Vain hengittäminen on tärkeää

Keskiviikko 30.6.2021 - Kristiina Sunell

Kiinalaisten mielestä vain puutarhanhoito on tärkeää, kun taas Lasse Mårtenssonin mukaan kaikki muu paitsi purjehdus on turhaa. Tärkeitä molemmat, mutta vain osa totuutta etenkin Suomessa, jossa perennapenkki ja kotisataman laituri ovat melkoisen osan vuotta kumpikin tuhdisti jäässä. Tärkeysjärjestysten miettimiselle on aikaa - tai jos ei ole, sitä voi järjestyä silloin kun sitä vähiten odottaa, ja tavalla jota ei ole ennakoinut. 

Jonakin aamuna saattaa herätä ja tuumia "Olisipa aika mukavaa pystyä kävelemään tästä ovelle ja vain jatkaa kävelemistä niin kauas kuin haluaa. Vaan valitettavasti se ei juuri nyt onnistu. Tärkeintä on keskittyä hengittämään, jokainen henkäys kerrallaan." Kiireellisten asioiden lista katoaa ja tärkeiden tehtävien järjestys muuttuu kun päätyy tarkastelemaan elämää hengityksen rytmissä.

Eilinen meni jo. Sitä ei voi muuttaa, mutta oppia voi. Huomisesta kannattaa murehtia vain maltillisesti. Tarvitaan tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voi, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Voimat ja aika saattavat toisinaan olla hyvin rajallisia, samoin kuin viisaus.

Kuntavaalit - ollako vai eikö olla?

Lauantai 5.9.2020 - Kristiina Sunell

"Kiinnostaako oman asuinalueesi asiohin vaikuttaminen? Lähde ehdokkaaksi Suomen tärkeimpiin vaaleihin. Valtuustoissa tavalliset kuntalaiset päättävät, miten omaa kuntaa kehitetään ja mihin suuntaan kuntaa viedään tulevaisuudessa. Suuressa ja pienessä: kunnan viihtyisyys, infra-asiat, kehityskysymykset ja puistonpenkit ovat vain esimerkkejä asioista, mistä kunnallispoliitikot päättävät. Kutsumme nyt avoimin mielin ihmisiä mukaan toimimaan omalla osaamisellaan, sydämellä ja järjellä kuntalaisten puolesta. Hyvä ehdokas on sellainen, jolla on halu vaikuttaa. Maailmaa voi muuttaa - tarvitaan vain rohkeita ihmisiä."

Eikö ollutkin hyvä värväyspuhe? Sanakaan edellisestä kappaleesta ei ole omaa tekstiäni, vaan poimittuja sitaatteja eri poliittisten puolueiden sivustoilta. 

Kuntavaalit ovat varmasti tärkeimmät jokapäiväiseen arkeen vaikuttavat vaalit. Valtakunnanpolitiikkalla on lopulta hyvin vähän vaikutusta tehtäviin päätöksiin. Elämä on paikallista, livet är lokalt. Paikallistasolla saattavat painotukset olla jopa hyvinkin yllättäviä. Keski- ja suurituloisten oikeutta ilmaiseen esikouluun saattaa vastustaa aivan jokin muu puolue kuin olettaisi. Virkistysalueista, ympäristön tilasta ja sen pilaamisen estämisestä huolehtivat jotkin aivan toiset puolueet kuin luulisi. Asia kerrallaan - lähestyminen vaikuttaa pienellä paikkakunnalla olevan kovin vaikeaa, etenkin kuin piirit ovat pienet ja asiakysymykset usein henkilöityvät vuosiksi tai jopa kymmeniksi vuosiksi. Pahimmillaan asenne voi olla "Näiden toisten kanssa en neuvottele ja tämä aloite on muutoinkin väärän tahon esittämä"

Vaaleihin ehdokkaaksi lähtevällä on omat arvonsa ja niiden tärkeysjärjestyksensä. Yksittäisen ehdokkaan äänimäärällä on merkitystä valtuutettuja valittaessa, mutta tekeekö valtuusto muuta kuin kumileimaa eri valtuustoryhmien tai niiden koalitioiden ennalta sopimat, mahdollisesti sanellutkin päätökset? Lautakuntien päätöksillä on kuitenkin merkitystä. Ehdokkaan vaaleissa saama äänimäärä vaikuttaa lautakuntien jäsenten valintaan joissakin puolueissa enemmän, joissakin vähemmän. 

Äänestäjä valitsee ehdokkaan, joka parhaiten vastaa hänen näkemystään kunnan kehittämisestä ja toimii rohkeasti päämääriensä puolesta. Ehdokkuutta harkitseva saattaa kutenkin miettiä josko rohkeudelle on kysyntää tai käyttöä, vai olisiko siitä suoranaisesti jopa suurta haittaa. 

Ensi vuoden huhtikuun kuntavaaleja odotellessa on aikaa selata tehtyjä päätöksiä ja käytyjä äänestyksiä kuluvan vaalikauden ajalta. Joulun aikaan, viimeistään alkuvuonna ehdokkaat alkavat tuottaa sisältöä verkkosivustoilleen ja kenties kolmisen vuotta hiljaiseloa viettäneille facebook-sivuilleen. Edelliset todennäköisesti kertovat enemmän ja konkreettisemmin kuin jälkimmäiset.

Kirjoittaja miettii josko puoluepolitiikalla ja kuntatason yhteisten asioitten hoitamisella on konkreettista yhteyttä

 

Ars longa

Tiistai 16.7.2019 - Kristiina Sunell

Valot, varjot

Keskiviikko 13.2.2019 - Kristiina Sunell

Ensin värit ja valo, sitten varjot ja perspektiivi.

Kaikkia niitä tarvitaan, muutoin maisema menee tukkoon. Näin opettaa taiteilija Tapani Kiippa akvarellimaalauskurssilla. Hyviä neuvoja, ehkä ne pätevät elämään yleensäkin. Valo tulee aina jostain, kunhan pysähtyy katsomaan. 

Kännykkä jäi kai kotiin, mutta väliäkö tuolla. Eipä sitä kurssilla mihinkään tarvita. Pitää keskittyä olemaan tässä ja nyt, rajaamaan pois se mikä vain valuu yli. Pelkästään mustalla ja harmaan sävyillä pystyy rajaamaan esille tärkeimmät: valot, värit ja niiden tasapainon.

Taiteilijaa yhden kurssin käyneestä tuskin tulee, mutta varmasti oppii uutta. Toisinaan kannattaa varata aikaa jollekin aivan muulle, sille mitä ei osaa mutta mihin uteliaisuus houkuttelee. Pilvien piirtäjäksi, taivaanrannan maalariksi. 

Pari viikkoa merilehmäpaimenessa

Torstai 19.7.2018 - Kristiina Sunell

"Working hard for something we don't care about is called stress; working hard for something we love is called passion" Simon Sinek

Runsaan kuukauden päästä tämä näkymä tulee olemaan erilainen. Kaurakarin lehmä saa takaisin korvansa, ilmeensä, utareensa ja häntänsä. Halkeamat korjataan, pintasementtikerros uusitaan. Karille talven aikana spontaanisti ilmestynyt telkänpönttö-viittamerkki- yhdistelmä saa poistua. Korjausten jälkeen teos huputetaan, jotta se kuivuisi riittävän hitaasti kestääkseen ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Kääritty teos avataan 23.8.2018 Naantalin täyttäessä 575 vuotta. Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistyksen projektista lisää tästä linkistä, päiväkohtainen loki puolestaan tätä linkkiä klikkaamalla.

Kaurakarille

Torstai 22.2.2018 - Kristiina Sunell

 

"Jarkko Peltosen taide on yhtä aikaa voimaa ja herkkyyttä, valoa ja vahvaa viivaa.  Kontrastit muodostavat moniulotteisen maailman, jonka tulkinnan taiteilija antaa vapaasti katsojalle. Maalauksissa tanssivat, soittavat, autolla ajavat tai hiljaa unelmoivat hahmot antavat katsojalle mahdollisuuden samaistua tarinaan, jossa elämä itse on pääosassa" (Esipuheesta kirjassa Jarkko Peltonen, Värisirkus, 2007)

Rakkaudesta Naantaliin, mereen ja taiteeseen

Naantalin aukolla, Kailon Muumimaailman ja Väskin seikkailusaaren välissä Kaurakarilla laiduntaa Jarkko Peltosen tekemä betonilehmä. Teos sai alkunsa autotallin pohjaa varten vahingossa tuodusta liiallisesta määrästä betonia. Mietittyään mitä ylimääräisellä betonilla tehdä, Jarkko muotoili siitä lopulta lempeän lehmän. Kerrotaan Jarkon innostuksen kuvanveistoon saaneen alkunsa tästä projektista.

Naantalin maisemissa ei ole paikallisen taiteilijan teoksella juhlistettua liikenneympyrää kuin tämä yksi, keskipisteenä Maskuun, Luonnonmaan saaressa sijaitsevaan presidentin kesäasuntoon, Kailon saaren uimarantaan ja edelleen Naantalin vanhankaupungin rantaan ja vierasvenesatamaan johtavalla reitillä. Vuosien varrella lehmä on osunut merimatkani varrelle lukemattomia kertoja, milloin toivottaen pitkän purjehdusmatkan jälkeen tervetulleeksi takaisin kotisatamaan, milloin taas jäänyt taakse lähtiessämme meripelastuspäivystykselle. 

Kaurakarin betonilehmä on viettänyt Jarkko ja Soile Peltosen tilaan kuuluvalla luodolla pian kolmekymmentä vuotta. Myrskyjen ja talvien rapauttamana teos on entisöinnin tarpeessa. Naantalin kaupungin täyttäessä 575 vuotta Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistys aikoo kunnostaa monia veneilijöitä, matkailijoita ja talvisella jäällä kulkevia ilahduttavan lehmän alkuperäiseen asuunsa. Samalla kunnioitetaan kymmenen vuotta sitten menehtyneen Jarkko Peltosen muistoa myös Naantalin Taidehuoneella järjestettävällä kuvataidenäyttelyllä.

On melkoinen kunnia olla toteuttamassa projektia yhdessä taiteen ammattilaisten - professori Juhani Salovaaran, kuvanveistäjä Raimo Äijälän, kuvataiteilija Anne-Mari Kerkolan - kuin myös muiden motivoituneiden ja lahjakkaiden Naantalin Taidemuseon Kannatusyhdistyksen hallituksen jäsenten ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä yhdessä tekemisessä elämänilo on pääosassa.

 

Viisi väärää väittämää

Sunnuntai 30.11.2014 - Kristiina Sunell

Suomesta puuttuu johtamistaitoa. Tästä toteamuksesta vallitsee laaja yksimielisyys, keinoista tilanteen parantamiseksi on näennäisesti pulaa. Jatkossa kooste mielestäni hölmöimmistä väittämistä, joista aiheutuu suuri osa motivaatiopulasta ja huonosta työilmapiiristä. Aloitetaan näistä:

Keskeneräisistä asioista ei pidä huudella

Eipä pidäkään, jos on töissä pörssiyhtiössä. Kaikkien osakkeenomistajien pitää saada tasapuolisesti sama tieto, samaan aikaan. Osakeyhtiölaki määrää vastaavan käytännön pienempiinkin yrityksiin.

Kaikki yritykset eivät kuitenkaan ole pörssissä, eivätkä kaikki työpaikan asiat tai tekeminen kuulu pörssin tiedotussäännön piiriin. Turhantärkeily ja tiedon pihtaaminen ovat pienten ja keskisuurten yrityksen yleinen ongelma. Jos ei jokin suunnitelma tai tekeminen ole erityisestä syystä salainen, se voi hyvin olla yrityksen sisällä julkinen.

Pomo tietää kaiken

Johtaja vastaa kokonaisuudesta. Jos hän tietäisi ja osaisi kaiken, eipä tarvittaisi kuin lisää samanlaisia ja asiakkaat olisivat oikein tyytyväisiä. Tietotyössä on vähitellen myönnetty kunkin asiantuntijan oman osaamisen merkitys - mutta miksi vain tietotekniikan yrityksissä? Jokaisen osaaminen tuo lisää erilaisia näkökulmia ja auttaa näkemään kokonaisuuden eri puolilta.

Vaativinta on pystyä kuuntelemaan yrityksen kyseenalaistajaa, häntä joka tokaisee ensimmäiseksi "ei tästä tuotteesta tai projektista mitään tule". Kiusaus vaientaa sarkastinen kyynikko on kieltämättä suuri. Ainahan tuo noin sanoo. Tuleeko kysyttyä, miksi? Tai keskusteltua hänen ehdottamistaan vaihtoehdoista?

Jos johto ei pysty ideaa omilleen selittämään tai myymään, se on luultavasti huono. Sekä johto, että idea. Vastaväitteet saattavat jalostaa projektia. Vähintäänkin avoin keskustelu eri vaihtoehdoista poistaa turhaa jälkikäyntiä kahvihuoneessa.

Työkaverit eivät ole kavereita, asiakkaat vielä vähemmän

Haluaisitko itse viettää kolmanneksen jokaisesta arkipäivästä, keskimäärin 40 tuntia viikossa, ikävien ihmisten seurassa vain siksi, että on pakko? Jos omat hommasi ovat hyvässä mallissa ja jää aikaa ottaa rennommin, voisitko kuvitella auttavasti kaveria vai toteatko kylmästi, että ei kuulu toimenkuvaan?

Olen yrittäjänä onnellisessa asemassa. Ideatyyppinä oma työhyvinvointini rakentuu sille, että arkipäivän työ on oma valintani. Jokainen asiakas on valinnut meidät, koska tuotteet ovat hyviä ja toiminta reilua. Satunnaiset vastoinkäymiset voidaan selvittää, sillä asiat ovat asioita, ihmiset ihmisiä. Sama pätee työkavereihin.

Strategia on johtoryhmää varten

Visio ja missio ovat juhlavia sanoja. Toivottu tulevaisuus ja yrityksen tehtävä tarkoittavat aivan samaa. Monimutkaisten käsitteiden avaaminen on terveellinen harjoitus. Kun koko porukka tietää, mitä ollaan tekemässä ja miksi, löytyy motivaatio huomattavasti helpommin.

Johto kantaa vastuun tehdyistä valinnoista ja päätöksistä. Seurauksista saavat nauttia tai kärsiä kaikki. Siksi ei ole huono ajatus kuunnella koko porukkaa valintoja tehtäessä. On vaikea sitoutua päämääriin, joihin ei tunne itsellään olevan mitään mahdollisuutta vaikuttaa.

Pomo vastaa työilmapiiristä

Toki johto vastaa työilmapiiristä. Se tekee sitä ensimmäiseksi omalla esimerkillään, enkä tarkoita varoittavaa esimerkkiä. Jos joudut toistelemaan päivittäin, miten murheellista töissä on (tietenkin vain valittamalla siitä lähimmälle työkaverillesi), voit olla varma surkeuden leviämisestä.

Ikävä tilanne ei ole "fantastinen haaste", pakkomyönteisyys on teennäistä ongelmien peittelyä. Tosiasioitten kiistäminen ei muuta epäonnistumista onnistumiseksi, vaan eipä sitä tee jatkuva valittaminenkaan. Vaihtoehdon esittäminen on hyvä askel oikeaan suuntaan. Toisinaan uusi suunta voi merkitä aivan omaa, uutta alkua: Suomessa on noin 170.000 yksinyrittäjää. Verkottuminen muiden kanssa on usein hyvä vaihtoehto, jonka myötä kukin vastaa omista toimintaperiaatteistaan - myös työilmapiiristä.

Jaksaa, jaksaa, jatkaa!

Maanantai 29.9.2014 - Kristiina Sunell

Eläkeikä nousee - työmarkkinoille tarjolla paljon lisää henkilötyövuosia!

Työmarkkinaosapuolet ovat saaneet aikaan ratkaisun, jota luottoluokituslaitos Finch pitää kolmen A:n arvoisena. Kun suomalainen jatkaa töissä kaksi vuotta pidempään, saadaan tietysti palkkatulojen verot ja säästetään maksetuissa eläkkeissä. Kuulostaa erittäin hyvältä, vaikka kaikki eivät kahden vuoden palkallisen oman vapaa-ajan menetystä hurranneet. Pakko mikä pakko. Jos työpaikkoja ei ole riittävästi, ja "aikaistettuja eläkepäiviä" tulee pakosta vietettyä keski-ikäisenä, mahdollisesti ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen turvin, voi toki jatkaa töissä toisesta päästä hieman pidempään.

Luottoluokittajien arviot vaikuttavat valtionvelan korkoihin. Lohdullisesti on esitetty, että yhden vokaalin menettäminen maksaisi suomalaisille "vain" miljardin vuodessa.  Miljardi tarkoittaa tuhatta miljoonaa. Miljardi on myös summa, jonka säästämiseen pyritään kuntien vastuulla olevien tehtävien karsimisella. Suhteutetaanpa vielä: Teiden korjauksista puuttuu 1,5 miljardia. Lapsilisistä oli aikomus säästää noin 100 miljoonaa vuodessa. Juuri perutulla sokeriveron korotuksella piti kerätä valtion vajaaseen kassaan 50 miljoonaa euroa lisätuloja. Ilmeisesti miljardin säästö valtionvelan koroissa tulisi sittenkin tarpeeseen, joten luottoluokituksen säilyttäminen on rahan arvoista.

Kolmen A:n luokitus vaikuttaa lyhytaikaiselta torjuntavoitolta. Sellainen on myös eläkeiän nostaminen, sillä todellinen haaste on työpaikkojen takaaminen. Niitä tarvitaan sekä ikääntyvälle väestölle, että nykyiselle noin 300.000 työttömälle. Näitä työpaikkoja ei synny julkiselle sektorille, jonka koko ja kustannukset ovat jo nyt kestämättömällä tasolla. Ne syntyvät yrityksiin. Jos työvoima on valtion erityisessä suojeluksessa, pitää yritysten ja yrittäjien näiden työpaikkojen tuojina nauttia vähintään samantasoista suojelua.

Mitä enemmän varoja pitää kerätä veroina valtionvelan korkojen maksamiseen, sitä vähemmän on käytettävissä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Työnteosta maksettavien verojen korottaminen vähentää ostovoimaa, joka puolestaan vähentää yritysten myyntiä, jonka pienentyessä myös työpaikkojen määrä vähenee. Näin käy myös julkisella sektorilla, jonka työsuhteet rahoitetaan verovaroin. Lopulta luokittajien näkemyksillä on merkitystä, mutta valitettavasti ne ovat vain toteamuksia. Seuraavaksi luottoluokituslaitos arvioinee, miten todennäköisesti Suomi pystyy luomaan tarvittavat työpaikat.

120 minuuttia laatuaikaa

Keskiviikko 19.12.2012 - Kristiina Sunell

Nyt menee suhteellisesti ottaen ihan mukavasti

"Ennen kaikki oli paremmin", huokaisi alle kolmikymppinen kaverini. Näinköhän? Asteen verran pelottavampaa olisi, jos hän olisi lausahtanut "Tulevaisuudessa kaikki on huonommin".

Koska sitten oli ennen? 70-luvun alussa isäni oli lauantaisin töissä. Eipä tuo isän poissaolo lapsia haitannut: olimme itsekin koulussa. Ilmeisesti kymmeniä vuosia sitten ainakin valtion virkamiehillä ja opettajilla oli kuusipäiväinen työviikko. Lauantaisin oli mukava kuitenkin päästä aikaisemmin kotiin, jo yhdeltä. Kesät olivat aina lämpimiä ja talvet valoisia...muistaakseni.

Työn tuottavuus lienee sittemmin parantunut huomattavasti, sillä työtunteja tehdään vähemmän. Parhaillaan keskustellaan kiivaasti ehdotuksesta tehdä viikoittain kaksi tuntia enemmän töitä. Ei siis kaksi tuntia enemmän kuin joskus muinoin, 70-luvulla, vaan enemmän kuin 2000- luvulla.

Työn, palkan ja vapaa-ajan suhteellisuus

Leppoistamisesta,"downshiftingistä", puhuttiin paljon vielä pari vuotta sitten. Osmo Soininvaara markkinoi ajatusta, tuoden kuitenkin  rehellisesti esille haittapuolen: jos jokainen tekee vain oman toimeentulonsa takaavan minimimäärän töitä, tulee verokertymä olemaan vähäisempi. Hyvinvointivaltio perustuu tulonsiirtoihin ja niiden auttamiseen, jotka eivät kykene työtä tekemään. Heidän elämäänsä muiden leppoistuminen ei helpota.

Yrittäjä-kuorma-autonkuljettajille säädettiin hiljattain työaikakatto. Työtuntien pitää puolen vuoden jaksolla tasaantua enintään 48 tuntiin/viikko. Tielläliikkujien turvallisuus paranee, varmasti myös kuljettajan oma hyvinvointi. Tuntimäärä kuullostaa paljolta, jos on tottunut enintään 37,5 tunnin työviikkoon.

Kestävyysvajeen paikkaamiseksi tehdyistä ehdotuksista yksikään ei saa laajaa kannatusta: kotiäidit töihin, opiskeluajat lyhyemmiksi, palkkojen leikkaus, eläkeiän korottaminen, tai Juhana Vartiaisen ehdottama pienemmän palkan maksaminen iäkkäille. Taloussanomien verkkosivulla oleva kysely "Olisitko valmis alentamaan palkkaasi Suomen kilpailukyvyn takia?" kertoo 3.200 vastaajasta 78 % vastustavan ajatusta. Vastausta ei uskalla tulkita siten, että sama joukko mieluummin leikkaisi palveluja, korottaisi veroja entisestään, tai ylipäätään haluaisi minkään muuttuvan niin ikävään suuntaan, että olisi aihetta huokaista "Ennen minulla itselläni oli enemmän"

Tärkät välittömät kysymykset ovat tietysti talouspoliittisia. Ne liittyvät työliisyyteen, tulonjakoon ja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Niihin voi mekaanisesti vaikuttaa sopimuksilla, asetuksilla, määräyksillä ja säännöillä. Onnistunee jotenkin, kunhan vain molemminpuolisesta uhittelusta päästään.

Minuutteja vai mielekkyyttä?

Kaikkein tärkeämmät kysymykset ovat vaikeampia, eikä vastauksiin liity säätely tai pakko. Talousmatematiikka tai sopimusjuridiikka eivät ole näiden kysymysten ratkaisemiseksi tarvittavia taitoja. Ratkaisut liittyvät siihen, miten näytetään esimerkkiä ja motivoidaan. Yrityksen perustaja tarvitsee motivaatiota, sillä hän on hyppäämässä varmasta kuukausipalkasta tai työttömyyskorvauksen piiristä epävarmuustekijöiden viidakkoon. Uusia työntekijöitä palkkaava yrittäjä tarvitsee lujan uskon tuotteensa tai palvelunsa erinomaisuuteen, jotta voi luvata työntekijälle kuukausipalkan. Palkansaajan tulee kokea oma työnsä mielenkiintoiseksi, työnantajansa reiluksi ja työpaikkansa omakseen, meidän firmaksi. Silloin on aivan sama, tekeekö työtä 25 vai 45 tuntia viikossa. Tekemisen jälki on laadukasta eikä työnteko sinänsä ole välttämätön, minimoitava paha, vaan jotain aidosti mielekästä. Työn tuloksista riittää kaikille jaettavaa, reilusti.

Asenteet muuttuvat hitaasti. Hyvä alku on kyseenalaistaa vastakkainasettelu ja etsiä keinoja kaikkia hyödyttävän motivaation lisäämiseen.