Jos välttämättä haluaa ulkoilla Väskin saaressa

Perjantai 1.11.2019 - Kristiina Sunell

191101_vaski_kailo.jpg

Noin puolentoista merimailin päässä vanhankaupungin rannasta, Naantalin aukolla sijaitseva Väskin saari on nyt vapaasti kaikkien käytettävissä. Se on hyvä uutinen kaikille, jotka välttämättä haluavat ulkoilla saaressa, ja etenkin niille jotka omistavat veneen. Väskin vapautumisesta yleiseen käyttöön kerrotaan Rannikkoseudussa 1.11.2019 julkaistussa Jorma Aittokallion mielipidekirjoituksessa: 

"Kailon saaren kaavoitus on taas tullut vilkkaaksi puheenaiheeksi, ja etenkin sen ulkoilualueet. Kailon saaren käyttö on naantalilaisilta ulkoilijoilta kuitenkin jäänyt kovin vähäiseksi. Varsinkin saaren eteläosan rantakaistale, joka aikoinaan oli hyvin tärkeä joillekin ulkoilijoille.

Jos välttämättä haluaa ulkoilla saaressa, niin Väski, josta aikoinaan myös valitettiin, on nyt käytettävissä.

Naantalissa on monta hyvää uimarantaa hyvin tavoitettavissa. Niissä on riittänyt runsaasti tilaa uimareille ja auringonpalvojille. Samoin on hyvin hoidettuja ulkoilureittejä ja kuntopolkuja, ja niissäkin on riittänyt tilaa. Sen vuoksi olisi järkevintä että Kailo olisi kokonaan Muumimaailman käytössä. Sillä turvattaisiin että Muumimaailma pysyy Naantalissa ja tuo tänne edelleen runsaasti matkailijoita ja veroja. Samalla kaupunki säästäisi saaressa oman osuutensa kunnossapidon.

Naantalille oli aikoinaan ”lottovoitto” kun kaapattiin Muumit tänne Turun nenän edestä. Pidetään tämä voitto."

kailo_uimaranta.jpgKailon saaren käytöstä on ainakin kaksi mielipidettä: niiden, jotka käyttävät nuotiopaikkaa, ulkoilupolkuja ja hiekkarantaa, ja niiden jotka eivät alueella käy. Mielipide saattaa myös liittyä vuodenaikaan. Kesällä saaren vapaita osia käyttäviä on paljon, päiväkotiryhmistä vanhempiin kansalaisiin ja vierasvenesataman asiakkaista kaupunkikeskustassa ympäri vuoden asuviin. Nuotiopaikka on kuulemma jopa turkulaisten suosiossa, joskin tämä on sosiaalisessa mediassa esitetty väittämä, ei objektiivinen mittaustieto.

Muumimaailma haluaa laajentua, ja hyvä niin. Epäjohdonmukaista on kuitenkin se, että jo vuokraamaansa ja hallinnassaan erittäin halvalla olevaa Väskin saarta se ei laajentumiseensa halua käyttää. 

Kaupunki on käyttänyt merkittävästi varoja Kailon sillan vahvistamiseen jakeluautojen käyttöön. Yhdessä ns. Muumikonttorin (Ringbomin huvila) peruskorjauksen ja maalauksen kanssa summa on noin miljoona euroa. Kailon kunnossapidon kustannuksissa voikin siis säästää. Onko Väskin kunnossapito, ottaen huomioon sen sijanti merimatkan päässä, paljon halvempaa? Entä mitä kustannuksia Muumimaailmalle koituu Väskissä olevien rakennelmien ja rakennusten poistamisesta, joka on vuokrasopimuksen mukaan tehtävä 6 kk kuluessa vuokrauksen päättymisestä? 

On hienoa että Muumimaailma tuo Naantaliin matkailijoita. Näin varmasti myös edelleen, vaikka Muumimaailma avaakin huvipuistot myös Ruotsissa ja Japanissa. Valitettavasti yksipuolinen kilpailukieltosopimus estää muita huvi- tai seikkailupuistoyrittäjiä tulemasta Naantaliin. Voisihan monipuolisempi tarjonta houkutella Naantaliin lisääkin kävijöitä. Radan varteen, Naantalin pikatien suuntaisesti on jo vuonna 2017 tehdyssä sopimuksessa luvattu lisää pysäköintialuetta kävijöille. E18-tien nelikaistaistaminen lienee jo tuolloin otettu huomioon.

Lottoarvonta on naantalilaisten osalta vielä kesken. Muutamalla oikealla numerolla saanee hankittua lisää kaupungilta vuokrattavia soutuveneitä nykyisen kolmen lisäksi - jos nyt aivan välttämättä haluaa kesäaikaan saaressa ulkoilla eikä satu omistamaan mökkiä, merenrantatonttia eikä omaa venettä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kailo, kaavoitus, Väski, perustelu, mielipide, huomautus, päätöksenteko

Kailon uuskielikukkaseppele

Perjantai 18.10.2019 - Kristiina Sunell

Kailon kaavamuutosta käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 21.10.2019. Esityslistan kohdasta löytyvät muutossuunnitelmasta annetut huomautukset ja kaavoittajan vastineet niihin.

191018_kailon_uimaranta.jpgNykyinen vapaassa käytössä oleva hiekkaranta ja nuotiopaikka siirtyvät Muumimaailman liiketoiminta-alueelle mikäli kaavamuutos toteutuu esitetyn kaltaisena. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, ympäristö- ja rakennuslautakunta, Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys sekä yksityishenkilöt ovat esittäneet toivomuksen siitä, että pieni kaistale hiekkarantaa jäisi kuitenkin asukkaiden vapaaseen käyttöön. Se olisi helposti erotettavissa aidalla, sillä hiekkaranta koostuu kahdesta osasta ja pohjoisen puoleinen osa liittyisi helposti suoraan alueeseen, jonka on kaavailtu jäävän vapaaseen käyttöön. Näin on esittänyt myös mm. kaupunginhallituksen jäsen Hannu Aalto.

kailonrannat_toinen.png

Tähän toiveeseen kaavoittaja vastaa näin: "Aidan rakentaminen tai alueiden erottaminen toisistaan kasvillisuudella voisi vaikuttaa keinotekoiselta."

Tässä kohtaa lukija saattaa päätellä:

  • Nykyisetkin aidat poistetaan, sillä alueiden erottaminen toisistaan voisi vaikuttaa keinotekoiselta. Tälle olettamukselle ei kuitenkaan kaavoittajan vastineista löydy tukea: aitausjärjestelyn todetaan olevan kaavan mukainen.
  • Nyt vapaaseen käyttöön jäävä, kaupungin edustushuvilan alue on jo luvattu Muumimaailmalle, joten aitaaminen pyyntöjen mukaisesti olisi tässä vaiheessa turha.
  • Jotain aivan muuta?

On huolestuttavaa huomata miten viestintä on saanut vaikutteita George Orwell'in tieteisromaanista "1984". Vielä surullisempaa havaita epäjohdonmukaisuuden levinneen jopa päätöksenteon perusteluiksi. 

Ulkoilualueiden ja puistojen poistuminen Naantalin keskustan alueelta on herättänyt vilkasta keskustelua, joten kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja tullee olemaan kiinnostava. Lopullisesti asian ratkaisee Naantalin kaupunginvaltuusto, todennäköisesti äänestyksen jälkeen.

Sitovat päätökset ja sopimukset osayleiskaavan mukaisen alueen vuokraamisesta on tosin tehty jo 15.5.2017, sisältäen myös velvoitteen neuvotella nyt vapaaksi jääväksi esitetystä Kailon pohjoisosasta. Valtuustokäsittely saattaakin vaikuttaa aitaa tai kasvillisuutta keinotekoisemmalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kailo, kaavoitus, perustelu, mielipide, huomautus, päätöksenteko