Ei enää aivan sama

Maanantai 21.8.2017 klo 9.15 - Kristiina Sunell


170818_turuntori.jpgPerjantaina Salosta kotiin ajaessani sain puhelun, jossa varoitettiin menemästä Turun keskustaan. Torilla oli puukotettu useita ihmisiä. Kaikki viittasi terrorismiin, vaikka monen oli sitä vaikea uskoa, saati myöntää. Eihän Suomessa, ei Turussa voisi sellaista tapahtua. Moneen kertaan on korostettu Suomen olevan turvallinen maa. Mielessä käyvät ystävät, jotka ovat Turussa töissä ja tähän aikaan torilla odottamassa bussia. Tunne on pelko - kyllä, olipa siihen lupa tai ei, sillä pelko aiheutuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta. 

Ehkä oli kysymys yksittäisen mielenterveyden häiriöistä kärsivän henkilön teosta, yksittäistapauksesta, kuten Vantaan Myyrmannin naulapommissa tai Imatran ampumistapauksessa - jostain jonka yleistymisen voisi estää läheisten ja mielenterveystyötä tekevien avulla. Tai kenties pahasta perheväkivallasta, jonka uhrit eivät olisi ajoissa päässeet turvataloon. 

Joudutaan kuitenkin toteamaan Turun puukoniskujen olevan osa kautta Euroopan yleistyneitä terrori-iskuja, joiden estämiseksi on tehty suunnitelmia ja strategioita, mutta iskujen ehkäisemiseen ei Suomessa ole esimerkiksi riittävästi resursseja.

Lauantaiaamuun mennessä tilannekuva oli selkeämpi. Poliitikot olivat lausuneet paheksuntansa terrori-iskun vuoksi sekä esittäneet asiaankuuluvat valittelut, kuten vain päivää aikaisemmin Barcelonan kuolonuhrien ja loukkaantuneiden vuoksi tehtiin. Jossain sanottiin, että Turku ei muuttunut terrori-iskun johdosta.

Ei Turku muuttunutkaan.

Vaikka kaupunki on pitkän historiansa aikana valloitettu, palanut ja pommitettu, Turun linna on edelleen paikoillaan ja vesi virtaa Aurajoessa. Keskiaikaisiin raunioihin pääsee tutustumaan Aboa Vetus & Ars Novassa. Tulipalolta säästynyt Käsityöläismuseo rakennuksineen on hieno paikka. Kaupunki on yksi Suomen kauneimpia, edelleen. Yksi puukotusten sarja ei kaupunkia muuta. Sehän on kivestä tehty.

Mutta ihmisiä ei ole tehty kivestä.

Uhrien ja heidän omaistensa puolesta tuntuisi pahalta väittää tapahtunutta "täysin turhaksi murhenäytelmäksi" muutoin kuin viittaamalla jo keväällä kohonneeksi ilmoitettuun turvallisuusuhkatasoon.  Todetty uhkataso säilyi edelleen tasolla kaksi, sillä jo aiemmin tunnistettu riski oli "vain" realisoitunut. Oletettavasti muita iskuja on saatu ehkäistyä ennalta. En halua ajatella mitä tasot kolme ja neljä olisivat. 

Turun kauppatorilta löytyi perjantaina 18. elokuuta monia miehiä, jotka oman henkensä vaarantaen jäivät pelastamaan puukotettuja naisia. Rohkeuden määrä on ihailtavaa ja ansaitsee tunnustuksen. Poliisin ripeä toiminta esti uhriluvun kasvamisen, tapahtumaan mahdollisesti liittyvät muut henkilöt pidätettiin jo perjantai-illan aikana ja etsitty ajoneuvo löytyi nopeasti. Monen pelastumisesta on syytä olla kiitollinen.

Pahuuden voittoon riittäisi se, että hyvät eivät tekisi mitään. Onnettominta olisi kiistää riskit ja siten hyväksyä "uusi normaali" johon kuuluu satunnaisia terroritekoja ja omaan maailmankatsomukseemme kuuluvan tasa-arvon murentaminen. Faktojen uutisointi on parempaa kuin pimento, joka vain lisää huhuja, epäluottamusta, epäluuloa ja turvattomuuden tunnetta - juuri niitä kristillistä ihmisarvoa halveksivien on helppo käyttää hyväkseen.

Lisäys (klo 19:00) Median merkitys tuli esille jälleen tänään. Toivoisi Turun Sanomien kaltaisen median keskittyvän enemmän tiedonvälitykseen kuin  profiloitumiseen mielipidevaikuttajana. Uhriutuminen ja hyökkääminen ei aina ole paras puolustus, vaan rehellinen ja tasapuolinen asialinja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, yhteiskuntarauha, tasa-arvo, ideologia

Yrittäjyydestä kilpailukykyä

Maanantai 21.3.2016

Yrittäjyyteen kannustaminen tärkein ja kiireellisin keino kilpailukyvyn ja työllisyyden parantamiseksi

Yhä kasvava määrä yrittäjiä on jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Näillä noin 70.000 kannattavalla ja työpaikkoja tarjoavalla yrityksellä on valmis tuotteisto ja asiakaskunta, joten liikeideaa ei ole tarpeen keksiä uudestaan. Jopa 21 % korkeakouluissa vuonna 2014–2015 opiskelleista pitää yrittäjäksi ryhtymistä todennäköisenä tai erittäin todennäköisenä vaihtoehtona.

Finnveran rahoitusmahdollisuudet tarjoavat apua yritystä jatkavalle, mutta vaadittava omarahoitusosuus ja vakuudet ovat nuorelle, usein opintovelkaiselle yrittäjälle kynnyskysymys pohdittaessa mahdollisuuksia jatkaa eläköityvän yrittäjän liiketoimintaa.

Työttömyysturvan yhteensovittaminen yrittäjätulon kanssa tasoittaisi uutta aloittavan tai vanhan yrityksen toimintaa jatkavan yrittäjän mahdollisuuksia ottaa kantaakseen liiketoiminnan riskit sekä vähentäisi kannustinloukkuja. Myös vastavalmistuneiden nuorten yrittäjyyden tukeminen olisi kansantaloudellisesti viisasta. Mahdollisiin mekanismeihin voisi kuulua yrittäjän opintolainan huomiointi liiketoiminnan kustannuksissa samaan tapaan kuin yrityksen koneitten ja laitteiden poistot. Vähennykset voitaisiin tehdä vain yrityksen tuloksesta, eli yrityksen alkaessa tuottaa myös verotuloja.

Kannustin lisäisi motivaatiota suuntautua jo opiskeluvaiheessa tulevaa yrittäjäuraa tukeviin opintokokonaisuuksiin. Yrittäjäksi valmistuminen on akateemiseksi työttömäksi päätymistä parempi vaihtoehto myös kansantalouden kannalta.

Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset ry pitää yrittäjyyteen kannustamista tärkeimpänä ja kiireellisimpänä keinona saada aikaan Suomen tarvitsemaa kilpailukykyä ja sen myötä tulevaa työllisyyden myönteistä kehitystä.

 

Kristiina Sunell
Naantalin Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Satu Koskinen                                                                                                     Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työllisyys, yrittäjyys, yhteiskuntasopimus, kilpailukyky, nuoret yrittäjät, jatkuvuus

Ohi ja ali

Torstai 20.8.2015 klo 15.09 - Kristiina Sunell

Suomalaiset kykenevät edelleen osoittamaan aitoa talvisodan henkeä. Tuumaakaan ei anneta periksi. Virtuaalijuoksuhaudoista heitellään vihollisen suuntaan valikoituja kärjistyksiä, omien uskoa pönkitetään luovalla tilastojen tulkinnalla. Onnetonta on vain se, että käymme sisällissotaa.

Niinkutsutut yhteiskuntasopimusneuvottelut katkesivat tänään. Yrittäjiä ei pöytiin huolittu, mutta väliäkö tuolla. Ihmisen väitetään edelleen järkeilevän dinosaurusten lailla: pahan paikan tullen joko taistelemme tai pakenemme. Neuvotteleminen tai sopiminen eivät kuulu valikkoon. Pöydällä on etujärjestöjen arvovalta, jäsenmaksutulot ja kolmikannan eduskuntavaaleilla valittua edustuksellista demokratiaa suurempi valta. Yrittäjät eivät järjestä mielenosoitusta - meillä on liian kiire töissä - vaikka hiljainen unelma on olemassa: "Uskomme poliittiseen päätöksentekoon ja tuemme sitä. Siksihän me vaaliuurnilla käymme."

Perusongelma myönnetään lähes kaikissa puolueissa. Suomi ei euromaana voi enää korjata kilpailukykyään devalvoimalla. Yhteisvastuu kriisimaiden veloista, EU:n liittovaltiokehitys ja mahdottomuus vaikuttaa apupakettien myöntämiseen lienee perimmäinen motiivi Keskustan Paavo Väyrysen aloitteessa.  Vasemmistoliiton Li Andersson haluaa myös kansanäänestyksen euroon kuulumisesta. Korostettuna seikkana ei olekaan yhteisvastuun taloudellinen  riski Suomelle, vaan talouskurin ja sopeuttamisen välttäminen.

Neuvottelujen kariuduttua koko yhteiskuntaa koskeva ratkaisu on palannut vaaleila valittujen päättäjien käsiin. Mikäli tässäkään ei onnistuta ja syksy tietää lakkoja, vientiteollisuuden kuljetusten katkaisemista ja uhittelun lisääntymistä, edetään seuraavalle päättäjätasolle. Suomen kokonaisvelka ylittänee ensi vuoteen mennessä tason, joka tuo troikan sanelemaan ratkaisut - ja kätevästi myös ottamaan yhteistyökyvyttömyytemme syyt niskoilleen. Vastakkainasettelun aika ei tuolloinkaan ole vielä ohi, mutta kenties Kreikan tavoin löydämme sentään yhteisen vihollisen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskuntasopimus, talous, työllisyys, kilpailukyky, devalvaatio, euro, etujärjestöt

Porkkanakeppi

Maanantai 1.6.2015

Uusi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström uhkaa työnantajia kela-maksulla. Tarkoituksena on saada noin miljardi lisätuloja valtion kassaan - ja tietysti tuoda hieman tasapuolisuutta yhteiskuntasopimusneuvotteluihin.

Kela-maksu korvattiin aikoinaan työeläkemaksun korotuksella

Lauri Ihalainen, Jari Lindströmin edeltäjä, sopi SAK:n puheenjohtajana toimiessaan Kela-maksun poiston.  Pankkikriisin jälkeen muutos katsottiin tarpeelliseksi. Työnantajan kansaneläkemaksun suuruus oli keskimäärin 1,39 prosenttia työntekijän palkasta vielä vuonna 2009, jolloin solmittiin ns. sosiaalitupo.

Valtio kompensoi menetyksiä työeläkemaksun korotuksella. Työeläkevakuutusmaksua onkin korotettu vuosittain. Vuonna 2015 palkkasummasta laskettavasta TyEL-maksusta työnantajan osuus on 18 %. Työntekijän osuudeksi valtiolle tilitettävästä maksusta jää keskimäärin 6 %, työntekijän iästä riippuen.

Sivukustannukset kertaantuvat

Työeläkevakuutusmaksun lisäksi työnantaja maksaa palkasta muitakin sivukuluja. Tästä linkistä selviävät suorat sivukulut. Nämä eivät sisällä esimerkiksi työterveyshuoltoa tai sairauslomien kustannuksia. Kaavasta puuttuu tietysti tässä vaiheessa vasta ehdotuksena oleva kela-maksu.

Sivukustannuksilla on ikävä taipumus kertaantua. Näin vaikkapa 1,39 % lisämaksu pitää huomioida myös alihankinnoissa, kuljetuksissa ja kaikissa tuotannon vaiheissa aina kuluttajalle asti.


Kustannusten kasvaessa kuluttajahinnat nousevat

Tuotannon kustannusten nousu pitää voida ennakoida. Näin, jotta myynti osaisi hinnoitella tuotteet ja palvelut sekä asettaa myyntitavoitteet. Investoinnit ovat pitkäaikaisia sijoituksia, jotka maksetaan takaisin useammassa vuodessa. Äkkijarrutuksista seuraisi lomautuksia, irtisanomisia ja tuotannon siirtoa ulkomaille.

Pelkällä liikevaihdolla ei palkkoja makseta, vaan kannattavalla liiketoiminnalla. Kaava on suoraviivainen:

    Liikevaihto (eli myynti, yrityksen tuotteista ja palveluista laskuttama summa)

    - kustannukset (eli kaikki kulut, suorat ja välilliset sekä verot)

_______________________________________________________________

    = tulos

Liikkuvat osat ovat melko helppoja. Mikäli kela-maksu tai työeläkevakuutusmaksu aiheuttavat kustannusten nousua, pitää vain parantaa kilpailukykyä, myydä enemmän ja nostaa hintoja. Näin tulos pysyy samana. Mahdollisesti työllistämisen kynnys nousee, sillä kohonneet sivukustannukset maksetaan myös lomapalkoista ja -rahoista.

Hinnankorotukset eivät ole ongelma, jos vientikauppa vetää ja toimitusvarmuus on uskottava. Vuosittaista työaikaa ei tarvitse lisätä esimerkiksi sadalla tunnilla. Tehdään vain samassa ajassa enemmän töitä, entistäkin laadukkaammin, hyvässä yhteiskuntasopimuksen hengessä.

Tulonsiirto kuluttajalta valtiolle

Kertaantuneet työvoimakustannukset tulevat siis kuluttajan maksettavaksi, mikäli kustannusten nousua ei saada kompensoitua tuottavuuden kasvulla. Hintojen noustessa myös arvonlisäveroa maksetaan suhteellisesti enemmän. Käytännössä kuluttajan ostovoima vähenee, valtio saa lisätuloja.

Koska indeksikorotukset eivät enää ole automaatteja, saattaa eläkeläisen tai työttömän ostoskassi keventyä. Palkankorotusvaraakaan ei varsinkaan kotimarkkinoilla toimivilla yrityksillä ole.
Miksi EK:n pitäisi olla tästä huolissaan? Keppihän kolahtaa aivan eri koiraan.                                                                                                                                                                                                

Vaihtoehtoinen ehdotus

Saattaisin olla Jari Lindströmin kanssa kela-maksusta osittain samaa mieltä - tosin eri syistä, toisin perusteluin ja eri seuraamusolettamuksin. Mahdolliset kela-maksut voitaisiin mielestäni suorittaa rahastoon, josta korvattaisiin kaikki työntekijöiden sairauslomien kustannukset - niin kauan kuin rahaa riittää.

Jaan täysin ministerin näkemyksen johdon optio- ja bonusmaltin välttämättömyydestä. Yhteiskuntasopimus saadaan aikaiseksi vain, mikäli kaikki ovat valmiita tinkimään eduista. Nimittäin omista eduistaan, ei pelkästään toisten. Sopimus ei voi olla uhkailun tai kiristyksen lopputulos, ja lahjontaa tässä taloustilanteessa tuskin voi käyttää.

MIstä itse yrittäjänä ehdottaisin tingittävän? Kannatan kaikkien suorien ja välillisten yritystukien lopettamista. Mihin koiratarhaan se puolestaan todennäköisimmin kolahtaisi ja onko deflaatio välttämättä huono asia, on jo eri kirjoituksen aihe.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteiskuntasopimus, sivukulut, tuottavuus, kustannus, kuluttajahinnat

Vastuut ja oikeudet, fifty-sixty

Maanantai 24.3.2014 - Kristiina Sunell

Professori Urpo Kangas on herättänyt keskustelua vastuusta. Aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa vastaamaan vanhempiensa hoidosta, mikäli näiden oma eläke ei siihen riitä. Kuullostaa kohtuulliselta: vanhemmat ovat hoitaneet lapsia täysi-ikäisyyteen asti, ostaneet vaatteet, maksaneet harrastukset ja antaneet kenties viikkorahaakin. Nyt olisi takaisinmaksun aika. Nuorelle perheelle kustannus voi olla kova, sillä hoidettavana ovat myös omat lapset ja ehkä asunto- ja autolaina.

Säästä itseesi, taikka sitten ei

Joidenkin mielipiteiden mukaan vanhuksen omaisuutta pitää myydä hoitokustannusten kattamiseksi. Kohtuulliselta kuullostaa tämänkin: jolla on varaa, maksakoon. Jos ei ole nuorempana kuluttanut palkkaansa ulkomaanmatkoihin ja muuhun mukavaan, tai jos ei ole lapsia jotka vastaisivat hoidon kustannuksista, olkoon näin. 

Minulla on oikeus, muilla velvollisuus

Missä vastuun raja menee? Puolison tulot eivät ilmeisesti saisi vaikuttaa työttömyyskorvaukseen tai toimeentulotukeen, sillä yksilöllä on oma taloudenpitonsa. Tuhdissa humalassa itsensä kolhinut juhlija on ensiavussa samassa jonossa kuin sairas vauva, avun tarpeessa kumpikin.

Yrittäjä vastaa ja rohkaisee

Yrittäjän edellytetään tarjoavan perheenjäsenelleen työpaikka tämän jäädessä työttömäksi. Tietysti näin tekisi mielellään, mutta jos se ei ole mahdollista, työvoimaviranomaiselle tulee laatia selvitys tilanteesta.

Tuntemani vantaalainen, hyvin johdettu yritys tarjoaa tuntuvan rahasumman tupakanpolton lopettavalle työntekijälleen. Reilua, eikö vain? Paitsi niiden mielestä, jotka eivät koskaan ole tupakoineet. He voisivat päästä nauttimaan samasta edusta vain aloittamalla tupakanpolton, ja sitten lopetaessaan sen. Mahdollinen tulkinta? Kyllä. Järjellinen tulkinta? No, ei.

Kuka se yhteiskunta on?

Perhe- ja sukuyhteisöistä on siirrytty yhteiskunnan vastuuseen, hyvinvointivaltioksi nimitettyyn tapaan hoitaa asioita. MItä suurempi yksikkö, sitä hämärämmäksi käyvät oikeuksien ja vastuun suhteet. Yksilöllä on paljon oikeuksia, yhteiskunnalla paljon vastuuta. OIkeudenmukaisuus ja reiluus riippuvat siitä, kenen näkökulmasta niitä tarkastelee. Jos ottaa Pekalta ja antaa Maurille, voi aina luottaa Maurin tukeen. Kuka siis on yhteiskunta?

Niinpä keskustelemmekin nyt veronkorotuksista ja leikkauksista, jotka nykyinen hallitus mieluusti vastuuttaisi seuraavalle. Elämme selkeästi yli varojemme vastuuvajeen takia. Aihe on vaalien alla epämieluisa. Vaikeaa tämäkin: aina on tulossa jotkin vaalit, kuntavaalit, seurakuntavaalit, EU-vaalit tai eduskuntavaalit. Velkaannumme ja elämme yli varojemme siksi, että oikeuksilla on aina ottajansa, vastuulla ei niinkään ole kantajia. Ehdokkaan pitää miellyttää kaikkia.

Suuria kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa

Kerrostaloissa kulutetaan vettä taloutta kohti 80-400 litraa vuorokaudessa. Kun asuntoihin asennetaan asuntokohtaiset mittarit, kokonaiskulutus pienenee 10 - 30 %. Näin käy, koska asukkaalla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa omaan laskuunsa. Vastuutaho ei ole "yhtiö maksaa", vaan "minä päätän, miten paljon käytän ja siitä maksan".

Reiluus totetuu, kunhan mittakaava on riitävän pieni. Ja kunhan se tuntuu omassa kukkarossa.

Enää jää mietittäväksi, miten taloyhtiön vesimittari-periaate toteutetaan laajemmin yhteiskunnassa. Se ei ole helppoa. Vielä vaikeampaa se on Suomen hallitukselle, joka parhaillaan puristaa kasaan tarvittavia sopeutustoimia ja veronkorotuksia. Heikommista tulee pitää huolta. Mutta kuka ilmoittautuu huolenpitäjäksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuu, yksilö, yhteiskunta

Talous kuntoon?

Sunnuntai 29.9.2013 - Kristiina Sunell

Vuosi kohta takana, kolme edessä

Tänä syksynä torilla ei ole esillä naamagalleriaa. Siellä ei liiemmin jaella ilmaista makkaraa, kahvia tai värikkäitä mainoksiakaan. Vaaliblogit ovat vaimenneet. Toriparlamentti keskustelee paikallislehtien kirjoituksista, joku ehkä lukee kaupungin sivustolla olevia esityslistoja ja pöytäkirjoja. Toriparlamenttia ehkä kuunnellaan edelleen, mutta etäisyys poliittisiin päätöksentekijöihin saattaa vaalikausien välillä tuntua kasvaneen.

Luottamushenkilö muistaa vaalilupauksensa, perehtyy ajoissa kokousten asialistoihin, selvittää päätösehdotusten vaihtoehdot, taustat ja perustelut. Kaikki päätökset eivät ole helppoja. Erityisen vaikeita ne ovat nykyisessä taloustilanteessa ja huomioiden asenteet, joiden mukaan edut ovat saavutettuja, joustaminen mahdotonta. Teoriassa halutaan sopeuttaa menot tuloihin, leikata, säästää - mutta ei kuitenkaan itseltä. Niinistön uudenvuodenpuhe taidettiin tulkita niin, että jokainen kuulija on itse toki kohtuullinen, mutta muut eivät saa olla niin itsekkäitä tai ahneita. Edes presidentin oma-aloitteinen palkkionsa alentaminen ei johtanut esimerkin seuraamiseen. Tässä ilmapiirissä vastuullisten päätösten tekeminen on vähintään haastavaa. Kannustavia esimerkkejä kaivataan lisää.

Kaikki työ on arvokasta, kyllä

Otetaanpa esimerkiksi tärkeästä ja vastuullisesta luottamustyöstä maksettavat palkkiot. Naantalin kaupungin maksamat palkkiot löytyvät tästä linkistä klikkaamalla. Palkkioita korotettiin 10 % joulukuussa 2012. Korotuksesta päätettäessä arvioitiin sen kustannusvaikutuksen olevan noin 30.000 euroa vuodessa. Viime perjantain Rannikkoseudun (27.9.2013) mielipidekirjoituksessa ja kolumnissa arvioitiin säästettävän noin 100.000 euroa, mikäli kokouspalkkioissa päätettäisiin palata korotusta edeltävälle tasolle. Niin tai näin - kaupungin käyttömenot ovat vuositasolla 133 miljoonaa euroa. Kokouspalkkioiden korotukset ovat siitä rahallisesti suhteellisen pieni osa.

1309_skogen_inga.jpgEhdotus palkkioiden alentamisesta ei ole saanut pelkästään myönteistä vastaanottoa. Yhtenä perusteluna on mainittu palkkioista menevä vero, joka palautuu kaupungin kassaan. Kyllä vain - osa siitä palautuukin. Osa, eli 15 % menee myös ns. puolueveroon, joka maksetaan kaikista kokouspalkkioista luottamushenkilön edustamalle puolueelle. Luottamushenkilölle jäävä osuus kokouksesta ja siihen valmistautumiseen käytetyistä tunneista ei ole järin suuri, mainitut verot huomioiden. Mutta tuskin kaupunkimme päätöksentekijöissä on henkilöitä, joiden luottamustehtävissä toimimisen motiivina on laittaa talous - nimittäin vain oma taloutensa - kuntoon.

Yksi huonosti valvottu projekti voi johtaa useiden kymmenien tuhansien eurojen budjetin ylitykseen. Huolellisella perehtymisellä voidaan säästää jo yhdessä kokouksessa liki viisikymmentä tuhatta euroa tilattavaksi ehdotetun urakan hintaa neuvottelemalla. Jos kaikki luottamushenkilöt siirtyisivät sähköiseen kokoushallintaan, säästyisi paperia ja postikuluja melkoisesti. Myös huolellisella virkamiesvalmistelulla varmasti vähennetään kustannuksia.

Hyvä esimerkki oikeaan tarpeeseen

Kokouspalkkioitten palauttaminen vuoden 2012 tasolle ei köyhdyttäisi luottamushenkilöä eikä veisi yhteisistä asioista päättävältä halua osallistua luottamustehtävien hoitoon, mikäli hän on niistä aidosti kiinnostunut. Eipä se merkittävästi puolueitten tulojakaan vähentäisi. Tällä päätöksellä ei pelasteta kaupungin alijäämäistä taloutta, mutta se on yksi askel kohti oikeaa asenneilmapiiriä. Veikkaan, että sellaista tarvitaan kipeästi seuraavien kolmen vuoden aikana.

Kirjoitus edustaa mielipidettäni yksityishenkilönä.

1 kommentti . Avainsanat: Yhteiskunta, vastuullisuus, esimerkki, säästöt, sopeuttaminen, ennakointi