Viisi vaalikoneita tärkeämpää asiaa

Perjantai 21.5.2021 klo 22.04 - Kristiina Sunell

Voihan vaalikone! Tutut teemat toistuvat neljän vuoden välein, unohtamatta klassikoiksi muodostuneita uimahallia ja läppäsiltaa. Vastaaminen ei aina ole helppoa, etenkin kun annettujen vaihtoehtojen joukosta ei omaansa löydä, tai kysymyksen voi tulkita (vähintään) kahdella eri tavalla.

KristiinaSunell_Flyer_RGB_.jpgMikä on mielestäni tärkeää? Aivan ensimmäisenä avoimuus. Sekin on tuttu teema, ja aihe jonka kehittymistä olen seurannut kahden vaalikauden ajan. Kehitystä on tapahtunut, mutta valitettavasti ei aina parempaan suuntaan. Avoin, eri mielipiteitä salliva ja salailematon tiedotus on kuitenkin toimivan demokratian tärkein edellytys. 

Aloitetaan siis paremmasta tiedonkulusta ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista meitä kaikkia koskevissa päätöksissä. Lista tärkeimmistä teemoista on lyhyt, mutta päivitettävissä tarpeen mukaan - muillakin kuin vaalien kestosuosikkiaiheilla.

Avoin Naantali antaa asukkaalle puheenvuoron

Päätösten ja niiden valmistelun tulee olla avointa. Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja tiedonkulkua tulee parantaa merkittävästi. 

Mitä se tarkoittaa:

  • Kaupungin nettisivustouudistuksen yhteydessä Kysymystori poistettiin sivustolta. Hyvin toiminut Kysymystori tuotava kaupungin sivustolle ennen vuoden 2021 loppua.
  • Luottamuselinten, eri lautakuntien, kaupunginhallituksen, toimikuntien ja seudullisten yhteistyöelinten pöytäkirjoista on voitava nähdä myös liitteet. Oheismateriaaliksi, eli ainoastaan toimielimen jäsenten nähtäväksi, tulee laittaa vain selkeästi salassa pidettävät asiat.
  • Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelylle on määriteltävä tavoiteaikataulu. Mikäli aloitteen käsittely kestää yli puoli vuotta, tulee aloitteen esittäjälle/esittäjille toimittaa väliaikatieto käsittelyn vaiheesta ja aikataulusta.
  • Asemakaavoja laadittaessa tulee jo luonnos- ja suunnitteluvaiheessa kuulla asukkaita. Tietoa pitää olla saatavilla verkkosivustolla ja yleisötilaisuuksissa.
  • Asukaskyselyjä ei pidä tehdä vain näennäisen osallistamisen vuoksi. Saaduilla vastauksilla tulee olla vaikutusta tehtäviin päätöksiin.
  • Nuorisovaltuuston edustaja kaikkiin lautakuntiin, nuorisovaltuustolle myös puhe- ja aloiteoikeus kaupungivaltuustossa

Viihtyisä ympäristö on terveellinen

Lähiympäristöllä ja hyvin voivalla luonnolla on huomattava vaikutus myös ihmisten hyvinvointiin. Puistojen ja virkistysalueiden ylläpito ja kaavoittaminen kaikkien yhteiseen käyttöön on tärkeää.  Alueita tulee jättää myös luonnonpuistoille, jotta luonnon monimuotoisuutta voidaan suojella. Hyvinvoiva luonto on kaikkien etu.

Sanoista teoiksi:

  • Maankäytössä ja kaavoituksessa on huomioitava virkistysalueiden, lähimetsiköiden ja vapaasti käytettävissä olevien rantojen säilyttäminen.
  • Manner-Naantalin osayleiskaavassa olevat epäkohdat on korjattava, tarvittaessa asemakaavamuutoksin.
  • Itämeriohjelman sitoumus on uusittava
  • Ympäristöohjelma ei toteudu, vaan se toteutetaan - vuosittaisessa talousarviossa oltava vähimmäissumma ohjelman käytännön toimenpiteiden mahdollistamiseksi
  • Ympäristötoimiston henkilömäärää lisättävä ja ympäristölupien valvontaa tehostettava huomattavasti. 

Pidetään huolta kaikista ja kaiken ikäistä

Mitä se tarkoittaa:

  • Lähikoulut säilytettävä. Koulujen ryhmäkokoja ei saa suurentaa, vaan niitä tulee pienentää. Opettajien työhyvinvoinnista on huolehdittava.
  • Ikäystävällinen Naantali- ohjelmassa on karsittu vanhusten palveluja. Niitä pitää pikemminkin lisätä, esimerkkinä päivätoiminta ja sairaan iäkkään ihmisen oikeus saada avustaja mukaan sairaalakäynnille.
  • Terveyspalvelut, mukaanlukien terveyskeskuksen lauantaipäivystys, tulee säilyttää vähintään nykyisellä tasolla. Terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan palkkauksessa tulee nykyistä paremmin huomioida työn vastuullisuus ja vaativuus. 
  • Kevennetään hallintoa ja lisätään käytännön työtä kentällä
  • Työllistämispalveluissa otettava nykyistä paremmin huomioon erityisryhmät

Tehdään Naantalista elävä ja elinvoimainen ympäri vuoden

Pikkukaupungista ei tule ison kaupungin pienoismallia vain rakentamalla kaupunkikeskustaa tiiviimmäksi ja korkeammaksi. Naantalista ei tule "suljettu suurimman osan vuodesta" - kaupunkia, joka voisi elää vain matkailusta. Yritystoiminnan on oltava monipuolisempaa, ympärivuotisia työpaikkoja tarvitaan. Paikallisten yritysten toimintaedellytyksistä on huolehdittava, sillä näin saadaan työpaikkoja ja ostovoima jää hyödyttämään kaupunkiamme. Kaikki voittavat.

Miten se tehdään:

  • Pieniä ja suuria yrityksiä on kohdeltava yhdenvertaisina
  • Yksinoikeussopimukset eivät saa rajoittaa kaupunkiin sijoittumaan haluavien pienyritysten toimintamahdollisuuksia
  • Maa- ja tilavuokrien tulee olla selkeästi hinnoiteltuja ja tasapuolisia
  • Yritysvaikutusten arviointi ei saa olla kuollutta kirjainta, vaan vaikutukset tulee selvittää mm. pyytämällä yrittäjiltä ja/tai yrittäjien yhdistyksiltä mielipidettä ja lausuntoa hankkeista, joilla on vaikutusta yrittäjien toimintaympäristöön 
  • Kaupungin ja seurakuntien suosittava paikallisia yrityksiä hankintoja tehdessään ja palveluja tilatessaan

Naantali on kulttuurikaupunki 

Naantali tunnetaan musiikkijuhlistaan, mutta monet paikalliset yhdistykset tuottavat kulttuuritarjontaa ympäri vuoden. Pääosin vapaaehtoistyönä ja talkoina toteutettava toiminta saa pienimuotoista tukea kaupungilta. Pystymme kuitenkin parempaan.

Miten se onnistuu?

  • Naantalin Teatterille on saatava tilat keskustan alueelta
  • Kulttuuriavustukset tulee jakaa siten, että ympärivuotisesti toimivien, voittoa tavoittelemattomien paikallisten yhdistysten osuus kasvaa merkittävästi, tai niiden vuosittaista osuutta nostetaan 50.000 euroa.
  • Yhdistystoiminnalle tulee osoittaa tilat, esimerkiksi osa niistä kiinteistöistä jotka on nyt annettu ilmaiseksi tai nimellistä korvausta vastaan liikeyritysten käytettäviksi 
  • Kaupungin tukea myös vapaaehtoisvoimien tehtävän kulttuuritoiminnan mainostamiseen ja markkinointiin, voidaan myös hankkia ostopalveluna

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, mielipide, periaate, arvot, Naantali, luonto, avoimuus, kulttuuri

Taide on mahdollisuus

Perjantai 27.11.2020 klo 22.52 - Kristiina Sunell

"Paikallisille taiteilijoille tulee antaa mahdollisuus osallistua ja esittää omia ideoitaan ja näkemyksiään kesäkaupungin kehittämisestä."

Otsikko on ote 29.1.2018 esitetystä valtuustoaloitteesta, joka sisälsi runsaasti konkreettisia ehdotuksia kulttuurin ja asukasviihtyvyyden sekä yhteisöllisyyden edistämiseksi. Muistan ilahtuneeni tämän aloitteen nähdessäni. 

Kaupunginhallitus näki asian tärkeäksi, vaikka allekirjoittajia Vilhelm Junnilan tekemä aloite oli saanut vain viisi kaikkiaan 43 valtuutetusta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta käsittelikin toimeksi saamaansa asiaa huolellisesti liki kahden vuoden ajan. Tulkitsen lautakunnan 12.11.2020 päätyneen aloitteen tekijän kanssa samoille linjoille: "Jotta julkinen taide on tasokasta ja kestää aikaa, on se syytä tehdä yhteistyössä ammattilaisten kanssa."

Pulaa saattaisi lautakunnan mielestä kuitenkin olla rahasta. Lautakunta totesi, että kulttuuripalveluilla ei ole varattuna taidehankintoihin määrärahaa, joten toteutukseen tarvitaan ylimääräinen taloudellinen panostus. Lautakunta sai työnsä valmiiksi juuri oikeaan aikaan: nyt käsitellään vuoden 2021 talousarviota ja taloussuunnitelmaa vuosille 2021-2024. Vastauksia rahoitusmalleihin on tarjolla myös aloitteessa, jossa esitetään kustannuksiin voitavan hakea niin kaupallista kuin myös julkista tukea taideapurahoineen. Kysymykseen tulevat niin Kulttuurirahasto, kuin eri säätiöiden myöntämät apurahat.

Upeart on toteuttanut taideprojekteja mm. Salossa, Hyvinkäällä ja Iisalmessa. Näiden produktioiden kustannusta en tiedä, mutta oletan pienelläkin budjetilla voitavan toteuttaa tasokkaita ja asukasviihtyvyyttä lisääviä teoksia. Paikallisesti toimivassa Naantalin Taideyhdistyksessä on runsaasti taitajia ja taitelijoita, jotka mielellään osallistuvat kotikaupunkinsa asumisviihtyvyyden kehittämiseen. Heitä on varmasti suhteellisesti enemmän kuin Salossa, Hyvinkäällä tai Iisalmessa. 

Kaupunginjohtajan esitys 30.11.2020 kokoontuvalle kaupunginhallitukselle on lautakunnan selvityksen merkitseminen tiedoksi sekä aloitteen esittäminen loppuun käsitellyksi. Positiivisesti tulkiten se merkitsee sitä, että mikään taho ei aloitetta vastusta. Toteuttaminen jäänee tällä aikataululla todennäköisesti seuraavalle valtuustokaudelle, edellyttäen toki tulevien kuntavaaliäänestäjien myötämielisyyttä ja Taideyhdistyksen omaa aloitteellisuutta. Uskon molempia löytyvän, samoin kuin talkoohenkeä ja kustannustehokkuutta taiteellisesta näkökulmasta tinkimättä.

Kirjoittaja on Naantalin Taideyhdistyksen puheenjohtaja ja yksi kolmesta Kaurakarin lehmänhoitajasta

1 kommentti . Avainsanat: valtuustoaloite, kulttuuri, kuvataide, yhteisöllisyys, Naantali

Rapistuneet rakkaat

Sunnuntai 30.4.2017 klo 0.01

Ringbomin huvila valmistui 1890-luvun alussa vanhan kaupungin reunalle, Kaivokadun ja Alikadun välisen tontin luoteispäähän. Hienon pitsihuvilan rannan puoleinen piha on kivetty nykyään talossa toimivan liikeyrityksen parkkipaikoiksi. Kaakkoispääty tontista on kuitenkin onneksi uudehkon päiväkotirakennuksen leikkipihaa. Lasten iloinen leikki pehmentää tämän muutoin murheellisen tontin olemusta.

rinbominhuvila

rinbomin_huvila_nurkka

170105_markiisi_rikki.jpg

Tuulensuoja rakennettiin vuonna 1879 suutari H.Lindströmin perunamaalle. Rakennus toimi aluksi koulutalona, jossa oli myös opettajan asunto sekä tullikamari. Myöhemmin talossa toimi museon lisäksi apteekki. 

Vuonna 1979 alakerta muutettiin päiväkotitilaksi. Nykyään rakennus palvelee matkailua. Uusittujen ikkunoiden vuorilaudat ja kolmionmalliset otsalaudat ovat pääosin vanhoja, samoin kuin haukkaikkunatkin.

170501_tuulensuoja.jpg

tuulensuojan_seina.jpg

Jo pitkään Naantalin kaupungin omistuksessa olleet talot ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Osana Naantalin vanhaakaupunkia ne ovat myös valtakunnallisesti merkittäviä. Näin todetaan Naantalin kaupungin, Vallis Gratiae- yhdistyksen, Varsinais-Suomen liiton ja Turun maakuntamuseon kustantamassa kirjassa Naantalin Vanhankaupungin rakennuskanta, Varsinais-Suomen rakennuskulttuuri 10 IBSN 951-595-115-1 vuodelta 2006.

Osittain lahonneiden listojen korjaus ja rakennusten maalaus on mahdollista. Mainittu teos jopa antaa hyvät ohjeet kunnostamiselle. Rapistuneet rakkaat voidaan vielä pelastaa jos vain tahtoa löytyy. 

Löytyykö? 

==========

Päivitys 19.9.2017

Kiinteistöpäällikkö Pekka Almin vastaus lähettämääni sähköpostiin: "Molempien rakennusten peruskorjaukset on ohjelmoitu lähivuosille taloussuunnitelmassa. Peruskorjaukset toteutetaan vuokralaisten kanssa yhteistyössä.
Itse asiassa Ringbomin huvilan peruskorjaus toteutunee vuosina 2018-2019 ja Tuulensuojan julkisivun peruskorjaus 2018" 

1 kommentti . Avainsanat: kulttuuriperintö, kaupunkimaisema, suojelu