Näkyvämpää avoimuuttaPerjantai 17.3.2017 - Kristiina Sunell
Kannatan.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pöytäkirjat, päätökset, tiedonsaanti, Kuntaliitto, hallinto, kuntalaiset |
Vastauksia Rannikkoseudun vaalikoneeseenMaanantai 13.3.2017 - Kristiina Sunell Rannikkoseudun Sanomien vaalikone sisälsi hyviä, ajankohtaisia kysymyksiä. Mahdollisuutta vastausten perusteluun ei valitettavasti ollut, joten kerron tässä omat perusteluni. Näistä sekä seuraavan valtuustokauden aikana esille tulevista asioista toivon voivani keskustella oman kaupungin asiantuntijoiden, asukkaiden kanssa. Keskustelun perusteella muutin omaa kantaani mm. kysymykseen peruskoululaisten sähköisistä oppikirjoista.
Naantali tarjoaa hyvät peruspalvelut kuntalaisille - Täysin samaa mieltä - Onko kaikki huomioitu? Miten hyvin ovat esimerkiksi erityistarpeisten lasten asiat?
Naantalin tarjoamat palvelut pitää pääsääntöisesti tuottaa omana työnä eikä ulkoistaa niitä - En ota kantaa… - …koska kysymys on epäjohdonmukainen: tärkeintä on tuottaa laadukkaat palvelut kustannustehokkaasti; ideologialla vähemmän merkitystä asukkaalle kuin poliittista puoluetta edustavalle ehdokkaalle - Valinnanvapaus on tärkeää; paikallisesti toimivien lääkärikeskusten, hammaslääkärien ja fysioterapeuttien palvelut ovat lähellä kuntalaista; ne pysyvät lähellä kun palveluja käytetään
Naantalin tulee aloittaa kuntaliitosneuvottelut naapurikuntien kanssa - Täysin eri mieltä - Jos toteutettujen kuntaliitosten tulokset ovat vielä näkemättä; mitä piti toteutua, mitä oikeasti saavutettiin? - Noin 20.000 asukkaan kunta toimii tehokkaasti eikä väliportaan hallintoa tarvita
Maakunnallisiin sote-alueisiin siirtyminen parantaa sosiaali- ja terveydenhoidon palveluja Naantalissa - Osittain samaa mieltä - Se ei nimenomaan tapahdu itsestään vaan edellyttää aktiivisia toimia valtuutetuilta ja muilta luottamushenkilöiltä
Naantalin veroprosentti on kilpailukyinen seudun muihin kuntiin verrattuna - Täysin samaa mieltä - Nyt on näin, mutta tuleeko lisää velkaa, jääkö jokin tärkeä investointi toteuttamatta? - Veroprosenttia tärkeämpää on se, että rahoille saadaan vastinetta, eli tehottomuutta ei pidä tukea nostamalla veroprosenttia, vaan on tuotettava palveluja yhteistyössä naapurikuntien kanssa
Sote-uudistuksen jälkeen Naantalin hallintomenoja tulee leikata tarvittaessa irtisanomisilla - Osittain samaa mieltä - Eläköitymisen kautta - Mitä sote:n säästöt muutoin tulisivat? Operatiivista henkilöstöä ei saa irtisanoa vaan heitä tarvitaan lisää - Maakuntamallin tulee vähentää byrokratiaa, ei lisätä sitä
Naantalin tulisi ottaa vuosittain vastaan vähintään 20 pakolaista itsenäisesti muuttavien ja perheenyhdistämisen kautta tulevien pakolaisten lisäksi - En ota kantaa - Resurssien mukaan - Turvapaikan saaneiden pakolaisten tulee saada riittävät palvelut; voidaanko ne järjestää Naantalissa? Tulkkaus- ja kotouttamispalvelut ovat paremmin saatavissa paikkakunnissa, joissa on suurempi väestöpohja
Asuntojen kaavoittaminen Lammasluotoon on tärkeää, jotta Naantalin väkiluku saadaan kasvuun - Täysin eri mieltä - Lammasluodon rakentamisella ei menisi vain täyttömaan alue, vaan runsaasti ulkoilualuetta sen ympäriltä sekä venevalkaman käyttäjien, NPS:n purjehtijoiden (mukaan lukien vammaisurheilijat ja juniorit) sekä talvisaikaan avantouimareiden tarvitsemat parkkipaikat - Merellinen rakentaminen ei saa tarkoittaa sitä, että merenrannat rakennetaan ja merellisten rantojen yleinen virkistyskäyttö kärsii - Jos Kailon saari poistuu asukkaiden vapaasta ja ilmaisesta käytöstä, ja mikäli Kuparivuorikin rakennetaan, on ulkoilualuetta keskustan liepeillä vähän - Virkistysalueet ovat tärkeitä uusien asukkaiden saamiseksi; suunnitellut kerrostalot 150 asukkaalle tuovat enemmän haittaa kuin hyötyä, ja merenrantaan sijoittuvaa rakentamista voidaan toteuttaa esimerkiksi uudelle asuntomessualueelle
Kuparivuoren leirintäalueen toiminta tulee siirtää Luonnonmaalle ja rakentaa tilalle asuntoja naantalilaisille - En ota kantaa - Tarvitseeko rakentaa asuntoja, etenkin jos Kailo ja Lammasluoto ovat jo yleisinä ulkoilualueina menetetty; Kuparivuorella voisi laajentaa urheiilu- ja ulkoilukäyttöä? - Ei pidä maalata itseään nurkkaan kaavoituksessa; eri vaihtoehdot on tutkittava tarkoin ja huomioitava alueella jo asuvien kokemukset ja mielipiteet sekä lähellä sijatsevan teollisuuden toimintaedellytykset. Tämä olisi tullut tehdä jo osayleiskaavavaiheessa, mutta nyt aivan viimeistään asemakaavoja laadittaessa.
Luonnonmaalle voidaan kaavoittaa paikka tornihotellille, jos yksityisillä toimijoilla on realistiset edellytykset sen toteuttamiseen - Täysin samaa mieltä - Matkailu tarvitsee uudistamista - Luonnonmaalle voitaisiin rakentaa hyvin moderni asuinalue
Naantaliin pitää rakentaa merkittävästi lisää pieniä vuokra-asuntoja - Osittain samaa mieltä - Lisää vuokra-asuntoja, mutta mieluummin perheille sopivia kuin ainoastaan pieniä
Naantalin kannattaa järjestää asuntomessut 2020-luvun alkupuolella - Täysin samaa mieltä - Rakentamisen aikaiset työt tuovat paikallisille yrittäjille liiketoimintaa ja työpaikkoja - Tähän tavoitteeseen olisi jo pitänyt käyttää enemmän aikaa ja resursseja, ei esimerkiksi Lammasluodon rakentamissuunnitelmiin - Luonnonmaalle on joka tapauksessa suunnitelmissa uusi koulu ja päiväkoti, joten alueen suunnittelu lapsiperheillekin sopivaksi on hyvä tilaisuus
Verovaroja voidaan tulevaisuudessa käyttää Luonnonmaan kanavan rakentamiseen - Osittain samaa mieltä - Matkailu tuo kaupunkiin tuloja; kanavan kustannukset pitää arvioida realistisesti ja sen mahdollinen toteutus vaiheistaa järkevästi - Asuinalueesta saataisiin näin mielenkiintoinen - Kehittäminen ei saa aina tarkoittaa sitä, että rakennetaan kerrostalo, vaan pitää pyrkiä löytämään myös luovia ratkaisuja - Kustannuksia ja hyötyä tulee verrata suunnitelmaan rakentaa kulkusillat Hiippaan ja Jakoluotoon, joka saattaisi pilata Nunnalahden ja Kalevanlahden veden pintakiertoa
Kaupungin pitää selvittää tulevalla vaalikaudella Naantalin Energia Oy:n myyntiä - Täysin eri mieltä - http://naantalinenergia.blogspot.fi/2017/02/asiakkaan-etu-laatuvalttina.html - Naantalin Energia tuottaa hyvän palvelun lisäksi useita satoja tuhansia euroja vuosittaisia osinkoja kaupungille
Kaupungin tulee hankkia keskustasta liiketiloja, joita vuokrattaisiin yrityksille ja tuettaisiin näin uusien työpaikkojen syntymistä - Täysin samaa mieltä - Toimitiloja poistuu kun nykyisen Naantalin keskustan rakennuksia puretaan uusien tieltä; vuokrien tulee olla kohtuullisia - Taksien toiminta on turvattava varaamalla tilaa taksien ja linja-autonkuljettajien taukotilalle, sillä joukkoliikenne on tärkeää ja bussivuorot saariston suuntaan harvat
Naantalin peruskouluissa paperiset oppikirjat pitäisi korvata sähköisillä oppikirjoilla - Osittain eri mieltä - Tietotekniikka ei saa olla itsetarkoitus - Koulutukseen liittyvissä asioissa pitää kuulla laajasti lasten vanhempia ja opettajia sekä perehtyä kokemuksiin muista kunnista - Toisin kuin itse ensin luulin, sähköiset kirjat eivät ole paperisia edullisempia
Maijanmäen koulurakennukseen pitää toteuttaa luokat 1-9 sisältävä yhtenäiskoulu - Osittain eri mieltä - Jos tarkoituksena on tehdä 700 oppilaan suurkoulu, en puolla ajatusta - Jättimäisiä kouluyksiköitä tulee välttää, pieniä koulu- ja luokkakokoja suosia
Kuparivuoren koulukiinteistöstä voidaan luopua, jos korvaavat koulutilat voidaan osoittaa muualta keskustan alueelta - Osittain eri mieltä - Ks edellinen kysymys; onko tarkoitus siirtää kaikki oppilaat Maijamäkeen? - Kuparivuoren koulu sijaitsee liikenteellisesti hyvin, päättyvän kadun varrella, joten läpiajoa on vähän - hyvä asia erityisesti peruskoulun ala-asteen oppilaille - Haluaisin selvittää asian taustoja lisää: miksi Kuparivuoren koulusta pitäisi luopua ja mitä tälle tontille tulisi sen sijaan? - Jos kouluja lakkautetaan tai muutetaan hyvin suuriksi yksiköiksi sillä perustelulla, että lapsia on alueella vähän, on varmaa että lapsiperheitä ei Naantaliin muuta lisää
Lapsilla tulee olla oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, vaikka toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona, eivätkä ole yrittäjiä tai opiskele kokopäiväisesti - Osittain eri mieltä - 0-3 vuotiaat eivät tarvitse varhaiskasvatusta vaan hoivaa; perhepäivähoito on erittäin hyvä vaihtoehto - Puolipäiväinen varhaiskasvatus riittää, sillä kuka pieni lapsi jaksaa olla koulussa 8 tuntia? Ekaluokkalaisen päivät ovat vain 4-5 tuntia, joten sitä pienempien esikoulu ei voi olla koko päivän mittainen - Termit ovat epäselviä – pitää puhua päivähoidosta kun tarkoitetaan päivähoitoa, ja varhaiskasvatuksesta kun tarkoitetaan esiopetusta
On tärkeää, että Naantali tukee Musiikkijuhlien järjestämistä noin 150 000 eurolla vuosittain - Osittain eri mieltä - Onko toiminta muutoin kannattavaa, vai perustuuko Musiikkijuhlat saadun tuen varaan? - Asiaa pitää selvittää samoin kuin sitä, tulisiko tukia jakaa tasaisemmin eri kulttuuriyhdistyksille
Naantaliin pitää rakentaa uusi kirjasto- ja kulttuuritalo - Osittain samaa mieltä - Kirjasto on jo, Taidehuoneen käyttöaste on liki 100 % ja tila on pieni - Pitääkö rakentaa uusi, vai voisiko esimerkiksi Postin käytöstä poistuvaa rakennusta käyttää Kulttuuritalon tilana? Sille on jo pitkään ollut tarvetta.
Naantaliin pitää rakentaa kunnallinen uimahalli - Osittain samaa mieltä - Ovatko uimahallin käyttäjät valmiita maksamaan uimahallin käytöstä kustannusta vastaavan hinnan; jos eivät, hyväksytäänkö se että veroprosenttia voidaan korottaa vastaavasti?
Naantalin pitää nostaa kesämökkiläisiltä perittävää kiinteistöveroa (1,35 %) vähintään Paraisten kaupungin perimälle tasolle (1,50%) - Osittain samaa mieltä - Naantalissa on noin 4600 kesäasuntoa ja niitä muutetaan ympärivuotiseen käyttöön nopeutuvaan tahtiin - Kesäasukkaiden kiinteistöveron korottaminen, mikäli veroja joudutaan korottamaan, on parempi ratkaisu kuin Naantalissa ympärivuotisesti asuvien verojen tai taksojen ja maksujen korottaminen
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, Naantali, vaalikoneet, Rannikkoseutu |
Kuntavaalipaneeli 2.3.2017 - videoMaanantai 6.3.2017 klo 14:01 - Kristiina Sunell Seutusanomat järjesti kuntavaalipaneelin 2.3.2017 Naantalin kaupungintalolla. Kokoomuksen Kunnallisjärjestön yleiskokous äänesti puolueen edustajasta paneelissa - kiitokset kokoomusväelle äänistä, arvostan saamaani luottamusta! Vaalipaneeli on nähtävissä tallenteena tästä linkistä. Paneelissa puheenjohtajan pyynnöstä mainitsemani oma kantani Lammasluodosta löytyy tältä sivustolta, vuonna 2015 blogiin kirjoittamastani mielipiteestä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, sote, Lammasluoto, työpaikat, asumisympäristö, teollisuus, Naantali |