Ongelmista ratkaisuihin

Lauantai 19.9.2015 - Kristiina Sunell

Perjantain mielenilmaus tuli maksamaan kansantaloudelle sata miljoonaa euroa. Summalla olisi kuulemma saatu palkattua parituhatta työmiestä tai 2400 lähihoitajaa. Sosiaalisessa mediassa kiertää haaste, jolla EK velvoitetaan käyttämään ensi perjantain työpäivästä sata miljoonaa 2400 lähihoitajan palkkaamiseen, ja sitä seuraavan perjantain tehdystä työpäivästä jälleen sata miljoonaa parintuhannen työmiehen palkkaamiseen.

En kommentoi väittämien laskentamallia sinänsä. Haaste osoittaa kuitenkin vähintään kolme asiaa, joita on syytä pohtia ilman minkään aatteen tulipaloa. Ajatuksen hahmottamisessa auttaa ammattiliittojen erinomainen ehdotus johtamisen ja työelämän kehittämisellä aikaan saatavilla säästöillä, joilla voitaisiin korvata taloudelliset sopeutustoimet. Vain konkretia puuttuu, mutta sekin löytyy suhteellisen helposti:

2000 työmiehen palkalla saa palkattua 2400 lähihoitajaa. Onko se oikein?

Säästötoimien kohdistuminen pienipalkkaisiin ja raskasta työtä tekeviin hoito- ja pelastusalan ammattilaisiin on yksinkertaisesti kohtuutonta ja väärin. Olisi tärkeää vaatia ammattiliittoja sopimaan keskenään oikeudenmukaisesta palkkauksesta, jossa paperimiehet ja ahtaajat - korkeat palkkansa lakoilla uhkailemalla ansainneet - ja vastuullisesti sekä pakosta lakkojen ulkopuolelle jäävät hoito- ja pelastusalan ammattilaiset asetettaisiin oikeudenmukaisesti vähintään samalle viivalle. Samalla kokonaiskustannusrakenteella 2000 työmiehen palkka = 2000 lähihoitajan palkka. Ovatko työmiehet valmiita solidaarisuudesta laskemaan palkkojaan, jotta reiluus toteutuisi?

Arvaan vastauksen olevan "ei voi, koska....". Ehkäpä vaikka siksi, että terveys- ja pelastusalan työpaikat ovat julkisella sektorilla ja metallimiesten paikat yksityisellä sektorilla. Ratkaisu ei löydy mielenilmauksista tai sopeutustoimista, vaan vaaditaan juuri työelämän kehittämistä. Julkisen sektorin kokonaiskustannus kansantaloudelle on suuri ja aiheuttaa melkoista verotuspainetta. Organisaatioita on uudistettava ja kevennettävänä runsasta väliportaan hallintoa karsimalla ja tehostamalla. Näin saadaan enemmän varoja tuottavaan työhön. Näin saadaan myös julkiselta sektorilta keskiportaan hallinnon väkeä yksityiselle sektorille, kenties työpaikkoja tarjoavia yrityksiä perustamaan. Se vaatii toteutuakseen uudistuksia myös mm. koulutusjärjestelmältä.

MIelenilmauspäivänä jäi monen palkka saamatta. Onko se järkevää?

Edellisen kohdan ratkaisu on helpommin toteutettavissa, mikäli yrittäjyydestä tehdään pakollinen oppiaine peruskouluihin. Kohdasta kaksi ei tarvitsisi edes keskustella, jos logiikkakin olisi pakollinen oppiaine.

Se, että perjantain tulomenetysten summalla saisi parituhatta työpaikkaa, ei tarkoita sitä että tuona päivänä normaalisti töissä olemalla olisi tehty ylimääräistä liikevoittoa, jolla saisi lisää palkkarahoja. Menetetyn summan verran palkkarahaa ja verotuloja jäi mielenilmauksen takia saamatta.

Menetyksistä on mahdoton tehdä täysin objektiivista laskelmaa. Varmaa on vain, että mielenilmaukseen osallistunut lahjoitti päivän palkan verran aatteelle. Perjantai ei ollut työnantajan maksama vapaapäivä eivätkä liitot korvaa ansionmenetystä jäsenelleen. Tämähän ei ollut lakko.

Jotain positiivista seisahtuneessa perjantaissa oli silti. Vaikka mielenosoitukseen ei päässyt julkisin kulkuneuvoin, ammattiliittojen järjestämillä tilausbusseilla kuljetukset sujuivat. Eräänlainen tulonsiirto siis julkiselta liikenteeltä yksityisille kuljetusyrittäjille ja palkkarahaa niiden työntekijöille. Ammattiliittojen ja yrittäjien välien väitetään huonontuneen. Se on roskapuhetta. Liitot eivät näe mitään ongelmaa siinä, että niiden jäsenet pitävät palkattoman ja lakkokorvauksettoman mielenilmauspäivän ja kulkevat toritapahtumaan yrittäjiltä tilatuilla busseilla, jotka kustannetaan ammattiliittojen jäsenten maksamilla jäsenmaksuilla.

Työnseisausten aiheuttamat rästit saadaan helposti kurottua umpeen.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski arvioi perjantain tuotannon menetykset voitavan kuroa umpeen ja palveluissa liikevaihdon vain siirtyvän toiseen ajankohtaan. Mitään vähenemistä ei tapahtuisi.

Vaikka ekonomisteja usein parjataan syystä ja toisinaan myös syyttä, on Koski mielestäni oikeassa. Jos yhden työpäivän menetys voidaan vaivatta korvata työskentelemällä hieman tehokkaammin muina päivinä, olemme löytäneet myös ratkaisun kiisteltyyn työajan pidennykseen. Se on aivan tarpeetonta. Vartin verran enemmän paperikasan siirtelyä pinosta toiseen ei toisi kansantalouteen mitään lisää. Jos Kosken arvioima menetyksen umpeen kurominen on skaalattavissa, voidaan jopa siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon. Näin neljässä palkallisessa päivässä saadaan aikaan viiden päivän työpanos. Säästöillä palkataan lisää väkeä, vaikkapa ne kaksituhatta työmiestä ja lähihoitajaa.

Näin, tai toisin päin

Torstai 14.3.2013 - Kristiina Sunell

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole pohjustella taloustieteen Nobel-palkintoa, eikä edes olla kierroksen edellä yritysverotusta koskevia kaavailuja. Valtiovarainministeriä kompatessa tuleekin olla tarkkana, sillä sävellaji vaihtuu yllättävän nopeasti.

Kannattava yritys ei tukia tarvitse

...eikä kannattamatonta liiketoimintaa ole järkeä tukea. Tätä linjausta korostettiin viime vuoden lopulla. Poikkeuksena ovat tietysti erityisestä syystä tuettavat toimialat.

Maataloustuella ei liene tarkoituksena kasvattaa elintarvikkeiden tuotantoa sinänsä, vaan pitää koko Suomi asutun elävänä ja varmistaa puhtaat ruoka-aineet pöytiimme.

Telakalle annettava innovaatiotuki on määrältään mittava, mutta sen oikeampi nimi saattaisi olla työllisyys- tai muutosturvatuki.

Nokian vielä viime vuosiin saakka saama merkittävä Tekes-rahoitus sai osakseen kritiikkiä. Yritys vastasi arvosteluun toteamalla, että tukirahoilla hankitaan merkittävästi mm. korkeakoulujen työtä. Aivan - kysymys on siis välillisestä yliopistotuesta, jolla varmistetaan kansainvälinen kilpailukyky korkeakouluissamme. Se on tutkimuksen tuotteistamistukea.

Koko termi yritystuki on epämääräisen laaja, ja vaatisi lisäkseen tarkoituksesta tai ohjausvaikutuksesta kertovan kiteytyksen: mitä tukitoimilla halutaan saada aikaan. Liiketoiminnallisen tuloksen kasvattaminen ei aina ole varsinainen päämäärä. Toki valtio eli yhteiskunta hyötyy hyvästä liiketuloksesta verojen verran. Kannattavuus lisää hyvinvointia.

Miten tulla kannattavaksi?

Yrityksille ei ole edelleenkään luvassa vastikkeetonta toimeentulotukea, joten tuolla saralla ei ole perattavaa. Firmat eivät myöskään kärsi kateusverosta, eikä yritysverotus ole palkansaajan tuloverojen tapaan progressiivinen. Kannattavuus on siis helppoa: pitää ansaita enemmän kuin kuluttaa.

Ei ole mitenkään tavatonta, että pörssiyritysten YT-neuvottelujen jälkeen tapahtuu seuraavaa: työntekijät esittävät vastalauseen ja osakkeenomistajat myötälauseen. Osakekurssi nousee, sillä kustannukset laskivat. Tulos parani. Verottaja lienee myös tyytyväinen: parempi tulos merkitsee enemmän osinkoja, enemmän yhteisö- ja pääomatuloveroja. Valitettavasti tehostamisen kautta saatu kannattavuuden parantaminen merkitsee usein myös enemmän työttömiä. Toivottavasti saadut verot riittävät heidän tukemiseensa,

Yritykset- termiä käsitellään yleensä yhtenä nippuna. Se on yhtä epämääräistä kuin yritystuet- käsite. Suomessa on hyvin vähän suuria yrityksiä. Suuri joukko on hyvin pieniä ja yksinyrittäjiä. Patentti- ja Rekisterihallituksen mukaan uusien osakeyhtiömuotoisten yritysten määrä väheni vuoteen 2011 verrattuna, mutta yksityisten elinkeinonharjoittajien eli toiminimien määrä kasvoi. Minne siis synnytetään 200.000 tarvittavaa uutta työpaikkaa? Ehkä jokainen voi perustaa oman toiminimen, jonka verotus on jo nyt kevyempää kuin osakeyhtiön. Osakeyhtiötä verotetaan kahteen kertaan: ensin tuloksesta, sitten sijoittajan nostamasta osingosta. Toiminimi maksaa verot vain yhteen kertaan, yrittäjän omalla työllään aikaan saamasta tuloksesta.

Siispä

Alennetaan yhtiöveroa. Se kannustaa isompia, vakiintuneita yrityksiä paremman tuloksen tekemiseen ja vähentää haluja siirtyä Ruotsiin tai Viroon. Poistetaan yritystukia. Se puolestaan vähentää valtion kustannuksia, mutta myös nostaa yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Aloittavat pienet yritykset eivät verotettavaa tulosta vielä tuota, joten yritysverotuksen keventäminen ei niiden alkutaivalta helpota.

Nytpä tarvitsee enää keksiä keinot, jollla houkutella yrityksiä toimimaan kannattavasti ja samalla varmistaa mahdollisimman monta työpaikkaa. Suomessa, siis. Yhtälö on vaikea. Sen kaikkia osia pitää tarkastella, jotta tuloksena ei olisi nolla, tai jopa negatiivinen luku.

Itse käyttäisin EU:n Nokia-muutostukeen hiljattain myöntämät 10-11 miljoonaa euroa riskinottotukiin: jokaiselle yrityksen perustavalle puolen vuoden palkkarahat ja sivukulut per yrityksessä työskentelevä henkilö. Näin, vaikka ei telakkaa tai muuta suurimittaista perustaisi. Näin myös säästyy työttömyyskorvauksia käytettäväksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen.

Liian helppoa vaiko liian vaikeaa? Oikean vastauksen tietää vasta kokeiltuaan, jälkikäteen. Pyritään siihen, että aina kannattaa yrittää.

Onko ihan pakko?

Maanantai 31.12.2012 - Kristiina Sunell

C'est la fin.

Aasialainen telakan omistaja ei saanut riittävästi Suomen valtion tukea rakentaakseen amerikkalaislle loistoristeilijää Suomen Turussa. Ranskalaiset vetivät pidemmän korren.

Kympin vippi suomalaista kohti olisi riittänyt. Tai sitten ei.

Minkä tiedon pohjalta tähän lopputulemaan päädyttiin? Mediasta riippuen on tarjolla vain "valittuja paloja" spekuloitaviksi:

• Vastikkeeton innovaatiotuki (44 miljoonaa) oli jo kustannuslaskelmissa, josta voinee päätellä sen jo olleen tarjouksessa, valmiiksi annettuna alennuksena tilaajalle
• Finnvera oli myöntänyt 1,8 miljardin euron lainan. Se oli tarkoitettu kahdelle TUI:n tilaamalle alukselle sekä tälle Oasis-risteilijälle rakennusaikaisten töiden rahoittamiseksi.
• Telakan oma rahoitusvastuu/laiva on 20 %
• Innovaatiotuen ja lainan lisäksi pyydettyä pääomalainaa, 50 miljoonaa euroa, ei saatu
• Kaupassa olisi tullut vaihdossa vanha risteilijä, jonka arvo tai kunnostamisen kustannusarvio eivät ole tiedossa
• Uuden Oasis-risteilijän arvo on noin miljardi euroa

Yllä olevasta ei saa pääteltyä sen koommin kauppahintaa kuin tarvittavan lopullisen rahoituksen määrää. Epävarmuustekijöitä olisi lisännyt myös valtion suuntaan auki jäävä piikki. STX:n emoyhtiön tilanne tiedetään heikoksi, joten rahoituksen järjestäjäksi - tuskin konsernisiirroista hyötyjäksikään - siitä ei ole. Yksityiset, ulkopuoliset rahoittajat eivät kiinnostuneet. Ammattiliitot eivät halua lähteä tukemaan hanketta. Arvattavasti riski on kaikkien arvioiden mukaan liian suuri.

Mitä menetettiin?

Vielä hankalampaa on selvittää työllisyysvaikutusta, jonka haarukka vaihtelee, lähteestä ja laskentatavasta riippuen, 900 ja 7000 työpaikan välillä. STX Finland'in Turun telakan tilinpäätöstietojen mukaan joulukuussa 2011 henkilöstöä oli 2618. Siihen tietysti hyttitehdas ja alihankkijat lisäksi. Tilanne alkaa muistuttaa Nokian jälkeistä Saloa. Kerrannaisvaikutukset lienevät myös samaa luokkaa, vaikka telakan työvoimasta huomattava osa onkin liikkuvaa, kansainvälistä väkeä, joka nyt löytää tiensä St Nazaireen.

Onko ihan pakko suostua?

Kaikkia risteilijäkaupan taustoja ja faktoja ei ehkä koskaan saada tietää, mutta yksi on varmaa: kisaa ei hävitty siksi, että joku muu valmistaisi paremman laivan. Nyt kilpailtiin siitä, kuka tekee laivan tappiollisimmin.

Suomalaiset ovat jo tutun asiakkaan, Royal Caribbean Cruise Lines'in mukaan mm. sähkötöissä ja informatiikassa huomattavasti muita parempia. Projektinhallinta toimii, aikataulut pitävät. Tämän tietää ja tunnustaa myös Oasis-risteilijätilauksen saanut ranskalaistelakka, joka heti esitti yhteistyötarjouksen. Turun Sanomat puolestaan esitti 29.12.2012 kysymyksen "Pitäisikö Turun telakan suostua yhteistyöhön ranskalaistelakan kanssa?" - siis suostua? Gallupin vastaus on kysymystäkin oudompi: hieman alle puolet, 49 % kaikkiaan 404 vastaajasta oli myönteisellä kannalla. Jos Gallian kukko nöyrtyy myöntämään, että suomalaiset taitavat jotain paremmin, me emme tietenkään nöyrry heille osaamistamme kauppaamaan. Rakentakoot itse tunkkinsa! Mieluummin maksamme korkeampia arvonlisäveroja ja lisää työttömyyskorvauksia sekä karsimme palveluja ja jatkamme Suomen valtion tukien vaatimista ammattitaidon ruostuessa tyhjän satama-altaan reunalla.

Jos kirjoituksen alussa olleet laskentayritykset ovat mahdottomia, löytyy yllä olevaan yhteistyöhaluttomuuteen sentään tieteellinen selitys. 30.12.2012 Turun Sanomissa, sivulla 9, ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo ihmisten hahmottavan kehnosti todennäköisyyksiä sekä suuria ja pieniä lukuja.

Asenne 2.0

Olisiko kuitenkin ajateltavissa, että antaisimme ranskalaisten rahoittaa tappionsa, ja itse myymme heille korkeatasoista osaamistamme? Vai olisiko liian röyhkeää jalkautua poimimaan rusinat ranskanpullasta, hyötyä kerrankin toisen valtion kustannuksella, ja tuoda kannattava osa tilauksesta itsekkäästi vientikauppoina Suomeen?

Ehkä asenteita pystytään päivittämään. Näistä tuhkista nousee entistä vahvempaa ja terveempää liiketoimintaa. Se rakennetaan osaamisen, ei tappioiden tukemisen varaan. Risteilijöiden valmistaminen nykyiseen kauppatapaan on tullut tiensä päähän, osaamisemme ei. Työministeri Ihalainen on luvannut taloudellisen tuen jatkuvan, joten aivan ilman apua ei ole pakko lähteä uusiutumaan. Meillä on vielä paljon voitettavaa.

120 minuuttia laatuaikaa

Keskiviikko 19.12.2012 - Kristiina Sunell

Nyt menee suhteellisesti ottaen ihan mukavasti

"Ennen kaikki oli paremmin", huokaisi alle kolmikymppinen kaverini. Näinköhän? Asteen verran pelottavampaa olisi, jos hän olisi lausahtanut "Tulevaisuudessa kaikki on huonommin".

Koska sitten oli ennen? 70-luvun alussa isäni oli lauantaisin töissä. Eipä tuo isän poissaolo lapsia haitannut: olimme itsekin koulussa. Ilmeisesti kymmeniä vuosia sitten ainakin valtion virkamiehillä ja opettajilla oli kuusipäiväinen työviikko. Lauantaisin oli mukava kuitenkin päästä aikaisemmin kotiin, jo yhdeltä. Kesät olivat aina lämpimiä ja talvet valoisia...muistaakseni.

Työn tuottavuus lienee sittemmin parantunut huomattavasti, sillä työtunteja tehdään vähemmän. Parhaillaan keskustellaan kiivaasti ehdotuksesta tehdä viikoittain kaksi tuntia enemmän töitä. Ei siis kaksi tuntia enemmän kuin joskus muinoin, 70-luvulla, vaan enemmän kuin 2000- luvulla.

Työn, palkan ja vapaa-ajan suhteellisuus

Leppoistamisesta,"downshiftingistä", puhuttiin paljon vielä pari vuotta sitten. Osmo Soininvaara markkinoi ajatusta, tuoden kuitenkin  rehellisesti esille haittapuolen: jos jokainen tekee vain oman toimeentulonsa takaavan minimimäärän töitä, tulee verokertymä olemaan vähäisempi. Hyvinvointivaltio perustuu tulonsiirtoihin ja niiden auttamiseen, jotka eivät kykene työtä tekemään. Heidän elämäänsä muiden leppoistuminen ei helpota.

Yrittäjä-kuorma-autonkuljettajille säädettiin hiljattain työaikakatto. Työtuntien pitää puolen vuoden jaksolla tasaantua enintään 48 tuntiin/viikko. Tielläliikkujien turvallisuus paranee, varmasti myös kuljettajan oma hyvinvointi. Tuntimäärä kuullostaa paljolta, jos on tottunut enintään 37,5 tunnin työviikkoon.

Kestävyysvajeen paikkaamiseksi tehdyistä ehdotuksista yksikään ei saa laajaa kannatusta: kotiäidit töihin, opiskeluajat lyhyemmiksi, palkkojen leikkaus, eläkeiän korottaminen, tai Juhana Vartiaisen ehdottama pienemmän palkan maksaminen iäkkäille. Taloussanomien verkkosivulla oleva kysely "Olisitko valmis alentamaan palkkaasi Suomen kilpailukyvyn takia?" kertoo 3.200 vastaajasta 78 % vastustavan ajatusta. Vastausta ei uskalla tulkita siten, että sama joukko mieluummin leikkaisi palveluja, korottaisi veroja entisestään, tai ylipäätään haluaisi minkään muuttuvan niin ikävään suuntaan, että olisi aihetta huokaista "Ennen minulla itselläni oli enemmän"

Tärkät välittömät kysymykset ovat tietysti talouspoliittisia. Ne liittyvät työliisyyteen, tulonjakoon ja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Niihin voi mekaanisesti vaikuttaa sopimuksilla, asetuksilla, määräyksillä ja säännöillä. Onnistunee jotenkin, kunhan vain molemminpuolisesta uhittelusta päästään.

Minuutteja vai mielekkyyttä?

Kaikkein tärkeämmät kysymykset ovat vaikeampia, eikä vastauksiin liity säätely tai pakko. Talousmatematiikka tai sopimusjuridiikka eivät ole näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvittavia taitoja. Ratkaisut liittyvät siihen, miten näytetään esimerkkiä ja motivoidaan. Yrityksen perustaja tarvitsee motivaatiota, sillä hän on hyppäämässä varmasta kuukausipalkasta tai työttömyyskorvauksen piiristä epävarmuustekijöiden viidakkoon. Uusia työntekijöitä palkkaava yrittäjä tarvitsee lujan uskon tuotteensa tai palvelunsa erinomaisuuteen, jotta voi luvata työntekijälle kuukausipalkan. Palkansaajan tulee kokea oma työnsä mielenkiintoiseksi, työnantajansa reiluksi ja työpaikkansa omakseen, meidän firmaksi. Silloin on aivan sama, tekeekö työtä 25 vai 45 tuntia viikossa. Tekemisen jälki on laadukasta eikä työnteko sinänsä ole välttämätön, minimoitava paha, vaan jotain aidosti mielekästä. Työn tuloksista riittää kaikille jaettavaa, reilusti.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Hyvä alku on kyseenalaistaa vastakkainasettelu ja etsiä keinoja kaikkia hyödyttävän motivaation lisäämiseen.