Living next door to malice

Sunnuntai 17.4.2022 - Kristiina Sunell

Koronapandemian jälkeen tulee kuulemma "uusi normaali". Keväällä 2020 kulkutauti vaikutti olevan pahinta meidän elinaikanamme, kunnes Venäjä käynnisti "erikoisoperaation" naapurimaahansa Ukrainaan 24.2.2022. Sivistynyt maailma tuomitsi hyökkäyssodan. Maailmanpolitiikassa, ja etenkin Suomessa, todettiin olevan tarvetta idänsuhteen uudelleenarvioinnille. Mitä tämä ulkopolitiikan "uusi normaali" tulee olemaan, sitä ei tiedä kukaan - todennäköisesti ei Venäjäkään - mutta suomalaiset tuskin haluavat kokea Butshan ja Mariupolin asukkaiden kohtaloa.

Venäjän julmuuksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan tutkittaneen vielä pitkään. Myös talouspakotteet tulevat vaikuttamaan pitkään. Siinä missä suomalainen hamstrasi wc-paperia ja säilykkeitä maaliskuussa 2020 ja joditabletteja kaksi vuotta myöhemmin, venäläinen saa jatkaa jonottamista ja pulaa vielä vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä. Neuvostoliiton ajan vanha normaali palaa Venäjälle.

rauniotalo_sota.jpgSuomella on yli 1000 kilometriä itärajaa. Vaihtoehtoja tulevaisuudelle on käytännössä vain kaksi: Valko-Venäjän kohtalo Venäjälle alistuneena etupiirialueena tai itsenäisenä läntisiin demokratioihin kuuluvana valtiona. Jälkimmäinen vaihtoehto edellyttää uskottavaa puolustusta sotilaallista uhkaa vastaan. Suomi ei yksin pysty siihen, eikä tulisi pystymään keskinäisellä tuella Ruotsinkaan kanssa. Rauhan edellytys on ainoastaan se, että hyökkäystä ei olisi kannattavaa aloittaa. Venäjän ei ehkä olisi ollut kannattanut miehittää Krimiä eikä laajemminkaan hyökätä Ukrainaankaan, mutta rationaalinen ajattelu ei kuulu diktatuureissa sen koommin lyhyen kuin pitkän aikavälin prioriteetteihin. 

Ryhtyykö Venäjä hakemaan "kunniansa" palauttamista jonkin Ukrainaa pienemmän rajanaapurinsa vapauden ja turvan kustannuksella? Se on vain ajan kysymys.

Pohjois-Atlantin puolustusliiton, NATO:n jäsenyyttä ei voida Suomessa enää vatuloida yhtään pidempään. Asumme pahuuden naapurissa, living next door to malice. Sitä tosiasiaa emme voi muuttaa. Voimme vaikuttaa vain siihen, miten suojaudumme uhkaa vastaan.

"Jos Venäjä laskee aseensa, sotaa ei enää ole. Jos Ukraina laskee aseensa, Ukrainaa ei enää ole"

1 kommentti . Avainsanat: turvallisuus, puolustus, rauha, pahuus, geopolitiikka

Vastuu siirtyy kulkijalle

Keskiviikko 28.8.2019 - Kristiina Sunell

Tieto lipsahti julkisuuteen: EU tyrmää suomalaiset kevytautot.  Euroopan komissio ei hyväksy uutta autoluokkaa ja on huolissaan sen vaikutuksista liikenneturvallisuudelle. Komission kirje ulkoministeri Pekka Haavistolle päätyi tiistaina 27.8.2019 julkisuuteen valtioneuvoston sivuille.

Vai lipsahtiko sittenkään?

EU on tuonut vastustuksensa esille jo aiemmin, joten aivan uusi uutinen tämän ei pitäisi olla. Asiasta keskusteltiin jo maaliskuussa 2017

Kevytauton idea lähti traktorista. Se on tarkoitettu kulkemaan pelloilla ja metsäteillä, ei kuljettamaan matkustajia kaupunkikeskustoissa ja pikateillä, vaikka teini saakin kuljettajana toimia. Trafi määrittelee traktoriksi ajoneuvon, ”joka on erityisesti suunniteltu maa- tai metsätaloustöihin käyttämään siihen liitettäviä koneita sekä vetämään perävaunuja”.

Turvallisuus paranisi, osittain totta

Mopoautovahingot ovat yleensä vain kolhuja. Yleisin vahinkotyyppi on peruutusvahinko, toiseksi yleisin peräänajo jarruttavaan ajoneuvoon ja kolmanneksi peräänajo pysähtyneeseen ajoneuvoon, kuten TM:n artikkelista ilmenee. Itselleni on sattunut vain yksi ikävä tilanne mopoauton kanssa: autoni kylkeen peruuttanut nuorimies  ilmoitti parkkiruudusta peruuttavalla aina olevan etuajo-oikeus, ja lisäksi huomautti takalasin olievan niin lumen peitossa että ei sen läpi mitään näe. Mopokortin saamiseksi vaaditun 9 tunnin teoriakoulutuksen aikana tuskin ehtii kaikkia yksityiskohtia opettaa. Pientä kolhua lukuunottamatta mitään vahinkoa ei tapahtunut, vaan päinvastoin. Keskustelimme, oikaisin käsityksen peruuttavan etuajo-oikeudesta. Huomattin mopoautossa olevan peilit ja mietittiin lumiharjan hankintaa mopoauton varusteeksi. Paremmilla tiedoilla ja mieltä pahoittamatta eteenpäin.

Vakavia onnettomuuksia mopoautoille sattuu harvoin. Onnettomuustietoinstituutin tilastojen mukaan vuosina 2011–2015 mopoauto-onnettomuuksissa on kuollut viisi ihmistä. Kaikissa näissä tapauksissa onnettomuuden aiheuttajana on ollut mopoauton kuljettaja. 

190828_auto_lapsi.jpgKevytautojen enimmäisnopeudeksi on suunniteltu 60 km/h. Varmasti kevytauton turvallisuus paranee ja vaarallisiin ohituksiin johtavat jonot pikateillä vähenevät. Nopeuden kasvaminen on kuitenkin huono uutinen jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Jalankulkijan kuoleman todennäköisyys törmätessä 40 km/h ajavaan kulkuneuvoon on noin 5 %, mutta kasvaa nopeasti vauhdin lisääntyessä. Ehkäpä juuri siksi monissa taajamissa nopeus on rajoitettu 30 km/h. 

Mopoauto painaa noin 450 kg ja kulkee 45 km/h. Jos tätä verrataan 1500 kg / 60 km/h niin energia, joka voi kohdistua muihin tielläliikkujiin kuusinkertaistuu. Todennäköisesti 15- vuotiaan, yksin tai kavereiden kanssa ajamista opettelevan liikennekäyttäytymisessä on enemmän riskejä kuin 18-vuotiaan, autokoulun ajoharjoittelutunnit opettajan turvaamana käyneen.

Nopeutta rajoitettaisiin, mutta ei auton sylinteritilavuutta tai kiihtyvyyttä. Rajoittimen ohittaminen olisi toki lainvastaista, mutta se ei mahdollisen onnettomuuden jälkeen juuri lohduta. Poliisihallituksen mukaan Ruotsin ns. EPA-traktoreista arviolta yli 90 prosenttia on muunneltu siten, että nopeudenrajoitin on poistettu. Se on kevyen liikenteen kannalta erittäin huolestuttava lähtökohta.

 

 

3 kommenttia . Avainsanat: liikenne, säännöt, auto, polkupyörä, jalankulkija, ajo-opetus, mopoauto, kevytauto, tieliikenneturvallisuus

Tuulta ja tuuria

Keskiviikko 7.8.2019 klo 8.04 - Kristiina Sunell

ruori.jpgMoottoriveneilijälle tarjoutui viime viikolla ilahduttava tilaisuus kerrata purjehtimisen taitoja ja oppia lisää kokeneelta kipparilta. Kirkkonummen Kantvikistä pääsee kätevästi vaikkapa Jussarön saarelle, Hankoon, tai missä sitten viikon aikana haluaakaan käydä. Hyvin varustellussa 33-jalkaisessa aluksessa oli kaikki tarvittava, ja enemmänkin. Autopilottiin päätettiin olla koskematta -  eihän Atlanttia sentään oltu ylittämässä - ja karttaplotterin säätämisen sijasta luotettiin paperiseen merikarttaan. Hieman keskusteltiin siitä, onko tarpeellista pyöritellä karttaa keulasuunnan mukaan vai pitää sitä "pohjoinen ylös". 

"Tuuma vettä kölin alle", kuten Benefonin Jorma Nieminen aikoinaan toivotti merille lähtijöille. Sen varmistamiseksi tehtiin aamuisin reittisuunnitelma vaihtoehtoineen: tuulen suunta, missä voidaan kääntyä, millä väylillä riittää tarvittava parin metrin syvyys, miten pitkä legi voidaan kulkea vielä valoisaan aikaan. Tarvittiin hieman enemmän mietintää kuin mihin moottoriveneellä olen tottunut. Purjeilla mennään aina kun voidaan, onhan hiljaisuus ja kiireettömyys ylellisyyttä josta harvoin pääsee nauttimaan. Näin, vaikka toimistotyön laiskistamalle nopeat vendat ja rivakat halssin vaihdot tarjosivatkin ajoittain yllättävän paljon hyötyliikuntaa, ja hyvä niin.

190802_kristiina_purjevene_kannella.jpg

Turunmaan saaristoon tottunut huomasi nopeasti eroja idemmällä merialueella sovellettavista kohtaavien alusten väistämiskäytännöistä. Sääntöä "väistetään oikealle, paapuuri vasten paapuuria" noudatetaan Saaristomerellä melko hyvin, mutta Uudenmaan rannikolla, jopa kapeilla väylillä, hieman harvemmin. Mennään sieltä mistä näyttää mahtuvan. Windexin tuijottelun sijasta oli syytä keskittyä arvioimaan mistä vastaantulija aikoo puikkelehtia. Läheltä joskus pyyhälletään, vauhdilla, iloisesti morjestaen. Purjeveneen kajuutassa kaikki kiinni sitomaton kolisee hetken, varsinkin jos ei voi kääntää keulaa aaltoja vastaan. Muutama vauhdikas veijari kulki ilmeisellä tuurilla lateraalimerkkien väärällä puolella, ehkä perinnereittiä jota tällainen ulkopaikkakuntalainen ei tunne, tai ei tohdi kokeilla. Tähystäjillä riitti jännitystä.

Kellään ei ole tarkoitus tahallaan aiheuttaa toiselle harmistusta tai vahinkoa. Rantautuessa kaveria autetaan aina, pyytämättäkin, ja melkoisen täydessä vierasvenesatamassa tehdään tilaa tulijalle.

purje.jpgKotiin palatessa ensimmäinen silmiin osunut uutinen oli lauantaina Airistolla tapahtunut onnettomuus. Onnettomuustutkimuskeskus OTKES selvittää mistä turma johtui, mitä opitaan jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi. OTKES'in raportteja käytetään materiaalina mm. Suomen Meripelastusseuran päällystökoulutuksessa. Pelastustoimia harjoitellaan käytännössä useita kertoja vuodessa.

Aluksella olevan VHF-radion käyttämiseen tarvitaan kurssi ja SRC-lupa. Jopa 20-metristä ja koneteholtaan suurta alusta saa kuitenkin ohjata miehistö, jolla ei ole kokemusta tai käsitystä navigoinnista, tähystämisen tärkeydestä, merenkulun turvalaitteista, väistämissäännöistä tai merikartan lukemisesta. Vieläkö siis tarvitaan yksi näyttökoe tai perehdytys lisää? Kyllä, rekisteröitävän kokoisen ja tehoisen aluksen päällikkönä toimivan pitää hallita vähintään merenkulun perustaidot. Merimiestaidot eivät ole synnynnäinen luonnonlahjakkuus, vaan ne opitaan. 

Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena meripelastajana Naantalin ja Paraisten meripelastusaluksilla.

2 kommenttia . Avainsanat: merimiestaito, hyvä merimiestapa, turvallisuus, purjeet, saaristo, purjevene, moottorivene

Syistä seurauksiin ja siltä väliltä

Lauantai 8.12.2018 - Kristiina Sunell

Poliittisilla kriiseillä ja koulukiusaamisella on monia yhteneväisyyksiä. Yhden mainitakseni: vakavilla ongelmilla on taipumus pahentua nopeasti mikäli niihin ei puututa.

"Paheksumme ankarasti" ja todella jyrkkä "pöyristyneinä tuomitsemme" ovat tuttuja jo parinkymmenen vuoden takaa. Suomalaiset ovat aina rohjenneet avata sanaisen arkkunsa, kuten Spede jo kauan sitten havainnollisti. Ulkopolitiikassa olemme tottuneet vastaukseen "entä mitä sitten". Yritetään olla provosoitumatta paikannussatelliittien (GPS) signaalien häirinnästä, "kyllähän tämä tästä". 

Toisen puolustaminen on vähän monimutkaisempaa. Pikaisen riskiarvion jälkeen voi arvailla toisen puolustamisen kostautuvan itselle. Miksi vaarantaa omat kaupalliset tai muutkaan hyötynsä? Edellisessä kappaleessa mainittu ratkaisumalli otetaan siis tottuneesti käyttöön. Ajatellaan esimerkiksi Ukrainaa ja Krimin miehittämistä, joka vaikuttaisi olevan jossain kaukana käytävä sota. Tarkemmin harkiten: ehkä Ukraina ja muut valtiot toimisivat samoin mikäli osa Suomea joutuisi sodan ja miehitystoimien kohteeksi. Toisin sanoen, ne eivät toimisi mitenkään. "Laumasuojan" puuttuessa jokainen on yksin, olipa Asovanmerellä tai Itämerellä.

Helsinki ei ole keltaliivien Pariisi eikä palavien autojen Göteborg. Poliisi ja pelastustoimi saavat liikkua kivittämättä ja toimia yleisen turvallisuuden puolustajina, minne sitten vähäisiltä resursseiltaan ehtivätkään. Kolme itsenäisyyspäivän mielenosoitusten hakaristitunnusta herättivät kauhistusta. Mihin reagoidaan, mihin pyritään? Mietin kuluneiden kahden viime viikon tapahtumia ja mahdollisia syy-seuraussuhteita, tilanteen eskaloitumista. Toisaalta: Koskeeko tämä minua? Jos lenkille ei uskalla mennä eikä bussikaan juuri nyt houkuttele, voi tietysti pysyä kotona katsomassa hauskoja leffoja ikävien uutislähetysten sijasta. Näinkö? Toivottavasti ei.

Vaikuttaa selvältä että "pitää olla tarkkana" sopii huonosti "ei saa antaa pelolle valtaa"- ohjeen seuraajaksi. Nettipoliisi ei saanut suojeltua Oulun raiskausten uhreja, tuskin pystyykään vaikka nettipoliisin määrärahoja nostettaisiin vieläkin enemmän. Ankaran paheksunnan toimintamoodi on päässyt kroonistumaan Putouksen hokemien tavoin. Osa poliitikoista suree populismia - mitä termi sitten sanojan mielestä tarkoittaakaan - ja osa tunnistaa, ehkä jopa tunnustaakin tarpeen konkreettisiin toimiin turvallisuustilanteen parantamiseksi. Huonommat, spontaanit ratkaisut saavat vallan mikäli toimivia keinoja ei jostain syystä löytyisi. Laumasuoja tai sen puuttuminen on lainsäätäjän käsissä - vielä toistaiseksi.

Sari Essayah kiteyttää problematiikan tässä artikelissa varsin hyvin.

Kirjoittaja unohti jutun alusta pois vakiolauseen "Vastustan alueloukkauksia, eläinrääkkäystä, naisten, lasten, miesten ja vanhusten oikeuksien halveksuntaa, minkään ihmisryhmän diskriminointia, terroritekoja, välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, luonnon tuhoamista ja kaikkea muutakin epäeettistä toimintaa".  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laumasuoja, turvallisuus, kriisitilanne, sota, aluevaltaus, yhteisöllisyys

Seuraava Itämerihaaste

Torstai 1.3.2018 - Kristiina Sunell

2014_pilssihiiren_kaffepaussi2.jpg

Itämerihaasteeseen liittyvä toimenpideohjelma 2016-2018 oli yksi Naantalin eilisen ympäristö- ja rakennuslautakunnan mielenkiintoisimpia aiheita.

Taustamateriaaliin tutustuminen saattaa uuden Ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsenen kartalle, tai ainakin aiotun reittisuunnitelman lähteille. Toivon mukaan tärkeä aihe kiinnostaa kaikkia asukkaita - Maskua myöden - samoin kuin kesävieraita ja merellä viihtyviä matkailijoita. Spontaanit maa-alueilla olevat ongelmajätekaatopaikat ovat sekä hyvässä, että pahassa staattinen ongelma. Siksi niitä ilmenee usein rajojen lähistöllä, "ei-kenenkään-maalla".  Ilma ja merivesi eivät kuitenkaan kunta- ja valtakuntarajoja kunnioita. 

Mistä tullaan, minne halutaan päätyä? Pöytäkirjojen ja julkisten aineistojen kahteen vuoteen rajattu nähtävilläolo lähestyy uhkaavasti. Tallensin aineistot tänne: https://liiketoiminta.fi/index.php/s/vC9UkeFNLDvWaIw

Moni asia etenee, paljon on vielä tehtävää. Ensimmäinen kysymysmerkki on ruoppausmassan läjittäminen mereen. Se ei ole saavutus, vaan pettymys.

Tästä on hyvä aloittaa seuraavan toimenpidekauden konkreettisten toimien suunnittelu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoppaus, meri, Itämeri, sinilevä, ympäristö, luonto, puhtaus, terveys, turvallisuus

Pahasti syrjässä

Lauantai 16.12.2017 - Kristiina Sunell

Syrjäytyminen mainitaan usein suurimpana turvallisuusuhkana. Toiset puhuvat "syrjäyttämisestä" joka saattaakin paremmin vastata tilannekuvaa.

Näyteikkkunoita rikkovat, Suomen lippuja ja autoja polttavat anarkistit ovat vain paremman tekemisen puutteessa riehuvia huomionhakuisia onnettomia. Heiltä ei voi syyntakeellisuutta edellyttää. Naamioin peitetyt kasvot ovat surullinen, joskin suhteellisesti ottaen vähäinen osa syrjäytymisen ongelmaa.

Isojen kaupunkien vaaleilla valituilta valtuutetuilta edellyttää huomattavasti enemmän vastuuntuntoa kuin heidän äänestäjiltään. Kun kaupunginvaltuuston enemmistö syrjäyttää monen eri oikeusasteen päätökset määritellessään uudelleen laillisen maassaolon edellytykset ja liittää laittomaan oleskeluun poikkeuksellisen laajat etuudet, voi eduskunta puolestaan vain reagoida lisäämällä velanottoa ja vähentämällä jostain muualta. Selvityksen valmistumistumiseen tarvittavaa kahta viikkoa tai kustannusarviota ei kiireessä ehditty odottaa. Päätöksen aiheuttama polarisoituminen lisääntyy yhtä nopeasti kuin sen syiden kummastelu.

Sisältääkö sananvapaus myös vapautuksen vastuusta? Helsingin Sanomien näkemyksen mukaan salaiseksi luokiteltuja, turvakriittisiä asiakirjoja voi, ja pitää julkistaa. Esitetyn selittelyn  johdonmukaisuus vaikuttaa todellisuudesta syrjääntyneeltä. "Asiakirjan leimaaminen salaiseksi on samanlainen viranomaisen päätös kuin vaikka toimeentulotuen myöntäminen. Sitä pitää ja saa arvioida kriittisesti. Asiakirjojen salaisuutta pohtiessa onkin hyvä miettiä, onko näin tiukka salaisuus enää jatkossa perusteltua?" Mietintä lienee jo tehty, toimeentulotukipäätökset siis verkkosivustolle. Julkaistaanko terveystiedot seuraavaksi vai kiinnostaisiko lukijoita enemmän ns. Tiitisen lista? Yhtäältä väitetään pelättävän turvallisuustiedustelun aiheuttamaa yksilönsuojan kaventumista. Samassa artikkelissa kuitenkin vaaditaan perustellusti salaiseksi luokitellun ja kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän tiedon julkistamista. 

Merkittävin turvallisuusuhka on demokraattisen päätöksenteon syrjäyttäminen. Jos oikeusvaltiossa kriittisen ja avoimen keskustelun perusteella havaitaan tarve muuttaa yhteiskunnan pelisääntöjä, lakimuutosten pitää tapahtua demokraattisesti vaalien kautta - ei niin, että jokainen omien mielihalujensa kautta noudattaa tai on noudattamatta lakeja. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, anarkia, demokratia, media, vastuu, vapaus, tiedottaminen, luottamuksellisuus

Ei enää aivan sama

Maanantai 21.8.2017 klo 9.15 - Kristiina Sunell


170818_turuntori.jpgPerjantaina Salosta kotiin ajaessani sain puhelun, jossa varoitettiin menemästä Turun keskustaan. Torilla oli puukotettu useita ihmisiä. Kaikki viittasi terrorismiin, vaikka monen oli sitä vaikea uskoa, saati myöntää. Eihän Suomessa, ei Turussa voisi sellaista tapahtua. Moneen kertaan on korostettu Suomen olevan turvallinen maa. Mielessä käyvät ystävät, jotka ovat Turussa töissä ja tähän aikaan torilla odottamassa bussia. Tunne on pelko - kyllä, olipa siihen lupa tai ei, sillä pelko aiheutuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta. 

Ehkä oli kysymys yksittäisen mielenterveyden häiriöistä kärsivän henkilön teosta, yksittäistapauksesta, kuten Vantaan Myyrmannin naulapommissa tai Imatran ampumistapauksessa - jostain jonka yleistymisen voisi estää läheisten ja mielenterveystyötä tekevien avulla. Tai kenties pahasta perheväkivallasta, jonka uhrit eivät olisi ajoissa päässeet turvataloon. 

Joudutaan kuitenkin toteamaan Turun puukoniskujen olevan osa kautta Euroopan yleistyneitä terrori-iskuja, joiden estämiseksi on tehty suunnitelmia ja strategioita, mutta iskujen ehkäisemiseen ei Suomessa ole esimerkiksi riittävästi resursseja.

Lauantaiaamuun mennessä tilannekuva oli selkeämpi. Poliitikot olivat lausuneet paheksuntansa terrori-iskun vuoksi sekä esittäneet asiaankuuluvat valittelut, kuten vain päivää aikaisemmin Barcelonan kuolonuhrien ja loukkaantuneiden vuoksi tehtiin. Jossain sanottiin, että Turku ei muuttunut terrori-iskun johdosta.

Ei Turku muuttunutkaan.

Vaikka kaupunki on pitkän historiansa aikana valloitettu, palanut ja pommitettu, Turun linna on edelleen paikoillaan ja vesi virtaa Aurajoessa. Keskiaikaisiin raunioihin pääsee tutustumaan Aboa Vetus & Ars Novassa. Tulipalolta säästynyt Käsityöläismuseo rakennuksineen on hieno paikka. Kaupunki on yksi Suomen kauneimpia, edelleen. Yksi puukotusten sarja ei kaupunkia muuta. Sehän on kivestä tehty.

Mutta ihmisiä ei ole tehty kivestä.

Uhrien ja heidän omaistensa puolesta tuntuisi pahalta väittää tapahtunutta "täysin turhaksi murhenäytelmäksi" muutoin kuin viittaamalla jo keväällä kohonneeksi ilmoitettuun turvallisuusuhkatasoon.  Todetty uhkataso säilyi edelleen tasolla kaksi, sillä jo aiemmin tunnistettu riski oli "vain" realisoitunut. Oletettavasti muita iskuja on saatu ehkäistyä ennalta. En halua ajatella mitä tasot kolme ja neljä olisivat. 

Turun kauppatorilta löytyi perjantaina 18. elokuuta monia miehiä, jotka oman henkensä vaarantaen jäivät pelastamaan puukotettuja naisia. Rohkeuden määrä on ihailtavaa ja ansaitsee tunnustuksen. Poliisin ripeä toiminta esti uhriluvun kasvamisen, tapahtumaan mahdollisesti liittyvät muut henkilöt pidätettiin jo perjantai-illan aikana ja etsitty ajoneuvo löytyi nopeasti. Monen pelastumisesta on syytä olla kiitollinen.

Pahuuden voittoon riittäisi se, että hyvät eivät tekisi mitään. Onnettominta olisi kiistää riskit ja siten hyväksyä "uusi normaali" johon kuuluu satunnaisia terroritekoja ja omaan maailmankatsomukseemme kuuluvan tasa-arvon murentaminen. Faktojen uutisointi on parempaa kuin pimento, joka vain lisää huhuja, epäluottamusta, epäluuloa ja turvattomuuden tunnetta - juuri niitä kristillistä ihmisarvoa halveksivien on helppo käyttää hyväkseen.

Lisäys (klo 19:00) Median merkitys tuli esille jälleen tänään. Toivoisi Turun Sanomien kaltaisen median keskittyvän enemmän tiedonvälitykseen kuin  profiloitumiseen mielipidevaikuttajana. Uhriutuminen ja hyökkääminen ei aina ole paras puolustus, vaan rehellinen ja tasapuolinen asialinja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, yhteiskuntarauha, tasa-arvo, ideologia

Tulipalokiire

Lauantai 2.2.2013 - Kristiina Sunell

Viimeinen valomerkki

Maineikkaan Naantalin Hovin äärimmäinen valomerkki ajoittui, kuin sattumalta, tipattoman tammikuun viimeiselle päivälle. Harmillista, sillä koskaan tuota rakennusta ei ole yrittänyt lähestyä näin suuri määrä väkeä ja autoja - potentiaalisia asiakkaita.

Sattumia sattuu, ja harmittelusta toivutaan. Alkuperäisen vahingon tapahtumisesta on jo kauan. 1800- luvulla rakennettu Café Central oli tärvelty jo vuosikymmeniä sitten, jolloin se sai viimeisen, epäesteettisen ulkoasunsa.

Läheltä piti, aivan kirjaimellisesti. Hovin naapurissa, vain muutaman metrin päässä, on Naantalin koko kauneuden ydin vanhoine puutaloineen. Edes suuri uteliaitten joukko ei vaikeuttanut liikaa palo- ja pelastusmiehistön työtä. Lähitalot ja niiden asukkaat pelastuivat.

Keskitytään siis myönteisiin asioihin, mieluummin mahdollisuuksiin ja vahvuuksiin, kuin uhkiin ja riskeihin.

Mitäs nyt sitten?

Naantalin Hovin tontille oli anottu kaavamuutosta, jonka myötä pilattu rakennus olisi saanut väistyä joka tapauksessa. Nyt onkin mahdollisuus palauttaa Vanhan Kaupungin yhtenäinen ja kaunis rakennuskanta tässä kulmassa, ja rakentaa Café Central'in huvila uudelleen. Onni onnettomuudessa.

130802_cafecentralvuosikortti.jpg

            Kuvan kortteja on saatavilla Wanha Naantali- kaupasta

Läheltä piti- tilanne antaa syytä miettiä Vanhan Kaupungin ainutlaatuisuutta, jälleen sitä enemmän arvostaen. Alueella on vielä jäljellä muutamia ainutlaatuisia pihakokonaisuuksia. Tämänkin palopaikan vieressä on sellainen. Jos sisäpihat muutetaan pysäköintipaikoiksi, vaikeutuvat uhkaavissa palotilanteissa sammutus- ja pelastustyöt kohtuuttomasti. Onni sekin, että moista virhettä ei ole tehty.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, vanha kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaavoitus