Huutolaisuus on historiaa - vai onko?

Tiistai 29.1.2019 - Kristiina Sunell

beach-elderly-love-160936.jpgHuutolaisuus oli 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka voimassa ollut järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle. Myös vanhuksia huutokaupattiin. Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa.

Lain valvonnan ollessa lähes olematonta viranomaiset järjestivät huutokauppoja vielä 1930-luvulla, vaikka huutolaisuus lopetettiin virallisesti vuonna 1923.

Vai lopetettiinko sittenkään?

Voisi luulla nimen Esperi juontuvan hienosti ranskan kielen sanasta espoir, suomeksi toivo. Yrityksen nimi tuleekin lyhenteestä SPR, sillä hoivayhtiön historiasta löytyy Suomen Punaisen Risti. 

Esperin tapaus on nostanut aiheellisen kohun. Vanhustenhoidon heikko tila on ollut tiedossa jo kauan. Tyypilliseen tapaan nyt etsitään enimmäkseen syyllisiä. Syiden analysointi jää vähemmälle. Parin kuukauden päästä pidettävät eduskuntavaalit tuovat omat juonteensa keskusteluun, "julkinen hyvä, yksityinen paha"- lisämausteella, sotea ja maakuntamallia unohtamatta. 

Tarkoitushakuisuus ja vaalien läheisyys paistaa joissakin julkaisuissa, joissa jo jutun alkupuolella esitetään "Jo kauan on kuitenkin tiedetty, että yksityisissä hoiva-alan suuryrityksissä hoivan taso on usein heikko". Aivan näin yksioikoinen ei asia kuitenkaan ole, sillä henkilöstömitoitukset ovat suunnilleen samanlaiset julkisella ja yksityisellä puolella. Yksityinen sektori toimii jopa jonkin verran julkista paremmin. 

Esille nostettu Esperin lainakikkailu toimii näin: yhtiö ottaa omistajiltaan kiskurikorkoista lainaa. Yhtiö saa vähentää korkomenot liiketoiminnan kuluina ja näin keinotekoisesti alentaa verotettavaa tuloa. Valitettavasti tämä toimintatapa on kansainvälisesti toimivissa suuryrityksissä yleinen. Sitä käytetään melko laajasti jopa kuntien omistamien yhtiöiden verosuunnittelussa. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, lisäksi hallituksen velvoite on valvoa aina ensisijaisesti yhtiön etua. Ylihintaisen lainan ottaminen omistajilta on siis jo sinänsä yhtiön edun, mutta myös osakeyhtiölain vastaista. 

Mikäli vanhustenhoidon koko kenttä ja kaikki toimijat perataan lähi huolellisesti, kuten tarpeellista onkin, saattaa paljastua monisyisiä sidonnaisuuksia. Hoivayhtiöiden hallituksissa toimivat poliitikot ovat etuoikeutetussa asemassa. Heillä on sekä oikeus, että velvollisuus ohjata yhtiön toimintaa ja tutustua perinpohjin yhtiön toimintatapojen eettisyyteen. Yhtiöiden hallituksen jäsenten saamaa vaalirahoitusta voi kuitenkin pitää ongelmallisena: ovatko palvelujen ostamisesta ja myymisestä päättävät tahot samalla puolen pöytää? Onko oikein että verovaroin maksettujen palvelujen kustannusrakenteeseen sisältyy valituille puolueiden edustajille kohdennettuja vaaliavustuksia? Ehkä kukin voisi maksaa vaalikampanjansa itse, omilla verotetuilla kokouspalkkioillaan.

Hoivatoimialan valvonta on julkisen sektorin, kuntien tehtävä. Maakuntamalli voisi parantaa tilannetta vain, mikäli valvontaa tehostetaan - ja sen voisivat kunnatkin tehdä, samalla tai maakuntamallia alemmalla kustannusrakenteella. Käsiä tarvitaan ihmisten, ei byrokratian hoitajiksi. Kilpailutusta ei auta se, että ainoana kriteerinä on ostetun palvelun hinta. "Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa." Näinhän käy, mikäli naisvaltaisella, matalapalkkaisella hoivatoimialalla pyritään alentamaan kustannuksia tinkimällä henkilöstömitoituksesta ja jopa asiakkaiden ruuasta. 

Suomi pyrkii näyttäytymään maana, joka vaalii jakamatonta ihmisarvoa ja -oikeuksia vähintäänkin erityisellä huolella, jopa globaalisti. Kotipesä ei ole kunnossa jos kaikkein heikoimpien, pitkän päivätyön tehneiden iäkkäiden kansalaisten huolenpidosta tingitään. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vastuullisuus, liikevoitto, valvonta, vanhukset, vaalikampanjat, turva

Syistä seurauksiin ja siltä väliltä

Lauantai 8.12.2018 - Kristiina Sunell

Poliittisilla kriiseillä ja koulukiusaamisella on monia yhteneväisyyksiä. Yhden mainitakseni: vakavilla ongelmilla on taipumus pahentua nopeasti mikäli niihin ei puututa.

"Paheksumme ankarasti" ja todella jyrkkä "pöyristyneinä tuomitsemme" ovat tuttuja jo parinkymmenen vuoden takaa. Suomalaiset ovat aina rohjenneet avata sanaisen arkkunsa, kuten Spede jo kauan sitten havainnollisti. Ulkopolitiikassa olemme tottuneet vastaukseen "entä mitä sitten". Yritetään olla provosoitumatta paikannussatelliittien (GPS) signaalien häirinnästä, "kyllähän tämä tästä". 

Toisen puolustaminen on vähän monimutkaisempaa. Pikaisen riskiarvion jälkeen voi arvailla toisen puolustamisen kostautuvan itselle. Miksi vaarantaa omat kaupalliset tai muutkaan hyötynsä? Edellisessä kappaleessa mainittu ratkaisumalli otetaan siis tottuneesti käyttöön. Ajatellaan esimerkiksi Ukrainaa ja Krimin miehittämistä, joka vaikuttaisi olevan jossain kaukana käytävä sota. Tarkemmin harkiten: ehkä Ukraina ja muut valtiot toimisivat samoin mikäli osa Suomea joutuisi sodan ja miehitystoimien kohteeksi. Toisin sanoen, ne eivät toimisi mitenkään. "Laumasuojan" puuttuessa jokainen on yksin, olipa Asovanmerellä tai Itämerellä.

Helsinki ei ole keltaliivien Pariisi eikä palavien autojen Göteborg. Poliisi ja pelastustoimi saavat liikkua kivittämättä ja toimia yleisen turvallisuuden puolustajina, minne sitten vähäisiltä resursseiltaan ehtivätkään. Kolme itsenäisyyspäivän mielenosoitusten hakaristitunnusta herättivät kauhistusta. Mihin reagoidaan, mihin pyritään? Mietin kuluneiden kahden viime viikon tapahtumia ja mahdollisia syy-seuraussuhteita, tilanteen eskaloitumista. Toisaalta: Koskeeko tämä minua? Jos lenkille ei uskalla mennä eikä bussikaan juuri nyt houkuttele, voi tietysti pysyä kotona katsomassa hauskoja leffoja ikävien uutislähetysten sijasta. Näinkö? Toivottavasti ei.

Vaikuttaa selvältä että "pitää olla tarkkana" sopii huonosti "ei saa antaa pelolle valtaa"- ohjeen seuraajaksi. Nettipoliisi ei saanut suojeltua Oulun raiskausten uhreja, tuskin pystyykään vaikka nettipoliisin määrärahoja nostettaisiin vieläkin enemmän. Ankaran paheksunnan toimintamoodi on päässyt kroonistumaan Putouksen hokemien tavoin. Osa poliitikoista suree populismia - mitä termi sitten sanojan mielestä tarkoittaakaan - ja osa tunnistaa, ehkä jopa tunnustaakin tarpeen konkreettisiin toimiin turvallisuustilanteen parantamiseksi. Huonommat, spontaanit ratkaisut saavat vallan mikäli toimivia keinoja ei jostain syystä löytyisi. Laumasuoja tai sen puuttuminen on lainsäätäjän käsissä - vielä toistaiseksi.

Sari Essayah kiteyttää problematiikan tässä artikelissa varsin hyvin.

Kirjoittaja unohti jutun alusta pois vakiolauseen "Vastustan alueloukkauksia, eläinrääkkäystä, naisten, lasten, miesten ja vanhusten oikeuksien halveksuntaa, minkään ihmisryhmän diskriminointia, terroritekoja, välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, luonnon tuhoamista ja kaikkea muutakin epäeettistä toimintaa".  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laumasuoja, turvallisuus, kriisitilanne, sota, aluevaltaus, yhteisöllisyys

Roskapostihelmiä

Keskiviikko 21.11.2018 - Kristiina Sunell

Huikea perintö kaukaiselta sukulaiselta ja pari nettilottovoittoa, lisänä muutama kirjaimellisesti uskomaton yhteistyötarjous. Poista, estä, poista, poista ...Työpäivän ensimmäinen kahvikupillinen kuluu siivotessa sähköpostilaatikkoa, maanantaisin menee santsikuppikin.
Kyllä, roskapostisuodatin on keksitty. Mutta myös roskalaatikon sisältö on ajoittain käytävä läpi, koska sinne toisinaan päätyy myös asiallisia ja tärkeitä viestejä.

tietokone_roskaposti2.jpegNettiroskien runsaudensarvi tuottaa aina uusia, toisinaan hulvattomiakin uutuuksia. Toistaiseksi "paras" sähköpostitarjous sisälsi ilmoituksen siitä, että toimiani on tarkkailtu, valokuvattu ja videoitu viikon ajan. Kaikki julkistetaan sosiaalisessa mediassa jos en maksa 2700 dollarin edestä bitcoineja. "You have 24 hours". Uhka vai mahdollisuus? Kauhea hoppu. Liian kallista. En maksanut. Nytpä saisin nähdä minne kännykän laturini edellisellä viikolla unohtui. Odottelen edelleen luvattua nettijulkisuutta.

Saapumistaan odottaa myös lahjoitusmiljoona, jonka toimituskustannukset olisi pitänyt suorittaa ennen luvattua pankkitilin täyttymistä. Ehdotin ystävälliselle lahjoittajalle tämän kulun vähentämistä suoraan lahjoitettavasta summasta. Saisipa siitä minun puolestani hyvän osan käyttää vaikka kyläkoulun rakentamiseen lahjoittajan kotimaassa jos ei tuntemattomalla ystävällä olisi vielä parempaa ehdotusta hyvän kierrättämiseksi. Sähköpostinvaihtomme päättyi siihen. Ehkä roskapostisuodatin nielaisi vastausviestin.

Kekseliäin näkemäni huijaus lähes onnistui. Sain yhdistyksen rahastonhoitajalta pahoittelevan viestin: ei ole mahdollista tehdä sähköpostitse pyytämääni kiireellistä tilisiirtoa ulkomaille, koska tilillä ei ole sellaista määrää rahaa. Eipä varmaankaan. Kyllähän minä sen tiedän. Sähköpostin lähettäjän nimi on hyvin helppo väärentää. Lähes tyydyttävällä suomen kielellä kirjoitettu viesti oli vähällä mennä täydestä. Voi vain arvailla mistä tämä belizeläis-puolalaiseksi paljastunut keppostelu sai ainekset. Yhdistyksemme nettisivuston yhteystiedot- osiosta löytyivät hallituksen jäsenten nimet, roolit ja yhteystiedot. Eivät löydy enää. Sivustolla on nyt vain yhteydenottolomake, joka ohjaa viestin edelleen useammalle hallituksen jäsenelle. Nyt ollaan piilossa koijareilta, mutta harmillisesti myös asialliset yhteydenotot vaikeutuivat.

Ylenpalttisesta määrästä markkinointiviestintää pitäisi voida vapautua tietosuojadirektiivin eli GDPR:n määräysten turvin. Niinpä pitäisikin. Ilmoituksen tekeminen tietosuojavaltuutetulle vie enemmän aikaa kuin perinteinen "estä/merkitse roskapostiksi-poista"- näppäily. Mainosviestissä tulee aina näkyä osoitelähde. Löytyyhän se: "Julkisesti saatavilla olevat tiedot". Kaikki viestittelijät eivät tule ajatelleeksi sivustolla julkisesti ilmoitetun tuotetuen sähköpostin olevan tuotetukea, myynnin osoitteen puolestaan myyntiä varten. Ostettu tai muilla keinoin saatu, alunperin aivan muuhun tarkoitukseen tehty vastaanottajien sähköpostilista saattaa vanhetessaan sisältää muutamia huteja.

"Tää on niin tätä, minkäs teet, ei voi mitään, hakuna matata*)" kuittaa arkipäivän pieniin ja keskisuuriin hankaluuksiin kepeämmin suhtautuva ystävätär. Onhan se näinkin. Roskapostit ovat haittaohjelmia pienempi riesa. Viruksiakin tulee vähemmän kunhan ei klikkaa roskaposteissa olevia linkkejä. 

*) Hakuna matata on swahilia ja tarkoittaa "ei huolta". Sanontaa käytettiin ensimmäiseksi ruotsalaisessa Bamse, maailman vahvin nalle- sarjakuvassa, sittemmin animaatioelokuvassa Leijonakuningas.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: spam, roskaposti, tietokone, tietoturva

Seuraava Itämerihaaste

Torstai 1.3.2018 - Kristiina Sunell

2014_pilssihiiren_kaffepaussi2.jpg

Itämerihaasteeseen liittyvä toimenpideohjelma 2016-2018 oli yksi Naantalin eilisen ympäristö- ja rakennuslautakunnan mielenkiintoisimpia aiheita.

Taustamateriaaliin tutustuminen saattaa uuden Ympäristö- ja rakennuslautakunnan jäsenen kartalle, tai ainakin aiotun reittisuunnitelman lähteille. Toivon mukaan tärkeä aihe kiinnostaa kaikkia asukkaita - Maskua myöden - samoin kuin kesävieraita ja merellä viihtyviä matkailijoita. Spontaanit maa-alueilla olevat ongelmajätekaatopaikat ovat sekä hyvässä, että pahassa staattinen ongelma. Siksi niitä ilmenee usein rajojen lähistöllä, "ei-kenenkään-maalla".  Ilma ja merivesi eivät kuitenkaan kunta- ja valtakuntarajoja kunnioita. 

Mistä tullaan, minne halutaan päätyä? Pöytäkirjojen ja julkisten aineistojen kahteen vuoteen rajattu nähtävilläolo lähestyy uhkaavasti. Tallensin aineistot tänne: https://liiketoiminta.fi/index.php/s/vC9UkeFNLDvWaIw

Moni asia etenee, paljon on vielä tehtävää. Ensimmäinen kysymysmerkki on ruoppausmassan läjittäminen mereen. Se ei ole saavutus, vaan pettymys.

Tästä on hyvä aloittaa seuraavan toimenpidekauden konkreettisten toimien suunnittelu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoppaus, meri, Itämeri, sinilevä, ympäristö, luonto, puhtaus, terveys, turvallisuus

Pahasti syrjässä

Lauantai 16.12.2017 - Kristiina Sunell

Syrjäytyminen mainitaan usein suurimpana turvallisuusuhkana. Toiset puhuvat "syrjäyttämisestä" joka saattaakin paremmin vastata tilannekuvaa.

Näyteikkkunoita rikkovat, Suomen lippuja ja autoja polttavat anarkistit ovat vain paremman tekemisen puutteessa riehuvia huomionhakuisia onnettomia. Heiltä ei voi syyntakeellisuutta edellyttää. Naamioin peitetyt kasvot ovat surullinen, joskin suhteellisesti ottaen vähäinen osa syrjäytymisen ongelmaa.

Isojen kaupunkien vaaleilla valituilta valtuutetuilta edellyttää huomattavasti enemmän vastuuntuntoa kuin heidän äänestäjiltään. Kun kaupunginvaltuuston enemmistö syrjäyttää monen eri oikeusasteen päätökset määritellessään uudelleen laillisen maassaolon edellytykset ja liittää laittomaan oleskeluun poikkeuksellisen laajat etuudet, voi eduskunta puolestaan vain reagoida lisäämällä velanottoa ja vähentämällä jostain muualta. Selvityksen valmistumistumiseen tarvittavaa kahta viikkoa tai kustannusarviota ei kiireessä ehditty odottaa. Päätöksen aiheuttama polarisoituminen lisääntyy yhtä nopeasti kuin sen syiden kummastelu.

Sisältääkö sananvapaus myös vapautuksen vastuusta? Helsingin Sanomien näkemyksen mukaan salaiseksi luokiteltuja, turvakriittisiä asiakirjoja voi, ja pitää julkistaa. Esitetyn selittelyn  johdonmukaisuus vaikuttaa todellisuudesta syrjääntyneeltä. "Asiakirjan leimaaminen salaiseksi on samanlainen viranomaisen päätös kuin vaikka toimeentulotuen myöntäminen. Sitä pitää ja saa arvioida kriittisesti. Asiakirjojen salaisuutta pohtiessa onkin hyvä miettiä, onko näin tiukka salaisuus enää jatkossa perusteltua?" Mietintä lienee jo tehty, toimeentulotukipäätökset siis verkkosivustolle. Julkaistaanko terveystiedot seuraavaksi vai kiinnostaisiko lukijoita enemmän ns. Tiitisen lista? Yhtäältä väitetään pelättävän turvallisuustiedustelun aiheuttamaa yksilönsuojan kaventumista. Samassa artikkelissa kuitenkin vaaditaan perustellusti salaiseksi luokitellun ja kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän tiedon julkistamista. 

Merkittävin turvallisuusuhka on demokraattisen päätöksenteon syrjäyttäminen. Jos oikeusvaltiossa kriittisen ja avoimen keskustelun perusteella havaitaan tarve muuttaa yhteiskunnan pelisääntöjä, lakimuutosten pitää tapahtua demokraattisesti vaalien kautta - ei niin, että jokainen omien mielihalujensa kautta noudattaa tai on noudattamatta lakeja. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, anarkia, demokratia, media, vastuu, vapaus, tiedottaminen, luottamuksellisuus

Ei enää aivan sama

Maanantai 21.8.2017 klo 9:15 - Kristiina Sunell


170818_turuntori.jpgPerjantaina Salosta kotiin ajaessani sain puhelun, jossa varoitettiin menemästä Turun keskustaan. Torilla oli puukotettu useita ihmisiä. Kaikki viittasi terrorismiin, vaikka monen oli sitä vaikea uskoa, saati myöntää. Eihän Suomessa, ei Turussa voisi sellaista tapahtua. Moneen kertaan on korostettu Suomen olevan turvallinen maa. Mielessä käyvät ystävät, jotka ovat Turussa töissä ja tähän aikaan torilla odottamassa bussia. Tunne on pelko - kyllä, olipa siihen lupa tai ei, sillä pelko aiheutuu turvallisuuden tunteen puuttumisesta. 

Ehkä oli kysymys yksittäisen mielenterveyden häiriöistä kärsivän henkilön teosta, yksittäistapauksesta, kuten Vantaan Myyrmannin naulapommissa tai Imatran ampumistapauksessa - jostain jonka yleistymisen voisi estää läheisten ja mielenterveystyötä tekevien avulla. Tai kenties pahasta perheväkivallasta, jonka uhrit eivät olisi ajoissa päässeet turvataloon. 

Joudutaan kuitenkin toteamaan Turun puukoniskujen olevan osa kautta Euroopan yleistyneitä terrori-iskuja, joiden estämiseksi on tehty suunnitelmia ja strategioita, mutta iskujen ehkäisemiseen ei Suomessa ole esimerkiksi riittävästi resursseja.

Lauantaiaamuun mennessä tilannekuva oli selkeämpi. Poliitikot olivat lausuneet paheksuntansa terrori-iskun vuoksi sekä esittäneet asiaankuuluvat valittelut, kuten vain päivää aikaisemmin Barcelonan kuolonuhrien ja loukkaantuneiden vuoksi tehtiin. Jossain sanottiin, että Turku ei muuttunut terrori-iskun johdosta.

Ei Turku muuttunutkaan.

Vaikka kaupunki on pitkän historiansa aikana valloitettu, palanut ja pommitettu, Turun linna on edelleen paikoillaan ja vesi virtaa Aurajoessa. Keskiaikaisiin raunioihin pääsee tutustumaan Aboa Vetus & Ars Novassa. Tulipalolta säästynyt Käsityöläismuseo rakennuksineen on hieno paikka. Kaupunki on yksi Suomen kauneimpia, edelleen. Yksi puukotusten sarja ei kaupunkia muuta. Sehän on kivestä tehty.

Mutta ihmisiä ei ole tehty kivestä.

Uhrien ja heidän omaistensa puolesta tuntuisi pahalta väittää tapahtunutta "täysin turhaksi murhenäytelmäksi" muutoin kuin viittaamalla jo keväällä kohonneeksi ilmoitettuun turvallisuusuhkatasoon.  Todetty uhkataso säilyi edelleen tasolla kaksi, sillä jo aiemmin tunnistettu riski oli "vain" realisoitunut. Oletettavasti muita iskuja on saatu ehkäistyä ennalta. En halua ajatella mitä tasot kolme ja neljä olisivat. 

Turun kauppatorilta löytyi perjantaina 18. elokuuta monia miehiä, jotka oman henkensä vaarantaen jäivät pelastamaan puukotettuja naisia. Rohkeuden määrä on ihailtavaa ja ansaitsee tunnustuksen. Poliisin ripeä toiminta esti uhriluvun kasvamisen, tapahtumaan mahdollisesti liittyvät muut henkilöt pidätettiin jo perjantai-illan aikana ja etsitty ajoneuvo löytyi nopeasti. Monen pelastumisesta on syytä olla kiitollinen.

Pahuuden voittoon riittäisi se, että hyvät eivät tekisi mitään. Onnettominta olisi kiistää riskit ja siten hyväksyä "uusi normaali" johon kuuluu satunnaisia terroritekoja ja omaan maailmankatsomukseemme kuuluvan tasa-arvon murentaminen. Faktojen uutisointi on parempaa kuin pimento, joka vain lisää huhuja, epäluottamusta, epäluuloa ja turvattomuuden tunnetta - juuri niitä kristillistä ihmisarvoa halveksivien on helppo käyttää hyväkseen.

Lisäys (klo 19:00) Median merkitys tuli esille jälleen tänään. Toivoisi Turun Sanomien kaltaisen median keskittyvän enemmän tiedonvälitykseen kuin  profiloitumiseen mielipidevaikuttajana. Uhriutuminen ja hyökkääminen ei aina ole paras puolustus, vaan rehellinen ja tasapuolinen asialinja.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, yhteiskuntarauha, tasa-arvo, ideologia

Tulipalokiire

Lauantai 2.2.2013 - Kristiina Sunell

Viimeinen valomerkki

Maineikkaan Naantalin Hovin äärimmäinen valomerkki ajoittui, kuin sattumalta, tipattoman tammikuun viimeiselle päivälle. Harmillista, sillä koskaan tuota rakennusta ei ole yrittänyt lähestyä näin suuri määrä väkeä ja autoja - potentiaalisia asiakkaita.

Sattumia sattuu, ja harmittelusta toivutaan. Alkuperäisen vahingon tapahtumisesta on jo kauan. 1800- luvulla rakennettu Café Central oli tärvelty jo vuosikymmeniä sitten, jolloin se sai viimeisen, epäesteettisen ulkoasunsa.

Läheltä piti, aivan kirjaimellisesti. Hovin naapurissa, vain muutaman metrin päässä, on Naantalin koko kauneuden ydin vanhoine puutaloineen. Edes suuri uteliaitten joukko ei vaikeuttanut liikaa palo- ja pelastusmiehistön työtä. Lähitalot ja niiden asukkaat pelastuivat.

Keskitytään siis myönteisiin asioihin, mieluummin mahdollisuuksiin ja vahvuuksiin, kuin uhkiin ja riskeihin.

Mitäs nyt sitten?

Naantalin Hovin tontille oli anottu kaavamuutosta, jonka myötä pilattu rakennus olisi saanut väistyä joka tapauksessa. Nyt onkin mahdollisuus palauttaa Vanhan Kaupungin yhtenäinen ja kaunis rakennuskanta tässä kulmassa, ja rakentaa Café Central'in huvila uudelleen. Onni onnettomuudessa.

130802_cafecentralvuosikortti.jpg

            Kuvan kortteja on saatavilla Wanha Naantali- kaupasta

Läheltä piti- tilanne antaa syytä miettiä Vanhan Kaupungin ainutlaatuisuutta, jälleen sitä enemmän arvostaen. Alueella on vielä jäljellä muutamia ainutlaatuisia pihakokonaisuuksia. Tämänkin palopaikan vieressä on sellainen. Jos sisäpihat muutetaan pysäköintipaikoiksi, vaikeutuvat uhkaavissa palotilanteissa sammutus- ja pelastustyöt kohtuuttomasti. Onni sekin, että moista virhettä ei ole tehty.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallisuus, vanha kaupunki, kaupunkisuunnittelu, kaavoitus