Kyllä tai ei, mutta miksi?

Perjantai 31.1.2014 - Kristiina Sunell

Rannikkoseudun Sanomissa 31.1.2014 julkaistu kirjoitus


Nimimerkki "Asukasnäkökulma" kirjoitti 28.1.2014 ilmestyneessä Rannikkoseudussa kuntaliitoksista, joita ei voisi väistää. Tietämättä, minkä kunnan tai kaupungin asukkaana kirjoittaja kantansa esittää, kommentoin asiaa vain naantalilaisen näkökulmasta.


Kotikaupunkimme on hiljattain julkistetussa tutkimuksessa todettu palveluiltaan Suomen kolmanneksi parhaaksi. Erinomainen sijoitus, eikä syyttä. Kaupungintalo ei ole vain hallinnon työhuoneita ja pitkiä käytäviä, vaan viranhaltijat ovat myös tavoitettavissa. Aulan palvelupisteestä saa mm. KELA:n palveluja, eläkeläisten, veteraanien ja koululaisten ruokalippuja sekä palveluliikenteen ladattavia kortteja -näiden lisäksi monia muitakin, kuntalaisille tärkeitä palveluja ilman asiointimatkaa Turkuun. Tämän kokoisessa kaupungissa asukkaan ääni kuuluu, ja sitä kuunnellaan niin viranhaltijoitten, kuin luottamushenkilöidenkin puolelta. Valtion pyrkimys kuntaliitoksia ajettaessa ovat säästöt. Kestävyysvajetta, eli ikääntyvää väestöä ja Suomen elinkeinorakenteen muutosta, ei voida korjata hölmöläisten peitonleikkuu-menetelmällä eli kuntajakoa uudistamalla. Valtion ja kuntien yhteenlaskettu velanotto on edelleen yhtä suuri. Koko Suomen ongelmat eivät sillä muuksi muutu.

Viitisen vuotta sitten toteuttujen kuntaliitosten ei ole osoitettu säästöjä tuoneen. Vaihtoehtoja on todellakin syytä etsiä. Kunnan itsenäisyys ei ole itseisarvo, mutta liitos tai pakkoliitos ei myöskään saa olla "ainoa vaihtoehto". Tampereen seudulle kaavaillusta seutukuntamallista saattaisi sellainen löytyä - ehkä. Erittäin suurissa yksiköissä hallinto nimittäin vääjäämättä kerrostuu ja siten paisuu.
Olennainen lähtökohta eri toimintamalleja ja rakenteita kaavailtaessa on suunnitelma siitä, miten tarvittavat säästöt mahdollisten liitosten malleissa toteutetaan; miten asukkaille tarjottavat palvelut järjestetään, millainen ja minkä kokoinen hallinto tarvitaan, mitkä toiminnot yhdistyessään aidosti toisivat kustannushyötyä, ja millä aikajänteellä nämä hyödyt toteutuisivat? Entä mikä on tavoiteltu palvelustrategia, veroprosentti, kohtuullinen velkamäärä tai nvestointien taso? Näiden suunnitelmien ja visioiden puuttuessa on ymmärrettävää, että liitokset eivät saa asukkaitten varauksetonta kannatusta.

Kristiina Sunell, Naantali

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, pakkoliitos, hyöty, laskelma, suunnitelma

Liian kallista + alv.

Maanantai 27.1.2014 - Kristiina Sunell

Veronkierto pahasta, verosuunnittelu siinä ja siinä

Valtiovalta puuttuu kovalla kädellä liialliseen verosuunnitteluun. Yhteiseen kassaan on maksettava, jotta koulut pysyvät toiminnassa, terveyskeskukset avoinna ja tiet edes jonkinlaisessa kunnossa. Pienessä mittakaavassa on aivan ok tuoda kevyesti verotettuja viinaksia Virosta tai tilata kulutuselektroniikkaa postimyynnistä Saksasta, jossa arvonlisävero on viisi prosenttia Suomea halvempi. Kuluttaja ei kierrä veroja eikä niitä suunnittele, hän vain toimii taloudellisesti. Niinhän?
                                                                                     
Yrityksen toiminnan siirtäminen ulkomaille onkin jo toinen juttu. Liika on liikaa. Paitsi jos ulkoistamisen tekee vaikkapa valtion oma Trafi. Suomessa tehtynä työ on aivan liian kallista. Espanjassa on halvemmat elinkustannukset, pienempi verotus, ja näin palvelun ulkoistamisessa sinne saattaisi jossain mielessä olla järkeä. Säästyneillä varoilla voinee maksaa vaikkapa työttömyyskorvauksia suomalaisille, entisille Trafin työntekijöille. Espanjaan jo siirtyneet suomalaiset eivät ole veroparatiisin maahanmuuttajia, eikä Trafi varsinaisesti kierrä verojakaan. Pitää vain toimia kokonaistaloudellisesti järkevästi, niinhän?
                                                                                                 
Kunnat harmittelevat liikelaitostensa muuttamista osakeyhtiöiksi. Kuntakonserniin kuuluvat yhtiöt maksavat nimittäin tuloksestaan veroa, aivan kuten muutkin yritykset. Maksetusta yhteisöverosta vain osa tulee kunnan omaan kassaan, yhtiöveron tasausjärjestelmä siirtää muun osan aivan muualle. Periaate on sama kuin tulonsiirroissa yleensäkin: sinne annetaan enemmän, missä menee huonosti. Menettely aiheuttaa toisinaan nettomaksajassa napinaa ja veroja pyritään optimoimaan hyvinkin huolella suunnitellun tasetaiteilun avulla. Kun itse pitäisi saada pitää enemmän, itsehän tuo on ansaittukin. Mittakaava on toki toinen kuin yksittäisellä palkansaajalla, mutta periaate sama. Julkisen sektorin tekemänä verosuunnittelu on asteen verran monipiippuisempi juttu: kunta saa tulonsa pääosin veroista. Ja kunta maksaisi itse mieluusti vähän vähemmän veroja.
Niinhän me kaikki.

Sopeutetaan, leikataan, säästetään

Luvassa on veronkorotusten lisäksi myös leikkauksia. Jotkin kutsuvat niitä säästöiksi. Mielestäni säästää voi vain, jos laittaa jotain sukanvarteen - leikkaus ei ole säästö, leikkaus on toiminnan supistamista vastaamaan olemassa olevia tuloja. Velanotto on keino siirtää supistukset ja veronkorotukset tulevaisuuteen ja jatkaa yli varojen elämistä. Se perustuu olettamukseen, että tulevaisuudessa on luvassa kasvua, eli tuloja, joilla korot maksaa ja velat lyhentää. Kasvun mantran hokeminen on tullut liiankin tutuksi. Tarvitaan siis kasvuyrityksiä, sellaisia, jotka tarjoavat lisää työpaikkoja. Näin kuluu vähemmän varoja työttömyystukiin, ja valtio saa tuloja palkoista maksettavaista veroista.

Ostovoima kuulemma heikkenee, kun veroja korotetaan. Samalla rahalla saa ostettua vähemmän. Ei raha mihinkään häviä, jos yksilön ostovoima korkeamman verotuksen myötä pienenee. Julkinen sektori päättää vain isomman osan käyttämisestä, siinä kaikki. Päätökset varojen käytöstä on jo tehty, jos hyvinvointi on maksettu velkarahalla.

Hyvinvointi maksetaan työllä

Keinovalikoima kansantalouden tervehdyttämiseksi on pieni. Sopeuttaminen, veronkorotukset, velanotto - kaikki yhdessä tai vähiten epämieluista vaihtoehtoa painottaen. Sitten on vielä neljäs keino: keskittyminen uusien, korvaavien työpaikkojen luomiseen suuryritysten irtisanoessa ja siirtyessä ulkomaiseen omistukseen. Painotan sanaa uusien. Kun paperipostia ei enää kanneta entisessä määrin, tuskin postinkantajia tarvitaan lisää. Uudet työpaikat eivät synny suuryrityksiin. Keskisuuria yrityksiä maassamme on kovin vähän - ainakin ne ovat alkuvaiheessaan mikro- ja PK-yrityksiä. Jo yhdenkin henkilön, yrittäjän itsensä työllistävä yritys on arvokas. Kasvu syntyy näinkin: paljon uusia alkuja, jotka eivät ehkä aio tai halua ottaa riskiä suureksi kasvamisesta. Yrittäjäksi ryhtyminen on iso harppaus entiselle palkannauttijalle, joka näin luopuu joko vakituisesta palkastaan, tai varmasta ansiosidonnaisesta päivärahastaan. Kansantalouden kannalta on järkevämpää maksaa alkuvaiheen yritystukia toimeliaisuudesta kuin korvauksia toimettomuudesta. Pörssiyritykset eivät tukia tarvitse.

Eduskuntavaalien teemoja odotellessa

Työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa, näin sanotaan. Työpaikkoja on vain, jos on yrityksiä jotka niitä voivat tarjota. Pyrkimys on varmasti hyvä, vaan hallitus ei aina täyttä kymppiä toimistaan ansaitse. Yritysverouudistus on tästä esimerkki: yhteisöveroa alennettiin vuoden 2014 alusta, pääomatulon veroa puolestaan korotettiin. Kiireessä jäi sellainen sivuseikka huomaamatta, että tänä vuonna maksettavat osingot - siis ne korkeammin verotetut - maksetaan viime vuoden yritystulosta, joka oli korkeammin verotettua. Alentamisen sijasta toteutuikin siis tilapäinen veronkorotus, kun sekä yrityksen, että yrittäjän verot huomioidaan. Näin, sillä Suomessa ei tohdita siirtyä Viron malliin, jossa yrittäjän tulot verotetaan vain kerran, ei kahta kertaa.

Tämän kevään eurovaalien jälkeen alkaa varmasti seuraavien eduskuntavaalien kampanjointi. Hyviä teemoja ja aloitteita on jo nähtävillä. Pia Kauma ajaa arvonlisäveron alarajan huojennusta, joka nykyään Suomessa on 8.500 euroa, UK:ssa lähes kymmenkertainen. Myös Maria Lohelan yritysmyönteiset esitykset luovat toivoa hieman helpommasta heittäytymisestä riskinoton maailmaan.

Nykyisen laajapohjaisen hallituksen sisäänrakennettu vastakkainasettelu ei anna mahdollisuuksia luopua yksittäiselle eturyhmälle suunnatuista, kärjistävistä vaalilupauksista. "Samassa veneessä ollaan, nyt kaikki yhdessä soutamaan. Vieruskaveria ei hutkita airolla eikä vedetä kölin ali. Uimataitoiset eivät saa paeta leivättömästä kaleerista" ei näyttäisi kovin lupaavalta vaalijulisteessa. Välttämätöntä sopeuttamista tuskin tuodaan kovin äänekkäästi esille. Mutta kenties vuonna 2015 edellytykset suomalaisten työpaikkojen säilyttämiselle ja uusien luomiselle ovat paremmat ja tarve veronkorotuksille ja leikkauksille pienempi? Liekö kovin paha sekään, jos siirrytään talouden elpymisen odottelusta tuon elpymisen toteuttamiseen? Lopulta teot puhuvat enemmän kuin sanat. Kun vaalilupaukset ja ehdotukset muutetaan konkreettisiksi laeiksi, näkyy tunnelin päässä valoa.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verotus, ostovoima, yrittäjyys, ulkoistaminen, veroparatiisit

Älä valita. Välitä.

Keskiviikko 15.1.2014 - Kristiina Sunell



Jarmo Rosenlöf kirjoitti sunnuntaina 12.1.2014 Turun Sanomissa kaavoitusvalittajien aiheuttamasta taakasta kurjistuvan kuntatalouden ahdingon pahentajina. Olen asiasta täysin samaa mieltä. Valitusten käsittely hukkaa virkamiesten ja luottamushenkilöiden aikaa, jonka voisi käyttää paremminkin.                   
                                                                                                                                                                                                   
Demokratian kannalta on ongelmallista, jos vaaleilla valitut, kaikkien poliittisten ryhmien edustajat ovat aivan yksimielisiä esimerkiksi kaavamuutoksesta, mutta vain muutama henkilö - mahdollisesti jopa valtuutettujen määrää pienempi joukko - aiheuttaa toistuvilla valituksillaan turhaa työtä ja kustannusta. Pahimmillaan tällaiset yksilöt eivät ilmaise kantaansa valmisteluvaiheessa, vaan vasta silloin kun valmiiksi tehty kaavamuutosehdotus on nähtävillä, lisäksi yhteisiä varoja jo käytetty esimerkiksi kaavamuutosalueen kunnallistekniikan suunnitteluun ja ulkopuolisen konsultin työhön. Ehkä pitäisi olla "valituskiintiö" jolla rajoitettaisiin sellaisten tahojen ja henkilöiden valitusoikeutta, jotka erittäin usein ovat sellaisia tekemässä? Tai vaihtoehtoisesti kyseisen kunnan tai kaupungin valtuutettujen lukumäärää suurempi määrä henkilöitä, joka edellytetään huomioon otettavan valituksen allekirjoittajiksi kaavoitusasioissa. Näin silloin, kun luottamushenkilöt ovat jokaisessa prosessin vaiheessa täysin yksimielisinä hankkeen takana ja asioita on käsitelty avoimesti.

Päättäjät huomaavat nopeasti esim. kaupunginhallituksessa, jos jonkin alueen ottaminen kaavoitusohjelmaan jakaa luottamushenkilöiden mielipiteitä, aikaansaa äänestyksiä ja eriävien mielipiteiden kirjaamista. Jos poliittiset päättäjät - vaikka niukasti alle puolet heistä - pitää jonkin kaavoituksen viemistä eteenpäin ongelmallisena, tuskin sitä missään kunnassa väkisin läpi runnotaan. Tai jos näin kävisi, olisi valittaminen perusteltua ja kohtuullista.

aanestys.jpgDemokratian toteutuminen on yhtä kyseenalaista silloin, kun vain muutama yksityishenkilö jarruttaa valituksillaan, kuin silloin, jos päätöksiä viedään läpi kaupunginhallituksissa ja -valtuustoissa vain yhden tai parin luottamushenkilön äänienemmistöllä. Mikäli kaavamuutosaikeeseen lisäksi otetaan kantaa useamman sadan henkilön allekirjoittamalla adressilla, osataan jo ennakoida, että valitus saattaa olla todennäköinen. Tällaisissa tapauksissa voisi toivoa poliittisten päättäjien pidättäytyvän sellaisten kaavamuutosten esittämisestä, joista jo valmisteluvaiheessa on saatu runsaslukuisen joukon toisenlainen näkemys.

Uusien asuntojen rakentaminen tuo projektin aikaisia tuloja, ja uusille asukkaille on myös tärkeää voida tarjota pysyviä työpaikkoja sekä viihtyisä asuinympäristö. Voimavarojen suuntaaminen kaavoitusvalitusten käsittelystä työpaikkojen luomiseen ja elinkeinoelämän monipuoliseen edistämiseen on paras keino käyttää yhteisiä resursseja tuottavasti ja rakentavasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kaavoitus, valittaminen, päätöksenteko