Kenkälaatikko kuution kaveriksi?

Tiistai 14.12.2021 - Kristiina Sunell

Tullikadun ja Puistotien kulmassa olevan Birgitan talon - sen, jossa on kenkäkauppa Divas, Lähivakuutus ja Luontaistuote Jasmin - tuleva purkaminen on ollut tiedossa ainakin kolmisen vuotta. Mielipiteitä kysyttiin jo keväällä 2019, kuten hyvään ja avoimeen hallintotapaan kuuluu. Mutta oliko asukasyhdistyksen, Museoviraston tai ELY-keskuksen lausunnoilla vaikutusta ehdotettuun ratkaisuun?

Vanhankaupungin Asukasyhdistyksen kannanotto:

Puistotie on tärkein kävelyväylä kaupungin keskusta torilta ja tulevaisuudessa kävelypainotteiselta Tullikadulta kohti Vanhaakaupunkia. Toria vastapäätä olevat rakennukset ovat "portti" väylään, joka yhdistää nopeasti uudistuvan kantakaupungin idylliseen ja matkailijoiden suosimaan Naantalin rantaan.
Uudisrakennusten tulisi olla puurakenteisia tai puulla päällystettyjä. Tavoite puurakentamisen lisäämisestä on tuotu esille aiemmin kaupunginvaltuutettujen esittämissä aloitteista sekä käsiteltäessä keskustakorttelin, entisen linja-autoaseman paikalle nyt rakennettavia uudisrakennuksia. Tavoite ei näiden rakennusten kohdalla vielä toteudu, mutta torin tuntumaan on vielä mahdollista soveltaa kaupunkimme henkeen sopivaa puurakentamista.
Rakennettavien uusien kerrostalojen tulisi olla vähintään vaaleita ja harjakorkeudeltaan viereisten talojen korkuisia, maanpinnan luonnollista korkeuskäyrää noudattavia. Ullakkokerrokseen ei tulisi rakentaa suuria "näyteikkunoita".

 

ELY-keskus toteaa kommenttinaan seuraavaa:

Alue on yleiskaavan C-aluetta. Alue kuuluu maakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Puistotie on yleiskaavassa osoitettu kevyen liikenteen laatukäytäväksi.
Yleiskaavan C-alueita koskevan yleiskaavamääräyksen mukaan: "Asemakaavaa laadittaessa ja aluetta suunniteltaessa tulee varmistaa, että uudessa rakentamisessa etsitään soveltuvuutta alueen erityisolosuhteisiin ja rakennetun ympäristön luonteeseen, ekologista kestävyyttä ja korkeatasoista ilmettä ja että rakennettua kulttuuriympäristöä vaalitaan. " Määräys on syytä huomioida kaavassa sekä sen perusteluissa ja vaikutusarviossa.
Muutosalue jää valtakunnallisesti merkittävän Naantalin vanhakaupungin RKY-alueen ulkopuolelle. Johtopäätökset vaikutuksista RKY-alueelle on syytä kuitenkin kaavassa esittää OASsa todettujen miljöö- ja ympäristövaikutusten ohella.
ELY-keskus pitää asianmukaisena, että muutokset tutkitaan asemakaavamuutoksin eikä ratkaista rakentamisen poikkeamislupien perustella.

Muita, hyvinkin samansuuntaisia näkemyksiä löytyy teknisen lautakunnan 15.12.2021 pidettävän kokouksen esityslistan liitteestä.

Tekniselle lautakunnalle tuotava esitys näyttää tältä:

 kolossi.png

Alueelle haviteltu Naantalin Keskusaukio (oikeasti - aukio? tarkoitetaanko kenties Kaivokadun varren pysäköintialuetta?)  näyttäisi tältä:

211213_isokolossi_naantali.png


                                                                                                                                   

                   
Naantall - Pohjolan Portofino

Näin mainostaa Visit Naantali, ja miksipä ei mainostaisi. Naantali on Suomen keskiaikaisista kaupungeista neljänneksi vanhin. Naantalin Vanhankaupungin rantaan, sen viihtyisyyteen, valaistukseen ja suojeluunkin on satsattu paljon. Mutta Naantali on, tai kaupungin pitäisi olla, paljon enemmän kuin turistien kolme kesäkuukautta ihailema Vanhakaupungin alue. Birgitan talo on tullut tiensä päähän, se on selvää. Tilalle pitää rakentaa uutta. 

Voisiko Portofino toimia inspiraation lähteenä? Yksityiskohtien, vaihtelevuuden ja värimaailman lämmön elävöittävä kaupunkikuva on huomattavasti kolkkoa ankeuden arkkitehtuurin kenkälaatikkoa kauniimpaa. Jospa sieltä pari elementtiä uskaltaisi poimia? Italiaan asti ei tarvitse mennä, sillä hyvinkin kauniita, epäkenkälaatikkomaisia kerrotaloja on aivan lähellä: Uolevi Raadenkadulla ja Aurinkotien varressa, Seurakuntatalon naapurissa. 

Aurinkokaupunki pystyy parempaan.

Lukuvinkki kaupunkikuvasta kiinnostuneille

PS: Tällaista on Portofinossa:

portofino2.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunkikuva, viihtyvyys, estetiikka, rakentaminen, matkailu

Kävelyä, pyöräilyä, parkkipaikkoja ja shoppailua Naantalin keskuskadulla

Torstai 15.11.2018 - Kristiina Sunell

Kaupunki järjestää ilahduttavan paljon yleisötilaisuuksia, joissa esitellään asumiseen ja liikkumiseen vaikuttavia suunnitelmia. Torstaina 15.11 järjestetyssä Tullikadun liikennejärjestelyä koskevassa tilaisuudessa valtuustosali oli yllättävän täynnä. Maanantaina talousarviosta päättämään kokoontunut valtuusto ei saanut osakseen yhtä suurta huomiota. Ehkäpä siksi, että valtuustossa pääosin nuijitaan jo tehtyjä päätöksiä, yleisölle jää kuulijan rooli.

181115_katusuunnitelma.jpgSuunnitelmatilaisuuksissa puheenvuoroja käyttävät asukkaatkin, sekä asiasta että asian vierestä. Ja hyvä näin. Tullikatu, pienen Naantalin kauppakatu, on osa isompaa kokonaisuutta. Uusia kerrostaloja on tulossa 14, vanhoja rakennuksia puretaan. Asukasmäärä ydinkeskustassa kasvaa. Yhtäältä väkimäärän lisääntyminen tietää enemmän asiakkaita keskustan pienille putiikeille ja toimistoille, kunhan vain tilojen tarve huomioidaan rakennuslupien velvoitteissa. Mikäli purettavien rakennusten tilalle tulevien suurten kerrostalojen pysäköintipaikkojen rakentamisvelvoitetta vähennetään - kuten jo kävi entisen linja-autoaseman puiston tilalle nousevien kerrostalojen kohdalla - saattaa katujen varsilla olevien pysäköintipaikkojen vähenemisestä, samalla paikan tarvitsijoiden lisääntyessä, tulla ongelma. Joukkoliikennettä ei ole mahdollista rakentaa yhtä toimivaksi kuin isommissa kaupungeissa. Tullikadun putiikeissa asioivat pitävät lähellä olevaa parkkipaikkaa tärkeänä.

"Korttelien alla oleva pysäköinti lisää kaupunkikuvallisesti korkeatasoista puistotilan määrää, mikä lisää keskustan houkuttelevuutta ja tarjoaa viihtyisiä oleskelupaikkoja. Asemapäällikön rakennuksen ympärillä olevaa puistoaluetta laajennetaan ja siitä tulee asuntorakentamisen ja palvelujen rajaama kaupunkitila. Puisto tarjoaa tilaa leikkipaikalle ja pienimuotoisille puistotoiminnoille läpi vuoden." Näin mainitaan pari vuotta sitten arkkitehtuurikilpailun voittaman Taikurin Hattu- nimisessä luonnoksessa. Aivan näin ei näytä käyvän, joten kävelypainotteinen katu sen varrelle istutettavine puineen tuo tervetullutta vihreyttä. Tuoko se myös kävelijöitä, riippuu sekä siitä mitä kadun varrella on tarjolla, että siitä miten tälle kadulle pääsee. 

Nähdäänkö vielä visio, jossa kylmän nelikulmaisen torin alle louhitaan - tai Naantalissa kun ollaan, saveen kaivetaan - kaupungintalon alla olevan pysäköintihallin laajennus? Toriparkki Turun malliin? Aika näyttää.

Kirjoittajalla on noin 3 minuutin kävelymatka Tullikadulle. Siinä ajassa ei ehdi pohtia josko Naantalin keskustaan kannattaa tulla kauempaakin ostoksille ja kahvittelemaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, kaupunkikuva, putiikit, viihtyisyys, käytännöllisyys

Kaupunkikuva muuttuu - uutta ja vanhaa

Perjantai 19.10.2018 klo 7.18 - Kristiina Sunell

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua. Ukko-Pekan sillan kahvilaa ei saada takaisin, mutta jotain historiallista ja kaupunkiin sopivaa on kuitenkin tulossa. Ja paljon muutakin.

Kaivokatu 11

130802_cafecentralvuosikortti.jpgOsoitteessa Kaivokatu 11 sijaitseva tontti on nimeltään Kias ja Anungi. Tontilla vuonna 1900 olleen Café Central-rakennuksen omisti neiti Ebba von Pfaler. Myöhemmin rakennetussa toisessa kerroksessa oli kesähuoneita.

1940-luvulla rakennuksen omisti Osuuskauppa. Huvilatyyppinen rakennus muuttui paljon: avarat verannat rakennettiin umpeen ja puiset seinät rapattiin.

Arla-nimen saanut rakennus sai jälleen uuden nimen 1970-luvulla. Tanssiravintola, legendaarinen Naantalin Hovi tuhoutui tulipalossa vuonna 2013. Kovin suurena menetyksenä sitä ei voi pitää, sillä jo Arlan aikana pilattu rakennus ei ollut varsinaisesti Kaivokadun kaunistus. Rakennusluvasta ja tontille tulevien rakennusmassojen sijoittelusta keskusteltiin pitkään mm. Naantalin Vanhankaupungin kaavan toteuttamistoimikunnassa. Tontin omistajan luovuttua suunnitelmistaan lopulta myytyä tontin Treevalle löytyi ratkaisu joka puuverhoiltuna sopii vanhankaupungin kuvaan paremmin kuin edellisen omistajan suunnittelema massiivinen kerrostalokokonaisuus. Naantalin Hovi säilyy nimenä tontille nousevassa uudisrakennuksessa.

naantalin_hovi.tiff

Havainnekuva rakennusyhtiö Treevan kotisivuilta

Tullikatu 17

bunkkeri_2017.jpg180531_bunkkeri1.jpg

Hesburgerin toiminnan kerrotaan alkaneen Bunkkerina tunnetussa rakennuksessa. Se poistui katukuvasta kuivankuumana kesänä 2018 melkoisten pölypilvien kera. Turun Sanomien juttu kertoo Bunkkerin purkamisesta. Linja-autoaseman puisto kaadettiin 19.10.2018.

Tämän kuun lopulla tontilta poistetaan pilaantunutta maata. Tällä kertaa ollaan huolellisempia - purkujäte tai pilaantunut maa ei tule leviämään ympäristöön. Tontille ja sen viereisen puiston tilalle rakennettavat neljä kerrostaloa eivät tule perimään Bunkkerin nimeä - ehkäpä ruotsalaisten prinsessojen nimet ovatkin markkinoinnin kannalta parempia.

naantalin_victoria.tiff

Havainnekuva TA-Asuntojen kotisivuilta

Kullakin aikakaudella on oma muotokielensä. Vaalea tai kellertävä kaakelipinnoite inspiroi torin laidan, Tuulensuunkadun vanhan virastotalon ja entisen S-Marketin rakennusarkkitehteja 70- ja 80-luvuilla. Toinen kauden muotisuuntaus oli keltainen tiili. Vuoden 2010 jälkeen suunniteltujen, yhdeltä puolen tiilenpunaisten ja toiselta valkoisten kerrostalojen ullakkokerrosten reunoissa olevat "taulutelevisioikkunat" tuovat lisää hyötyneliöitä, joskin tämä vallalla oleva formaatti ei silmää hivele. 

Ehkä lähiaikoina purettavien Tuulensuunkadun vanhan virastotalon, entisen terveystalon, Kesti-Maarian ja Tullikadun Osuuspankin rakennusten tonteille nousevien uusien talojen rakentamisen aikaan formaattia on päivitetty. Eri aikakausina valmistuneiden rakennusten kerrostumat tekevät kaupunkinäkymästä mielenkiintoisen ja elävän.

Kaivokadun ja Tullikadun kulmaan noin kolmen vuoden päästä valmistuvaksi suunniteltua liikenneympärää saattaisi tulla koristamaan lähistöllä aikoinaan sijainneen Prikikota- kaivon mallin mukaan tehty puinen kaivorakennus. Vanhan Naantalin rannassa sijainneen kylpylärakennuksen tornit, Ukko-Pekan sillalla olleen kahvilarakennuksen pyöreä muoto ja muiden jo katukuvasta hävinneiden talojen yksityiskohdat voisivat toimia inspiraationa tulevien uudisrakennusten ulkomuotoa suunniteltaessa.

prikikota.tiff

Prikikota sopisi hienosti uuteen suunniteltuun liikenneympyrään Kaivokadun ja Tullikadun kulmaan. 

 

2 kommenttia . Avainsanat: Naantali, Vallis Gratiae, liikenneympyrä, uudisrakennus, maisema, historia, kaupunkikuva

Elämää torille!

Maanantai 14.5.2018 - Kristiina Sunell

"Tori toimii vilkkaana arkipäivän kohtauspaikkana, jossa on ympäri vuoden tarjolla monipuolisesti elintarvikkeita, kukkia, vaatteita ja käsitöitä. Etenkin kesäaikana torilla on vilkas kansainvälinen tunnelma. Naantalin tori antaa hyvät toimintaedellytykset niin torikauppiaille kuin ympäröiville liikehuoneistoillekin." Lähde: Naantalin kaupungin nettisivusto 14.5.2018

180511_torilla.jpg
Kesäisenä toukokuun perjantaina neljältä iltapäivällä valokuvattuna tori näyttää tältä. Näkymä on samanmoinen seuraavana päivänä kolmen aikoihin, jolloin yksikään kahvio ei ollut enää avoinna. Voisi sanoa kuvan kuiskaavaan hiljaa enemmän kuin tuhat sanaa. 

Paljon mahdollisuuksia, paljon esitettyjä ideoita ja toiveita. Olisipa täällä jäätelökioski, vohvelikärry, musiikkia - miksipä ei voisi olla? Suunnitelmia ei puutu.

180511_tori.jpgNaantali on kesäkaupunki. Kauden pidentämistä on toivottu jo vuosia, mutta minkäs vuodenajoille ja säälle teet. Ehkä on helpompi leventää kiinnostavaa aluetta kuin pidentää kesää. 

Tekemistä vaille valmista.

Mahdollisuuksien runsaudesta on hyvä aloittaa vaikka pienin askelin.

http://turunseutusanomat.fi/2018/06/eloisa-naantali-ryhtyy-tuumasta-toimeen/

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elinvoima, kesäkausi, tori, tarjonta, kysyntä, kaupunkikuva