Slava Ukraini!

Tiistai 1.3.2022

ukraina.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ukraina, eurooppa, rohkeus

Vaalit, taas

Tiistai 21.5.2019 klo 22.03 - Kristiina Sunell

Juuri kun on eduskuntavaaleista toivuttu, niiden tuloksia ja hallituskaavailuja jonkin verran huolestuneena seuratessa, on taas aika äänestää. Kaupungintalon ennakkoäänestyspaikalle mennessäni emmin vielä: pitäisikö äänestää kokenutta konkaria vaiko nuorta ja energistä? Henkilöä jonka tunnen muista yhteyksistä, vaiko vaalikoneen ehdottamaa? Henkilöä, jolla on selkärankaa kertoa rohkeasti oma mielipiteensä vaiko kulissien takana eri ryhmien välillä käytävien neuvottelujen taitavaa diplomaattia? 

Suomi on eurovaaleissa yhtä vaalipiiriä. Suomessa on käytössä suhteellinen vaalitapa, kunnallis- ja eduskuntavaaleista tuttu d'Hondtin menetelmä. Tämän vuoksi voi käydä niin, että suosituimmat ehdokkaat - esimerkiksi vanhat konkarit - tulevat ison äänimääränsä ansiosta valituiksi. Uudet tulokkaat ovat näin vain kasvattamassa suositumpien valintamahdollisuuksia ja heille jää tuloksena ainoastaan vaalikampanjansa maksaminen. Tässä on jotain kuntavaaleista tuttua. Luottamuspaikat, eli kaikkien kuntalaisten edustaminen, jaetaan periaatteessa oikeudenmukaisesti ja henkilön saama äänimäärä huomioiden. Mutta vain periaatteessa, sillä reiluus riippuu siitä kuka ryhmän johtajaksi valitaan. Äänestäjän mielipide saattaa tässä huonoimmillaan jäädä toissijaiseksi.

190521_vaalipaikka.jpgMitä kauemmas mennään, sitä etäisemmältä tuntuvat yksittäisen äänestäjän vaikutusmahdollisuudet. Merkitys on kuitenkin suuri: erot ovat toisinaan hiuksenhienoja, vain yhden äänen suuruisia. EU päättää lainsäädännöstä joka ohjaa vahvasti kansallisia päätöksiä. Jokainen äänestäjä päättää siitä, ketkä 13 valittua edustavat Suomen kantaa Europarlamentissa monissa tärkeissä kotimaiseen lainsäädäntöön ja päätöksentekoon liittyvissä kysymyksissä.

Muista äänestää! 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eurovaalit, valinnan vaikeus, vaikuttaminen, johtaminen

Brexit ja suuri paniikki

Sunnuntai 26.6.2016 klo 16.19 - Kristiina Sunell

 
Fiktioiden ääripäät: "Eurooppa romahtaa" ja "nyt Britannialla alkaa heti mennä paremmin" perustuvat mielikuviin ja skenaarioihin, joita lienee käytetty sisäpoliittisiin tarkoitusperiin niin Britanniassa kuin muuallakin. Muuttuvia tekijöitä on paljon - suunnilleen kaikki mahdollinen - joten lopputulemaa ei määrittele se, mitä nyt on päätetty, vaan se, mitä kaikkea tullaan päättämään seuraavan kahdesta seitsemään vuoden aikana.
 
EU ja Britannia neuvottelevat keskinäiset sopimuksensa uudelleen. Tämä on myös EU:lle mahdollisuus korjata selkeitä valuvikoja sekä tarkastella kriittisesti perusperiaatteita, joiden mukaan ei käytännössä ole toimittu. Päätöksenteko on jo pitkään koostunut hätäkokouksista, joissa tehdään ratkaisuja pakon edessä, äärimmäisellä kiireellä. Niitä on luonnehdittu jopa valinnoiksi ruton ja koleran välillä. 
 
Uhka on myös mahdollisuus. Kriisi on aina uudelleenarvioinnin paikka. EU ei ole "Hotel California" josta kerran tultuaan ei voisi koskaan poistua. Britannian äänestystulos antaa tilaisuuden - tässä tapauksessa jopa pakon - uudistaa järjestelmää, jonka alkuperäinen tarkoitus oli pääomien, työvoiman, tuotteiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus. 

Jatkuvien pensaspalojen tuhkasta saattaa nousta Feenix jos vain tahtoa ja rohkeutta löytyy.

Päivitys 2.9.2016: Lyhyen aikavälin kehitys: punnan arvon laskiessa vientiteollisuus kasvaa. Sinänsä tämä ei ole yllättävää. Mielenkiintoista seurata miten jatkossa käy.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: EU, Brexit, Eurooppa, integraatio, disintegraatio, uudistaminen

Ohi ja ali

Torstai 20.8.2015 klo 15.09 - Kristiina Sunell

Suomalaiset kykenevät edelleen osoittamaan aitoa talvisodan henkeä. Tuumaakaan ei anneta periksi. Virtuaalijuoksuhaudoista heitellään vihollisen suuntaan valikoituja kärjistyksiä, omien uskoa pönkitetään luovalla tilastojen tulkinnalla. Onnetonta on vain se, että käymme sisällissotaa.

Niinkutsutut yhteiskuntasopimusneuvottelut katkesivat tänään. Yrittäjiä ei pöytiin huolittu, mutta väliäkö tuolla. Ihmisen väitetään edelleen järkeilevän dinosaurusten lailla: pahan paikan tullen joko taistelemme tai pakenemme. Neuvotteleminen tai sopiminen eivät kuulu valikkoon. Pöydällä on etujärjestöjen arvovalta, jäsenmaksutulot ja kolmikannan eduskuntavaaleilla valittua edustuksellista demokratiaa suurempi valta. Yrittäjät eivät järjestä mielenosoitusta - meillä on liian kiire töissä - vaikka hiljainen unelma on olemassa: "Uskomme poliittiseen päätöksentekoon ja tuemme sitä. Siksihän me vaaliuurnilla käymme."

Perusongelma myönnetään lähes kaikissa puolueissa. Suomi ei euromaana voi enää korjata kilpailukykyään devalvoimalla. Yhteisvastuu kriisimaiden veloista, EU:n liittovaltiokehitys ja mahdottomuus vaikuttaa apupakettien myöntämiseen lienee perimmäinen motiivi Keskustan Paavo Väyrysen aloitteessa.  Vasemmistoliiton Li Andersson haluaa myös kansanäänestyksen euroon kuulumisesta. Korostettuna seikkana ei olekaan yhteisvastuun taloudellinen  riski Suomelle, vaan talouskurin ja sopeuttamisen välttäminen.

Neuvottelujen kariuduttua koko yhteiskuntaa koskeva ratkaisu on palannut vaaleila valittujen päättäjien käsiin. Mikäli tässäkään ei onnistuta ja syksy tietää lakkoja, vientiteollisuuden kuljetusten katkaisemista ja uhittelun lisääntymistä, edetään seuraavalle päättäjätasolle. Suomen kokonaisvelka ylittänee ensi vuoteen mennessä tason, joka tuo troikan sanelemaan ratkaisut - ja kätevästi myös ottamaan yhteistyökyvyttömyytemme syyt niskoilleen. Vastakkainasettelun aika ei tuolloinkaan ole vielä ohi, mutta kenties Kreikan tavoin löydämme sentään yhteisen vihollisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskuntasopimus, talous, työllisyys, kilpailukyky, devalvaatio, euro, etujärjestöt

Kreikkalaisen dragman kolmas näytös

Keskiviikko 8.7.2015 - Kristiina Sunell

Kreikka - onko pakko kuulla siitä enää enempää?

Kreikka äänesti EI taloutensa sopeuttamistoimille, mutta se ei Kreikan mielestä tarkoita EI-ääntä rahavirroille muista euro-maista. Kahden tukipaketin jälkeen vaaditaan lisää.

Solidaarisuus, demokratia ja oikeudenmukaisuus ovat kaikki sanoja, joiden arvosisällöistä EU-maat ovat samaa mieltä. Periaate ei kuitenkaan ole sama kuin käytäntö. Ensimmäinen tukirahaerä kului pääasiassa Kreikalle lainoja myöntäneiden Ranskan, Saksan ja Englannin lainojen maksuun. Näiden lainoittajien ottama luottoriski Kreikalle annetuista lainoista jaettiin muidenkin EU-maiden kannettavaksi.

Toiselle tukipaketille haettiin Suomesta poliittisen painostuksen vuoksi vakuudet. Niiden pitävyydestä on vaikea saada selkoa, sillä todellisuudessa kysymys on tuottojenvaihtosopimuksesta. Suomi voisi saada vakuuksien ansiosta liki yhden miljardin verran takaisin luottotappiostaan - saman verran kuin Suomen tieverkoston korjausvelka. Suomen hallituksen tekemästä sopeutusohjelmasta löytynee muitakin kohteita, joihin nämä varat kipeästi tarvittaisiin. Olen kuitenkin skeptinen järjestelyn suhteen. Runsaan 30 vuoden työurani aikana olen oppinut, että jokainen alunperin salattavaksi yritetty sopimus sisältää epäilyttäviä kohtia. Samoin jokaiseen sopimukseen, johon haetaan allekirjoitus äärimmäiseen kiireeseen vedoten, on syytä lukea erityisellä huolella.

Kahdenvälisten lainojen lisäksi Suomi on lähettänyt varoja vakausvälineisiin. Eri arvioiden mukaan tähän mennessä on kertynyt yli 6 miljardin euron arvosta vastuita Kreikan lainoittamisesta ja takauksista. Se on nykyisen kestävyysvajeen verran. Mistä Suomi voisi säästää lisää, jotta voisi tukea Kreikkaa vielä enemmän?  Hendrik Ilveksen kysymys on kohtuullinen ja vastaamisen arvoinen.

Ajankäyttö turhiksi osoittautuneiden EU- kokousten tiimoilla alkaa jo hipoa ministeriemme kipukynnystä. Hyvä kysymys voisi kuulua: "miksi olemme vielä mukana?" sillä maksuosuutemme ei hallitusohjeman mukaan saa enää kasvaa. Suomi voi toimia vain vakautusvälineeseen sitomansa pääoman puitteissa. Tämä lienee päätös, joskin esimerkiksi valtionvarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen kaipaa selkeää tulkintaa vastuiden määrästä.

Kreikka vaatii rahoituksen jatkamista vedoten "pienen kreikkalaisen" ahdinkoon. Hätä on todellista ja riipaisevaa. Lääkkeet ja ruoka loppuvat köyhimmiltä, sillä korruptioon, tuloeroihin, eläkeiän nostamiseen muiden EU-maiden tasolle tai verotuksen oikeudenmukaisuuteen ei Kreikassa ole halua puuttua. EU ei voi ohittaa kansallisia vaaleja. Jos valtio mieluummin edelleen ostaa aseita ja neuvottelee niiden lisähankinnoista, maksaa venäläisen Gaspromin laskun ja säilyttää varakkaiden laivanvarustajien verovapauden kuin hankkii varoilla lääkkeitä sairailleen, se on heidän edustuksellinen ja itsenäinen, joskin julma päätöksensä. Se ei ole solidaarista, demokraattista eikä oikeudenmukaista. Mutta jos Kreikan valtio ei käytä 5,7 miljardin euron kultavarantojaan omien kansalaistensa terveydenhuoltoon, hätää voidaan lieventää ainoastaan muiden antamalla humanitäärisellä avulla. Rahalähetykset eivät ole yli viiteen vuoteen ohjautuneet oikeaan kohteeseen.

Rahoittavat euromaat eivät ole vaatineet antamiensa rahojen vastineeksi oikeuksia Kreikan suuriin kaasuesiintymiin, satamiin tai muuhun realisoitavaan omaisuuteen. Mielestäni niin olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Olisimme ostaneet ja maksaneet reilusti kuten kiinalaiset, jotka hankkivat kreikkalaisen sataman ja paransivat sen tuottavuutta merkittävästi. Tämäkin on jälkiviisautta. On kohtuullista ja oikein vihdoin vapauttaa Kreikka sitä kahlehtivasta eurosta ja antaa maalle sen kaipaama vastuu ja vapaus päättää omasta puolestaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, EU, yhteisvastuu, euro, demokratia, oikeudenmukaisuus, velka, sopeutus

Yleensä ja erityisesti

Sunnuntai 25.5.2014 - Kristiina Sunell

"Kokoomusdonna?" Nostin katseeni kulahtaneista crocs-sandaaleistani. Hämmennyksissäni en tiennyt, josko pitäisi pahastua vaiko riemastua. Mielessä vilahtivat ahkera Sirpa Pietikäinen, viisas Marjatta Rasi ja tyylikäs Eija-Riitta Korhola. Päätin ilahtua. Kysyjän mielikuvista en tiedä.

Abstrahointi tarkoittaa yleiskäsitteen muodostamista pelkistämällä. Yleistys eli stereotypia on yksittäisten asioiden tai ilmiöiden käsittämistä ryhmäksi tai joukoksi, jonka jäsenillä on samankaltaisia piirteitä. Lapsi oppii hahmottamaan ympäristöään ja nimittämään eri esineitä niiden yleispiirteiden mukaan. Pöydät ovat siis pöytiä, olivatpa pyöreitä tai neliskulmaisia. Yleistäminen perustuu yksinkertaistamisen lisäksi kokemusperäisiin ennakko-odotuksiin. Lapsi oppii nopeasti miksi puurokuppi kannattaa pitää mieluummin pöydällä kuin tuolilla.

"Ei pidä yleistää" ja "tuo on stereotyyppistä ajattelua" kuullostavat moitteilta. Anteeksi, mutta tälle ei voi mitään, näin ihmisen mieli toimii. Edelliseen lauseeseen asti lukeneet saattavat arvella minun seuraavaksi aikovan esittää jonkin suvaitsemattomuuden ilmentymän. Jos näin kävi, me molemmat syyllistyimme juuri yleistämiseen.

Luomme itse mielikuvia. Niitä nimitetään brandeiksi. Markkinoinnin asiantuntijat sanovat bradin olevan lupaus. Niistä ei parhaillaan ole varsinaista pulaa: europarlamenttivaalien jälkeen mediat täyttyvät eduskuntavaalien viestinnästä. Puolueet ja ehdokkaat antavat mainostoimistoille mukavasti toimeksiantoja. Jokainen puolue varmasti toivoo, että sen ehdokkaat mielletään joukoksi, jolla on keskenään samankaltaisia näkökulmia ja arvoja. Myös eroja pitää löytyä. Kaikki hauet ovat kaloja, vaan kaikki kalat eivät ole haukia.

Toivottavasti Suomi voittaa. Tarkoitan sekä illan jääkiekon finaaliottelua, että europarlamenttivaaleja. Jälkimmäisessä voiton määrittelevät suomalaisten äänestysprosentti ja valittujen "meppien" kyky etsiä yhteisiä nimittäjiä eroavaisuuksista riitelyn ja kärjistämisen sijaan. Kaikilla puolueilla on nämä taidot omaavia ehdokkaita. Mitä monipuolisempi edustajajoukko ja mitä joustavampia pelkistyksiä, sen parempi Suomelle.

T: Kokoomusdonna K.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleistäminen, Europarlamentti, vaalilupaus, brandi