Porkkanakeppi

Maanantai 1.6.2015

Uusi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström uhkaa työnantajia kela-maksulla. Tarkoituksena on saada noin miljardi lisätuloja valtion kassaan - ja tietysti tuoda hieman tasapuolisuutta yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Kela-maksu korvattiin aikoinaan työeläkemaksun korotuksella

Lauri Ihalainen, Jari Lindströmin edeltäjä, sopi SAK:n puheenjohtajana toimiessaan Kela-maksun poiston.  Pankkikriisin jälkeen muutos katsottiin tarpeelliseksi. Työnantajan kansaneläkemaksun suuruus oli keskimäärin 1,39 prosenttia työntekijän palkasta vielä vuonna 2009, jolloin solmittiin ns. sosiaalitupo.

Valtio kompensoi menetyksiä työeläkemaksun korotuksella. Työeläkevakuutusmaksua onkin korotettu vuosittain. Vuonna 2015 palkkasummasta laskettavasta TyEL-maksusta työnantajan osuus on 18 %. Työntekijän osuudeksi valtiolle tilitettävästä maksusta jää keskimäärin 6 %, työntekijän iästä riippuen.

Sivukustannukset kertaantuvat

Työeläkevakuutusmaksun lisäksi työnantaja maksaa palkasta muitakin sivukuluja. Tästä linkistä selviävät suorat sivukulut. Nämä eivät sisällä esimerkiksi työterveyshuoltoa tai sairauslomien kustannuksia. Kaavasta puuttuu tietysti tässä vaiheessa vasta ehdotuksena oleva kela-maksu.

Sivukustannuksilla on ikävä taipumus kertaantua. Näin vaikkapa 1,39 % lisämaksu pitää huomioida myös alihankinnoissa, kuljetuksissa ja kaikissa tuotannon vaiheissa aina kuluttajalle asti.

Kustannusten kasvaessa kuluttajahinnat nousevat

Tuotannon kustannusten nousu pitää voida ennakoida. Näin, jotta myynti osaisi hinnoitella tuotteet ja palvelut sekä asettaa myyntitavoitteet. Investoinnit ovat pitkäaikaisia sijoituksia, jotka maksetaan takaisin useammassa vuodessa. Äkkijarrutuksista seuraisi lomautuksia, irtisanomisia ja tuotannon siirtoa ulkomaille.

Pelkällä liikevaihdolla ei palkkoja makseta, vaan kannattavalla liiketoiminnalla. Kaava on suoraviivainen:

    Liikevaihto (eli myynti, yrityksen tuotteista ja palveluista laskuttama summa)

    - kustannukset (eli kaikki kulut, suorat ja välilliset sekä verot)

_______________________________________________________________

    = tulos

Liikkuvat osat ovat melko helppoja. Mikäli kela-maksu tai työeläkevakuutusmaksu aiheuttavat kustannusten nousua, pitää vain parantaa kilpailukykyä, myydä enemmän ja nostaa hintoja. Näin tulos pysyy samana. Mahdollisesti työllistämisen kynnys nousee, sillä kohonneet sivukustannukset maksetaan myös lomapalkoista ja -rahoista.

Hinnankorotukset eivät ole ongelma, jos vientikauppa vetää ja toimitusvarmuus on uskottava. Vuosittaista työaikaa ei tarvitse lisätä esimerkiksi sadalla tunnilla. Tehdään vain samassa ajassa enemmän töitä, entistäkin laadukkaammin, hyvässä yhteiskuntasopimuksen hengessä.

Tulonsiirto kuluttajalta valtiolle

Kertaantuneet työvoimakustannukset tulevat siis kuluttajan maksettavaksi, mikäli kustannusten nousua ei saada kompensoitua tuottavuuden kasvulla. Hintojen noustessa myös arvonlisäveroa maksetaan suhteellisesti enemmän. Käytännössä kuluttajan ostovoima vähenee, valtio saa lisätuloja.

Vaihtoehtoinen ehdotus

Saattaisin olla Jari Lindströmin kanssa kela-maksusta osittain samaa mieltä - tosin eri syistä, toisin perusteluin ja eri seuraamusolettamuksin. Mahdolliset kela-maksut voitaisiin mielestäni suorittaa rahastoon, josta korvattaisiin kaikki työntekijöiden sairauslomien kustannukset - niin kauan kuin rahaa riittää.

Jaan täysin ministerin näkemyksen johdon optio- ja bonusmaltin välttämättömyydestä. Yhteiskuntasopimus saadaan aikaiseksi vain, mikäli kaikki ovat valmiita tinkimään eduista. Nimittäin omista eduistaan, ei pelkästään toisten. Sopimus ei voi olla uhkailun tai kiristyksen lopputulos, ja lahjontaa tässä taloustilanteessa tuskin voi käyttää.

MIstä itse yrittäjänä ehdottaisin tingittävän? Kannatan kaikkien suorien ja välillisten yritystukien lopettamista. Mihin koiratarhaan se puolestaan todennäköisimmin kolahtaisi ja onko deflaatio välttämättä huono asia, on jo eri kirjoituksen aihe.

120 minuuttia laatuaikaa

Keskiviikko 19.12.2012 - Kristiina Sunell

Nyt menee suhteellisesti ottaen ihan mukavasti

Koska sitten oli ennen? 70-luvun alussa isäni oli lauantaisin töissä. Eipä tuo isän poissaolo lapsia haitannut: olimme itsekin koulussa. Ilmeisesti kymmeniä vuosia sitten ainakin valtion virkamiehillä ja opettajilla oli kuusipäiväinen työviikko. Lauantaisin oli mukava kuitenkin päästä aikaisemmin kotiin, jo yhdeltä. Kesät olivat aina lämpimiä ja talvet valoisia...muistaakseni.

Työn tuottavuus lienee sittemmin parantunut huomattavasti, sillä työtunteja tehdään vähemmän. Parhaillaan keskustellaan kiivaasti ehdotuksesta tehdä viikoittain kaksi tuntia enemmän töitä. Ei siis kaksi tuntia enemmän kuin joskus muinoin, 70-luvulla, vaan enemmän kuin 2000- luvulla.

Työn, palkan ja vapaa-ajan suhteellisuus

Leppoistamisesta,"downshiftingistä", puhuttiin paljon vielä pari vuotta sitten. Osmo Soininvaara markkinoi ajatusta, tuoden kuitenkin  rehellisesti esille haittapuolen: jos jokainen tekee vain oman toimeentulonsa takaavan minimimäärän töitä, tulee verokertymä olemaan vähäisempi. Hyvinvointivaltio perustuu tulonsiirtoihin ja niiden auttamiseen, jotka eivät kykene työtä tekemään. Heidän elämäänsä muiden leppoistuminen ei helpota.

Yrittäjä-kuorma-autonkuljettajille säädettiin hiljattain työaikakatto. Työtuntien pitää puolen vuoden jaksolla tasaantua enintään 48 tuntiin/viikko. Tielläliikkujien turvallisuus paranee, varmasti myös kuljettajan oma hyvinvointi. Tuntimäärä kuullostaa paljolta, jos on tottunut enintään 37,5 tunnin työviikkoon.

Kestävyysvajeen paikkaamiseksi tehdyistä ehdotuksista yksikään ei saa laajaa kannatusta: kotiäidit töihin, opiskeluajat lyhyemmiksi, palkkojen leikkaus, eläkeiän korottaminen, tai Juhana Vartiaisen ehdottama pienemmän palkan maksaminen iäkkäille. Taloussanomien verkkosivulla oleva kysely "Olisitko valmis alentamaan palkkaasi Suomen kilpailukyvyn takia?" kertoo 3.200 vastaajasta 78 % vastustavan ajatusta. Vastausta ei uskalla tulkita siten, että sama joukko mieluummin leikkaisi palveluja, korottaisi veroja entisestään, tai ylipäätään haluaisi minkään muuttuvan niin ikävään suuntaan, että olisi aihetta huokaista "Ennen minulla itselläni oli enemmän"

Tärkät välittömät kysymykset ovat tietysti talouspoliittisia. Ne liittyvät työliisyyteen, tulonjakoon ja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Niihin voi mekaanisesti vaikuttaa sopimuksilla, asetuksilla, määräyksillä ja säännöillä. Onnistunee jotenkin, kunhan vain molemminpuolisesta uhittelusta päästään.

Minuutteja vai mielekkyyttä?

Kaikkein tärkeämmät kysymykset ovat vaikeampia, eikä vastauksiin liity säätely tai pakko. Talousmatematiikka tai sopimusjuridiikka eivät ole näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvittavia taitoja. Ratkaisut liittyvät siihen, miten näytetään esimerkkiä ja motivoidaan. Yrityksen perustaja tarvitsee motivaatiota, sillä hän on hyppäämässä varmasta kuukausipalkasta tai työttömyyskorvauksen piiristä epävarmuustekijöiden viidakkoon. Uusia työntekijöitä palkkaava yrittäjä tarvitsee lujan uskon tuotteensa tai palvelunsa erinomaisuuteen, jotta voi luvata työntekijälle kuukausipalkan. Palkansaajan tulee kokea oma työnsä mielenkiintoiseksi, työnantajansa reiluksi ja työpaikkansa omakseen, meidän firmaksi. Silloin on aivan sama, tekeekö työtä 25 vai 45 tuntia viikossa. Tekemisen jälki on laadukasta eikä työnteko sinänsä ole välttämätön, minimoitava paha, vaan jotain aidosti mielekästä. Työn tuloksista riittää kaikille jaettavaa, reilusti.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Hyvä alku on kyseenalaistaa vastakkainasettelu ja etsiä keinoja kaikkia hyödyttävän motivaation lisäämiseen.