On syytä olla huolissaan

Perjantai 5.4.2019 - Kristiina Sunell

maapallo_hiilinieulut.png

"Suomalaiset ovat kuluttaneet laskennallisesti osansa maapallon luonnonvaroista tänään perjantaina 5. huhtikuuta. Ylikulutuspäivänä luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon biokapasiteetin eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä." Näin uutisoi tänään WWF.

WWF:n artikkelissaan lähteenä mainitsema, artikkeliin linkitetty Global Footprint Network kertoo kuitenkin Pohjoismaiden olevan hiilijalanjäljeltään positiivisia: Ruotsi + 48 % ja Norja + 23 %  Luvut ovat YK:n tilastoista. Suomi on näissä tilastoissa vielä naapureitaankin parempi: hiilijalanjälkitase on 111 % positiivinen. 

Tulkinnan ja YK:n tilastoihin pohjautuvien tietojen ristiriitaa WWF kysyttäessä selitti sillä, että Suomi tuo ulkomailta elintarvikkeita ja muita tuotteita. Se pitää paikkansa, ja sen Global Footprint Network onkin tiedoissaan huomioinut: "Ekologinen velka syntyy kun väestön ekologinen jalanjälki ylittää väestön asuinalueen biokapasiteetin. Kansallinen ekologinen alijäämä tarkoittaa sitä, että maa tuo biokapasiteettia, poistaa kansallisia ekologisia varoja tai päästää ilmaan hiilidoksidia. Ekologinen ylijäämä tai varanto on olemassa kun maan biokapasiteetti on sen hiilijalanjälkeä suurempi."

Tilastot laahaavat toki aina jäljessä. Näin Suomen tiedot perustuvat YK:n jo aikaisemmin kirjaamiin lukuihin. WWF ei maininnut artikkelissaan mistä lähteestä tämän kalenterivuoden luvut on saatu, mutta artikkelistaan ja tulkinnoistaan kommentteja saanut WWF kertoo vuosijaksotuksen olevan eri kuin lähdemateriaalissa käytetty. Interpolointi aikaisempien vuosien tiedoista ei kuitenkaan vaikuttaisi Suomen hiilijalanjälkeen niin rajusti että voitaisiin perustellusti väittää Suomen kuluttaneen osansa koko maapallon luonnonvaroista tämän vuoden osalta jo 5.4. Kaksinkertaisesti oman hiilijalanjälkensä kompensoiva Suomi ei ole vuodessa tai useammassakaan romahtanut maapallon keskitasoa huomattavasti heikommaksi. 

Suomalaisen elintarviketuotannon syyllistäminen on kohtuutonta ja myös aiheetonta. Glogal Footprint Network'in tietoja selaamalla pikemminkin vahvistuu käsitys siitä, että kaikkein tehokkain keino estää ilmastonmuutos on suosia kotimaassa tuotettuja elintarvikkeita. Yksilön toimilla ja valinnoilla on merkitystä. Teollisuuden päästövähennyksillä ja puhtaan tuotantoteknologian tuotteistamisella on kiire.

Mielipideilmaston kannalta paras keino edistää ympäristön tilaa parantavia toimia on faktoihin perustuva uutisointi, jotta tunnustetut luonnon hyväksi toimivat organisaatiot säilyttävät uskottavuutensa. Tästä on syytä olla huolissaan.

Lisäys 8.4.2019: Ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen, filosofian tohtori Eija-Riitta Korholan blogikirjoitus WWF:n julkaisuun liittyen

 

1 kommentti . Avainsanat: ilmastonmuutos, mielipidevaikuttaminen, tilasto, vastuullisuus, media, lähdekritiikki, faktantarkistus

Pahasti syrjässä

Lauantai 16.12.2017 - Kristiina Sunell

Syrjäytyminen mainitaan usein suurimpana turvallisuusuhkana. Toiset puhuvat "syrjäyttämisestä" joka saattaakin paremmin vastata tilannekuvaa.

Näyteikkkunoita rikkovat, Suomen lippuja ja autoja polttavat anarkistit ovat vain paremman tekemisen puutteessa riehuvia huomionhakuisia onnettomia. Heiltä ei voi syyntakeellisuutta edellyttää. Naamioin peitetyt kasvot ovat surullinen, joskin suhteellisesti ottaen vähäinen osa syrjäytymisen ongelmaa.

Isojen kaupunkien vaaleilla valituilta valtuutetuilta edellyttää huomattavasti enemmän vastuuntuntoa kuin heidän äänestäjiltään. Kun kaupunginvaltuuston enemmistö syrjäyttää monen eri oikeusasteen päätökset määritellessään uudelleen laillisen maassaolon edellytykset ja liittää laittomaan oleskeluun poikkeuksellisen laajat etuudet, voi eduskunta puolestaan vain reagoida lisäämällä velanottoa ja vähentämällä jostain muualta. Selvityksen valmistumistumiseen tarvittavaa kahta viikkoa tai kustannusarviota ei kiireessä ehditty odottaa. Päätöksen aiheuttama polarisoituminen lisääntyy yhtä nopeasti kuin sen syiden kummastelu.

Sisältääkö sananvapaus myös vapautuksen vastuusta? Helsingin Sanomien näkemyksen mukaan salaiseksi luokiteltuja, turvakriittisiä asiakirjoja voi, ja pitää julkistaa. Esitetyn selittelyn  johdonmukaisuus vaikuttaa todellisuudesta syrjääntyneeltä. "Asiakirjan leimaaminen salaiseksi on samanlainen viranomaisen päätös kuin vaikka toimeentulotuen myöntäminen. Sitä pitää ja saa arvioida kriittisesti. Asiakirjojen salaisuutta pohtiessa onkin hyvä miettiä, onko näin tiukka salaisuus enää jatkossa perusteltua?" Mietintä lienee jo tehty, toimeentulotukipäätökset siis verkkosivustolle. Julkaistaanko terveystiedot seuraavaksi vai kiinnostaisiko lukijoita enemmän ns. Tiitisen lista? Yhtäältä väitetään pelättävän turvallisuustiedustelun aiheuttamaa yksilönsuojan kaventumista. Samassa artikkelissa kuitenkin vaaditaan perustellusti salaiseksi luokitellun ja kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän tiedon julkistamista. 

Merkittävin turvallisuusuhka on demokraattisen päätöksenteon syrjäyttäminen. Jos oikeusvaltiossa kriittisen ja avoimen keskustelun perusteella havaitaan tarve muuttaa yhteiskunnan pelisääntöjä, lakimuutosten pitää tapahtua demokraattisesti vaalien kautta - ei niin, että jokainen omien mielihalujensa kautta noudattaa tai on noudattamatta lakeja. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, anarkia, demokratia, media, vastuu, vapaus, tiedottaminen, luottamuksellisuus

Totta, kai

Torstai 28.9.2017 - Kristiina Sunell

"Alueella X asuvat ovat tyhmempiä kuin alueella Y asustavat. Voipa vielä väittää alueella X kasvamisen leikkaavan lapsen menestystä yhtä paljon kuin jos äiti joisi pullon punaviiniä jokaisena raskauspäivänään." Aikamoista. Kumpi tässä nyt on vauhdissa, Halla-aho vai Huhtasaari? Korvaa X ja Y haluamillasi alueen nimillä, mutta varo puhumasta halventavasti. Onnistuuko? Kyllä, jos Tuomas Enbuskeen ja hänen maaliskuiseen kirjoitukseensa on uskomista. Nettivihapuhepoliisi ei sakota tyhmyydestä. 

Kansan hauskuuttajana voi toki toimia kyyninenkin henkilö. Pakkomyönteisyys ja supersuvaitsevaisuus saattavat olla ärsyttäviä piirteitä, joten miksipä ei. Maalaisten (myös ahvenanmaalaisten) itsetunto kestää muutamat enbusket. Kiukkuisen ukon asenne on jopa ymmärrettävä: jokainen kansalainen, joka maksaa valtiolle 4 500 euroa enemmän kuin tuottaa, saattaa aiheuttaa epätodellisen kovaa tuskaa landelaistaustaisten toimesta jo valmiiksi karrelle kynnettyyn mielen maisemaan.

hevonen_pelaamassa_uhkapelia.jpgKalliiksi tulevien kansalaisten lisäksi suomalaiset (maalaiset, tietysti) hassaavat hevosten hyysäämiseen aivan tolkuttomasti verovaroja, jonka vuoksi koulutuksesta pitää leikata samat miljoonat. Että tämäkin vielä. Vai miten se menikään? Joskus twiitti menee niinsanotusti twittuiluksi. Tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Tosiasioitten selvittäminen on vaikeaa, niitä kun on niin valikoituja kuin vaihtoehtoisiakin. Milloin musta on valkoista tai punainen vihreää, milloin totta vain toinen puoli. Ainoa mielipidevaikuttamisesta vapaa aviisi lienee enää Puutarhalehti. 

Tämäkin kirjoitus on saanut vaikutteita täräyttelyjournalismista. Kiitos tyylilainasta ja anteeksi vastapallo, Tuomas Enbuske. Mauttomuus on vain makuasia. 

Kirjoittaja on kotoisin kehä III:n rajan takaa, ravihevosen osaomistaja ja hieman yksitotinen puoliruotsinkielinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: media, vaikuttaminen, faktat

Tasapuolisesti totta

Torstai 28.4.2016 - Kristiina Sunell

Tosi on, sanoi pankin mainoksessa esiintyvä orava. Siitä on aikaa parikymmentä vuotta, ellei enemmänkin. Sosiaalisen median aikakaudella tutuksi tullut väittämä onkin "taho tai henkilö X valehtelee". Itsestä ei vaatimattomuuttaan mainita mitään, kiireessä myös perustelut voivat unohtua. Raflaava otsikko riittää.

Tiedotuksen, viestinnän ja mielipidevaikuttamisen rajat ovat hämärtyneet. On hyvin vähän merkitystä sillä, mitä sanotaan tai väitetään. Viestin tulkintaan tarvitaan pohdintaa siitä, miksi jokin lausunto tai väittämä on julkaistu.

Tuoreena esimerkkinä on "Suomen Yrittäjät valehtelee" - otsikoitu kirjoitus, joka on julkaistu Insinööriliiton sivustolla. Itse kirjoitus ei tarkemmin erittele mistä Suomen Yrittäjät olisi valehdellut, vaan pikemminkin todistaa räväkän otsikonnin motiivia: jäsenhankintaa tehdään keinoin ja ilmaisuin, jotka eivät asialliseen keskusteluun, saati aitoihin yhteistyöpyrkimyksiin kuulu.

Vastakkainasettelun lietsomisen hyödyt voivat tuntua mukavana kassavirtana liittojen verovähennyskelpoisten jäsenmaksutulojen kilistessä kassaan. Varoja "yleishyödyllinen" yhdistys käyttää sijoituksiin, joiden osingot ovat verovapaita. Ristiriitoja lietsova mielipidevaikuttaminen tuottaa 100.000 työpaikan ja vakiduunien sijasta yrityksille toimintaympäristön epävakautta ja sitä kautta vaikeuksia sitoutua lisähenkilöstön palkkaukseen. Ansiosidonnaisesta työttömyyskorvauksesta liitto maksaa 5 % ja veronmaksajat kustantavat 95 %. Näin alhaisesta riskikertoimesta yrittäjä voi vain uneksia. Vastapuoleksi itsensä asettaneet tahot puolestaan uneksivat yrittäjien ottavan riskiä ja investoivan. 

Pienet ja keskisuuret yritykset seuraavat yhteiskuntasopimusneuvottelun toistuvaa ja pitkään jatkunutta karilleajoa sivusta, sillä tähän yhteiseen veneeseen ei yrittäjillä ole ollut asiaa - jos ei kölin alta vetämistä lasketa. 

Miksi tämä kirjoitus julkaistaan ja mikä sitä motivoi?

Olen kyllästynyt siihen, että hallituksen ja opposition välinen kampitustaistelu ulotetaan yrittäjiin, joiden samalla edellytetään luovan Suomeen talouskasvua. Ammattiliittojen ja yleisillä demokraattisilla vaaleilla valittujen edustajien välinen kiista siitä, mikä taho päättää ja mikä puolestaan kantaa vastuun työllisyydestä ja hyvinvoinnista vie maamme yhä kauemmaksi kilpailukykytavoitteiden toteutumisesta.

Yhdistymisvapaus on samantasoinen oikeus kuin EY:n perustamissopimuksen tavaroiden, palvelujen, pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Mitä kivisempään ja kitkerämpään tilanteeseen vastakkainasettelun lietsominen johtaa, sitä kiitollisempi on syytä olla näistä liikkuvuuden vapauksista - niin yritysten, kuin työvoimankin kannalta. Tasapuolisesti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaalinen media, luottamus, tiedotus, viestintä, yltiöpopulismi, vapaus, liikkuvuus

Pysytäänkö puheväleissä?

Lauantai 5.9.2015 - Kristiina Sunell

Ludwig Wittgenstein kiteytti vuonna 1927 julkaistun väitöskirjansa lauseella »Minkä ylipäänsä voi sanoa, sen voi sanoa selvästi, ja mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava.» Wittgensteinin tutkimusala oli looginen empirismi, filosofian suuntaus, jonka mukaan todellisuutta koskevan tiedon tulee perustua kokemukseen ja havaintoihin.

Wittgenstein tuskin ennakoi sosiaalisen median tuloa. Hänen väitöskirjansa perusajatukset pätevät edelleen, vaikka käsite "tieto" sekoitetaan "väittämään" ja perusteluina käytetyt "kokemukset ja havainnot" ovat yhä enemmän vain äärimmäisiä ja äärimmäisen yksipuolisia näkemyksiä. Näin MTV ja Helsingin Sanomat sulkevat maahanmuuttoon liittyvät keskustelualueet. Blogistit kirjoittavat oman mielipiteensä, mutta estävät kommentoinnin. Facebook- kavereita poistetaan heidän mielipiteidensä vuoksi.

Jos siis emme voi edes puhua, pitää vaieta.

Kun keskustelu kielletään, linnoittaudumme omiin, samanmielisten nurkkiime, joita "väärä näkemys" ei häiritse. Mielipiteiden vaihtamisella ja keskustelun sallimisella on kuitenkin arvonsa: vaikka ei hyväksyisi, ehkä voi pyrkiä ymmärtämään. Ain
a ei ole merkitystä sillä, mitä sanotaan, vaan sillä, miksi niin sanotaan. Vaikka ei toinen minun mielipidettäni allekirjoittaisi, saisin ehkä lukea perustelut ja tilaisuuden avartaa omaa näkemystäni. Ja myös toisinpäin. Sitä mahdollisuutta en itse halua menettää.

Mitäkö mieltä olen asiasta, josta on niin vaikea puhua? Tämä artikkeli vastaa melkoisen hyvin näkemystäni. Sauli Niinistö: "Luulenpa, että ellei Euroopalla ole haasteeseen yhteiskuntien ja kansalaismielipiteen kannalta kestäviä yhteisiä vastauksia, alkaa ajan oloon tulla yhä enemmän kansallisia vastauksia". Lisäksi arvelen, että ellei Suomella ole kestävää yhteistä vastausta, emmekä kykene asiasta edes keskustelemaan, mielipiteet polarisoituvat yhä enemmän. Seuraukset on helppo arvata.

Tätä kirjoitusta saa kommentoida.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sosiaalinen media, vuorovaikutus, keskustelu, pakolaisuus

Himasta ja hevosenlihaa

Lauantai 23.2.2013 klo 20:07 - Kristiina Sunell

Ei kiinnosta.

Mutta jos kiinnostaisi, voisi kysymys kuulua: mitä yhteistä on Himasen Sinisellä Kirjalla ja lasagnella? Molemmat ovat olleet lööpeissä näkyvästi, joten ainakin media käsittelee näitä aiheita lähes intohimoisesti.

Ensimmäinen arvaus: väärässä paikassa tehty

Kumpaakin - sekä eineksiä, että tulevaisuusselontekoja - osataan tehdä Varsinais-Suomessa. Einesten valmistaminen seudulla  on vähentynyt, vaikka työvoimaa ja elintarvikeosaamista olisi.

Kelpoinen näkemys tulevaisuudesta olisi myös Turun yliopiston Tulevaisuuden Tutkimuskeskuksella. Siellä on yhden gurun sijasta kymmeniä, lisäksi paljon eri toimialojen osaamista.

"Parempaa olisi tullut, jos Turussa olisi tehty" lienee hieman heikko yhteinen nimittäjä, vaikka totta onkin.

Toinen arvaus: sisältö mättää

Harva tietää einespaketin sisällöstä mitään. Kun paljastuu, että lasagnessa on hevosenlihaa, tulee melkoinen meteli. Himasen Sinisen kirjan kustannus on yhtälainen hämmästyksen aihe: aika kallista, onkohan sisältö hinnan arvoinen?

Yhteinen nimittäjä voisi siis olla yllätyksellisyys. Vaan ei kovin yhteismitallinen sekään. Siispä siirrytään kolmanteen arvaukseen.

Kolmas arvaus: vapaaehtoinen ennakkoavoimuus arveluttaa

Näin hienoa termiä en itse keksinyt, vaan poimin sen Valtioneuvoston tiedotteesta. Semantiikka, eli oppi sanojen merkityksestä, on mielenkiintoista. Käytännönläheisin esimerkki tästä tieteenalasta löytyy eilisestä Emmerdalesta. Opettaja lähettää kotiin kirjeen, josta isä saa tietää pojallaan olevan luki-häiriö ja hämmentyy tästä kovasti. Muu perhe lohduttaa häntä: poikasi on erityinen (special). Isä pahastuu, sillä hänen oman kokemuksensa mukaan "erityinen" ei nykyään viittaa mihinkään iloiseen asiaan.

Emmerdalen havainnon mukaisesti yritämme siis löytää yhtäläisyydet sanojen käytännön merkitystä tulkitsemalla. Ehdotus kohutun tulevaisuusselonteon ja hevosenlihan yhteiseksi nimittäjäksi on jälkikäteinen pakkoavoimmuus. Selkosuomeksi selittely. Olisiko se siinä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, avoimmuus, media, julkisuus