 4.1.2015 - Kristiina Sunell

Valtiovarainministeri Antti Rinne kertoo hiljattaisessa haastattelussa valtion käyttävän vuosittain kaksi miljardia euroa tietoteknisiin hankintoihin. Se on nelisen prosenttia koko valtion budjetista. Elokuussa lähettämäänsä selvityspyyntöön hän sai vastaukset saman vuoden joulukuun lopulla. Nyt mättää, mutta mikä?

Jokin maksaa liikaa

Lapsilisiin käytettävä 1,4 miljardia on tarkoitettu lapsiperheiden aseman parantamiseen, tieverkoston rakentamiseen kuluva 1,6 miljardia puolestaan parantaa liikenneturvallisuutta ja harvaan asutun maan liikenneyhteyksiä. Rinteen mielestä pari miljardia it-hankkeisiin ei ole mikään pikkuraha. Tietotekniikan projekteihin käytettävä summa on suunnilleen sama kuin vuosittaiset valtionvelan korot nykyisellä korko- ja luottoluokitustasolla. Saman suuruusluokan lisäksi näillä kahdella viimeksi mainitulla on muutakin yhteistä:  ei ole mitenkään selkeää mitä rahoilla hankitaan. Se on kuin euron lounas: halpuus tai kalleus riippuu annoksesta.

Saako rahalle vastinetta...

Mainittuihin IT- kustannuksiin sisältyvät vain yli miljoona euroa maksavat projektit. Niitä olisi siis enintään pari tuhatta. Määrä on toki suuri. Sen selvittämiseen saattaa hyvinkin kulua neljä kuukautta. Summat ja it-hankkeet ovat nyt hajallaan  eri ministeriöissä, joten kokonaissummaa on ollut vaikea hahmottaa. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, sillä miljoonan euron suuruusluokan hankkeista pitää varmasti löytyä kilpailutusasiakirjat ja hankintapäätökset.

...tai onko sitä mietitty

Rinteen mukaan tehostamisesta kärsisivät yritykset, jotka rahastavat IT-hankkeilla. Hän on aivan oikeassa. En puolusta edustamaani toimialaa, sillä joukossa on myös "sitä saa mitä saa"- tyypistä arvomaailmaa. Varsinkin suuret ja kaikkea kaikille- tarjoavat IT-talot pitävät omaa teknologiaansa asiakkaan hyötyä tärkeämpänä. Kilometrin ratakiskosta rahastetaan, vaikka tuloksena olisi yksi nuppineula. Tilaaja on tyytyväinen saadessaan kaupanpäällisinä hakaneulan - sen hän itse asiassa vain halusikin, ja kokee saaneensa sen lopulta aivan ilmaiseksi. Tekniikkaprojekti tuli kalliiksi, mutta sitten sopeutetaan vähentämällä väkeä.
Mielestäni rahastaja-yritysten sietääkin kärsiä. Niiden työntekijät varmasti kärsivät tehdessään turhaa työtä ja saadessaan sen mukaista julkisuutta. Myös tilaaja, jolla kestää useita kuukausia selvittää IT-projektien määrä ja kustannus sekä saatava hyöty, on vähintään osasyyllinen tuskaansa.

Eipä pidä arvostella ehdottamatta parempaa toimintatapaa

Tohtisiko vielä ehdottaa kustannusten paisuttamista yhden järjestelmän verran? Turun ammattikorkeakoulun jo useita vuosia käytössä testattu ja hyväksi havaittu Projektori- työkalu säästäisi moninkertaisesti. Valtio voi tilaajana velvoittaa jokaista toimittajaa pitämään yllä projektin tietoja järjestelmässä. Päällekkäisten projektien karsinta onnistuu helposti. Kustannuskertymän lisäksi järjestelmästä saa raportit projektin etenemisestä.
Näiden tietojen avaaminen hyödyttää tilaajan lisäksi myös pienempiä, tuleviin tarjouskilpailuihin osallistuvia tietotekniikka-alan yrityksiä. Parhaat käytännöt jakamalla ja virheistä oppimalla tehdään IT-alasta nykyistä mainettaan parempi - ehkä jopa niin hyvä, että se tuo vientituloja ja luo työpaikkoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietotekniikka, kustannus, hyöty, laatu, elinkaarikustannus, julkinen talous, ohjelmistoyritykset

Kyllä tai ei, mutta miksi?

Perjantai 31.1.2014 - Kristiina Sunell

Rannikkoseudun Sanomissa 31.1.2014 julkaistu kirjoitus


Nimimerkki "Asukasnäkökulma" kirjoitti 28.1.2014 ilmestyneessä Rannikkoseudussa kuntaliitoksista, joita ei voisi väistää. Tietämättä, minkä kunnan tai kaupungin asukkaana kirjoittaja kantansa esittää, kommentoin asiaa vain naantalilaisen näkökulmasta.


Kotikaupunkimme on hiljattain julkistetussa tutkimuksessa todettu palveluiltaan Suomen kolmanneksi parhaaksi. Erinomainen sijoitus, eikä syyttä. Kaupungintalo ei ole vain hallinnon työhuoneita ja pitkiä käytäviä, vaan viranhaltijat ovat myös tavoitettavissa. Aulan palvelupisteestä saa mm. KELA:n palveluja, eläkeläisten, veteraanien ja koululaisten ruokalippuja sekä palveluliikenteen ladattavia kortteja -näiden lisäksi monia muitakin, kuntalaisille tärkeitä palveluja ilman asiointimatkaa Turkuun. Tämän kokoisessa kaupungissa asukkaan ääni kuuluu, ja sitä kuunnellaan niin viranhaltijoitten, kuin luottamushenkilöidenkin puolelta. Valtion pyrkimys kuntaliitoksia ajettaessa ovat säästöt. Kestävyysvajetta, eli ikääntyvää väestöä ja Suomen elinkeinorakenteen muutosta, ei voida korjata hölmöläisten peitonleikkuu-menetelmällä eli kuntajakoa uudistamalla. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu velanotto on edelleen yhtä suuri. Koko Suomen ongelmat eivät sillä muuksi muutu.

Viitisen vuotta sitten toteuttujen kuntaliitosten ei ole osoitettu säästöjä tuoneen. Vaihtoehtoja on todellakin syytä etsiä. Kunnan itsenäisyys ei ole itseisarvo, mutta liitos tai pakkoliitos ei myöskään saa olla "ainoa vaihtoehto". Tampereen seudulle kaavaillusta seutukuntamallista saattaisi sellainen löytyä - ehkä. Erittäin suurissa yksiköissä hallinto nimittäin vääjäämättä kerrostuu ja siten paisuu.
Olennainen lähtökohta eri toimintamalleja ja rakenteita kaavailtaessa on suunnitelma siitä, miten tarvittavat säästöt mahdollisten liitosten malleissa toteutetaan; miten asukkaille tarjottavat palvelut järjestetään, millainen ja minkä kokoinen hallinto tarvitaan, mitkä toiminnot yhdistyessään aidosti toisivat kustannushyötyä, ja millä aikajänteellä nämä hyödyt toteutuisivat? Entä mikä on tavoiteltu palvelustrategia, veroprosentti, kohtuullinen velkamäärä tai nvestointien taso? Näiden suunnitelmien ja visioiden puuttuessa on ymmärrettävää, että liitokset eivät saa asukkaitten varauksetonta kannatusta.

Kristiina Sunell, Naantali

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, pakkoliitos, hyöty, laskelma, suunnitelma