Siinä sivussa

Perjantai 14.3.2014 - Kristiina Sunell

Naantalin elinkeino-ohjelma on valmis. Nyt voidaan rauhassa odotella sen toteutumista.

Jos osaat mapittaa ja valokopioida tai käyttää auttavasti mikroaaltouunia, saatat olla Naantaliin kaivattu elinkeinotoimen vastuuhenkilö. Mikäli pidät lapsista ja olet toiminut johtajankin tehtävissä, saat samalla hoitaaksesi sivutoimisen kaupunginjohtajan ja lastenhoitajan tehtävät. 

Ei tarvita vielä yhtä, eikä edes yhtäkään, varsinaista liike-elämän asiantuntijaa.

Viranhaltijoita on jo lähes tarpeeksi, yli tuhat. Jokainen tuntee hyvin alueen elinkeinorakenteen, sen kehittämistarpeet ja haasteet, sekä toimii kotikaupunkimme liiketoiminnan ja työllisyyden edistäjänä.
Jokainen myös tietää, mitä kaikkea elinkeinojohtajan työtehtäviin kuuluu. Yrittäjien kanssa voi verkottua säännöllisesti ja suhteellinen nopeastikin: tori on aivan kaupungintalon edessä, joten leipäkauppiaan kanssa voivat kaikki käydä vapaasti jutustelemassa vaikka kahvitauolla. Hänet voi helpost tunnistaa yrittäjäksi, muista torilla kulkijoista ei oikein tiedä ellei ole paikallisia. Kunhan toriaikojen puitteissa toimii, ei tarvitse edes erilliseen palaveriin aikaa varata.
Elinkeinotoimen sivutehtävän tavoitteet ovat pääosin selkeät ja hyvin yksinkertaiset. Työpaikkaomavaraisuuden tulee olla hyvä, samoin työllisyyden. Innolla kaavoitettuihin tontteihin pitää saada taloja, kerrostaloihin asukkaita. Kyllä se siitä.

Perehdytys tehtävään

Aikaisempi kokemus liike-elämän palveluksesta on  myös mukava meriitti. Marraskuussa Turussa järjestettiin yritysten ja poliitikkojen keskustelutilaisuus, jossa tarjottiin kansanedustajille viikon työelämäharjoittelujaksoa. Yksi ilmoittautui. Vapaita harjoittelupaikkoja on siis vielä runsaasti jäljellä, joten kaupungin viranhaltijoillekin riittää mahdollisuuksia lyhyeen oppijaksoon.

Lisätietoja

Lisätietoja voi hakea Naantalin uudesta elinkeino-ohjelmasta. Hyödyksi on myös lukea siihen annetut lausunnot - myös se, jossa yrittäjien toimesta toivotaan omaa elinkeinoasiamiestä.
Kaupunginhallitus työstää parhaillaan Tulevaisuuden Naantali- strategiaa. Ehkä liike-elämällä on siinä jokin sivurooli. Jään uteliaana odottamaan.

Pahoittelen tässä kirjoituksessani mahdollisesti ilmenevää sarkasmia. Puolustelen asennettani sillä, että pidän yrityksiä ja ympärivuotista liiketoimintaa erittäin tärkeinä Naantalin tulevaisuuden kannalta. Asian vähättelyyn on vaikea suhtautua myötäilevän myönteisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrittäjyys, työllisyys, elinkeinoasiamies, elinkeino-ohjelma