Tulipalokiire

Lauantai 2.2.2013 - Kristiina Sunell

Viimeinen valomerkki

Maineikkaan Naantalin Hovin äärimmäinen valomerkki ajoittui, kuin sattumalta, tipattoman tammikuun viimeiselle päivälle. Harmillista, sillä koskaan tuota rakennusta ei ole yrittänyt lähestyä näin suuri määrä väkeä ja autoja - potentiaalisia asiakkaita.

Sattumia sattuu, ja harmittelusta toivutaan. Alkuperäisen vahingon tapahtumisesta on jo kauan. 1800- luvulla rakennettu Café Central oli tärvelty jo vuosikymmeniä sitten, jolloin se sai viimeisen, epäesteettisen ulkoasunsa.

Läheltä piti, aivan kirjaimellisesti. Hovin naapurissa, vain muutaman metrin päässä, on Naantalin koko kauneuden ydin vanhoine puutaloineen. Edes suuri uteliaitten joukko ei vaikeuttanut liikaa palo- ja pelastusmiehistön työtä. Lähitalot ja niiden asukkaat pelastuivat.

Keskitytään siis myönteisiin asioihin, mieluummin mahdollisuuksiin ja vahvuuksiin, kuin uhkiin ja riskeihin.

Mitäs nyt sitten?

Naantalin Hovin tontille oli anottu kaavamuutosta, jonka myötä pilattu rakennus olisi saanut väistyä joka tapauksessa. Nyt onkin mahdollisuus palauttaa Vanhan Kaupungin yhtenäinen ja kaunis rakennuskanta tässä kulmassa, ja rakentaa Café Central'in huvila uudelleen. Onni onnettomuudessa.

            Kuvan kortteja on saatavilla Wanha Naantali- kaupasta

Läheltä piti- tilanne antaa syytä miettiä Vanhan Kaupungin ainutlaatuisuutta, jälleen sitä enemmän arvostaen. Alueella on vielä jäljellä muutamia ainutlaatuisia pihakokonaisuuksia. Tämänkin palopaikan vieressä on sellainen. Jos sisäpihat muutetaan pysäköintipaikoiksi, vaikeutuvat uhkaavissa palotilanteissa sammutus- ja pelastustyöt kohtuuttomasti. Onni sekin, että moista virhettä ei ole tehty.

Mahdottomuuksien rajoissa

Tiistai 29.1.2013 klo 7.00 - Kristiina Sunell

Se taitaa olla rikki. Onko takuu voimassa?

Vuoden alusta voimaan tullut nuorisotakuu lupaa tarjota alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan.

Yrittäjälle nuorisotakuu näkyy sähköposteista, joiden viestinä on kehoitus kantaa vastuu työllistämisestä. Porkkana viestissä on työllistämistuki. Tuliko nuorten yhteiskuntatakuusta nyt yritystakuu?

Oppisopimuskoulutus on hyvä keino tutustuttaa nuori ammattiinsa ja työelämän pelinsääntöihin. Kokeneemmat työkaverit käyttävät aikaansa - kuten järkevää onkin - omien taitojensa ja kokemuksensa siirtämiseen nuorelle. Työympäristöstä tulee mielenkiintoisempi ja luovempi. Ongelmaksi voi muodostua se, että työnteko ei kannata: harjoittelija vasta opettelee tuottavaa työtä, ja nuoren työpanosta vastaava palkka saattaa olla tulonsiirtoja ja etuuksia pienempi. Toimettomuus on toimeliaisuutta kannattavampaa. Joko toimettomuudesta maksetaan liikaa, tai työn tekemisestä liian vähän. Vastuu omasta itsestään on helppo ulkoistaa.

Työn arvostuksen muuntokertoimet ovat mielenkiintoisia. Parin kuukauden vankeustuomiota voi vastata pari päivää yhdyskuntapalvelua. Pitäisiköhän tuon olla toisin päin? Työtä, ja varsinkaan turhaa työtä, ei kukaan tarvitse. Työn tuloksille, tuotetuille palveluille ja tuotteille, on sen sijaan kysyntää.

"Investoi omaan tulevaisuuteesi" on oppilaitoksen mainos. "Toimintamme jatkuu, koska se on kannattavaa" kuuluu puolestaan yrityksen toimintaperiaate. Miten nämä sovitetaan yhteen, ja kenen tehtävä se on? Huonoin tilanne on silloin, kun yrittäjä kokee olevansa palkaton opettaja, ja harjoittelija näkee itsensä huonopalkkaisena pakkotyöläisenä. Työllistämisen kynnys olisi alhaisempi, mikäli oppilaitokset kehittäisivät ja toteuttaisivat yhdessä yritysten ja sosiaalipartnerien kanssa ATK-ajokortin tyyppisen Työelämä-ajokortin.

Mistä oppia ja kuka opettaa?

Koulussa ja tekemällä oppii. Erehtymällä ja epäonnistumallakin oppii. Minkään itsestään toteutumista odotellessa oppii korkeintaan jonottamaan.

Aloituspaikkojen leikkaaminen, kuten alueemme ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa on aivan viime vuosina jouduttu tekemään, ohjaa ilman haluamaansa opiskelupaikkaa jääneen odottelemaan seuraavaa pääsykoetta. Vuoden päästä paremmalla onnella. Oppilaitosten kiinteät kustannukset, lähinnä tilat, opetushenkilökunta ja hallinto, ovat suurin budjettimenoerä. Tilat ovat vajaakäytössä ison osan kalenteriviikosta ja useita kuukausia vuodessa. Yksittäisen opiskelijan aiheuttama muuttuva kustannus on suhteellisen pieni. Jos opintotuki on suunnilleen sama kuin työttömyyskorvaus tai toimeentulotuki, yhteiskunnalle ja yksilölle itselleen on kannattavampaa käyttää vuosi opiskellen.

Liekö Suomi henkisesti niin likinäköinen tai äärimmäisen epäitsekäs maa, että näemme hyvin vain kauas, lähelle kovin huonosti? Euroopan ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta emme raaski periä lukukausimaksua, eikä meillä ole riittävästi stipendivaroja lähettää vastaavasti ilman opiskelupaikkaa jäänyttä nuorisoamme ulkomaille oppiin. Mikäli ajatus lukukausimaksuista tuntuu pahalta, voinee harkita valtioiden välistä "opiskelupaikka-clearing"- järjestelmää. Mallia saa teleoperaattoreilta. Ja kas, opinnot ovat edelleen opiskelijalle itselleen maksuttomia.

Ranskassa ensimmäisen vuoden opiskelijaksi pääseminen on helppoa. Pääsykoe on vasta ennen toisen vuoden alkua. Kiinassa, Etelä-Koreassa ja USA:ssa on yrittäjyyteen erikoistuneita yliopistoja, joiden yhteydessä toimii yrityshautomo. Kynnys hautomoon pääsemiseksi pidetään matalana - ehkä vain yksi kymmenestä yritysaihoista menestyy. Tätä ei pidetä epäonnistumisena, sillä tarkoitus on oppia. Vain osasta tulee yrittäjiä, mutta kaikki oppivat hahmottamaan yritysympäristön, jossa valmistuttuaan toimivat palkansaajan roolissa.

Valtio ja kaupunki kantavat huolta laivanrakennuksen nykyisyydestä. Kun tämä tulipalo on tavalla tai toisella sammutettu, ovat toivottavasti vuorossa uusien, kilpailukykyisten yritysten toimintaedellytysten ja tulevaisuuden työpaikkojen varmistamiseen tähtäävät sijoitukset. Oppilaitostemme ja korkeakoulujemme rooli on keskeinen. Uudistuvaan osaamiseen käytetty pääoma on tuottava investointi, niin yksilön, kuin koko yhteiskunnankin kannalta. Työnteon motivaatio lähtee kuitenkin aina nuoresta itsestään.

Onko ihan pakko?

Maanantai 31.12.2012 - Kristiina Sunell

C'est la fin.

Aasialainen telakan omistaja ei saanut riittävästi Suomen valtion tukea rakentaakseen amerikkalaislle loistoristeilijää Suomen Turussa. Ranskalaiset vetivät pidemmän korren.

Kympin vippi suomalaista kohti olisi riittänyt. Tai sitten ei.

Minkä tiedon pohjalta tähän lopputulemaan päädyttiin? Mediasta riippuen on tarjolla vain "valittuja paloja" spekuloitaviksi:

• Vastikkeeton innovaatiotuki (44 miljoonaa) oli jo kustannuslaskelmissa, josta voinee päätellä sen jo olleen tarjouksessa, valmiiksi annettuna alennuksena tilaajalle
• Finnvera oli myöntänyt 1,8 miljardin euron lainan. Se oli tarkoitettu kahdelle TUI:n tilaamalle alukselle sekä tälle Oasis-risteilijälle rakennusaikaisten töiden rahoittamiseksi.
• Telakan oma rahoitusvastuu/laiva on 20 %
• Innovaatiotuen ja lainan lisäksi pyydettyä pääomalainaa, 50 miljoonaa euroa, ei saatu
• Kaupassa olisi tullut vaihdossa vanha risteilijä, jonka arvo tai kunnostamisen kustannusarvio eivät ole tiedossa
• Uuden Oasis-risteilijän arvo on noin miljardi euroa

Yllä olevasta ei saa pääteltyä sen koommin kauppahintaa kuin tarvittavan lopullisen rahoituksen määrää. Epävarmuustekijöitä olisi lisännyt myös valtion suuntaan auki jäävä piikki. STX:n emoyhtiön tilanne tiedetään heikoksi, joten rahoituksen järjestäjäksi - tuskin konsernisiirroista hyötyjäksikään - siitä ei ole. Yksityiset, ulkopuoliset rahoittajat eivät kiinnostuneet. Ammattiliitot eivät halua lähteä tukemaan hanketta. Arvattavasti riski on kaikkien arvioiden mukaan liian suuri.

Mitä menetettiin?

Vielä hankalampaa on selvittää työllisyysvaikutusta, jonka haarukka vaihtelee, lähteestä ja laskentatavasta riippuen, 900 ja 7000 työpaikan välillä. STX Finland'in Turun telakan tilinpäätöstietojen mukaan joulukuussa 2011 henkilöstöä oli 2618. Siihen tietysti hyttitehdas ja alihankkijat lisäksi. Tilanne alkaa muistuttaa Nokian jälkeistä Saloa. Kerrannaisvaikutukset lienevät myös samaa luokkaa, vaikka telakan työvoimasta huomattava osa onkin liikkuvaa, kansainvälistä väkeä, joka nyt löytää tiensä St Nazaireen.

Onko ihan pakko suostua?

Kaikkia risteilijäkaupan taustoja ja faktoja ei ehkä koskaan saada tietää, mutta yksi on varmaa: kisaa ei hävitty siksi, että joku muu valmistaisi paremman laivan. Nyt kilpailtiin siitä, kuka tekee laivan tappiollisimmin.

Suomalaiset ovat jo tutun asiakkaan, Royal Caribbean Cruise Lines'in mukaan mm. sähkötöissä ja informatiikassa huomattavasti muita parempia. Projektinhallinta toimii, aikataulut pitävät. Tämän tietää ja tunnustaa myös Oasis-risteilijätilauksen saanut ranskalaistelakka, joka heti esitti yhteistyötarjouksen. Turun Sanomat puolestaan esitti 29.12.2012 kysymyksen "Pitäisikö Turun telakan suostua yhteistyöhön ranskalaistelakan kanssa?" - siis suostua? Gallupin vastaus on kysymystäkin oudompi: hieman alle puolet, 49 % kaikkiaan 404 vastaajasta oli myönteisellä kannalla. Jos Gallian kukko nöyrtyy myöntämään, että suomalaiset taitavat jotain paremmin, me emme tietenkään nöyrry heille osaamistamme kauppaamaan. Rakentakoot itse tunkkinsa! Mieluummin maksamme korkeampia arvonlisäveroja ja lisää työttömyyskorvauksia sekä karsimme palveluja ja jatkamme Suomen valtion tukien vaatimista ammattitaidon ruostuessa tyhjän satama-altaan reunalla.

Jos kirjoituksen alussa olleet laskentayritykset ovat mahdottomia, löytyy yllä olevaan yhteistyöhaluttomuuteen sentään tieteellinen selitys. 30.12.2012 Turun Sanomissa, sivulla 9, ylilääkäri Hannu Lauerma kertoo ihmisten hahmottavan kehnosti todennäköisyyksiä sekä suuria ja pieniä lukuja.

Asenne 2.0

Olisiko kuitenkin ajateltavissa, että antaisimme ranskalaisten rahoittaa tappionsa, ja itse myymme heille korkeatasoista osaamistamme? Vai olisiko liian röyhkeää jalkautua poimimaan rusinat ranskanpullasta, hyötyä kerrankin toisen valtion kustannuksella, ja tuoda kannattava osa tilauksesta itsekkäästi vientikauppoina Suomeen?

Ehkä asenteita pystytään päivittämään. Näistä tuhkista nousee entistä vahvempaa ja terveempää liiketoimintaa. Se rakennetaan osaamisen, ei tappioiden tukemisen varaan. Risteilijöiden valmistaminen nykyiseen kauppatapaan on tullut tiensä päähän, osaamisemme ei. Työministeri Ihalainen on luvannut taloudellisen tuen jatkuvan, joten aivan ilman apua ei ole pakko lähteä uusiutumaan. Meillä on vielä paljon voitettavaa.

Yllätyksiä?

Perjantai 12.10.2012 - Kristiina Sunell

Naantalin kaupunginvaltuuston kokous pidetään kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 15.10.2012 klo 18 alkaen. Valtuuston kokoukset ovat avoimia, joten niihin voi osallistua kuulijana.

Asialistalla on mm. vesimaksun korotus sekä lisäraha seutulippuun. Edellisessä kokouksessa keskusteltu talouden sopeuttamisteema saa jatkoa myös välttämättömien sosiaalimenojen lisärahoituksen tarpeen myötä.

Ikävää, että sopeuttamisen sijaan vain todetaan tapahtuneita asioita. Talousarvioiden ei pidä olla liian ruusuisia. Välttämättömiä menoja ei voi jättää pois budjetista vain toivomalla, että niitä ei tule. Jos tulot yliarvioidaan ja menot aliarvioidaan, on edessä niin sanottu "ainoa vaihtoehto" - eli lisävelan ottaminen.

Selitykseksi ei äänestäjille kelvanne toteamus "kun budjetointi on niin vaikeaa" tai "ainahan tämä ennakointi on sekavaa ollut".  Loppukevennyksenä talouskeskusteluille olen kuullut todettavan, että Turku ei onneksi kovin velkaista naapurikuntaa halua itseensä liittää. Naantalilaiset haluavat kuitenkin pitää saaristokaupungin itsenäisenä, ja sen edellytys on huolellinen taloudenpito.

Toivottavasti tästä on hyvä seuraavan valtuuston jatkaa.