Hallitus esittää kansalle luottamuslausetta

Keskiviikko 15.4.2020 klo 17.42 - Kristiina Sunell

Yllättäen ja pyytämättä tarjoutui tilaisuus miettiä jatko-osaa kirjoitukselle Oma vastuu ja yhteinen hyvä. 

Uudenmaan eristäminen purettiin tänään. Sen sijaan että eristystä olisi jatkettu aiemmin päätetyn 19.4.2020 jälkeen, se päätettiinkin lopettaa etuajassa.

Eduskunta ja gallupit voivat mitata hallituksen luottamuksen. Nyt mitataan hallituksen luottamus kansaan. Jokainen saa kantaa haluamansa määrän vastuuta muiden ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Hyvin mielenkiintoinen, joskin arveluttava kokeilu.

Äänestystulos nähdään koronaviruksen leviämisluvuissa, sairaalahoitoon joutuneiden ja kuolleiden määrissä.

Nyt kokeillaan terveydenhuollon venymisen ja jaksamisen rajoja tilanteessa, jossa myönnetään sekä yllättävyys, että ymmärryksen puuttuminen.

Toivottavasti Suomessa ollaan Ruotsia fiksumpia. 

Oma vastuu ja yhteinen hyvä

Lauantai 11.4.2020 - Kristiina Sunell

Yhteismaan ongelma on tilanne, jossa vapaasti kaikkien saatavilla olevan resurssin yhteiskäyttö johtaa sen ylikulutukseen. Kuluttaessaan vapaata resurssia kuluttaja saa sen hyödyn itselleen mutta tämän resurssin kulumisen haitat jakautuvat kaikkien resurssin käyttäjien kesken. Tämä saa teorian mukaan yksittäiset kuluttajat toimimaan omaa etuaan tavoitellen ja vastoin yhteistä hyvää, ja siten yhteistoimin kuluttamaan resurssin loppuun tai pilaamaan sen kulutuksellaan. Lähde: Wikipedia

Tämän kirjoituksen otsikko voisi olla myös "oma hyvä ja yhteinen vastuu". Kyynistä ehkä, mutta tuttua. Toisin kuin toivoisi, kriisit eivät jalosta yksilöitä toimimaan yhteisen hyvän puolesta jos hintana on luopuminen jostain omasta oikeudesta. Eihän näin ole normaalioloissakaan. Taloyhtiöissä, joissa yhteinen sähkölasku jyvitetään kunkin asunnon neliömetrien mukaan, suuremmat asunnot maksavat kulutuksestaan suhteellisesti enemmän. Kun taloyhtiöön saadaan asuntokohtaiset sähkömittarit, kokonaiskulutus laskee aina. "Saat itsellesi sen, mistä itse maksat, ja jos säästät, hyödyt siitä itse". Yksilön käytös muuttuu rationaalisemmaksi, sillä omilla toimilla on itseä koskeva vaikutus.

Taloyhtiötä suuremmissa yhteisöissä, vaikkapa eurovaluuttamaissa, keskustelu ei juurikaan poikkea pienemmistä yhteisöistä, vaikka mittakaava on aivan eri suuruusluokkaa. Keskustelu euro-alueen yhteisistä velkakirjoista jakaa mielipiteet hyvinkin ennakoidusti. Kun varat ja hyödyt ovat omia, mutta lasku maksetaan yhteisesti, ei ole vaikea arvata maksajamaiden suhtautumista. Se muistuttaa tilannetta, jossa lähdettäisiin talkoisiin parin korttelin päähän toisen taloyhtiön pihaa siivoamaan ja kukkia istuttamaan samalla kun oma yhtiövastike tai vuokra nousee.

Koronapandemian vuoksi tehdyt rajoitukset ja suositukset koskevat kaikkia. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin omista vapauksista luopuminen siksi, että joku toinen säästyisi tartunnalta, elinikäiseltä keuhkovauriolta tai kuolemalta. Kovin monen on helppo hyväksyä sairaanhoitajien raskas työvelvoite, eli pakko  tehdä vaarallista ja vastuullista työtä pienellä palkalla ilman kelvollisia suojavarusteita. Yksilö - mikäli hän on potilas - ei ehkä huomaa tästä itselleen aiheutuvaa haittaa. Terveydenhuollon henkilöstölle riski on kuitenkin merkittävä. Liian monen on vaikea hyväksyä sitä, että mökkisaunaa ei nyt pääsekään tänä keväänä lämmittämään. Yksilö katsoo kärsimyksensä olevan kohtuuton, sillä hän ei koe saavansa tästä haitasta mitään omaa henkilökohtaista hyötyä. Vesillä liikkuja napisee suosituksesta pysyä maissa, mutta saattaisi valittaa myös kovin pitkäksi venyvästä vasteajasta haverin sattuessa. 

Yhteisestä vastuuntunnosta voidaan toistaiseksi puhua vain kaunokirjallisuudessa. "Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta" unelmatilanteesta ollaan vielä hyvin kaukana. Se voi toteutua vasta sitten, kun omat oikeudet ovat kohtuullisessa suhteessa omaan vastuuseen. Yhteinen hyvä seuraa sen jälkeen automaattisesti.

Osuuskauppavaalit 16-31.3.2020

Lauantai 14.3.2020 - Kristiina Sunell

Onko sinulla Turun Seudun Osuuskaupan vihreä kortti, saitko postilaatikkoosi ohjeet äänestämiseen vaaleissa 16.-31.3.2020?

Näissä vaaleissa voit äänestää sähköisesti omalla tietokoneellasi tai postitse. Olen ehdokkaana jäsenalueella 1, johon kuuluvat Kaarina, Lieto, Masku, Naantali, Raisio, Rusko ja Turku.

Osuuskauppavaalit eivät ole puoluepoliittinen vaali. Itselleni tärkeitä ovat perinteiset suomalaiset arvot, luonto ja vastuullisuus. 

Vastuullisuus tarkoittaa työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimista, reilua korvausta tuottajille puhtaista, kotimaisista elintarvikkeista, ruokahävikin vähentämistä ja ylimääräisten pakkausmateriaalien välttämistä. Laadun ja hinnan kohtaaminen on tärkeää. 

Valitse numero 19 jos olet samaa mieltä.

   

Ilmasto ahdistaa

Torstai 22.8.2019 - Kristiina Sunell

Miten monta kertaa päivässä kuulet tai luet sanan ilmastonmuutos? Yksittäisenä ympäristön tilaan liittyvänä asiana se on saanut merkittävästi painoarvoa. Hiilidioksidi ja hiilijalanjälki tulevat seuraavina, ympäristö vasta kaukana niiden perässä.

Nuorisoa ahdistaa ja aivan syystä. Kesän lastennäytelmässä noin 10-vuotias huudahti heti lavalle astuttuaan "Te aikuiset olette pilanneet meidän maapallon ilman!!" Onneksi hänellä oli varmuudella huomiota saaneen avausrepliikkinsä jälkeen myös kertoa ratkaisuehdotus: jospa kukaan ei enää heittäisi roskia kadulle tai luontoon. Olen täysin samaa mieltä. Aplodien paikka. Jäi mietityttämään: lapsi käsitti ilmastonmuutoksen pääotsikkona ympäristösuojelulle yleensä ja roskaamisen vähentämiselle erityisesti. Ehkä mukana oli luovaa tulkintaakin, kuten taiteessa aina.

Taitelijan ilmaisuvapauksia ilmenee muuallakin. Markkinoinnin ja mielipidevaikuttamisen, myös vaalilupausten keskeisenä elementtinä on harvoin johdonmukaisuus. Toisinaan myös faktojen käsittelyssä sovelletaan valikointia ja luovuutta. Hämmästyttää, kummastuttaa, muitakin kuin pientä kulkijaa. 

Ympäristöohjelmissa tavoitellaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, joka on hyvä asia. Vielä parempi olisi jos pyrittäisiin myös hengityskelpoiseen, myrkyttömään ilmaan.

Lähialueelta poimittua:

• Marraskuussa 2017 telakkayhtiö Meyer vaatii Bonnissa pidetyssä ilmastokokouksessa tiukempia säädöksiä meriliikenteen hiilidioksidipäästöille.  Maaliskuussa 2019 Meyer Turku Oy:n ympäristölupahakemus oli vireillä telakan toiminnan laajentuessa. Polttoleikkausjätteen läjitysalueen suotovesien tarkkailu ja velvoite osallistua Turun seudun ilmanlaadun tarkkailuun esitettiin lopetettavaksi. Merisedimenttiä ja hulevesiä esitetään tutkittavaksi jatkossa harvemmin. Hiilidioksidipäästöjä siis vähemmän merelle, mutta maalisumupäästöjä raisiolaisten ja naantalilaisten hengitysilmaan enemmän - tai mistäpä sen tietää, ilmanlaatua kun ei haluta tarkkailtavan.

• Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (AVI) päätti vuonna 2018, että Neste Oyj:n Naantalin jalostamon rikkidioksidipäästöt saavat olla 1400 tonnia ja typenoksidipäästöt 300 tonnia vuodessa. Huoltojen, häiriöiden ym yhteydessä sattuvia päästöjä ei näihin lasketa. Luonnonsuojeluliitto vei asian Vaasan hallinto-oikeuteen. Oikeuden mukaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ollut päätöksissään "hieman höveli" rajoja määritellessään. Neste Oyj:lla on nyt viitisen vuotta aikaa ottaa käyttöön ajanmukaiset suodatuslaitteet, johon investointiin se ei ollut  vielä varautunut.  Hengitysilman laatua voi Naantalin eri osissa luonnehtia vaihtelevaksi etenkin matalapaineen vallitessa ja sateella. Rikkidioksidista muodostuu rikkitrioksidia (SO3) joka reagoi kiivaasti veden kanssa muodostaen rikkihappoa. Ei ihme että vanhemman väen hengitystä ahdistaa. Nettisivustonsa Vastuullisuus-osiossa Neste keskittyy...ilmastonmuutokseen ja hiilijalanjälkeen. Rikitöntä polttoainetta, kyllä. Vähärikkisempää ilmaa tuotantopaikkakunnalle - ehkä tulevaisuudessa? 

Jos tämä blogi olisi iltapäivälehden artikkeli, viimeistään kolmannessa kommentissa minut leimattaisiin teollisuusvastaiseksi. Neljännessä kommentissa huomauttaisin kannattavani teollisuutta, joka investoi uuteen teknologiaan- ja näin hyödyntää paikallistenkin korkeakoulujen tutkimustoimintaa sekä työllistää cleantech- alan väkeä. Tuotteistetuista puhtaan teknologian ratkaisuista olisi vientituotteiksi vaikkapa Kiinaan ja Intiaan. 

Tuttavan lapsi innostui Greta Thunbergin Atlannin ylityksestä kilpapurjeveneellä. Hänkin haluaisi. Valitettavasti Busterillamme ei Atlanttia ylitetä, eikä Nauvoon asti reissaamisella olisi kovinkaan suurta mainosarvoa. "Mutta me voitaisiin siivota roskia rannoilta siinä matkalla?" Aikansa tuumittuaan tyttö ehdotti valtameren ylitystä rahtilaivalla. "Ne vie niitä rahteja joka tapauksessa niin mennään sitä samaa hiilijalanjälkeä pitkin sinne ja takaisin".

Hyvähän näitä ympäristö- ja ilmastoasioita on pohtia, jopa tehdä niille jotain. Mielipide tai mielikuva, ahdistava sen koommin kuin kaunistelevakaan, ei saa olla toimenpidettä tärkeämpi. 

On syytä olla huolissaan

Perjantai 5.4.2019 - Kristiina Sunell

"Suomalaiset ovat kuluttaneet laskennallisesti osansa maapallon luonnonvaroista tänään perjantaina 5. huhtikuuta. Ylikulutuspäivänä luonnonvarojen kulutus ylittää laskennallisesti maapallon biokapasiteetin eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisista polttoaineista aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä." Näin uutisoi tänään WWF.

WWF:n artikkelissaan lähteenä mainitsema, artikkeliin linkitetty Global Footprint Network kertoo kuitenkin Pohjoismaiden olevan hiilijalanjäljeltään positiivisia: Ruotsi + 48 % ja Norja + 23 %  Luvut ovat YK:n tilastoista. Suomi on näissä tilastoissa vielä naapureitaankin parempi: hiilijalanjälkitase on 111 % positiivinen. 

Tulkinnan ja YK:n tilastoihin pohjautuvien tietojen ristiriitaa WWF kysyttäessä selitti sillä, että Suomi tuo ulkomailta elintarvikkeita ja muita tuotteita. Se pitää paikkansa, ja sen Global Footprint Network onkin tiedoissaan huomioinut: "Ekologinen velka syntyy kun väestön ekologinen jalanjälki ylittää väestön asuinalueen biokapasiteetin. Kansallinen ekologinen alijäämä tarkoittaa sitä, että maa tuo biokapasiteettia, poistaa kansallisia ekologisia varoja tai päästää ilmaan hiilidoksidia. Ekologinen ylijäämä tai varanto on olemassa kun maan biokapasiteetti on sen hiilijalanjälkeä suurempi."

Tilastot laahaavat toki aina jäljessä. Näin Suomen tiedot perustuvat YK:n jo aikaisemmin kirjaamiin lukuihin. WWF ei maininnut artikkelissaan mistä lähteestä tämän kalenterivuoden luvut on saatu, mutta artikkelistaan ja tulkinnoistaan kommentteja saanut WWF kertoo vuosijaksotuksen olevan eri kuin lähdemateriaalissa käytetty. Interpolointi aikaisempien vuosien tiedoista ei kuitenkaan vaikuttaisi Suomen hiilijalanjälkeen niin rajusti että voitaisiin perustellusti väittää Suomen kuluttaneen osansa koko maapallon luonnonvaroista tämän vuoden osalta jo 5.4. Kaksinkertaisesti oman hiilijalanjälkensä kompensoiva Suomi ei ole vuodessa tai useammassakaan romahtanut maapallon keskitasoa huomattavasti heikommaksi. 

Suomalaisen elintarviketuotannon syyllistäminen on kohtuutonta ja myös aiheetonta. Glogal Footprint Network'in tietoja selaamalla pikemminkin vahvistuu käsitys siitä, että kaikkein tehokkain keino estää ilmastonmuutos on suosia kotimaassa tuotettuja elintarvikkeita. Yksilön toimilla ja valinnoilla on merkitystä. Teollisuuden päästövähennyksillä ja puhtaan tuotantoteknologian tuotteistamisella on kiire.

Mielipideilmaston kannalta paras keino edistää ympäristön tilaa parantavia toimia on faktoihin perustuva uutisointi, jotta tunnustetut luonnon hyväksi toimivat organisaatiot säilyttävät uskottavuutensa. Tästä on syytä olla huolissaan.

Lisäys 8.4.2019: Ilmastofoorumi ICEFin johtoryhmän jäsen, filosofian tohtori Eija-Riitta Korholan blogikirjoitus WWF:n julkaisuun liittyen

 

Huutolaisuus on historiaa - vai onko?

Tiistai 29.1.2019 - Kristiina Sunell

Huutolaisuus oli 1800-luvun alusta 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka voimassa ollut järjestelmä, jossa kunta luovutti huutokauppaa muistuttavassa tilaisuudessa elatusta vailla olleen lapsen tämän ylläpidosta vähiten rahaa vaatineelle. Myös vanhuksia huutokaupattiin. Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa.

Lain valvonnan ollessa lähes olematonta viranomaiset järjestivät huutokauppoja vielä 1930-luvulla, vaikka huutolaisuus lopetettiin virallisesti vuonna 1923.

Vai lopetettiinko sittenkään?

Voisi luulla nimen Esperi juontuvan hienosti ranskan kielen sanasta espoir, suomeksi toivo. Yrityksen nimi tuleekin lyhenteestä SPR, sillä hoivayhtiön historiasta löytyy Suomen Punaisen Risti. 

Esperin tapaus on nostanut aiheellisen kohun. Vanhustenhoidon heikko tila on ollut tiedossa jo kauan. Tyypilliseen tapaan nyt etsitään enimmäkseen syyllisiä. Syiden analysointi jää vähemmälle. Parin kuukauden päästä pidettävät eduskuntavaalit tuovat omat juonteensa keskusteluun, "julkinen hyvä, yksityinen paha"- lisämausteella, sotea ja maakuntamallia unohtamatta. 

Tarkoitushakuisuus ja vaalien läheisyys paistaa joissakin julkaisuissa, joissa jo jutun alkupuolella esitetään "Jo kauan on kuitenkin tiedetty, että yksityisissä hoiva-alan suuryrityksissä hoivan taso on usein heikko". Aivan näin yksioikoinen ei asia kuitenkaan ole, sillä henkilöstömitoitukset ovat suunnilleen samanlaiset julkisella ja yksityisellä puolella. Yksityinen sektori toimii jopa jonkin verran julkista paremmin. 

Esille nostettu Esperin lainakikkailu toimii näin: yhtiö ottaa omistajiltaan kiskurikorkoista lainaa. Yhtiö saa vähentää korkomenot liiketoiminnan kuluina ja näin keinotekoisesti alentaa verotettavaa tuloa. Valitettavasti tämä toimintatapa on kansainvälisesti toimivissa suuryrityksissä yleinen. Sitä käytetään melko laajasti jopa kuntien omistamien yhtiöiden verosuunnittelussa. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, lisäksi hallituksen velvoite on valvoa aina ensisijaisesti yhtiön etua. Ylihintaisen lainan ottaminen omistajilta on siis jo sinänsä yhtiön edun, mutta myös osakeyhtiölain vastaista. 

Mikäli vanhustenhoidon koko kenttä ja kaikki toimijat perataan lähi huolellisesti, kuten tarpeellista onkin, saattaa paljastua monisyisiä sidonnaisuuksia. Hoivayhtiöiden hallituksissa toimivat poliitikot ovat etuoikeutetussa asemassa. Heillä on sekä oikeus, että velvollisuus ohjata yhtiön toimintaa ja tutustua perinpohjin yhtiön toimintatapojen eettisyyteen. Yhtiöiden hallituksen jäsenten saamaa vaalirahoitusta voi kuitenkin pitää ongelmallisena: ovatko palvelujen ostamisesta ja myymisestä päättävät tahot samalla puolen pöytää? Onko oikein että verovaroin maksettujen palvelujen kustannusrakenteeseen sisältyy valituille puolueiden edustajille kohdennettuja vaaliavustuksia? Ehkä kukin voisi maksaa vaalikampanjansa itse, omilla verotetuilla kokouspalkkioillaan.

Hoivatoimialan valvonta on julkisen sektorin, kuntien tehtävä. Maakuntamalli voisi parantaa tilannetta vain, mikäli valvontaa tehostetaan - ja sen voisivat kunnatkin tehdä, samalla tai maakuntamallia alemmalla kustannusrakenteella. Käsiä tarvitaan ihmisten, ei byrokratian hoitajiksi. Kilpailutusta ei auta se, että ainoana kriteerinä on ostetun palvelun hinta. "Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa." Näinhän käy, mikäli naisvaltaisella, matalapalkkaisella hoivatoimialalla pyritään alentamaan kustannuksia tinkimällä henkilöstömitoituksesta ja jopa asiakkaiden ruuasta. 

Suomi pyrkii näyttäytymään maana, joka vaalii jakamatonta ihmisarvoa ja -oikeuksia vähintäänkin erityisellä huolella, jopa globaalisti. Kotipesä ei ole kunnossa jos kaikkein heikoimpien, pitkän päivätyön tehneiden iäkkäiden kansalaisten huolenpidosta tingitään. 

Pahasti syrjässä

Lauantai 16.12.2017 - Kristiina Sunell

Syrjäytyminen mainitaan usein suurimpana turvallisuusuhkana. Toiset puhuvat "syrjäyttämisestä" joka saattaakin paremmin vastata tilannekuvaa.

Näyteikkkunoita rikkovat, Suomen lippuja ja autoja polttavat anarkistit ovat vain paremman tekemisen puutteessa riehuvia huomionhakuisia onnettomia. Heiltä ei voi syyntakeellisuutta edellyttää. Naamioin peitetyt kasvot ovat surullinen, joskin suhteellisesti ottaen vähäinen osa syrjäytymisen ongelmaa.

Isojen kaupunkien vaaleilla valituilta valtuutetuilta edellyttää huomattavasti enemmän vastuuntuntoa kuin heidän äänestäjiltään. Kun kaupunginvaltuuston enemmistö syrjäyttää monen eri oikeusasteen päätökset määritellessään uudelleen laillisen maassaolon edellytykset ja liittää laittomaan oleskeluun poikkeuksellisen laajat etuudet, voi eduskunta puolestaan vain reagoida lisäämällä velanottoa ja vähentämällä jostain muualta. Selvityksen valmistumistumiseen tarvittavaa kahta viikkoa tai kustannusarviota ei kiireessä ehditty odottaa. Päätöksen aiheuttama polarisoituminen lisääntyy yhtä nopeasti kuin sen syiden kummastelu.

Sisältääkö sananvapaus myös vapautuksen vastuusta? Helsingin Sanomien näkemyksen mukaan salaiseksi luokiteltuja, turvakriittisiä asiakirjoja voi, ja pitää julkistaa. Esitetyn selittelyn  johdonmukaisuus vaikuttaa todellisuudesta syrjääntyneeltä. "Asiakirjan leimaaminen salaiseksi on samanlainen viranomaisen päätös kuin vaikka toimeentulotuen myöntäminen. Sitä pitää ja saa arvioida kriittisesti. Asiakirjojen salaisuutta pohtiessa onkin hyvä miettiä, onko näin tiukka salaisuus enää jatkossa perusteltua?" Mietintä lienee jo tehty, toimeentulotukipäätökset siis verkkosivustolle. Julkaistaanko terveystiedot seuraavaksi vai kiinnostaisiko lukijoita enemmän ns. Tiitisen lista? Yhtäältä väitetään pelättävän turvallisuustiedustelun aiheuttamaa yksilönsuojan kaventumista. Samassa artikkelissa kuitenkin vaaditaan perustellusti salaiseksi luokitellun ja kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeän tiedon julkistamista. 

Merkittävin turvallisuusuhka on demokraattisen päätöksenteon syrjäyttäminen. Jos oikeusvaltiossa kriittisen ja avoimen keskustelun perusteella havaitaan tarve muuttaa yhteiskunnan pelisääntöjä, lakimuutosten pitää tapahtua demokraattisesti vaalien kautta - ei niin, että jokainen omien mielihalujensa kautta noudattaa tai on noudattamatta lakeja. 

Kreikkalaisen dragman kolmas näytös

Keskiviikko 8.7.2015 - Kristiina Sunell

Kreikka - onko pakko kuulla siitä enää enempää?

Kreikka äänesti EI taloutensa sopeuttamistoimille, mutta se ei Kreikan mielestä tarkoita EI-ääntä rahavirroille muista euro-maista. Kahden tukipaketin jälkeen vaaditaan lisää.

Solidaarisuus, demokratia ja oikeudenmukaisuus ovat kaikki sanoja, joiden arvosisällöistä EU-maat ovat samaa mieltä. Periaate ei kuitenkaan ole sama kuin käytäntö. Ensimmäinen tukirahaerä kului pääasiassa Kreikalle lainoja myöntäneiden Ranskan, Saksan ja Englannin lainojen maksuun. Näiden lainoittajien ottama luottoriski Kreikalle annetuista lainoista jaettiin muidenkin EU-maiden kannettavaksi.

Toiselle tukipaketille haettiin Suomesta poliittisen painostuksen vuoksi vakuudet. Niiden pitävyydestä on vaikea saada selkoa, sillä todellisuudessa kysymys on tuottojenvaihtosopimuksesta. Suomi voisi saada vakuuksien ansiosta liki yhden miljardin verran takaisin luottotappiostaan - saman verran kuin Suomen tieverkoston korjausvelka. Suomen hallituksen tekemästä sopeutusohjelmasta löytynee muitakin kohteita, joihin nämä varat kipeästi tarvittaisiin. Olen kuitenkin skeptinen järjestelyn suhteen. Runsaan 30 vuoden työurani aikana olen oppinut, että jokainen alunperin salattavaksi yritetty sopimus sisältää epäilyttäviä kohtia. Samoin jokaiseen sopimukseen, johon haetaan allekirjoitus äärimmäiseen kiireeseen vedoten, on syytä lukea erityisellä huolella.

Kahdenvälisten lainojen lisäksi Suomi on lähettänyt varoja vakausvälineisiin. Eri arvioiden mukaan tähän mennessä on kertynyt yli 6 miljardin euron arvosta vastuita Kreikan lainoittamisesta ja takauksista. Se on nykyisen kestävyysvajeen verran. Mistä Suomi voisi säästää lisää, jotta voisi tukea Kreikkaa vielä enemmän?  Hendrik Ilveksen kysymys on kohtuullinen ja vastaamisen arvoinen.

Ajankäyttö turhiksi osoittautuneiden EU- kokousten tiimoilla alkaa jo hipoa ministeriemme kipukynnystä. Hyvä kysymys voisi kuulua: "miksi olemme vielä mukana?" sillä maksuosuutemme ei hallitusohjeman mukaan saa enää kasvaa. Suomi voi toimia vain vakautusvälineeseen sitomansa pääoman puitteissa. Tämä lienee päätös, joskin esimerkiksi valtionvarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen kaipaa selkeää tulkintaa vastuiden määrästä.

Kreikka vaatii rahoituksen jatkamista vedoten "pienen kreikkalaisen" ahdinkoon. Hätä on todellista ja riipaisevaa. Lääkkeet ja ruoka loppuvat köyhimmiltä, sillä korruptioon, tuloeroihin, eläkeiän nostamiseen muiden EU-maiden tasolle tai verotuksen oikeudenmukaisuuteen ei Kreikassa ole halua puuttua. EU ei voi ohittaa kansallisia vaaleja. Jos valtio mieluummin edelleen ostaa aseita ja neuvottelee niiden lisähankinnoista, maksaa venäläisen Gaspromin laskun ja säilyttää varakkaiden laivanvarustajien verovapauden kuin hankkii varoilla lääkkeitä sairailleen, se on heidän edustuksellinen ja itsenäinen, joskin julma päätöksensä. Se ei ole solidaarista, demokraattista eikä oikeudenmukaista. Mutta jos Kreikan valtio ei käytä 5,7 miljardin euron kultavarantojaan omien kansalaistensa terveydenhuoltoon, hätää voidaan lieventää ainoastaan muiden antamalla humanitäärisellä avulla. Rahalähetykset eivät ole yli viiteen vuoteen ohjautuneet oikeaan kohteeseen.

Rahoittavat euromaat eivät ole vaatineet antamiensa rahojen vastineeksi oikeuksia Kreikan suuriin kaasuesiintymiin, satamiin tai muuhun realisoitavaan omaisuuteen. Mielestäni niin olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Olisimme ostaneet ja maksaneet reilusti kuten kiinalaiset, jotka hankkivat kreikkalaisen sataman ja paransivat sen tuottavuutta merkittävästi. Tämäkin on jälkiviisautta. On kohtuullista ja oikein vihdoin vapauttaa Kreikka sitä kahlehtivasta eurosta ja antaa maalle sen kaipaama vastuu ja vapaus päättää omasta puolestaan.

Olipa kerran

Sunnuntai 19.10.2014 - Kristiina Sunell

Tämä kirjoitus ei kerro mistään todellisista, vaan vähintään osittain kuvitteellisista tilanteista. Kuten varmaan nopeasti huomaatte, juttu saattaa olla paikoitellen satua.

Olipa kerran poliittinen puolue, joka:

• Kutsui väkensä kuulemaan, mitä suunnitteilla on, ja oli avoin myös kehittämisehdotuksille.
• Ei puhunut pahaa toisista puolueista tai niiden politiikoista, koska ei tarvinnut. Omat tekemiset puhuivat puolestaan.
• Ymmärsi, että ei ole olemassa väärän tahon sammuttamia tulipaloja. Itse idea ja sen hyöty on tärkeämpi kuin sen esittäjän puoluekanta tai suhtautuminen muuhun kuin yksittäiseen esitykseen.
• Osasi sanoa ei ja osasi perustella sen, vieläpä myönsi virheet. Vältti hokemasta "suhdanneongelmaa" vältelläkseen esittämästä tarpeellisia muutoksia ja niiden toteuttamista.
• Ei myönteistänyt kaikkia havaitsemiaan ongelmia, vaan pyrki niiden kiistämisen sijaan ratkaisuihin.

Olipa kerran yritysjohtaja, joka:

• Järjesti yhteistoimintakokouksia muulloinkin kuin vain silloin, kun yhteistyö on päättymässä.
•  Sai porukan ymmärtämään, että tyytyväiset, maksavat asiakkaat ovat yrityksen tärkein voimavara, sillä ne maksavat palkat.
• Myönsi, että kaikki yrityksen viisaus ei ole sen johtajien päässä.
• Antoi tunnustuksen sinne, minne se kuuluu ja vastuuta sille, joka sitä on motivoitunut ja halukas lisääkin kantamaan. Palkitsi tekijää, joka tuo yritykseen aina enemmän tulosta kuin oman palkkakustannustensa verran.
• Sai arvostuksensa ansaitsemalla ja itse olemalla esimerkki, ei norsunluutornista huutelemalla. Teki itsekin pitkää päivää, jos edellytti koko porukan joustavan.
• Piti huolta siitä, että töissä ei vain "lusita tunteja", vaan tekemisen myötä kaikilla on mahdollisuus oppia uutta ja kehittää itseään.

Olipa kerran työntekijä, joka:

• Ymmärsi, että jokainen osaltaan vaikuttaa työilmapiiriin. Ystävällisyys ei maksa mitään, ja jos itsellä on aikaa, voi kaverinkin työkuormaa helpottaa. Jopa pomoa voi auttaa, eihän tuo kaikkea kaikesta osaa tai tiedä.
• Sai olla perillä yrityksen strategiasta ja peräti esittää omia ideoitaan sen kehittämiseen. Eipä tarvinnut lehdestä lukea, mitä on tapahtumassa, vaan osasi itse kertoa tapahtumien taustoja niistä kysyville asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.
• Ei joutunut koskaan kuulemaan huomautusta "näin tehdään, koska näin käsken" vaan sai tarvitessaan aina perustelut ja tilaisuuden keskustella syistä, miksi työ tai projekti on tarpeen toteuttaa jollain tietyllä tavalla.
• Sai tilaisuuden kehityskeskusteluun itse halutessaan, ei vain kerran vuodessa.
• Oli niin loistavassa työpaikassa, että puhui yrityksestä, tuotteista ja työkavereistaan vain hyvää. Jos huomasi, että hyvän puhumiseen ei olisi syytä, lähti toisaalle tai perusti itse oman näkemyksensä mukaisen firman.

Sen pituinen se.

Vastuut ja oikeudet, fifty-sixty

Maanantai 24.3.2014 - Kristiina Sunell

Professori Urpo Kangas on herättänyt keskustelua vastuusta. Aikuiset lapset voitaisiin velvoittaa vastaamaan vanhempiensa hoidosta, mikäli näiden oma eläke ei siihen riitä. Kuullostaa kohtuulliselta: vanhemmat ovat hoitaneet lapsia täysi-ikäisyyteen asti, ostaneet vaatteet, maksaneet harrastukset ja antaneet kenties viikkorahaakin. Nyt olisi takaisinmaksun aika. Nuorelle perheelle kustannus voi olla kova, sillä hoidettavana ovat myös omat lapset ja ehkä asunto- ja autolaina.

Säästä itseesi, taikka sitten ei

Joidenkin mielipiteiden mukaan vanhuksen omaisuutta pitää myydä hoitokustannusten kattamiseksi. Kohtuulliselta kuullostaa tämänkin: jolla on varaa, maksakoon. Jos ei ole nuorempana kuluttanut palkkaansa ulkomaanmatkoihin ja muuhun mukavaan, tai jos ei ole lapsia jotka vastaisivat hoidon kustannuksista, olkoon näin. 

Minulla on oikeus, muilla velvollisuus

Missä vastuun raja menee? Puolison tulot eivät ilmeisesti saisi vaikuttaa työttömyyskorvaukseen tai toimeentulotukeen, sillä yksilöllä on oma taloudenpitonsa. Tuhdissa humalassa itsensä kolhinut juhlija on ensiavussa samassa jonossa kuin sairas vauva, avun tarpeessa kumpikin.

Yrittäjä vastaa ja rohkaisee

Yrittäjän edellytetään tarjoavan perheenjäsenelleen työpaikka tämän jäädessä työttömäksi. Tietysti näin tekisi mielellään, mutta jos se ei ole mahdollista, työvoimaviranomaiselle tulee laatia selvitys tilanteesta.

Tuntemani vantaalainen, hyvin johdettu yritys tarjoaa tuntuvan rahasumman tupakanpolton lopettavalle työntekijälleen. Reilua, eikö vain? Paitsi niiden mielestä, jotka eivät koskaan ole tupakoineet. He voisivat päästä nauttimaan samasta edusta vain aloittamalla tupakanpolton, ja sitten lopetaessaan sen. Mahdollinen tulkinta? Kyllä. Järjellinen tulkinta? No, ei.

Kuka se yhteiskunta on?

Perhe- ja sukuyhteisöistä on siirrytty yhteiskunnan vastuuseen, hyvinvointivaltioksi nimitettyyn tapaan hoitaa asioita. MItä suurempi yksikkö, sitä hämärämmäksi käyvät oikeuksien ja vastuun suhteet. Yksilöllä on paljon oikeuksia, yhteiskunnalla paljon vastuuta. OIkeudenmukaisuus ja reiluus riippuvat siitä, kenen näkökulmasta niitä tarkastelee. Jos ottaa Pekalta ja antaa Maurille, voi aina luottaa Maurin tukeen. Kuka siis on yhteiskunta?

Niinpä keskustelemmekin nyt veronkorotuksista ja leikkauksista, jotka nykyinen hallitus mieluusti vastuuttaisi seuraavalle. Elämme selkeästi yli varojemme vastuuvajeen takia. Aihe on vaalien alla epämieluisa. Vaikeaa tämäkin: aina on tulossa jotkin vaalit, kuntavaalit, seurakuntavaalit, EU-vaalit tai eduskuntavaalit. Velkaannumme ja elämme yli varojemme siksi, että oikeuksilla on aina ottajansa, vastuulla ei niinkään ole kantajia. Ehdokkaan pitää miellyttää kaikkia.

Suuria kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa

Kerrostaloissa kulutetaan vettä taloutta kohti 80-400 litraa vuorokaudessa. Kun asuntoihin asennetaan asuntokohtaiset mittarit, kokonaiskulutus pienenee 10 - 30 %. Näin käy, koska asukkaalla on todellinen mahdollisuus vaikuttaa omaan laskuunsa. Vastuutaho ei ole "yhtiö maksaa", vaan "minä päätän, miten paljon käytän ja siitä maksan".

Reiluus totetuu, kunhan mittakaava on riitävän pieni. Ja kunhan se tuntuu omassa kukkarossa.

Enää jää mietittäväksi, miten taloyhtiön vesimittari-periaate toteutetaan laajemmin yhteiskunnassa. Se ei ole helppoa. Vielä vaikeampaa se on Suomen hallitukselle, joka parhaillaan puristaa kasaan tarvittavia sopeutustoimia ja veronkorotuksia. Heikommista tulee pitää huolta. Mutta kuka ilmoittautuu huolenpitäjäksi?

Asian vierestä

Sunnuntai 13.10.2013 - Kristiina Sunell

Anarkiaa audin takapenkiltä

Tietokoneellani on muutaman viikon ollut keskeneräinen blogikirjoitus, jonka otsikkona oli "jakkupukuanarkia". Aihevalintaa innoitti kansanedustajien rohkea kansalaistottelemattomuus, jonka piiriin mahtuivat niin paperittomien siirtolaisten piilottelu kotona, lain sitovuuden kyseenalaistaminen uskonnollisiin kirjoituksiin nähden, kuin epätasapuolinen ja -asiallinen musiikkiarvostelu ja apurahojen jako.

Ehkä unohdin jotain. Se on inhimillistä. Kansan valitsemilla edustajilla on usein huono muisti, miksei minullakin. Demokratian kannalta on huolestuttavaa, jos lain säätäjiksi valitut henkilöt eivät luota oman organisaationsa - ollen vaaleilla valittu eduskunta ja hallitus - toimintakykyyn, vaan pitävät yksilöllisiä irtiottoja sovittuja pelisääntöjä parempana keinona toimia. Ongelma syntyy varmasti, jos jokainen eturyhmä itsekseen päättää, mitä lakia milloinkin on moraalin nimissä tarpeen rikkoa.

Anarkiasta ei sen enempää, keskitytään johonkin aivan muuhun. Vaikkapa yhtiöihin, yhdistyksiin, tai sen kaltaisiin kokonaisuuksiin.

Omistaja ohjaa

Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa omistajilleen tuottoa heidän sijoittamalleen rahalle. Omistajat valitsevat  hallituksen, jonka tulee toimia koko omistajajoukon tasapuolisena edustajana. Kaikille osakkaille on annettava sama tieto, samanaikaisesti, eikä yhtä voimakastahtoista tahoa saa suosia. Näin ei pelkästään siksi, että tämä on reilua, vaan siksi, että osakeyhtiölaki näin määrää. Sijoittaja voi aina vapaasti päättää, mihin uskoo - yhtiön osakkeiden sijaan voi käyttää varansa vaikka harrastuksiin, matkusteluun, tai muuhun, omaa elämänlaatua parantavaan toimintaan. Ne voi myös lahjoittaa järjestölle, joka lupaa edistää jotain itselle tärkeää asiaa. Jos sellaista tahoa ei löydy, voi aina toimia yksin ja omissa nimissään.

Yhden hengen yrityksen omistaja- ja hallitustyö on helppoa. Toimintastrategian ja arvot saa itse sanella, kunhan noudattaa lakeja. Isommassa yrityksessä pitää kuulla laajempaa porukkaa - miten yhtiötä kehitetään, mitä toimintaa yhtiössä pitää olla ja mitä ei.

Mitä isommista yhtiöistä on kysymys, sitä tärkempää on kirjata toimintaperiaatteet selkeiksi säännöiksi. Mitä kauempana ja mitä useamman edustuksellisen mutkan takana omistajat varsinaisesta liiketoiminnasta ovat, sitä helpommin voi yhtiön toiminnan tarkoitus hämärtyä. Näin ilmeisesti käy valtion, eli meidän kaikkien omistamissa yrityksissä tai laitoksissa.

Kunnallisissa yhtiöissä omistajan tahto ei jää arvailun varaan. Kaupungin yhtiöiden hallintoon valittavilta henkilöiltä vaaditaan ennen valintaa konserniohjeiden noudattamisesta kirjallinen sitoumus, joka annetaan
suostumuksen yhteydessä. Sidonnaisuudet pitää myös ilmoittaa sitoumuksen liitteenä. Omat arvot varmasti vaikuttavat siihen, haluaako tai voiko olla näihin tehtäviin käytettävissä. Kaupunkikonsernissa noudatetaan valtuuston hyväksymissä strategioissa ilmaistuja tavoitteita ja arvoja. Hyvä näin - valtuusto on kuntavaaleilla valittu omistajan ääni.

Kaupungin yhtiöt eivät saa osallistua poliittisen toiminnan tukemiseen suorilla taikka epäsuorilla toimenpiteillä. eikä kunnallisen yhtiön hallituksen jäsen saa olla merkittävässä toimeksiantosuhteessa samaiseen yhtiöön. Veronmaksajien omistamassa yhtiössä säännöt ovat siis tiukat, mutta yksiselitteiset: omia tai itselle läheisten poliittisten tai taloudellisten tahojen etuja ei ajeta. Valtionyhtiöitten konserniohjeita en tunne, vaan olisiko näistä kunnallisten yhtiöitten pelisäännöistä malliksi?

Omat polut

Arctia Shipping'in toimitusjohtajan painostuttaminen tekstiviestitse on melko lähellä työpaikkakiusaamista. Olisi silti sydämetöntä väittää, että entinen omistajaohjauksesta vastannut ministeri olisi pahantahtoinen ja väärässä toimiessaan sen puolesta, mihin lujasti uskoo. Ilman intohimoa ja kyseenalaistamista ei mikään ikinä uudistuisi. Vastuu- ja valta-aseman käyttö ja keinot tavoitteiden saavuttamiseksi olisivat ehkä voineet olla toiset. Näin, kun asiaa tarkastelee yhteisesti omistettujen yhtiöitten ja hyvän hallintotavan näkökulmasta.

 

Talous kuntoon?

Sunnuntai 29.9.2013 - Kristiina Sunell

Vuosi kohta takana, kolme edessä

Tänä syksynä torilla ei ole esillä naamagalleriaa. Siellä ei liiemmin jaella ilmaista makkaraa, kahvia tai värikkäitä mainoksiakaan. Vaaliblogit ovat vaimenneet. Toriparlamentti keskustelee paikallislehtien kirjoituksista, joku ehkä lukee kaupungin sivustolla olevia esityslistoja ja pöytäkirjoja. Toriparlamenttia ehkä kuunnellaan edelleen, mutta etäisyys poliittisiin päätöksentekijöihin saattaa vaalikausien välillä tuntua kasvaneen.

Luottamushenkilö muistaa vaalilupauksensa, perehtyy ajoissa kokousten asialistoihin, selvittää päätösehdotusten vaihtoehdot, taustat ja perustelut. Kaikki päätökset eivät ole helppoja. Erityisen vaikeita ne ovat nykyisessä taloustilanteessa ja huomioiden asenteet, joiden mukaan edut ovat saavutettuja, joustaminen mahdotonta. Teoriassa halutaan sopeuttaa menot tuloihin, leikata, säästää - mutta ei kuitenkaan itseltä. Niinistön uudenvuodenpuhe taidettiin tulkita niin, että jokainen kuulija on itse toki kohtuullinen, mutta muut eivät saa olla niin itsekkäitä tai ahneita. Edes presidentin oma-aloitteinen palkkionsa alentaminen ei johtanut esimerkin seuraamiseen. Tässä ilmapiirissä vastuullisten päätösten tekeminen on vähintään haastavaa. Kannustavia esimerkkejä kaivataan lisää.

Kaikki työ on arvokasta, kyllä

Otetaanpa esimerkiksi tärkeästä ja vastuullisesta luottamustyöstä maksettavat palkkiot. Naantalin kaupungin maksamat palkkiot löytyvät tästä linkistä klikkaamalla. Palkkioita korotettiin 10 % joulukuussa 2012. Korotuksesta päätettäessä arvioitiin sen kustannusvaikutuksen olevan noin 30.000 euroa vuodessa. Viime perjantain Rannikkoseudun (27.9.2013) mielipidekirjoituksessa ja kolumnissa arvioitiin säästettävän noin 100.000 euroa, mikäli kokouspalkkioissa päätettäisiin palata korotusta edeltävälle tasolle. Niin tai näin - kaupungin käyttömenot ovat vuositasolla 133 miljoonaa euroa. Kokouspalkkioiden korotukset ovat siitä rahallisesti suhteellisen pieni osa.

Ehdotus palkkioiden alentamisesta ei ole saanut pelkästään myönteistä vastaanottoa. Yhtenä perusteluna on mainittu palkkioista menevä vero, joka palautuu kaupungin kassaan. Kyllä vain - osa siitä palautuukin. Osa, eli 15 % menee myös ns. puolueveroon, joka maksetaan kaikista kokouspalkkioista luottamushenkilön edustamalle puolueelle. Luottamushenkilölle jäävä osuus kokouksesta ja siihen valmistautumiseen käytetyistä tunneista ei ole järin suuri, mainitut verot huomioiden. Mutta tuskin kaupunkimme päätöksentekijöissä on henkilöitä, joiden luottamustehtävissä toimimisen motiivina on laittaa talous - nimittäin vain oma taloutensa - kuntoon.

Yksi huonosti valvottu projekti voi johtaa useiden kymmenien tuhansien eurojen budjetin ylitykseen. Huolellisella perehtymisellä voidaan säästää jo yhdessä kokouksessa liki viisikymmentä tuhatta euroa tilattavaksi ehdotetun urakan hintaa neuvottelemalla. Jos kaikki luottamushenkilöt siirtyisivät sähköiseen kokoushallintaan, säästyisi paperia ja postikuluja melkoisesti. Myös huolellisella virkamiesvalmistelulla varmasti vähennetään kustannuksia.

Hyvä esimerkki oikeaan tarpeeseen

Kokouspalkkioitten palauttaminen vuoden 2012 tasolle ei köyhdyttäisi luottamushenkilöä eikä veisi yhteisistä asioista päättävältä halua osallistua luottamustehtävien hoitoon, mikäli hän on niistä aidosti kiinnostunut. Eipä se merkittävästi puolueitten tulojakaan vähentäisi. Tällä päätöksellä ei pelasteta kaupungin alijäämäistä taloutta, mutta se on yksi askel kohti oikeaa asenneilmapiiriä. Veikkaan, että sellaista tarvitaan kipeästi seuraavien kolmen vuoden aikana.

Kirjoitus edustaa mielipidettäni yksityishenkilönä.