Saaristokaupungin ympäristöohjelma - visiosta toimiksiTorstai 28.2.2019 - Kristiina Sunell
Naantalin uusi, vuoteen 2030 ulottuva kaupunkistrategia on laadittu ohjaamaan päätöksentekoa, johtamista ja käytännön toimintaa. Kaupunginvaltuuston hyväksymän strategian yhdeksi kärkitoimenpiteeksi on nostettu ympäristö. Rantojen virkistysarvojen ja lähivesien laadun parantaminen tulevat osaksi nyt laadittavaa ympäristöohjelmaa, samoin Itämerihaasteen toimenpideohjelma. Ympäristöohjelman luonnos tulee lausunnoille ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksellä touko- kesäkuussa 2019. Ehdotus on tarkoitus tuoda kaupunginvaltuustolle marraskuussa 2019. Ohjelma sisältää konkreettisten toimenpiteiden lisäksi toteutusaikataulun. Toimenpideohjelma laaditaan neljäksi vuodeksi kerrallaan, ensimmäisen kerran vuosille 2020-2023. Toteumaa tarkastellaan vuosittain. Ympäristöohjelma tulee tarpeeseen. Turvallista ja terveellistä asuinympäristöä pidetään ylivoimaisesti tärkeimpänä vetovoimatekijänä. Naantalin Foorumin kyselyssä se sai 72 ääntä, seuraavaksi eniten kohtuuhintainen asuminen, 28 ääntä. Kolmannelle sijalle pääsi kauppojen ja putiikkien sijainti omalla paikkakunnalla.
Tavoitteena on hyödyntää ympäristöohjelmaa myös Naantalin imagon osittaisessa uudelleenluomisessa. Vision "Naantali on ympäristöystävällinen kaupunki" toteutumiseen on matkaa, eikä lähtökohta ole vähäisin haaste. Naantalinsalmi on Suomen saastunein merialue. Raskaan teollisuuden keskittymät lisäävät edelleen sekä ilman, että merialueen kuormitusta. Matkailuelinkeinosta toimeentulonsa saavien, kalastushoitokuntien, kesämökkiläisten ja asukkaiden näkemykset Naantalin vetovoimatekijöistä eivät aina ole samat kuin kustannusrakenteestaan huolta kantavien suuryritysten. Manner-Naantalin oikeusvaikutteinen osayleiskaava ohjaa kaavoitusta ja maankäyttöä tavalla, joka saattaa tulla pieneen lähimetsäänsä kiintyneelle ikävänä yllätyksenä. Vision toteuttamiseen tarvitaan enemmän kuin vain ympäristölainsäädännön vähimmäisvaatimusten kirjaamista ja toiveita lupaehtojen noudattamisesta. Tahtoa, motivaatiota ja sitoutumista edellytetään niin asukkaiden valitsemilta luottamushenkilöiltä, viranhaltijoilta kuin yrityksiltäkin. Vihreys ei ole puoluekanta, vaan asennekysymys. |
1 kommentti . Avainsanat: Itämeri, strategia, toimenpiteet, aikataulu, saaristokaupunki, luonto, konkretia, suunnitelma, Naantali |
Viestintä kuuluu kaikilleTiistai 19.2.2019 - Kristiina Sunell
Osmo A.Wiio kehitti joukon Wiion laeiksi kutsuttuja väittämiä viestinnästä. Viestinnän ensimmäinen laki: ”Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.” Reaktioiden määrällä mitattuna "Autot kuuluvat teille" onkin erittäin onnistunut. Lause on lyhyt, joka sopii hyvin nykyiseen keskittymishäiriön ja kohinan piinaamaan some-maailmaan. Twitter välittää niin valtionpäämiesten kuin dosenttienkin kannanotot. Niihin vastaillaan ja niitä tulkitaan toisissa twiiteissä. Vaalisloganeissa onkin yleensä vain 2-3 sanaa. Minimalistisuudestaan huolimatta, tai juuri siksi, ne koskettavat monia. "Minä juon nyt kahvia" ja "puhun niin totta kuin osaan" ovat jääneet elämään ikimuistoisina repliikkeinä, vaikka harva muistaa mihin niillä aikoiinaan viitattiin. Silloin, kun ei vielä twiitattu. Nykyajan Kalevala saattaisi olla kokoelma lyhyitä, irrallisia lausahduksia ja someviestiketjuja. Opiskelukaverini tapasi hahmottaa väittämiä kysymällä niiden vastakohtaa. Sen jälkeen hän kysyi mitkä olisivat väittämän vaihtoehdot. "Autot eivät kuulu teille". Hyvä - jos oletettaisiin näin, mitkä olisivat perustelut? Kirjoittajan mielestä autot - käyttövoimasta riippumatta - kuuluvat teille, toisinaan myös parkkipaikoille. Merelle ne sopivat huonosti. |
1 kommentti . Avainsanat: vaalimainos, mielensäpahoittaja, viestintä |
Valot, varjotKeskiviikko 13.2.2019 - Kristiina Sunell ![]() Ensin värit ja valo, sitten varjot ja perspektiivi. Kaikkia niitä tarvitaan, muutoin maisema menee tukkoon. Näin opettaa taiteilija Tapani Kiippa akvarellimaalauskurssilla. Hyviä neuvoja, ehkä ne pätevät elämään yleensäkin. Valo tulee aina jostain, kunhan pysähtyy katsomaan.Kännykkä jäi kai kotiin, mutta väliäkö tuolla. Eipä sitä kurssilla Taiteilijaa yhden kurssin käyneestä tuskin tulee, mutta varmasti oppii uutta. Toisinaan kannattaa varata aikaa jollekin aivan muulle, sille mitä ei osaa mutta mihin uteliaisuus houkuttelee. Pilvien piirtäjäksi, taivaanrannan maalariksi. |
1 kommentti . Avainsanat: kuvaamataide, akvarelli, vastoinkäymiset, ilo, mielenrauha, tyyneys, elämänilo |