Päätös Kailon saaresta

Torstai 30.12.2021 klo 15.05 - Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys ry

Tiedotevanhakaupunki_logo.jpg Julkaisuvapaa 30.12.2021
Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys ry


Naantalin kaupunginvaltuusto päätti 3.2.2020 pitämässään kokouksessa 
enemmistön äänin tehdä Kailon saarta koskeva asemakaavamuutos, perustuen Muumimaailman kanssa vuonna 2017 tehtyyn sopimukseen saaren alueen käytöstä. Muutoksen myötä vapaassa käytössä olevat hiekkaranta, nuotiopaikka, tenniskenttä sekä luontopolut tulevat Muumimaailman liiketoiminnan osaksi.



Lautakunnat olivat esittäneet alueen käyttöä siten, että hiekkarannan 
pienempi osa ja nuotiopaikka voisivat jäädä edelleen sekä Muumimaailman 
asiakkaiden, että muiden saaressa ulkoilevien yhteiskäyttöön. Myös 
nuotiopaikan säilymistä ja Kailossa jo olevan saunan varmistamista 
asukkaiden käyttöön esitettiin. Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys 
ry toimitti keväällä 2020 hallinto-oikeudelle muutoksenhaun, jonka 
pyrkimyksenä oli vapaan alueen osan käytön jatkuminen. Hallinto-oikeus 
on 20.12.2021 tekemällään päätöksellä hylännyt muutoksenhaun.

Tehty valitus ei tuottanut toivottua tulosta. Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys pyrkii jatkossakin edistämään Naantalin ja erityisesti Vanhankaupungin viihtyisyyttä ja asukkaiden hyvinvointia. Siinä työssä yhdistys toivoo yhteistyötä myös Naantalin kaupungin merkittävällä tuella kehittyneen ja laajentuneen Muumimaailman kanssa.

--

Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys ry perustettiin vuonna 2011. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Naantalin vanhan kaupungin asukkaiden yhteistyötä, edistää asukkaiden viihtyvyyttä sekä vaalia kulttuuriperintöä ja rakennuskannan ja ympäristön säilymistä.

Aiheeseen liittyvää:

https://www.kristiinasunell.net/blogi/2020/02/03/33152

https://www.sdpnaantali.fi/blogi/mita-muumit-eivat-kailosta-sanoneet/

https://www.kristiinasunell.net/blogi/2019/10/18/31906

https://www.kristiinasunell.net/blogi/2020/01/11/32881

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: asemakaava, Kailo, muutoksenhaku, valitus, kohtuullisuus, asukasviihtyvyys

Päätetäänkö nyt Kailon uimarannasta?

Lauantai 11.1.2020 klo 7.06 - Kristiina Sunell

kailo_uimaranta.jpg

190327_kailo_asemakaavamuutos.jpgKaupunginhallitus kokoontuu maanantaina 13.1.2020 jälleen keskustelemaan, ehkä jo päättämään Kailon uimarannan kohtalosta. Viime vuoden lopulla päädyttiin pyytämään Muumimaailman kantaa siitä, tarvitseeko yhtiö koko hiekkarannan maksulliseen huvipuistokäyttöön, vai voisiko edes osa aurinkoisen puolen rannasta jäädä edelleen vapaaseen virkistyskäyttöön. Maa-alueen omistaa Naantalin kaupunki.

Asian käsittelyjärjestys on erikoinen, joskaan ei nykyisten toimitatapojen mukaisena aivan uusi. Tehtäessä päätöksiä alueitten kaavamuutoksista, niiden vuokraamisesta sekä vaikutuksesta kaupunkikuvaan ja virkistyskäyttöön kuullaan valikoivan herkällä korvalla hyötyä saavia yhtiöitä. Asukkaiden ääni kuuluu huomattavasti huonommin. Tästä esimerkkeinä entisen linja-autoaseman tontin viereinen Vapaa-aikatulli (Naantalin Teatterin pian poistuva toimitila), Asemapäällikön talon viereisen tulevan parkkipaikan vuokrauskuviot ja Tallinpuiston metsikkö kallioineen. Liian ripeä ja laaja Naantalin keskusta-alueen lähellä sijaitsevien virkistysalueitten, vapaitten rantojen ja puistojen karsiminen ei ole viisasta.

Muumimaailman 19.11.2019 päivätty vastine on kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä:

"ASIA: KAILON KAAVA
Naantalin kaupunginhallitus on 28.10.2019 päättänyt seuraavaa:

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun ehdotuksen ja päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi Muumimaailma Oy:n kanssa käytäviä neuvotteluja varten, jotta tiedetään tarvitseeko yhtiö koko osayleiskaavaan merkittyä uimaranta-aluetta omien suunnitelmiensa toteuttamiseen.

Muumimaailma Oy hallitus on käsitellyt asiaa kokouksessaan 19. marraskuuta 2019 ja tehnyt seuraavan sisältöisen päätöksen:

Muumimaailma Oy on esittänyt hakemuksen kaavoituksen käynnistämiseksi Kailon saarella turvatakseen yhtiön kehittämisen tulevina vuosikymmeninä. Samassa yhteydessä yhtiö on esittänyt perusteluiksi mm. nykyisen vuokra-alueen rakennusoikeuden loppuminen ja soveltuvien alueiden vähäisyys rakentamiselle sekä teemapuistotoiminnan osalta tarpeellisesta jatkuvasta kehittymisestä ja uudistumisesta. Lisäksi on esitetty joitakin mahdollisia ideoita ja luonnoksia. Yhtiö on korostanut koko prosessin aikana, ettei sillä ole valmiita suunnitelmia tai päätöksiä mahdollisen lisäalueen osalta.

Naantalin kaupungin ja Muumimaailma Oy välisessä vuokrasopimuksessa koskien Kailoa, päivätty 8. kesäkuuta 2017, todetaan kohdassa 8, että;

Naantalin kaupunki varaa Muumimaailma Oy:lle aluelaajennusta varten Kailon saarella Manner-Naantalin osayleiskaavassa matkailukäyttöön osoitettavat RM-alueet, joko muumitoiminnan laajentamiseksi tai muunlaisen vierailukohteen perustamiseksi.

Tämän perusteella yhtiö ei näe tarpeelliseksi muuttaa nyt esitettyä kaavaluonnosta. Yhtiö muistuttaa myös, että ennen alueiden hallinnan siirtymistä, yhtiön tulee esittää kaupungille suunnitelmat ja perusteet laajennusalueiden tarpeesta, jonka jälkeen osapuolten tulee vielä solmia alueista erillinen vuokrasopimus. Tässä vaiheessa voidaan tarkemmin ottaa kantaa mahdollisista kaava-alueen sisällä olevista rajauksista."

Nyt käsiteltävä on - teoriassa - kaksi eri asiaa: 1) Kailon saaren kaavamuutos ja 2) Kailon saaren alueitten vuokraaminen. Naantalin asukkaat ovat valitettavasti edustajiensa välityksellä maalanneet itsenä nurkkaan vastineessa mainitussa, jo 8.6.2017 tehdyssä vuokrasopimuksessa.
Mikään yhtiö ei tee, tai sen ei pitäisi tehdä, kaavamuutoksia. Aloitteen tekijänä yhtiö voi toki olla, ja on asiallista kuulla mielipide. Päätöksiä tekee Naantali luottamushenkilöidensä välityksellä. On hyvää hallintoa palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi, kuten kaupunginhallitus jo 28.10.2019 tekikin. Näin ollen ratkaisu on selkeä: 
  • Tehdään kaavamuutos, jossa nykyinen uimaranta ja nuotiopaikka jäävät edelleen vapaaseen virkistyskäyttöön ja se merkitään yksiselitteisesti myös asemakaavaan. Niiden merkitä on tuolloin jotain muuta kuin RM, esimerkiksi puisto tai muu yleinen, julkinen alue.
  • Sen jälkeen tehdään vuokrasopimus, joka rajaa vapaaseen käyttöön jäävät alueet selkeästi kaupalliseen käyttöön tulevien alueitten ulkopuolelle.
Käsittelyjärjestys on ollut, lievästi sanottuna, ennakoiva. Sen voi vielä korjata. Kaupungihallituksen esityslistalla oleva päätösesitys "Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy 1.10.2019 päivätyn Kailon asemakaavan muutoksen" on vähintäänkin moniselitteinen. Se johtaisi todennäköisesti tilanteeseen jossa myös ennakoivasti tehty vuokrasopimus tulisi samalla implisiittisesti, ikäänkuin sivumennen, hyväksyttyä. Ei näin - asia on palautettu uudelleen valmisteluun, eikä se tarkoita sitä että päätöksenteko ulkoistetaan yhtiölle. Asemakaavamuutoksesta päättää lopullisesti valtuusto, aluevuokrauksista kaupunginhallitus. Nyt tarkkana!

Siitä, mitä valtuustolle esitetään, päättävät kaupunginhallituksen jäsenet:

Jan Lindström, KOK (varajäsen Martti Jaanto, KOK), Vilhelm Junnila, PS (varajäsen Juha Eura, PS), Sirpa Hagsberg, SDP (varajäsen Jukka-Pekka Aalto, SDP), Hannu Aalto, SDP (varajäsen Markus Helenius, SDP), Tommy Björkskog, KD (varajäsen Saija Porramo, VIHR), Hanna Gustafsson, KOK, (varajäsen Antti Ahti, KOK), Heini Jalkanen, KESK (varajäsen Sini Paasikivi, KESK), Mirva Maine, VIHR (varajäsen Jasper Wilenius, VIHR), Pirjo Maja, SDP (varajäsen Isabella Hautala, SDP), Tero Tavio, KOK (varajäsen Elina  Salokangas, KOK) sekä  Markku Tuuna, KOK (varajäsen Anne Pentti, KOK).

On syytä toivottaa, kuten usein tapana on, "hyvää kokousta ja tehkää viisaita päätöksiä." Niillä on kauaskantoinen ja erittäin moniulotteinen vaikutus. 

---

Kaupunginhallituksen 13.1.2020 pöytäkirjasta:

Keskustelun aikana Hannu Aalto esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana seuraavaa:

"Lisätään RM-alueelle merkintä, jossa alue on pidettävä aitaamattomana ja yleisessä käytössä. Edellä mainittu alue olisi sama kuin mitä teknisessä lautakunnassa on esitetty VR-1 alueen laajentamiseksi (tekninen lautakunta 15.5.2019 § 39, laajennettu VR-1 alue)."

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suoritetussa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Tommy Björkskog, Hanna Gustafsson, Heini Jalkanen, Vilhelm Junnila, Martti Jaanto, Tero Tavio ja Markku Tuuna. Aallon ehdotuksen puolesta äänestivät Hannu Aalto, Sirpa Hagsberg, Mirva Maine ja Pirjo Maja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: päätöksenteko, virkistysalue, sidonnaisuudet, luottamus, luottamushenkilöt, Kailo, asukasmielipide

Jos välttämättä haluaa ulkoilla Väskin saaressa

Perjantai 1.11.2019 - Kristiina Sunell

191101_vaski_kailo.jpg

Noin puolentoista merimailin päässä vanhankaupungin rannasta, Naantalin aukolla sijaitseva Väskin saari on nyt vapaasti kaikkien käytettävissä. Se on hyvä uutinen kaikille, jotka välttämättä haluavat ulkoilla saaressa, ja etenkin niille jotka omistavat veneen. Väskin vapautumisesta yleiseen käyttöön kerrotaan Rannikkoseudussa 1.11.2019 julkaistussa Jorma Aittokallion mielipidekirjoituksessa: 

"Kailon saaren kaavoitus on taas tullut vilkkaaksi puheenaiheeksi, ja etenkin sen ulkoilualueet. Kailon saaren käyttö on naantalilaisilta ulkoilijoilta kuitenkin jäänyt kovin vähäiseksi. Varsinkin saaren eteläosan rantakaistale, joka aikoinaan oli hyvin tärkeä joillekin ulkoilijoille.

Jos välttämättä haluaa ulkoilla saaressa, niin Väski, josta aikoinaan myös valitettiin, on nyt käytettävissä.

Naantalissa on monta hyvää uimarantaa hyvin tavoitettavissa. Niissä on riittänyt runsaasti tilaa uimareille ja auringonpalvojille. Samoin on hyvin hoidettuja ulkoilureittejä ja kuntopolkuja, ja niissäkin on riittänyt tilaa. Sen vuoksi olisi järkevintä että Kailo olisi kokonaan Muumimaailman käytössä. Sillä turvattaisiin että Muumimaailma pysyy Naantalissa ja tuo tänne edelleen runsaasti matkailijoita ja veroja. Samalla kaupunki säästäisi saaressa oman osuutensa kunnossapidon.

Naantalille oli aikoinaan ”lottovoitto” kun kaapattiin Muumit tänne Turun nenän edestä. Pidetään tämä voitto."

kailo_uimaranta.jpgKailon saaren käytöstä on ainakin kaksi mielipidettä: niiden, jotka käyttävät nuotiopaikkaa, ulkoilupolkuja ja hiekkarantaa, ja niiden jotka eivät alueella käy. Mielipide saattaa myös liittyä vuodenaikaan. Kesällä saaren vapaita osia käyttäviä on paljon, päiväkotiryhmistä vanhempiin kansalaisiin ja vierasvenesataman asiakkaista kaupunkikeskustassa ympäri vuoden asuviin. Nuotiopaikka on kuulemma jopa turkulaisten suosiossa, joskin tämä on sosiaalisessa mediassa esitetty väittämä, ei objektiivinen mittaustieto.

Muumimaailma haluaa laajentua, ja hyvä niin. Epäjohdonmukaista on kuitenkin se, että jo vuokraamaansa ja hallinnassaan erittäin halvalla olevaa Väskin saarta se ei laajentumiseensa halua käyttää. 

Kaupunki on käyttänyt merkittävästi varoja Kailon sillan vahvistamiseen jakeluautojen käyttöön. Yhdessä ns. Muumikonttorin (Ringbomin huvila) peruskorjauksen ja maalauksen kanssa summa on noin miljoona euroa. Kailon kunnossapidon kustannuksissa voikin siis säästää. Onko Väskin kunnossapito, ottaen huomioon sen sijanti merimatkan päässä, paljon halvempaa? Entä mitä kustannuksia Muumimaailmalle koituu Väskissä olevien rakennelmien ja rakennusten poistamisesta, joka on vuokrasopimuksen mukaan tehtävä 6 kk kuluessa vuokrauksen päättymisestä? 

On hienoa että Muumimaailma tuo Naantaliin matkailijoita. Näin varmasti myös edelleen, vaikka Muumimaailma avaakin huvipuistot myös Ruotsissa ja Japanissa. Valitettavasti yksipuolinen kilpailukieltosopimus estää muita huvi- tai seikkailupuistoyrittäjiä tulemasta Naantaliin. Voisihan monipuolisempi tarjonta houkutella Naantaliin lisääkin kävijöitä. Radan varteen, Naantalin pikatien suuntaisesti on jo vuonna 2017 tehdyssä sopimuksessa luvattu lisää pysäköintialuetta kävijöille. E18-tien nelikaistaistaminen lienee jo tuolloin otettu huomioon.

Lottoarvonta on naantalilaisten osalta vielä kesken. Muutamalla oikealla numerolla saanee hankittua lisää kaupungilta vuokrattavia soutuveneitä nykyisen kolmen lisäksi - jos nyt aivan välttämättä haluaa kesäaikaan saaressa ulkoilla eikä satu omistamaan mökkiä, merenrantatonttia eikä omaa venettä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kailo, kaavoitus, Väski, perustelu, mielipide, huomautus, päätöksenteko

Kailon uuskielikukkaseppele

Perjantai 18.10.2019 - Kristiina Sunell

Kailon kaavamuutosta käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa 21.10.2019. Esityslistan kohdasta löytyvät muutossuunnitelmasta annetut huomautukset ja kaavoittajan vastineet niihin.

191018_kailon_uimaranta.jpgNykyinen vapaassa käytössä oleva hiekkaranta ja nuotiopaikka siirtyvät Muumimaailman liiketoiminta-alueelle mikäli kaavamuutos toteutuu esitetyn kaltaisena. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, ympäristö- ja rakennuslautakunta, Naantalin Vanhankaupungin Asukasyhdistys sekä yksityishenkilöt ovat esittäneet toivomuksen siitä, että pieni kaistale hiekkarantaa jäisi kuitenkin asukkaiden vapaaseen käyttöön. Se olisi helposti erotettavissa aidalla, sillä hiekkaranta koostuu kahdesta osasta ja pohjoisen puoleinen osa liittyisi helposti suoraan alueeseen, jonka on kaavailtu jäävän vapaaseen käyttöön. Näin on esittänyt myös mm. kaupunginhallituksen jäsen Hannu Aalto.

kailonrannat_toinen.png

Tähän toiveeseen kaavoittaja vastaa näin: "Aidan rakentaminen tai alueiden erottaminen toisistaan kasvillisuudella voisi vaikuttaa keinotekoiselta."

Tässä kohtaa lukija saattaa päätellä:

  • Nykyisetkin aidat poistetaan, sillä alueiden erottaminen toisistaan voisi vaikuttaa keinotekoiselta. Tälle olettamukselle ei kuitenkaan kaavoittajan vastineista löydy tukea: aitausjärjestelyn todetaan olevan kaavan mukainen.
  • Nyt vapaaseen käyttöön jäävä, kaupungin edustushuvilan alue on jo luvattu Muumimaailmalle, joten aitaaminen pyyntöjen mukaisesti olisi tässä vaiheessa turha.
  • Jotain aivan muuta?

On huolestuttavaa huomata miten viestintä on saanut vaikutteita George Orwell'in tieteisromaanista "1984". Vielä surullisempaa havaita epäjohdonmukaisuuden levinneen jopa päätöksenteon perusteluiksi. 

Ulkoilualueiden ja puistojen poistuminen Naantalin keskustan alueelta on herättänyt vilkasta keskustelua, joten kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja tullee olemaan kiinnostava. Lopullisesti asian ratkaisee Naantalin kaupunginvaltuusto, todennäköisesti äänestyksen jälkeen.

Sitovat päätökset ja sopimukset osayleiskaavan mukaisen alueen vuokraamisesta on tosin tehty jo 15.5.2017, sisältäen myös velvoitteen neuvotella nyt vapaaksi jääväksi esitetystä Kailon pohjoisosasta. Valtuustokäsittely saattaakin vaikuttaa aitaa tai kasvillisuutta keinotekoisemmalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kailo, kaavoitus, perustelu, mielipide, huomautus, päätöksenteko

Kaavoitusohjelmasta

Maanantai 21.1.2019 - Kristiina Sunell

Kaupunginhallituksen konsernijaoston kokoustaa 21.1 päättämään kaavoitusohjelmasta. Naantali on muuttumassa vauhdilla, ja osa uusista suunnitelmista muuttaa pikkukaupungin luonnetta melkoisesti.

Asukkaiden kannalta mielenkiintoisimpia lienevät Kailon saari ja Lammasluoto. Kailon uimaranta on nyt kaikkien ilmaisessa käytössä, samoin Lammasluodon pieni metsikkö ja ranta.

lammasluoto_rakennuskorkeus.jpgAdressi Lammasluodon säilyttämisen puolesta keräsi yli 1000 nimeä. Sitä ei huomioitu. Välimeren jyrkillä rannoilla talot rakennetaan rinteeseen, mutta harvassa paikassa pidetään järkevänä rakentaa vesirajaan korkeita kerrostalo- merimuureja, kuten Meri-Naantalissa nyt olisi aikomus tehdä. Suunnitelmissa on hiomisen varaa, sillä tulvakorkeusvara (3 metriä) aiheuttaa melko tylyn näköalan Rantaraittia kulkeville. Kauan saavat piirroksessa kuvatut puutkin kasvaa 5-kerroksisen talon harjakorkeuteen yltääkseen. 

Taimonrannan suunnitelmia en ole nähnyt. Nykyinen veneiden talvisäilytys ei ole parasta mahdollista käyttöä ranta-alueelle. Toivon mukaan Taimon rakennussuunnitelmat ovat maltillisia.

Kailo on Muumien kotisaari. Siellä on nykyään tilaa myös niille, jotka eivät osta huvipuiston pääsylippua. Huolto- ja tavarantoimitusautojen pääsyä Kailoon on helpotettu yli 800.000 euroa maksaneella siltaremontilla. Matkailun tuomat tulot kattanevat kaupunkilaisten tekemän satsauksen ja kävijöitä riittänee, kun vain jokakesäiset pysäköintiruuhkat eivät muodostu pullonkaulaksi.

Leirintäalueen tilalle, Humaliston uusien kerrostalojen viereen suunniteltu rakentaminen ei ole kaikkialla ihastusta herättänyt. Laivanromuttamon läheisyys tuo oman mausteensa maisemiin. 

On hyvä että Naantaliin rakennetaan uusia asuntoja. Olisi myös hienoa jos uusien - ja nykyistenkin - asukkaiden käyttöön jäisi keskusta-alueen lähellä sijaitsevia merellisiä ja jopa uimakelpoisia ulkoilualueita. Ne ovat varmasti vetovoimatekijä myös niille, jotka muuttavat entisen linja-autoaseman puiston tilalle rakennettaviin kerrostaloihin. 

Toivon kaupunginhallituksen konsernijaostoon nimettyjen luottamushenkilöiden tekevän asukkaiden kannalta viisaita päätöksiä. Sekä Kailon, että Lammasluodon nopea poistaminen yleisestä virkistyskäytöstä olisi perin ikävä päätös.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunkisuunnittelu, Lammasluoto, Kailo, ulkoilualueet, puistot, teollisuus, virkistyskäyttö, rantarakentaminen