Strategia, lausunnot, arvot ja Itämeri

Keskiviikko 19.9.2018 - Kristiina Sunell

Uusi Naantalin strategia 2022- kirjanen jaettiin 19.9.2018 kokoontuneelle ympäristö- ja rakennuslautakunnalle. Strategian yhtenä arvona on ympäristö, keskeisenä kärkihankkeena sen tilan parantaminen, eli rantojen virkistysarvojen ja lähivesien laadun parantaminen sekä Itämerihaasteen toimenpide-ohjelman ja Naantalin ilmastotavoitteet sisältävä ympäristöohjelma.

Tällä kertaa esityslistalla on päätös valittaa tai olla valittamatta Humaliston ja Luonnonmaan asutuksen viereen sijoittuvan laivanromuttamon luvasta. Esittelijä ehdottaa luvan hyväksymistä sellaisenaan, sillä sen ehdoissa olisi otettu huomioon ympäristö- ja rakennuslautakunnan 15.5.2018 antamassa lausunnossa olevat seikat. 

  • Lautakunta edellytti työmaan olevan huputettu, jolloin myrkyllisiä aineita sisältävä hiekkapuhalluspöly ei leviäisi ympäristön ilmaan eikä mereen
  • Toimintaa ei pitäisi olla iltaisin, öisin, pyhien aattoina eikä pyhäpäivinä
  • Kaikki hulevedet tulee puhdistaa ennen niiden päästämistä mereen

On ikävää havaita että lupaprosessin kuluessa lautakunnan lausuntoa ei todellisuudessa ole huomioitu. Surullista on myös lukea esityslistan pohjaesitys, jossa muuta väitetään. Etelä-Suomen Aluehallintoviraston myöntämän luvan voi lukea tästä linkistä.

----

Päivitys ympäristö- ja rakennuslautakunnan 19.9.2018 kokouksen jälkeen:

Lautakunta katsoi että sen lausuntoon kirjattuja seikkoja ei pääosin oltu huomioitu. Näin:

  • Työmaa-aluetta ei nikkelirakeilla tehtävän hiekkapuhalluksen aikana huputeta eikä siis myöskään varusteta poistoilmasuodattimin, kuten lautakunta oli edellyttänyt. "Kovan tuulen" vallitessa hiekkapuhallusta ei tehtäisi; "kovaa tuulta" ei määritelty millään tuulen voimakkuuden tai sen suunnan määrittelyllä.
  • Toimintaa on ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä; "erityisen häiritsevää melua" aiheuttavaa työtä ei tehdä öisin; "erityisen häiritsevää" ei määritelty desibelirajoin tai muutoinkaan.
  • Saastuneita vesiä ei tarvitse suodattaa muutoin kuin öljyn osalta, joka lasketaan hiekkasuodattimen läpi; muut haitallisia yhdisteitä sisältävät vedet johdetaan asfaltille, jossa niitä "tarkkaillaan". Mitä tarkkailu tarkoittaa ja mitä sen perusteella tulee tehdä, jää epäselväksi. Hulevedet päätyvät mereen.
  • Melua sentään määrättiin mitattavaksi lähitalojen pihoilta - kolmen vuoden välein

itamerentila.jpgVaihtoehtoina olivat vain esityksen merkitseminen tiedoksi sellaisenaan tai luvasta valittaminen. Välimuotoja ei ole. Edes tankkerien - enimmillään 250 metriä pitkien - ja suurten risteilijäalusten purkamistapauksissa ei tulla huomioimaan sijoituspaikkakunnan, Naantalin, kantaa enää 1.10.2018 jälkeen, jolloin valitusaika umpeutuu.

Puheenvuoroja seurasi äänestys. Muutoksenhakua myönnettyyn ympäristölupaan kannattivat Kimmo Mäntysalo (kok), Ann-Mari Kymäläinen (sdp) ja Kristiina Sunell (kok).

Hävisimme siis 5-3.

Niin strategia kuin lausunnotkin ovat kuollutta kirjainta. Sitä ovat myös ympäristöluvan väljät ja tulkinnanvaraiset ehdot. Siinä olisi jo perusteita valitukselle.

Kuolleeksi julistaminen käy valitettavasti mielessä myös ns. Vihreän puolueen arvomaailman käytännön toteuttamisessa. 

Asiaan liittyviä kirjoituksia:

Etelä-Saimaa 20.10.2017 Blue White Eaglen purkajat löysivät yllättäen asbestilevyjä. Naantalissa purkaminen toteutettiin kuitenkin kiireessä aluetta suojaamatta 

Rannikkoseudussa 20.9.2018 julkaistu mielipidekirjoitus

Mikko Rönnholm (sd) 22.9.2018  "Romua PCB:n varjossa"

Saija Porramo (vihr)  25.9.2018 "Valittaako vaiko ei"

Vilhelm Junnila (ps) 28.9.2018 "Myrkynvihreää päätöksentekoa"

Kristiina Sunell 28.9.2018 "Välittääkö vaiko ei"

Urpo Lehtimäki 2.10.2018 "Unohtuuko päätöksentekijöitä asukkaiden etu"

Saija Porramo 5.10.2018 "Voiko välittämistä olla muukin kuin valittaminen"

Jussi Mälkiä 5.10.2018 "Laivankierrätystoiminnasta Naantalissa"

Vilhelm Junnila 9.10.2018 "Asukkaiden huoleen lähivesien tilasta tulisi suhtautua vakavasti"

Kristiina Sunell 9.10.2018 "Laivojen purkutoiminnasta"

SDP Naantali 17.10.2018: "Takapihana telakka"

 

Kirjoittaja on kokoomuslainen, joka on vähän vihreä, vaan ei myrkynvihreä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Itämeri, strategia, meri, hiekkapuhallus, tina, arseeni, nikkeli, lyijy, kadmium, kupari, asbesti, meliorismi, tankkeri, risteilijä, laivanromutus, kierrätys, kustannustehokkuus, omatunto

Ongelmista ratkaisuihin

Lauantai 19.9.2015 - Kristiina Sunell

Perjantain mielenilmaus tuli maksamaan kansantaloudelle sata miljoonaa euroa. Summalla olisi kuulemma saatu palkattua parituhatta työmiestä tai 2400 lähihoitajaa. Sosiaalisessa mediassa kiertää haaste, jolla EK velvoitetaan käyttämään ensi perjantain työpäivästä sata miljoonaa 2400 lähihoitajan palkkaamiseen, ja sitä seuraavan perjantain tehdystä työpäivästä jälleen sata miljoonaa parintuhannen työmiehen palkkaamiseen.

En kommentoi väittämien laskentamallia sinänsä. Haaste osoittaa kuitenkin vähintään kolme asiaa, joita on syytä pohtia ilman minkään aatteen tulipaloa. Ajatuksen hahmottamisessa auttaa ammattiliittojen erinomainen ehdotus johtamisen ja työelämän kehittämisellä aikaan saatavilla säästöillä, joilla voitaisiin korvata taloudelliset sopeutustoimet. Vain konkretia puuttuu, mutta sekin löytyy suhteellisen helposti:

2000 työmiehen palkalla saa palkattua 2400 lähihoitajaa. Onko se oikein?

Säästötoimien kohdistuminen pienipalkkaisiin ja raskasta työtä tekeviin hoito- ja pelastusalan ammattilaisiin on yksinkertaisesti kohtuutonta ja väärin. Olisi tärkeää vaatia ammattiliittoja sopimaan keskenään oikeudenmukaisesta palkkauksesta, jossa paperimiehet ja ahtaajat - korkeat palkkansa lakoilla uhkailemalla ansainneet - ja vastuullisesti sekä pakosta lakkojen ulkopuolelle jäävät hoito- ja pelastusalan ammattilaiset asetettaisiin oikeudenmukaisesti vähintään samalle viivalle. Samalla kokonaiskustannusrakenteella 2000 työmiehen palkka = 2000 lähihoitajan palkka. Ovatko työmiehet valmiita solidaarisuudesta laskemaan palkkojaan, jotta reiluus toteutuisi?

Arvaan vastauksen olevan "ei voi, koska....". Ehkäpä vaikka siksi, että terveys- ja pelastusalan työpaikat ovat julkisella sektorilla ja metallimiesten paikat yksityisellä sektorilla. Ratkaisu ei löydy mielenilmauksista tai sopeutustoimista, vaan vaaditaan juuri työelämän kehittämistä. Julkisen sektorin kokonaiskustannus kansantaloudelle on suuri ja aiheuttaa melkoista verotuspainetta. Organisaatioita on uudistettava ja kevennettävänä runsasta väliportaan hallintoa karsimalla ja tehostamalla. Näin saadaan enemmän varoja tuottavaan työhön. Näin saadaan myös julkiselta sektorilta keskiportaan hallinnon väkeä yksityiselle sektorille, kenties työpaikkoja tarjoavia yrityksiä perustamaan. Se vaatii toteutuakseen uudistuksia myös mm. koulutusjärjestelmältä.

Terveydenhuollon, pelastustoimen tai poliisin palvelujen siirtyminen pois Suomesta olisi mahdotonta.
Tehtaiden ja niiden työpaikkojen siirtyminen muualle olisi Suomen kannalta onnetonta.
Pitää ajatella kokonaisuutta.                                                                                                                                                         
                                                                                                                                                            

MIelenilmauspäivänä jäi monen palkka saamatta. Onko se järkevää?

Edellisen kohdan ratkaisu on helpommin toteutettavissa, mikäli yrittäjyydestä tehdään pakollinen oppiaine peruskouluihin. Kohdasta kaksi ei tarvitsisi edes keskustella, jos logiikkakin olisi pakollinen oppiaine.

Se, että perjantain tulomenetysten summalla saisi parituhatta työpaikkaa, ei tarkoita sitä että tuona päivänä normaalisti töissä olemalla olisi tehty ylimääräistä liikevoittoa, jolla saisi lisää palkkarahoja. Menetetyn summan verran palkkarahaa ja verotuloja jäi mielenilmauksen takia saamatta.

Menetyksistä on mahdoton tehdä täysin objektiivista laskelmaa. Varmaa on vain, että mielenilmaukseen osallistunut lahjoitti päivän palkan verran aatteelle. Perjantai ei ollut työnantajan maksama vapaapäivä eivätkä liitot korvaa ansionmenetystä jäsenelleen. Tämähän ei ollut lakko.

Jotain positiivista seisahtuneessa perjantaissa oli silti. Vaikka mielenosoitukseen ei päässyt julkisin kulkuneuvoin, ammattiliittojen järjestämillä tilausbusseilla kuljetukset sujuivat. Eräänlainen tulonsiirto siis julkiselta liikenteeltä yksityisille kuljetusyrittäjille ja palkkarahaa niiden työntekijöille. Ammattiliittojen ja yrittäjien välien väitetään huonontuneen. Se on roskapuhetta. Liitot eivät näe mitään ongelmaa siinä, että niiden jäsenet pitävät palkattoman ja lakkokorvauksettoman mielenilmauspäivän ja kulkevat toritapahtumaan yrittäjiltä tilatuilla busseilla, jotka kustannetaan ammattiliittojen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla.

Työnseisausten aiheuttamat rästit saadaan helposti kurottua umpeen.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi perjantain tuotannon menetykset voitavan kuroa umpeen ja palveluissa liikevaihdon vain siirtyvän toiseen ajankohtaan. Mitään vähenemistä ei tapahtuisi.

Vaikka ekonomisteja usein parjataan syystä ja toisinaan myös syyttä, on Koski mielestäni oikeassa. Jos yhden työpäivän menetys voidaan vaivatta korvata työskentelemällä hieman tehokkaammin muina päivinä, olemme löytäneet myös ratkaisun kiisteltyyn työajan pidennykseen. Se on aivan tarpeetonta. Vartin verran enemmän paperikasan siirtelyä pinosta toiseen ei toisi kansantalouteen mitään lisää. Jos Kosken arvioima menetyksen umpeen kurominen on skaalattavissa, voidaan jopa siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Näin neljässä palkallisessa päivässä saadaan aikaan viiden päivän työpanos. Säästöillä palkataan lisää väkeä, vaikkapa ne kaksituhatta työmiestä ja lähihoitajaa.

Tuottavuusongelma ratkaistu. Eiköhän ryhdytä töihin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kustannus, kannattavuus, työllisyys, työtaistelu

Porkkanakeppi

Maanantai 1.6.2015

Uusi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström uhkaa työnantajia kela-maksulla. Tarkoituksena on saada noin miljardi lisätuloja valtion kassaan - ja tietysti tuoda hieman tasapuolisuutta yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Kela-maksu korvattiin aikoinaan työeläkemaksun korotuksella

Lauri Ihalainen, Jari Lindströmin edeltäjä, sopi SAK:n puheenjohtajana toimiessaan Kela-maksun poiston.  Pankkikriisin jälkeen muutos katsottiin tarpeelliseksi. Työnantajan kansaneläkemaksun suuruus oli keskimäärin 1,39 prosenttia työntekijän palkasta vielä vuonna 2009, jolloin solmittiin ns. sosiaalitupo.

Valtio kompensoi menetyksiä työeläkemaksun korotuksella. Työeläkevakuutusmaksua onkin korotettu vuosittain. Vuonna 2015 palkkasummasta laskettavasta TyEL-maksusta työnantajan osuus on 18 %. Työntekijän osuudeksi valtiolle tilitettävästä maksusta jää keskimäärin 6 %, työntekijän iästä riippuen.

Sivukustannukset kertaantuvat

Työeläkevakuutusmaksun lisäksi työnantaja maksaa palkasta muitakin sivukuluja. Tästä linkistä selviävät suorat sivukulut. Nämä eivät sisällä esimerkiksi työterveyshuoltoa tai sairauslomien kustannuksia. Kaavasta puuttuu tietysti tässä vaiheessa vasta ehdotuksena oleva kela-maksu.

Sivukustannuksilla on ikävä taipumus kertaantua. Näin vaikkapa 1,39 % lisämaksu pitää huomioida myös alihankinnoissa, kuljetuksissa ja kaikissa tuotannon vaiheissa aina kuluttajalle asti.


Kustannusten kasvaessa kuluttajahinnat nousevat

Tuotannon kustannusten nousu pitää voida ennakoida. Näin, jotta myynti osaisi hinnoitella tuotteet ja palvelut sekä asettaa myyntitavoitteet. Investoinnit ovat pitkäaikaisia sijoituksia, jotka maksetaan takaisin useammassa vuodessa. Äkkijarrutuksista seuraisi lomautuksia, irtisanomisia ja tuotannon siirtoa ulkomaille.

Pelkällä liikevaihdolla ei palkkoja makseta, vaan kannattavalla liiketoiminnalla. Kaava on suoraviivainen:

    Liikevaihto (eli myynti, yrityksen tuotteista ja palveluista laskuttama summa)

    - kustannukset (eli kaikki kulut, suorat ja välilliset sekä verot)

_______________________________________________________________

    = tulos

Liikkuvat osat ovat melko helppoja. Mikäli kela-maksu tai työeläkevakuutusmaksu aiheuttavat kustannusten nousua, pitää vain parantaa kilpailukykyä, myydä enemmän ja nostaa hintoja. Näin tulos pysyy samana. Mahdollisesti työllistämisen kynnys nousee, sillä kohonneet sivukustannukset maksetaan myös lomapalkoista ja -rahoista.

Hinnankorotukset eivät ole ongelma, jos vientikauppa vetää ja toimitusvarmuus on uskottava. Vuosittaista työaikaa ei tarvitse lisätä esimerkiksi sadalla tunnilla. Tehdään vain samassa ajassa enemmän töitä, entistäkin laadukkaammin, hyvässä yhteiskuntasopimuksen hengessä.

Tulonsiirto kuluttajalta valtiolle

Kertaantuneet työvoimakustannukset tulevat siis kuluttajan maksettavaksi, mikäli kustannusten nousua ei saada kompensoitua tuottavuuden kasvulla. Hintojen noustessa myös arvonlisäveroa maksetaan suhteellisesti enemmän. Käytännössä kuluttajan ostovoima vähenee, valtio saa lisätuloja.

Koska indeksikorotukset eivät enää ole automaatteja, saattaa eläkeläisen tai työttömän ostoskassi keventyä. Palkankorotusvaraakaan ei varsinkaan kotimarkkinoilla toimivilla yrityksillä ole.
Miksi EK:n pitäisi olla tästä huolissaan? Keppihän kolahtaa aivan eri koiraan.                                                                                                                                                                                                

Vaihtoehtoinen ehdotus

Saattaisin olla Jari Lindströmin kanssa kela-maksusta osittain samaa mieltä - tosin eri syistä, toisin perusteluin ja eri seuraamusolettamuksin. Mahdolliset kela-maksut voitaisiin mielestäni suorittaa rahastoon, josta korvattaisiin kaikki työntekijöiden sairauslomien kustannukset - niin kauan kuin rahaa riittää.

Jaan täysin ministerin näkemyksen johdon optio- ja bonusmaltin välttämättömyydestä. Yhteiskuntasopimus saadaan aikaiseksi vain, mikäli kaikki ovat valmiita tinkimään eduista. Nimittäin omista eduistaan, ei pelkästään toisten. Sopimus ei voi olla uhkailun tai kiristyksen lopputulos, ja lahjontaa tässä taloustilanteessa tuskin voi käyttää.

MIstä itse yrittäjänä ehdottaisin tingittävän? Kannatan kaikkien suorien ja välillisten yritystukien lopettamista. Mihin koiratarhaan se puolestaan todennäköisimmin kolahtaisi ja onko deflaatio välttämättä huono asia, on jo eri kirjoituksen aihe.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskuntasopimus, sivukulut, tuottavuus, kustannus, kuluttajahinnat

IT-ala mainettaan paremmaksi

Sunnuntai 4.1.2015 - Kristiina Sunell

Valtiovarainministeri Antti Rinne kertoo hiljattaisessa haastattelussa valtion käyttävän vuosittain kaksi miljardia euroa tietoteknisiin hankintoihin. Se on nelisen prosenttia koko valtion budjetista. Elokuussa lähettämäänsä selvityspyyntöön hän sai vastaukset saman vuoden joulukuun lopulla. Nyt mättää, mutta mikä?

Jokin maksaa liikaa

Lapsilisiin käytettävä 1,4 miljardia on tarkoitettu lapsiperheiden aseman parantamiseen, tieverkoston rakentamiseen kuluva 1,6 miljardia puolestaan parantaa liikenneturvallisuutta ja harvaan asutun maan liikenneyhteyksiä. Rinteen mielestä pari miljardia it-hankkeisiin ei ole mikään pikkuraha. Tietotekniikan projekteihin käytettävä summa on suunnilleen sama kuin vuosittaiset valtionvelan korot nykyisellä korko- ja luottoluokitustasolla. Saman suuruusluokan lisäksi näillä kahdella viimeksi mainitulla on muutakin yhteistä:  ei ole mitenkään selkeää mitä rahoilla hankitaan. Se on kuin euron lounas: halpuus tai kalleus riippuu annoksesta.

Saako rahalle vastinetta...

Mainittuihin IT- kustannuksiin sisältyvät vain yli miljoona euroa maksavat projektit. Niitä olisi siis enintään pari tuhatta. Määrä on toki suuri. Sen selvittämiseen saattaa hyvinkin kulua neljä kuukautta. Summat ja it-hankkeet ovat nyt hajallaan  eri ministeriöissä, joten kokonaissummaa on ollut vaikea hahmottaa. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, sillä miljoonan euron suuruusluokan hankkeista pitää varmasti löytyä kilpailutusasiakirjat ja hankintapäätökset.

...tai onko sitä mietitty

Rinteen mukaan tehostamisesta kärsisivät yritykset, jotka rahastavat IT-hankkeilla. Hän on aivan oikeassa. En puolusta edustamaani toimialaa, sillä joukossa on myös "sitä saa mitä saa"- tyypistä arvomaailmaa. Varsinkin suuret ja kaikkea kaikille- tarjoavat IT-talot pitävät omaa teknologiaansa asiakkaan hyötyä tärkeämpänä. Kilometrin ratakiskosta rahastetaan, vaikka tuloksena olisi yksi nuppineula. Tilaaja on tyytyväinen saadessaan kaupanpäällisinä hakaneulan - sen hän itse asiassa vain halusikin, ja kokee saaneensa sen lopulta aivan ilmaiseksi. Tekniikkaprojekti tuli kalliiksi, mutta sitten sopeutetaan vähentämällä väkeä.
Mielestäni rahastaja-yritysten sietääkin kärsiä. Niiden työntekijät varmasti kärsivät tehdessään turhaa työtä ja saadessaan sen mukaista julkisuutta. Myös tilaaja, jolla kestää useita kuukausia selvittää IT-projektien määrä ja kustannus sekä saatava hyöty, on vähintään osasyyllinen tuskaansa.

Eipä pidä arvostella ehdottamatta parempaa toimintatapaa

Tohtisiko vielä ehdottaa kustannusten paisuttamista yhden järjestelmän verran? Turun ammattikorkeakoulun jo useita vuosia käytössä testattu ja hyväksi havaittu Projektori- työkalu säästäisi moninkertaisesti. Valtio voi tilaajana velvoittaa jokaista toimittajaa pitämään yllä projektin tietoja järjestelmässä. Päällekkäisten projektien karsinta onnistuu helposti. Kustannuskertymän lisäksi järjestelmästä saa raportit projektin etenemisestä.
Näiden tietojen avaaminen hyödyttää tilaajan lisäksi myös pienempiä, tuleviin tarjouskilpailuihin osallistuvia tietotekniikka-alan yrityksiä. Parhaat käytännöt jakamalla ja virheistä oppimalla tehdään IT-alasta nykyistä mainettaan parempi - ehkä jopa niin hyvä, että se tuo vientituloja ja luo työpaikkoja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietotekniikka, kustannus, hyöty, laatu, elinkaarikustannus, julkinen talous, ohjelmistoyritykset