Valot, varjotKeskiviikko 13.2.2019 - Kristiina Sunell ![]() Ensin värit ja valo, sitten varjot ja perspektiivi. Kaikkia niitä tarvitaan, muutoin maisema menee tukkoon. Näin opettaa taiteilija Tapani Kiippa akvarellimaalauskurssilla. Hyviä neuvoja, ehkä ne pätevät elämään yleensäkin. Valo tulee aina jostain, kunhan pysähtyy katsomaan.Kännykkä jäi kai kotiin, mutta väliäkö tuolla. Eipä sitä kurssilla Taiteilijaa yhden kurssin käyneestä tuskin tulee, mutta varmasti oppii uutta. Toisinaan kannattaa varata aikaa jollekin aivan muulle, sille mitä ei osaa mutta mihin uteliaisuus houkuttelee. Pilvien piirtäjäksi, taivaanrannan maalariksi. |
1 kommentti . Avainsanat: kuvaamataide, akvarelli, vastoinkäymiset, ilo, mielenrauha, tyyneys, elämänilo |
Tuulisina öinäLauantai 29.9.2018 - Kristiina Sunell
Mieli tekee lähteä meren rantaan kuuntelemaan aaltojen ääntä ja mastojen vanttien pauketta. Eipä se niin kaukana olisi, vanhankaupungin rannassa tai Lammasluodolla. Tuuli ulvoo ja sade ropisee peltikattoon. Ehkä tyydyn siihen, kaakeliuunin lempeään lämpöön ja lempivillasukkiini. Ruohonleikkuri siirretään vajan perälle ja lumilapio lähemmäksi ovea. Vene on vielä vesillä, toiveikkaasti odottaen vähän tyynempää päivää, ehkä aurinkoista hetkeä. Ehkä sellaista ei enää tule, tai ei aivan vielä. Tekemättömien töiden lista ei kasva tänään, joskaan se ei juuri lyhenekään. Mielessä soi klassikko Tuulisina Öinä. Syksy ei ole kärsimättömän lempivuodenaika. Kevättä kohti! |
1 kommentti . Avainsanat: syksy, valo, pimeys, värit, hiljaisuus, tuuli, meri, tyyneys |